Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

17 v tyttö

Olen melko villi ja minusta saa kuvan, että olisi paljonkin miehiä. Ei tosiaan ole. Tottakai jotain pientä säätöä, joka jää aina pusuttelu/hipelöinti asteelle. Neitsyyttäni en kuitenkaan ole menettäny. Kaikki kaverini ovat ja minua nolottaa, ollaan kuitenkin jo 17 vuotiaita. Niimpä sitten kerran kun keskusteltiin niin väitin että olisin menettänyt ja nyt kaduttaa. Kiva kun kaikki ajattelee että olen just kauheen tietoinen näistä enkä oikeasti ole. Nyt on säpinää yhden kivan 18.v pojan kanssa, jolla on ollut mua ennen tyttöystävä pitkään. Eli poika siis varmaan melko kokenut. Miten ikinä kehtaan (jos siis sinne asti päästään) niin kertoa pojalle että olen neitsyt? Se lähtis varmaan samantien lätkimään.

Ja mua kans pelottaa/hävettää eka kerta jo valmiiksi. Kun se kuitenkin sottaa vähän jos vuodan verta ja lakanat sottaantuu ja patja.. poikaakin varmaan yököttää. Sitten olen itse ihan huono ja äääh mua ahdistaa. haluan menettää neitsyyteni ihanalle pojalle ja haluan RAKASTELLA mutta silti mua hävettää jos tuotan pettymyksen. Lisäksi pelkään, että penis ei mahtuisi, sillä jo pelkkä tamppoonien käyttö tekee kipeää.
argh
114714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Poikakaveris on vaan innoissaan kun kerrot sille...

Äänestä
  • Olisi kyllä ihme jätkä, jos pitäisi neitsyttä jakorasiaa huonompana.

    Äänestä

ei kaikilla tule verta ekalla kerralla, mulla ei ainakaan tullut ;p

Äänestä

Minusta on maailman hienoin asia jos tyttö on neitsyt ja hänen päätös antaa se jollekin pojalle/miehelle vietäväksi.
Olkaa ylpeitä.
Minä olen yli 30v. naimisissa, onnellinen mutta ainoa asia joka kiusaa edelleen on se että vaimoni tarjosi joskus neitsyttään minun vietäväksi, kun ei osannut kantaa kortsuja mukana niin muutaman viikon päästä sain seurata kun kaverini vei sen.Ja minä katsoin likeltä vierestä.SATTUU edelleen niin helvetisti.
Älkää noloilko vaan OLKAA YLPEITÄ!!!
Kumpi on miehelle hienompaa: saada neityt vai kokenut "jakorasia" ?

NAUTI JA OLE TARKKA KENEN KANSSA EKAA KERTAA ET UNOHDA MILLOINKAAN!!!!

Äänestä

se on miehestä vaan kiva että olet neitsyt, uskoisin näin.

Ekaa kertaa ei tarvii jännittää. Ja se on joka tapauksessa teidän yhteinen eka kerta, vaikket pojalle olisikaan ensimmäinen. Molempia jännittää ihan yhtä paljon.

Joillakin sattuu enemmän, joillakin vähemmän, mutta kyllä se mahtuu. Pitää vain ottaa rauhassa ja keskittyä pitkään esileikkiin. Anna itsesi kostua ja kiihottua, sitten se on helpompaa. :)

Verta saattaa tulla, ei tule kaikilla. Mutta se on hyvin vähäistä, ei mitään kuukautisten tapaista. Itselläni tuli verta noin pari tippaa, ei hirmuista. Ja jos kundia ällöttää tollanen ni se ei ole sitten ite valmis seksiin.

Eikä sitäkään tarvii miettiä, että olisit huono. Kundi on ihan yhtä kokematon sun kanssa ekaa kertaa, koska ei tiedä yhtään mistä sä pidät... Muista ettei se oo suorittamista. Se on sitä, ku kaks ihmistä löytää sen oikeen tavan niin että siitä nauttii - molemmat. Ja se vaatii hakemista. Ja aina kun on uusi kumppani, saa hakea aluksi lähes yhtä kauan. Keskustelkaa siitä, mistä pidätte. Rentoutukaa. Nauttikaa. Sitä on seksi.

Ole rohkea, luonnollinen, äläkä yritä liikaa, niin hyvin menee. Ja yleensä helpottaa jos pystyt kundin kanssa puhumaan asiasta. Kerro peloistasi ja näin, se tuttu ihminenhän sulla siinä on. Jos et pysty puhumaan kundisi kanssa seksistä käyttäen asioiden oikeita nimiä, niin kannattaa miettiä, onko hän se oikea, tai onko suhde vielä siinä pisteessä että olette valmiit.

Ja muista että eka kerta, vaikka merkittävä onkin, ei ole kuitenkaan sellanen, että ois maailmanloppu jos menis pieleen. :) Sit vaan yritetään uuestaan, ja kyllä se yhteinen sävel löytyy!

Äänestä

päälle!
Älä jännitä yhtään sitä et olet neitsyt. jos se jätkä ei sitä osaa arvostaa niin se ei ole sun arvonen.
Mulle se olis kunnia asia päästä puhkomaan neitsyt.

Äänestä

Älä suotta panikoi! :) Ymmärrän kyl,et tollanen varmaan mietityttää,mut ensinnäkin sitä onko neitsyt,niin ei välttämättä ees huomaa :) Koska vaikka oisit ollukki pari kolme kertaa aikasemminki sängys (ja menettäny neitsyytes),niin voit siitä huolimatta olla vielä ns.neitsyeen tasolla.

Mulla itelläni kävi ainaki niin,et olin yhen jätkän kaa 3 kertaa sängys (verta multa ei oo millään kerralla tainnu tulla).Mut sit jonku ajan pääst aloin seurusteleen nykysen poikakamuni kaa,ja kun sit koikeiltiin ekaa kertaa seksii,niin mua sattu lähes yhtä paljon,ku sillon ekal kerral sen yhen toisen jätkän kaa.Niin et ei musta ois voinu mitenkä tietää,et oonko ollu aikasemminki sängys (mun poikakamu viel kysyki,et oliks se mun eka kerta) :) Mut ei siinä ois ollu sen mielest ainaka mitään noloo,vaikka ois ollukki,päin vastoin! :) Sen mielest se ois ollu vaan söpöö,jos oisin ollu viel neitsyt :)

Niin,et toisinaan kyl vähän harmittaa,ku tuli menetettyy neitsyys sille toiselle tyypille,jolle se tais olla täysin yhdentekevää,et oliko se mun eka,vaiko kymmenes kerta...

Äänestä
  • Pitäkää neitsyys niin kauan kun olette varmoja ja riittävän valmistautuneita sen menetykseen, sillä peruuttamaton menetys se aina on, kipuili sitten tai ei. Nyt setä muistelee: Olin jo kerran eronnut aikamies kun seurustelin yo-kirjoituksiin lukevan tytön kanssa. Hän pyysi miltei suhteemme lopussa että korkkaisin hänet. Sitä sanaa käytti. Ja minä "uhrautuen" hänet puhkaisin, niin kuin olin tehnyt monellekin nuorelle naiselle siihen aikaan. Ehkä minut tunnettiin luotettavana "korkkaajana". Olen julkisuuden ihminen. Tuo yo-tyttö muuten meni avioon ikävanhan opettajan kanssa, enkä se ollut minä. Hyvä muisto vain jäi. Olin nimittäin hellä ja huomaavainen; hitaasti ja varmasti, ei verta, ei itkua, ei juuri kipuakaan, sillä immenkalvoa voi hitaasti venyttääkin, ja tyttö jää ikään kuin "koskemattomaksi". Itämaissa tätä harrastetaan, siellä naisen pitää olla "ehta" naimisiin mennessään.

    Äänestä

hautaan nmukaasi, et sitä pillua voi sinne mukaan kuitenkaan ottaa... Ei järvi soutamalla kulu. Se ken pillua säästää se kunniatta kuolee. Mutta älä jaa tavaraasi ulkomaalaisille, se on kansillisomaisuutta jota ei pidä ulkomaille myydä.

Äänestä

Mulla sama juttu, oon 17v tyttö ja neitsyt. Mullakin ollut juttua jätkien kanssa mut koskaan ei oo seksiin asti menty. Ehkä se jollain tasolla hävettää et sit ku tulee tosi paikka ja siinä pitäs ruveta myöntämään et vielä koskemattomia ollaan. Varsinkin kun mäkin oon jotenkin onnistunut antamaan itestäni kokeneen ja villin tytön kuvan. Tää on aika arka aihe kun kaveriporukassakin tulee asiasta puhetta niin yrittää vaan jotenki olla mukana ja nyökkäillä.
Ja mua pelottaa myös toi veri ja kipu. :(

Äänestä
  • Minuakin pelotti kovasti ekakerta, mutta se olikin hyvä kokemus. Olen kuitenkin ollut aina "kiltti" ja odotin "sitä oikeaa" tyyppiä. En olisi ikinä voinut ajatellakkaan menetteväni neitsyyttäni ihmiselle jonka kanssa en seurustele tai ketä en vielä hyvin tunne. Mielestäni luottamus pitää olla myös kohdallaan, sitten jos jotain kämmejäkin käy niin se ei haittaa, eikä niitä tarvitse pelätä. Itse olin tuolloin kaukosuhteessa ja tavatessamme olimme useamman päivän yhdessä.. Harrastimme siis pikkuhiljaa, joka päivä..:D Kolmannella kerralla vasta poikaystäväni vei loppuunasti, jolloin tuli verta aikas reilusti. Varmaan melkein litra.. Mutta ei sattunut oikeastaan ollenkaan, koska oltiin tehty niin pikkuhiljaa. En edes tuntenut että oli tullut verta.vasta kun nousin niin huomasimme.. Mutta se oli lähinnä hauskaa..:D lakanat vaan pyykkiin. Patjaankin jäi pieni jälki muistoksi. Parasta on kun on sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa tehdä sitä ja keneen voi luottaa. Olemme edelleen yhdessä ja seurustelleet nyt yli 4 vuotta. Mieheni on ylpeä siitä että olen vain hänen ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja PULASSA kirjoitti:

Olen melko villi ja minusta saa kuvan, että olisi paljonkin miehiä. Ei tosiaan ole. Tottakai jotain pientä säätöä, joka jää aina pusuttelu/hipelöinti asteelle. Neitsyyttäni en kuitenkaan ole menettäny. Kaikki kaverini ovat ja minua nolottaa, ollaan kuitenkin jo 17 vuotiaita. Niimpä sitten kerran kun keskusteltiin niin väitin että olisin menettänyt ja nyt kaduttaa. Kiva kun kaikki ajattelee että olen just kauheen tietoinen näistä enkä oikeasti ole. Nyt on säpinää yhden kivan 18.v pojan kanssa, jolla on ollut mua ennen tyttöystävä pitkään. Eli poika siis varmaan melko kokenut. Miten ikinä kehtaan (jos siis sinne asti päästään) niin kertoa pojalle että olen neitsyt? Se lähtis varmaan samantien lätkimään.

Ja mua kans pelottaa/hävettää eka kerta jo valmiiksi. Kun se kuitenkin sottaa vähän jos vuodan verta ja lakanat sottaantuu ja patja.. poikaakin varmaan yököttää. Sitten olen itse ihan huono ja äääh mua ahdistaa. haluan menettää neitsyyteni ihanalle pojalle ja haluan RAKASTELLA mutta silti mua hävettää jos tuotan pettymyksen. Lisäksi pelkään, että penis ei mahtuisi, sillä jo pelkkä tamppoonien käyttö tekee kipeää.
argh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu