Mulla on sellainenkin pakko, yksi monista, että näin, kun kirjoitan, mun olis "pakko" kirjoittaa "tyhjäksi" kaikki kirjoittamani, eli nytkin täytyisi alkaa kirjoittamaan siitä, että "näin ei varmasti ole aina ja tämä toimii vain minulla jne...
Ja muutenkin olis aivan "pakko" kirjoittaa kaikki asiat aina Erittäin Yksityiskohtaisesti ja siinä järkyttävän rasittavassa yksityiskohtaisuuksien suossa vielä Täysin Totuudenmukaisesti, tyyliin
"kävelin kadulla, jalassani pohjaväriltään valkoiset lenkkitossut, joiden molempien kenkien ulkoreunoissa oli mustat, noin 8millimetrin poikkiraidat. Raidan muoto muistutti jossain määrin siipeä, joka toisesta yläreunastaan siis kohosi n. 0.4milliä ylemmäs, kuin muu osa ja piirtyi sitten ylhäällä ikään kuin nuolen kärjeksi. Raidoissa oli vaaleankeltaiset tikkaukset, jotka jatkuivat edelleen poikkiraitojen ohi viivasuorina kengän kärkeen saakka, kengän ollessa muuten väriltään täysin puhtaan valkoinen, myös muilta tikkauksiltaan, sekä pohjan osalta. Tämä sama koskee molempia kenkiä, koska ne olivat keskenään täysin samanlaiset, näin ainakin uskoisin niden olevan. Tosin voiko näin edes olettaa olevan, voiko mikään olla täsmälleen samanlainen, kuin joku toinen. Empä ihan usko, mutta helpottaakseni arkeani, yritän näin kuitenkin ajatella ja uskoa olevan.".
Toi nyt oli silti ihan pientä vielä, koska nyt alkais se varsinainen jahkaaminen, pitäis alkaa kirjoittamaan siitä, mitä materiaalia kengät olivat ja miten "raita" oli ommeltu kenkään ja miltä näytti kengän sisäpuoli. Sitten päästäänkin siihen, mistä kengät ovat ostettu ja miksi, kuka, milloin, mitä maksoivat, kuka maksoi, mistä rahat tulivat maksajelle jne.
Mä en koskaan ehdi minnekään ajoissa, mä en saa MITÄÄN ikäinä aikaiseksi, koska mulla kestää nin helvetin kauan yksityiskohtien pakonomainen ajattelu ja niiden täysin vitun turhien asioiden ympärillä hysteerisesti puuhastelu, jota on välillä mahdoton saada minkäänlaisiin aisoihin.
Kaipa täältä joku kohtalotoveri löytyy?
Ja muutenkin olis aivan "pakko" kirjoittaa kaikki asiat aina Erittäin Yksityiskohtaisesti ja siinä järkyttävän rasittavassa yksityiskohtaisuuksien suossa vielä Täysin Totuudenmukaisesti, tyyliin
"kävelin kadulla, jalassani pohjaväriltään valkoiset lenkkitossut, joiden molempien kenkien ulkoreunoissa oli mustat, noin 8millimetrin poikkiraidat. Raidan muoto muistutti jossain määrin siipeä, joka toisesta yläreunastaan siis kohosi n. 0.4milliä ylemmäs, kuin muu osa ja piirtyi sitten ylhäällä ikään kuin nuolen kärjeksi. Raidoissa oli vaaleankeltaiset tikkaukset, jotka jatkuivat edelleen poikkiraitojen ohi viivasuorina kengän kärkeen saakka, kengän ollessa muuten väriltään täysin puhtaan valkoinen, myös muilta tikkauksiltaan, sekä pohjan osalta. Tämä sama koskee molempia kenkiä, koska ne olivat keskenään täysin samanlaiset, näin ainakin uskoisin niden olevan. Tosin voiko näin edes olettaa olevan, voiko mikään olla täsmälleen samanlainen, kuin joku toinen. Empä ihan usko, mutta helpottaakseni arkeani, yritän näin kuitenkin ajatella ja uskoa olevan.".
Toi nyt oli silti ihan pientä vielä, koska nyt alkais se varsinainen jahkaaminen, pitäis alkaa kirjoittamaan siitä, mitä materiaalia kengät olivat ja miten "raita" oli ommeltu kenkään ja miltä näytti kengän sisäpuoli. Sitten päästäänkin siihen, mistä kengät ovat ostettu ja miksi, kuka, milloin, mitä maksoivat, kuka maksoi, mistä rahat tulivat maksajelle jne.
Mä en koskaan ehdi minnekään ajoissa, mä en saa MITÄÄN ikäinä aikaiseksi, koska mulla kestää nin helvetin kauan yksityiskohtien pakonomainen ajattelu ja niiden täysin vitun turhien asioiden ympärillä hysteerisesti puuhastelu, jota on välillä mahdoton saada minkäänlaisiin aisoihin.
Kaipa täältä joku kohtalotoveri löytyy?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikista hirveintä on tosin se, että yleensä heti herättyäni, päässä alkaa näkyä hirveitä kuvia esim. lapsista ruumiarkuissa makaamassa ( omista ) ja kaikista rakkaista, omasta puolisosta jne...ja ne jatkuvat epäilykset siitä, että olen kuolemansairas tai, että lapseni kohta sairastuu tms, ovat aika raskaita ajateltavia - mutta en pysty niiden ajattelua lopettamaan, ne puskevat koko ajan läpi. Toi on mulla se kaikista raskain asia, siitä tulee todella lohduton olo. Tai siis mulla se olo on jäänyt jo päälle.
sairaudessa mikään ei enää tule yllätyksenä.
väkivaltaiset ajatukset: kuvittelen tappavani lemmikkini, seurustelukumppanin, sisarukseni tai jonkun tuntemattoman kadulla. erityisesti tukehduttaminen tai kuristaminen pyörivät mielessä. todellisuudessa en kajoaisi kärpäseenkään ja pakko-oireinen käyttäytymiseni liittyy asioiden tarkisteluun ja listojen kirjoitteluun. en ole väkivaltainen enkä aggressiivinen ollut koskaan, mutta jostakin näitä ajatuksia tunkee päähän. itsekin välillä pelästyn. mitä jos joskus toiminkin sen ajatuksen mukaan? vaikken millään tavalla usko että siihen käytännössä kykenisin.
Nämä tällaiset on hyvin tuttuja itselleni ja yleensäkin tyypillisiä pakkoajatuksia, ainahan se pitää se pahin mahdollinen asia kaivaa esiin...Eli luonnollisesti nämä on minustakin kaikista rasittavimpia ja kauheimpia ajatuksia.
Onko teillä muilla lääkettä, auttaako?
Minulla onneksi Sertraliini tehoaa...
oi,niin tuttua.ja niin rasittavaa.
mulla menee vaivaan sepram.
kankkuspäivät on ihan pahimmanlaatuisia pakkoajatusten suhteen (kun taas pikku humalatila sammuttaa ne)
no minultahan löytyy kaikki maailman pakko oireet ja ajatusmallit MELKEIN ..
Et kun toinen hellittää niin seuraavana päivänä tulee uusi tai vanha pakko ajatus valtaa mielen. et repikää siitä.. seko mikä seko..
että VITUNhyvin menee.
elämä on pelkkääkärsimystä jee