aikoinaan henkeen ja vereen Hannu Suhosta, Tina Mäkelää ja heidän perseeennuolijaansa Timo Soinia, jotka hajoittivat SMP:N ja samalla tuhosivat Veikko Vennamon elämäntyön ja aatteen!
SELES ASETTUI
PUOLUSTAMAAN
4140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyselemättä ja mukisematta, koska persujen wanha johtaja liputtaa natsisimin puolesta. Silti seles muistaa korostaa olevansa "vennamolainen".
Persut ovat nykyisin siis puolue, jossa pystyy olemaan samaan aikaan lintu sekä kala?
..PerusS:n yhteydessä.
"Isä ei ollut rasisti. Yli 40 vuotta jatkuneen eduskuntauransa aikana Veikko Vennamo ei pitänyt yhtään ainoata maahanmuuttajavastaista puheenvuoroa."
Soini aikoo kuitenkin yhä ratsastaa Veikko Vennamolla vähääkään välittämättä hänen jälkeläistensä tunteista. Soini ei ota huomioon, että samalla hän tahraa kaikkien Vennamo-nimeä kantavien maineen.
Soini ei ole kertaakaan puhunut kielteisesti maahanmuuttajista.
Meri Vennamo se tässä kieltää Soinilta isänsä nimen väärinkäytön. Hän ei halua PerusS:n rasismihäpeää sukunsa nimen yhteyteen. Siitä huolimatta Soini on ensi kesänä aikeissa hehkuttaa näkyvästi Veikko Vennamon nimiin. -Aika röyhkeää!