Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Televisiossa, "ettei PS ole oikeistopuolue, vaan sijoittuu vasemmiston ja vihreiden väliin poliittisella kartalla".
-Ilmeisesti hän on sitten epäonnistunut?
että kepu ja kokoomus ovat nykyään kuin yksi ja sama puolue niin eihän niiden välissä ole enää tilaa. Kepu on luisunut Vanhasen liberaalin politiikan takia reilusti oikealle ja kokoomus julistanut itsensä keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi.
Soini itse määritteli sosiaalipolitiikan olevan alue jossa näkemykset ovat lähempänä vasemmistopuolueita, talouspolitiikassa taas oikeistoa. Jossakin kepun ja demareiden välimaastossa puolue ilmeisesti keskimäärin on.
Vihreisiin ei kannata verrata oikein mitään puoluetta, kun sen mielipiteet ja toiminta on käyrä ja monivärinen kuin sateenkaari.
Edellinen kirjoittaja on oikeassa kun sanoo Soinin Ylen ohjelmassa parisen viikkoa sitten nimenomaan sanoutuneen irti Jörg Haiderista ja oikeisto"populismista".
Olisi kiva tietää missä se linja viimekädessä kulkee? Nato-jäsenyyttä Soini vastusti presidentinvaaleissa 06. Keväällä 08 antoi Nato-myönteisiä kannanottoja ja vastusti Nato-jäsenyyttä taas syksyllä 08.
Nuo "oikeistopopulismitavoitteet" esitettiin joulukuussa 2000. Tasan 8-vuotta myöhemmin hän ravisteli itsensä niistä irti.
Se linja se linja????
Populistipuolueestahan Soini on jatkuvasti puhunut. Juuri tuota se populismi on: linja on se millä kulloinkin saadaan eniten ääniä, eli tuuleen piirretty.
kannatus tulee haihtumaan, kuin pieru saharaan!
epäselvä, onko kukaan oikein viitsinyt lukea FPÖ ohjelma, minusta se on ihan ok, jos olaan vain EU:n valtamedian propagandan varassa ,silloin ei saa oikea kuva, äärioikeistoksi leimataan kaikki ryhmittymät jotka vastustavat EU:n nykyinen kehitys ja josta puutuu vasemmistolaista ideologia.
naulan puolueesi -eritoten - puheenjohtajanne - epämääräisen linjan arkkuun! On tosi ihme venkoilua sinne tänne.
Tuosta lausunnosta on kulunut jo hulppeesti yli viisi vuotta eikä PS ole lähelläkään edesmenneen Haiderin puolueen kannatuslukemia. Eikö Soinin miehenä olisi pidettävä sanaansa ja luovuttava?