Soinin aavemaisen oikeaan osunut profetia vuodelta 2000:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.
-Jos sellaista ei synny, olen epäonnistunut. Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.
Soinin mielestä oikeistopopulismin niputtaminen samaan nippuun rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kanssa on "liian helppo selitys". Hänen mukaansa Jörg Haiderin puolueen menestys Itävallassa ja Carl Hagenin Edistyspuolueen suosio Norjassa eivät johdu niiden ulkomaalaisvastaisuudesta tai äärioikeistolaisuudesta, vaan kyvystä puhua kansan kieltä.
Soini sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että Perussuomalainen puolue voisi olla uuden oikeistopuolueen alkio. Soini vaihtaisi puolueen nimen edistyspuolueeksi ja asemoisi sen poliittisesti uudelleen "keskustan ja kokoomuksen väliin".
Soini kiertää parhaillaan maata käännyttämässä ensin omaa puolueväkeään uuden puolueen kannalle. Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa.
-Kun löytyisi oikea mies, puolueen kannatus nousisi nopeasti tuollaiseen 10 prosenttiin, Soini uskoo.
(MTV3-STT)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Soinin profetia on toteutumassa. Vanhan johtajan (Soinin) on tullut aika vetäytyä sivummalle uuden järjestelmän tieltä.
Seuraava looginen askel on PerusS:n hakaristipäisen puoluevaltikan luovuttaminen odotetulle Johtajalle.
"...Soini kiertää parhaillaan maata käännyttämässä ensin omaa puolueväkeään uuden puolueen kannalle. Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa..."
yksittäistä halla-ahoa koska Aakula ei epäröi lahdata punikkeja ja rotunsa pettäjiä jotka aiheuttavat dysgeniää. Aakulan Kansankokonaisuusblogissa on tästä ja Asabiyahissa myöskin melkoisesti uutta materiaalia. Aakula on objektiivinen ja sen mahdollistaa sosiobiologin koulutus. Aakula on yliopistomiehiä ja kantanut kortensa suomalaisen natsismin kekoon.