Tilanne on se että meille syntyi vauva tässä syksyllä. Noin viikon päästä siitä purkautui työsuhteeni ******:n kaupungin kanssa josta meille oli sijoitettu lapsi.
Nyt kela sitten meinaa maksaa sen viikon ajalta MINULLE kuuluvan äitiyspäivärahani silloiselle työnantajalleni. Miksi? Kelalta sanottiin vain että "niin se sinne kuuluu!".
Mutta siis minähän sen lapsen synnytin eikä työnantaja (siis se kaupunki josta sijaislapsi meille tuli).
Jos olisin kodin ulkopuolella töissä niin äitiyspäiväraha kauden aikana olisin tietenkin äitiyslomalla ja kela maksaisi sitten minulle, enhän silloin olisi töissä enkä näin ollen saisi palkkaakaan.
Mutta nyt kun teinkin töitä kotona niin mulle ei näin ollen kuulu äitiyspäiväraha.
Jos sijoitus olisi jatkunut, en olisi saanut ollenkaan äitiyspäivärahaa koko siltä äpr kaudelta.
Eihän se noin voi mennä, eihän?
Onko kellään kokemuksia? Siis oletko synnyttänyt vauvan ollessasi sijaisvanhempi? Saitko omasta lapsestasi äitiypäivärahan vai maksettiinko se työnantajallesi?
Nyt kela sitten meinaa maksaa sen viikon ajalta MINULLE kuuluvan äitiyspäivärahani silloiselle työnantajalleni. Miksi? Kelalta sanottiin vain että "niin se sinne kuuluu!".
Mutta siis minähän sen lapsen synnytin eikä työnantaja (siis se kaupunki josta sijaislapsi meille tuli).
Jos olisin kodin ulkopuolella töissä niin äitiyspäiväraha kauden aikana olisin tietenkin äitiyslomalla ja kela maksaisi sitten minulle, enhän silloin olisi töissä enkä näin ollen saisi palkkaakaan.
Mutta nyt kun teinkin töitä kotona niin mulle ei näin ollen kuulu äitiyspäiväraha.
Jos sijoitus olisi jatkunut, en olisi saanut ollenkaan äitiyspäivärahaa koko siltä äpr kaudelta.
Eihän se noin voi mennä, eihän?
Onko kellään kokemuksia? Siis oletko synnyttänyt vauvan ollessasi sijaisvanhempi? Saitko omasta lapsestasi äitiypäivärahan vai maksettiinko se työnantajallesi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
äitiysrahasi menee siltä ajalta työnantajalle. Tässä ei ole kysymys siitä onko työtä tehty kotona vai kodiin ulkopuolella, vaan onko siitä maksettu palkkaa äitiysloman ajalta.
Äitiysrahaahan on terkoitettu korvaamaan puuttuva palkka. Jos työnantaja maksaa äitiyslomalaiselle palkkaa, niin työnantaja saa äitiysrahan.
Luulisi, että jokainen tuon verran lakia tuntisi. Miten ihmeessä noin tietämätön ihminen voi päästä sijaisvanhemmaksi?
No on se hyvä että sinä olet viisaampi kuin minä!
Minä kun en vaan ole ennen ollut työelämässä, enkä näin ollen jäänyt äitiysLOMALLE. Äitiyspäivärahan olen kyllä saanut.
Mutta kerroppa mulle sitten vielä se että miten sijaisäiti voi jäädä äitiyslomalle?
Ja miksei kela voi jättää koko äpr maksamatta tällaisessa tapauksessa?
Minusta (ja monesta tutustani, HUOM! en ole yksin tyhmä tän asian kanssa) kun se raha ei vaan sille kaupungille kuulu!
ollut kaupungin palkkaamana sijaisäitinä ja sinulle on maksettu palkkaa/palkkiota tuon vieraan lapsen hoidosta. Ilmeisesti olet mieltänyt itsesi kotiäidiksi, kun taas kaupungin mielestä olet ollut työsuhteessa siihen.
Sijaisvanhemmilla ei pitäisi olla oikeutta ollenkaan hankkia perheenlisäsystä. Raskaaksi tuleminen on mielestäni tässä ammatissa irtisanomisperuste, vaikka se ei muuten sitä olekaan. Sijaislapsen pitää saada olla perheessä aina nuorimman lapsen asemassa.
Jos kaupunki joltain osin on vienyt äitiysrahasi, niin sinulle maksetaan sen ajalta palkkaa. Jos et ymmärrä noita asioita itse, käänny juristin puoleen ja kysy asioista. Sijaisvanhempana toimiminen on toki työsuhde, ei se ole kotiäitiyttä, vaikka sinulla olisi ennestään omia lapsiakin ja hoitaisit heidät työsi ohessa itse.
Sijaisvanhemmilla ei oikeutta hankkia perheenlisäystä?!?
Ymmärrän, että sijoituslapsen olisi parasta TULLA perheeseen nuorimmaksi, kuten biologinen lapsikin aina perheeseen tulee, mutta että ikuisesti PYSYÄ nuorimpana? Entäpä jos perhe ottaa lisää sijoituslapsia - pitäisihän sekin sitten kieltää jos ei niitä perheeseen saisi synnyttääkään.
Ajatuksesi on ihan sairas, pakko oli kommentoida.
Sijaisvanhempi ei tee työsopimusta kunnan tai kaupungin kanssa. Kyseessä on toimeksiantosopimus josta maksetaan palkkiota ja kulukorvausta,lisäksi kannattaa lapsen harrastuksesta aiheutuneet kulut vaatia erikseen korvattaviksi, heti kun teet sopimusta lapsen hoidosta.
>Sijaisvanhempana toimiminen on toki työsuhde,<
Se on toimeksiantosuhde eikä siitä saa palkkaa vaan palkkion!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
eli siis äitiysrahan maksamisessa.
Ap voi ottaa juristin ja haastaa KELAN tai ex-työnantajansa oikeuteen, mutta minä en ryhtyisi rettelöimään noin pienestä jutusta. On hyvin todennäköistä, että ap häviää jutun.
tehdä omia. Kuten sanoin: sijaisäidin raskauden pitäisi olla irtisanomisperuste. Kyllä työnantaja voi joissain ammateissa vaatia, ettei työntekijä hanki perheenlisäystä sinä aikana kun työsuhde tai toimeksianto kestää.
tämä sijarin homma, kun juuri minä hain tässä työttömyyspäivärahaa pieneltä työttömyysajalta, niin todettiin ettei siihen oikeutta, kun tätä ei lasketa ollenkaan palkaksi tätä sijaishommasta saatavaa korvausta, eli ei tässä työssä olla oltu! Mutta näin hauskan nurinkurisesti yhteiskunta toimii.
Kun kerran sait korvausta jo kunnalta niin mihin olisit tarvinnut äitiyspäivärahaa, koska et äitiyslomalla ollut. Eli et voi saada päivärahaa jos et äitiyslomallakaan ole. Mikä on vaikeinta nyt tajuta ? Sekö ettei olekaan olemassa jotain automaattia josta sitä rahaa tulee vai joku muu.
En haasta ketään oikeuteen. On kuitenkin kyse vain noin viikon äprahasta.
Tosiaan tuo että meillä on ollut tää "toimeksiantosopimus josta maksetaan palkkiota ja kulukorvausta", niin silläkin perusteella se äpr kuuluisi mun mielestä minulle.
Voi olla että olen tyhmä, mutta tällä maalaisjärjellä ajateltuna ymmärrän asian näin.
Ja tuosta "sijaislapsen tulisi olla perheen nuorin" on kyllä ihan päätöntä!!!!
Meillä ainakin silloin kun kerroin tämän sijaislapsen äidille olevani raskaana, oli bio-äiti todella innoissaan asiasta. Hän koki että hänen lapsestaan on tulossa isoveli =)
En todellakaan ymmärrä sitäkään että miksei sijaislapsesta voisi tulla isoveli/-sisko.
Toimeksiantosopimuksessakin lukee että sijaislapsen tulee saada samanlaista kohtelua kuin perheen omat lapset. Miksei siis sijaislapsikin saisi kokea isoveljeksi/-siskoksi tulemisen? Sehän on myös hyvin kasvattavaa lapselle.
Ja kyllä meiltä silloin ennen lapsen meille sijoitusta kysyttiin että vieläkö meinaamme omia lapsia hankkia. Vastasimme myöntävästi eikä sitä katsottu mitenkään pahana asiana.
Että se siitä "irtisanomis perusteesta" :P
Sä asut kyllä jossain mustassa aukossa tän sijaishomman suhteen...en täällä ole kuullut vastaavaa irtisanomissyytä. Meilläpäin ei ole ollenkaan aina selviö, että sijaislapsi tulisi perheen pienimmäksi, siis varmaan hyvä tavoite on ja toteutuukin mitä suuremmissa määrin. Meiltä kyllä koulutuksessa kysyttiin, että mitäs mieltä olisitte, jos sijaislapsi olisikin joku omien lastemme välistä ikänsä puoleen, mutta ei uhkaisi esikoisemme asemaa. Tai sitten olisi voinut olla reilusti omia lapsiamme vanhempi sijaislapsi. Me otettiin tämä eka lapsi perheen pienimmäksi ja sehän heidän tavoite tietysti on. Mutta kuka ihme voi ennustaa, että tuleeko vielä omia lapsia, ei siitä ainakaan mihinkään takuuseen voi mennä. En kans ymmärrä, miten se niin vaurioittavaa voisi olla sijaislapselle, että saakin pikkuveljen, ja jos olisitte ottaneet vielä lisää sijaislapsia, niin silloinhan uusi sijaislapsi olisi myös mielellään tullut perheen pienimmäksi. Et se siitä teoriasta. Erikoista.
Siis miten niin et saa äitiyspv-rahaa?
Jos tekee äitiyslomalla töitä niin saa työpäiviltä minimiäitiysrahan eli äitiyspv-rahaa maksetaan joka tapauksessa.
Ei tuo kyllä ihan oikealta hommalta kuulosta.
Siis eihän mikään raha mene työnantajallekaan jos tekee vaikka osa-aikatyötä äitiyslomalla. Silloin kela maksaa minimi äitiysrahan työssäolopäiviltä, näin sanotaan kelan sivuillakin selkeällä suomenkielellä.
Minä en ainakaan ole työsuhteessa sijoittavaan kuntaan. Jos kela maksaa minulle kuuluvan äitiysrahan sijoittavalle kunnalle niin vaadin todellakin että palkkiota korotetaan sitten saman verran jonka saisin äitiysrahana noin muuten.
Pitääpä tarkistaa asia huomenna kelasta.
Selvitytä asia perhehoitoliitossa, sieltä löytyy lakimiespalvelu jäsenille - jos et ole jäsen niin kannattaa liittyä.
Kellä sijaisvanhempi saa ihan normaalisti äitiys- ja vanhempainrahat biologisesta lapsestaan! Nuo eduthan eivät koske esim. sijoitetun vauvan kohdalla, mutta AINA kun kyseessä on biologinen lapsi niin rahat maksetaan ihan normaalisti.
Mikään kaupunki ei ole sijarin työnantaja vaan kyseessä on toimeksiantosopimus joten vaikka kaupunki maksaa hoitopalkkion niin se ei ole palkkaa eikä siihen verrattavaa tuloa joten kela ei voi kyllä kaupungille mitään äitiyspäivärahojen maksua osoittaa.
Teehän asiasta valitus! Ehdottomasti!
Tein asiassa kysely kelaa sekä puhelimitse että sähköpostilla ja molemmista tuli vastaus että maksetaan aivan normaalisti nuo rahat biologisesta lapsesta.
Että näin!
ISO kiitos sinulle =)