Eilinen Tapani Kansan esiintyminen Hämeensillassa oli täysi limbo. Laulajaa ei tuntunut kiinnostavan laulaminen vaan puhuminen ja tällä kertaa tamperelaisten haukkuminen. Itse en viitsinyt kuunnella kauaakaan "taitelijan" sekoiluja vaan lähdin pois. Vaatenaulakolla oli muitakin jotka kovasti ihmettelivät Kansan käytostä. Alkaako olla hoidon aika?
Hämeensilta 5.12.
29
3426
Vastaukset
- että sillee
Muuten hyvä yritys, paitsi ettei Tapani Kansalla ollut eilen Hämeenlinnassa keikaa. Tapanilla on kyllä Hämeenlinnassa joulukonsertti, mutta se on 15.12.
- OK.
Kyllä Tapanilla oli eilen keikka Hämeensillassa, mutta aiheen aloittaja on kirjoitustyylistä päätellen taas se sama tyyppi,joka täällä kaikenaikaa käy Tapania mollaamassa. Kertoen että oli siellä ja siellä Tapsan keikalla, vaikkei todellisuudessa ole varmaan hänen keikallaan koskaan oikeasti ollut.
- Amurin Antti
OK. kirjoitti:

Olen ollut, mutta en enää mene.
- Juhlija
Itse menin myöhäisiltana Hämeensiltaan, joka on Tampereella eikä Hämeenlinnassa! Siellä oli aika kiihkeä tunnelma, porukkaa menossa ulos enemmän kuin sisään vaikka oli perjantai-ilta. Amurin Antti kirjoitti totta,
- joku vaan
Amurin Antti kirjoitti:
Olen ollut, mutta en enää mene.
Minäkin oli ja oli hyvä keikka.
- Entinen Tee Kansa-fani
joku vaan kirjoitti:
Minäkin oli ja oli hyvä keikka.
Niin kuin Anttikin, sanon: olen ollut, enkä enää mene (Kansan keikoille).
- yleistiedot...
Hämeensilta on ravintola Tampereella...
- Öynöy
Juu, en usko. Kuka tahansa, joka haluaa Tapsalle pahaa voi kirjoittaa nettiin mitä haluaa, etenkin nyt, kun Tapsasta se kohujuttu taannoin oli lehdessä. Teikäläinenkin on ilmeisesti nähnyt lehdessä ilmoituksen, että :" AHAA, Tapanilla on perjantaina Hämeensillassa keikka. Kirjoitanpas lauantaina nettiin, että keikka oli fiasko."
Minusta tuollaisestakin voisi nostaa jo kunnianloukkaussyytteen.
Lopettaisitte nyt jo sen Tapsan vainoamisen, kun hän ei ole teille varmaan yhtään mitään pahaa tehnyt.- Troniks
Oliko Turussakin konserttiyleisö vain pahanilkistä, valehtelevaa porukkaa. Samoin kuin 10-vuotta sitten kun väitettiin Tapsan samoin pitäneen pitkiä puheita keikoillaan ja konserteissa. Taitaa sekin olla vain pahanilkisten ihmisten kateellisia juorua, että Kansaa olisi hoidettu mielisairaalassa?
- Zori
Troniks kirjoitti:

Se mitä Turussa tapahtui nyt verrattuna siihen kymmenen vuotta sitten olleeseen tapaukseen on aivan eri juttu.
Olin siinä Tapsan kohutussa konsertissa Turussa juuri äskettäin, sekä silloin kymmenen vuotta sitten.
Kymmenen vuotta sitten Tapanin käytös oli aivan erillaista, kuin nyt viimeksi Turussa. Silloin hän laahusti lavalle, oli väsyneen oloinen, haukkui bändiä ja yleisö, piti pitkiä palopuheita sekä haukkui Turun juomaveden, yms.
Nyt viimeksi Turun konsertissaan oli nauravainen ja reippaan oloinen, yhden kerran huomautti orkesteriaan improvisoinnin puutteesta, mutta olen ollut konserteissa/keikoilla, joissa Tapsalla on ollut paljon enemmänkin ja kovasanaisempaa huomautettavaa orkesterilleen.
Muutamaan eri kertaankin hän kehui orkesteriaan. Sanoi mm. basistin olevan yksi Suomen parhaista kautta aikain.
Tapsa ei mollannut yleisöään, paitsi yhden yhteislaulun kohdalla leikkisästi vertasi Hämeenlinnalaisiin. Turun juomavettäkään ei moittinut milläänlailla. Välispiikit olivat huomattavasti lyhyempiä, eikä likimainkaan niin sekavia, kuin kymmenen vuotta sitten.
Tapanilla saattaa olla pieni maaninen tila päällä, mutta ei mikään sairaaloinen, kuten silloin ennenmuinoin. - -Läheltä seuraava-
Zori kirjoitti:
Se mitä Turussa tapahtui nyt verrattuna siihen kymmenen vuotta sitten olleeseen tapaukseen on aivan eri juttu.
Olin siinä Tapsan kohutussa konsertissa Turussa juuri äskettäin, sekä silloin kymmenen vuotta sitten.
Kymmenen vuotta sitten Tapanin käytös oli aivan erillaista, kuin nyt viimeksi Turussa. Silloin hän laahusti lavalle, oli väsyneen oloinen, haukkui bändiä ja yleisö, piti pitkiä palopuheita sekä haukkui Turun juomaveden, yms.
Nyt viimeksi Turun konsertissaan oli nauravainen ja reippaan oloinen, yhden kerran huomautti orkesteriaan improvisoinnin puutteesta, mutta olen ollut konserteissa/keikoilla, joissa Tapsalla on ollut paljon enemmänkin ja kovasanaisempaa huomautettavaa orkesterilleen.
Muutamaan eri kertaankin hän kehui orkesteriaan. Sanoi mm. basistin olevan yksi Suomen parhaista kautta aikain.
Tapsa ei mollannut yleisöään, paitsi yhden yhteislaulun kohdalla leikkisästi vertasi Hämeenlinnalaisiin. Turun juomavettäkään ei moittinut milläänlailla. Välispiikit olivat huomattavasti lyhyempiä, eikä likimainkaan niin sekavia, kuin kymmenen vuotta sitten.
Tapanilla saattaa olla pieni maaninen tila päällä, mutta ei mikään sairaaloinen, kuten silloin ennenmuinoin.Mielenkiinnolla odottelen joulukonsertteja. Saa nähdä mitä niistä syntyy. Huh huh. Sääli Tapanille niin lojaaleita lähipiiriläisiä. Voisivat tehdä Tapsasta entisen laulajan yhdessä päivässä, jos vain kertoisivat totuuden. Tämä on fakta.
Terkuin, "Läheltä seuraava", vaitiolovelvollinen
Post Scriptum:
Zori, "erilainen" kirjoitetaan yhdellä l-kirjaimella.
Zori, älä kirjoittele päätelmiä Tapsan terveydentilasta, kun et siitä perillä ole, etkä ole oikeutettu sen tilaa diagnosoimaan. Et tiedä missä mennään, joten pidäpäs suusi kiinni Tapsan nykyisestä "hyvästä kunnosta" jne.
Älä jauha paskaa. Jos juttu olisi totta, niin olisit siitä jo aamulla/päivällä rientänyt tänne vaahtoamaan, etkä odottanut iltaan asti!
Se oli siinä... Mun viimeinen viestini tänne.- Pyh!
Tuosta olisi jo iltapäivälehdet kirkuneet isoilla otsikoilla, JOS olisi tosi.
- Aulangon Aurinko
Juu, laulamisesta ei ollut tietoakaan. Ja mitä ne jutut jostain paisutellusta rengasrikosta oikein olivat? Entä se jupina miten hän viihdetaiteilijana on niin väärinymmärretty ja että on niin vaikeaa saada voita leivän päälle jne jne... akkamaista narinaa! Ammatinvalintakysymys sanon minä! Ja sitten ne puujalkavitsit manselaisista... hohhoijaa... ehkä taiteilija luuli olevansa Turussa? Minä sentään kestin loppuun asti mutta huomasin merkitseviä katseita yleisön joukossa ja huomasin muutamien poistuvan kesken konsertin. Lisäksi kuulin pienenmoista nurinaa narikan luona.
- häh?
Minkä helv... konsertin ? Ei ravintolassa mitään konsertteja pidetä. Se on tanssiravintola.
- fani v:sta -68, kuinkahan k...
Tietääkö kukaan mikä oli syynä siihen, ettei Tapani Kansa saapunutkaan 9.12. vak.yhtiö Pohjolan järjestämään joulukonserttiin Tampereen Aleksanterin kirkkoon? Ovella lyötiin tylysti uusi ohjelmisto kouraan ja sanottiin, että esiintyjä on vaihtunut. Meitä oli monta pettynyttä, jotka lähdimme pois. Olimmehan tulleet kuuntelemaan nimenomaan T.Kansaa emmekä korvaavaa esiintyjää.
- Lipas
tuo läppä vai ihan tositapahtuma? Jos oli totta niin kai Kansa on sairastunut..
- tapsafani
Lipas kirjoitti:
tuo läppä vai ihan tositapahtuma? Jos oli totta niin kai Kansa on sairastunut..
siellä sitten lauloi?
- pikasesti hommattu
tapsafani kirjoitti:
siellä sitten lauloi?
Tilalla oli klassisen puolen esiintyjä Mari Palo. Konserttiha oli kutsuvieraille. Ei T. Kansa ainakaan sairauslomaile, koska parina seuraavana päivänä lauloi julkisesti. Jospa oli toinenkin auton takarengas puhjennut ;))
- Lipas
pikasesti hommattu kirjoitti:

oli virallinen selitys...Mari Palo on sukulaisensukulainen joten pitääpä pirauttaa miten meni.. :)
- rengas -assistentti
pikasesti hommattu kirjoitti:
Tilalla oli klassisen puolen esiintyjä Mari Palo. Konserttiha oli kutsuvieraille. Ei T. Kansa ainakaan sairauslomaile, koska parina seuraavana päivänä lauloi julkisesti. Jospa oli toinenkin auton takarengas puhjennut ;))
Tais olla myös molemmat peräkärryn renkaat menneet puhki.Siinä sitä aikaa kuule tuhraantuu.Kuule,kuule,jo on kuule.
- fani v:sta -68
tapsafani kirjoitti:
siellä sitten lauloi?
Ovella jaetun ohjelmalehtisen mukaan esiintyjänä oli sopraano Laura Pyrrö. Emme jääneet katsomaan oliko hän vai kenties Mari Palo, kuten joku tiesi kertoa. En tiedä myöskään sitä, mitä järjestäjä selitti ohjelman alussa vaihdoksen syyksi vai selittikö mitään.
- Mansen tytöt
jutun juoni? Annoin oman lippuni ystävättärelleni, sillä lapseni sairastui enkä voinut mennä kirkkoon.
Yllätys oli ollut tosi suuri, kun Tapani ei ollutkaan esiintymässä. Hän ei jäänyt tilaisuuteen ja yhdessä hiukan ihmettelemme, kun Tapanin omilla sivuilla kuitenkin nämä keikat mainitaan ja omat konsertit. Palautteitakin Tampereen jälkeen on tullut. Missä mennään? Mikä tällainen voi olla? - Joku vaan
Mansen tytöt kirjoitti:
jutun juoni? Annoin oman lippuni ystävättärelleni, sillä lapseni sairastui enkä voinut mennä kirkkoon.
Yllätys oli ollut tosi suuri, kun Tapani ei ollutkaan esiintymässä. Hän ei jäänyt tilaisuuteen ja yhdessä hiukan ihmettelemme, kun Tapanin omilla sivuilla kuitenkin nämä keikat mainitaan ja omat konsertit. Palautteitakin Tampereen jälkeen on tullut. Missä mennään? Mikä tällainen voi olla?Mitä se sulle kuuluu, kun et alunperinkään ollut mihinkään Kansan konserttiin menossa. Ihan samanlainen tuo kirjoitustyylisi, kuin sillä oopperapeelolla, joka Tapania täällä aina morkkaa ja arvostelee.
- Öynöy
Mansen tytöt kirjoitti:
jutun juoni? Annoin oman lippuni ystävättärelleni, sillä lapseni sairastui enkä voinut mennä kirkkoon.
Yllätys oli ollut tosi suuri, kun Tapani ei ollutkaan esiintymässä. Hän ei jäänyt tilaisuuteen ja yhdessä hiukan ihmettelemme, kun Tapanin omilla sivuilla kuitenkin nämä keikat mainitaan ja omat konsertit. Palautteitakin Tampereen jälkeen on tullut. Missä mennään? Mikä tällainen voi olla?Mitä tuollaistakin täytyy taas niin vohkata? Ei varmaan ole ainoa laulaja maailmassa, jonka keikka on joskus peruuntunut.
- Kylmä Kalle
Mansen tytöt kirjoitti:
jutun juoni? Annoin oman lippuni ystävättärelleni, sillä lapseni sairastui enkä voinut mennä kirkkoon.
Yllätys oli ollut tosi suuri, kun Tapani ei ollutkaan esiintymässä. Hän ei jäänyt tilaisuuteen ja yhdessä hiukan ihmettelemme, kun Tapanin omilla sivuilla kuitenkin nämä keikat mainitaan ja omat konsertit. Palautteitakin Tampereen jälkeen on tullut. Missä mennään? Mikä tällainen voi olla?joko Kansa on sairastunut ja perunut esiintymisen tai järjestäjä (vakuutuyhtiö Pohjola)on vaihtanut laulusolistia.Veikkaisin jälkimäistä koska Kansa on saanut viimeaikoina niinpaljon negatiivista julkisuutta ja firmathan haluavat tällaisilla tilaisuuksilla positiivisia elämyksiä. mistäs tietää vaikka Kansa olisi Tampereella(kin) haukkunut yleisön/soittajat/järjestäjän.
- Mansen tytöt
Joku vaan kirjoitti:
Mitä se sulle kuuluu, kun et alunperinkään ollut mihinkään Kansan konserttiin menossa. Ihan samanlainen tuo kirjoitustyylisi, kuin sillä oopperapeelolla, joka Tapania täällä aina morkkaa ja arvostelee.
Ensinnäkin Joku vaan; opettele lukemaan
Toiseksi Joku vaan; opettele käyttäytymään
Kolmanneksi Joku vaan; nämä palstat ovat mielipiteen vaihtoa varten, ellet ole sattunut tietämään. ai niin anteeksi, et osaa lukea! - tytrtyryrhgg
Lipas kirjoitti:
tuo läppä vai ihan tositapahtuma? Jos oli totta niin kai Kansa on sairastunut..
Tapani Kansan lauluääni on tavallinen.
- mix basso
Missä se oli esiintynyt aamutohvelit jalassa??
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 393695
- 991748
- 1361625
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa531610- 971371
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo301276MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2971176- 571135
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1271031Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711011