Oravanpyörän vauhti on kova. Mitä siitä saa? Siitä että on mukana tiukassa menossa. Rahaa. Ja tyhjyyttäkin. Ajatukset ovat viime aikoina pyörineen läheisyydessä, rauhallisuudessa ja rakkaudessa. Sellaisessa ympäristössä, jossa edellämainittuja voisi tuoda omaan rauhalliseen tahtiin esille. Pitäisikö hypätä kelkasta pois? Mutta minne sitten menisi? Muuttaisiko kotiseudulta pois, jottei kiireinen elämäntyyli muituttaisi olemassa olostaan joka päivä, kun kulkee tuttuja raitteja. Millainen olisi paikka, jossa voisi tuoda vahvasti esille toisenlaista elämäntyyliä? Olisiko se joku kiva pieni kaupunki Suomessa? Vai jossain toisaalla..
Jaksamiseni alkaa olemaan kortilla. Kilpailu- ja varusteluyhteiskunta alkaa tiputtelemaan pisteitään. Ihmiset eivät ehdi nähdä toisiaan, koska jokaisella on kalenteri niin täynnä. Kiire.
Tiedän, asiat eivät ole mustavalkoisia. Elämä on monitahoistaja valintoja pitää miettiä. Oravanpyörässä kulkeminen on oma lukunsa. Siitä saa paljon ja paljon joutuu antamaankin. Vuosi elämästään, jotka sujahtavat suurella nopeudella ohitse. Ilman että pystyy tarttumaan hetkeen tarpeeksi tyydyttävästi. Mikä sitten riittää? Riittääkö mikään?
Onko sinulla ollut ajatuksia elämän muuttamisesta? 25-32 vuotias nainen tai mies, haluaisitko kertoa omat ajatuksesi ja suunnitelmasi muutoksesta? Oma mielikuvitus on köyhtyny vuosien pyörässä kulkemisen aikana, ja kaipaisinkin uusia ajatuksia toienlaisesta elämästä. Avoimuudella, rehellisyydellä ja vahvoilla tulkinnoilla säestettyjä kertomuksia.
Muutos on edessä. Suunnitelmallisuutta ehkä kuitenkin hieman kaipaan. Mitä tapahtuu ja miten tapahtuu.
Kerro ajatus siitä, kuinka sinä, minä ja muut tavikset voisivat saada enemmän flow- kokemuksia elämäänsä.
Jaksamiseni alkaa olemaan kortilla. Kilpailu- ja varusteluyhteiskunta alkaa tiputtelemaan pisteitään. Ihmiset eivät ehdi nähdä toisiaan, koska jokaisella on kalenteri niin täynnä. Kiire.
Tiedän, asiat eivät ole mustavalkoisia. Elämä on monitahoistaja valintoja pitää miettiä. Oravanpyörässä kulkeminen on oma lukunsa. Siitä saa paljon ja paljon joutuu antamaankin. Vuosi elämästään, jotka sujahtavat suurella nopeudella ohitse. Ilman että pystyy tarttumaan hetkeen tarpeeksi tyydyttävästi. Mikä sitten riittää? Riittääkö mikään?
Onko sinulla ollut ajatuksia elämän muuttamisesta? 25-32 vuotias nainen tai mies, haluaisitko kertoa omat ajatuksesi ja suunnitelmasi muutoksesta? Oma mielikuvitus on köyhtyny vuosien pyörässä kulkemisen aikana, ja kaipaisinkin uusia ajatuksia toienlaisesta elämästä. Avoimuudella, rehellisyydellä ja vahvoilla tulkinnoilla säestettyjä kertomuksia.
Muutos on edessä. Suunnitelmallisuutta ehkä kuitenkin hieman kaipaan. Mitä tapahtuu ja miten tapahtuu.
Kerro ajatus siitä, kuinka sinä, minä ja muut tavikset voisivat saada enemmän flow- kokemuksia elämäänsä.
Vastaukset 64
Vanhimmat
12 vuotta sitten työelämstä,joitakin työ tehtäviä voin tehdä omaan tahtiin,pimeästi,ensin myin kaiken omaisuuden,talon,auton,kesämökin,ym odottelin hieman että pääsin sosiaaliturvalle olinhan varaton,vuokra asunnossa asuva työtön,ammattini on sen laatuinen että vetosin aina sairasteluun niin työ tarjouksia ei tullut,työnvälityksestä.Tämä minun ratkaisuni johtui pelkästään siitä,ei enää kiinnostanut maksaa veroja jotka menevät pakolaisten ja maahan muuttaja mummojen elatukseen,voin nyt itse nauttia maksamistani verorahoista,ja hyvin menee
Joku sun jutussasi ei ole kohdallaan.Valehtelet aivan varmasti.
ethän ollut varaton jos möit kaiken, sait rahaa.
Mustamaalaat työttömiä.sananvalintasi heijastaa SAIRAAN MIELEN AJATUSMAAILMAA.
Olen oman elämän kohdalla tullut juuri siihen tulokseen että minulle tämä oravanpyörä ei anna niin paljoa kuin ottaa;pois on päästävä.
Vuorotyö on tehnyt elämästä stressaavan ja ahdistavan.
Kaikki menemiset ja tapahtumat joutuu jännäämään saako vapaaks, ja mikä on seuraavan päivän vuoro. Sosiaaliset suhteet ja parisuhde on aivan työn armoilla.
Itselläni on vielä pariksi vuodeksi takausvelkoja maksettavana ja niistä kun olen suoriutunut niin irtisanon itseni välittömästi. Olen mitoittanut oman elintasoni sellaiseksi että pärjään vähemmälläkin. Karenssiaika säästöillä ja ansiosidonnaisella tulee mainiosti toimeen.
Mahdollisimman halpa vuokrakämppä, itsetehty ruoka ja kaikki mahdollinen kirpparilta. Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi aika vähän. Lämpöä, rakkautta ja täysi maha.
En varsinaisesti inhoa omaa työtäni (ainoastaan kaiken säännöllisen työn sitovuutta) joten keikkaa voisi randomina heittää ja liiton päivät yrittää pitää.
Sata-komitea jos saa tavoitteensa läpi niin sitten
pärjäillään mnimillä=)
Tapasin viime kesänä onnellisen miehen. Hän oli jo pari vuotta sitten hypännyt pois oravanpyörästä.
Sanoi että sinä päivänä kun hän ratkaisunsa teki hän oli soitellut kaikille asiakkailleen ja pomoilleen ja sanonut ne asiat heille mitä oli aina mielessään ajatellut. Hän oli nauranut ja tunne vapaudesta oli täyttänyt hänet. Ei se ollutkaan niin pelottavaa kuin olisi luullut vaan suuri helpotus. Päivääkään hän ei ole katunut ja sen huomasi. Rauha huokui hänestä. Istuimme mökin kuistilla katsellen rantamaisemaa.
Minulle hän oli satunnainen tuttavuus, vieras joka poikkesi vain kylässä mutta antoi myös itselleni uskoa tähän ratkaisuun minkä myös minä tein viisi vuotta sitten vaikka en omasta tahdostani. 15 vuotta samaa työtä samassa avoliitossa päättyi miltei yhtäaikaisesti. Läheinen isoäitini kuoli pisteeksi iin päälle.
Jouduin hyppäämään tuntemattomaan. Kaksi vuotta olin täysin työttömänä ja kokosin itseäni erosta ja kuolemista. Työtä en ole kaivannut mutta kuin onnenkaupalla eteeni on tullut sellaisia asioita mitä ei edellisessä elämässäni olisi voinut tulla. Uskon Tommy Helsteeniin ja siihen että sen saat mistä luovut. En tarvitse mitään mutta nälkää en ole nähnyt eikä lapsenikaan. Äiti on ollut läsnä ja se on hienompaa kuin mikään muu.
Olen saanut palkkaa työstä joka on ollut minulle kuin lomaa. Ei kirettä, ei stressiä ei niskaan hengittäviä pomoja. Olen löytänyt rakkauden.
Kiitos teille, kun otatte kantaa asiallisesti ja asiaan paneutuen. Tämäkin oli lyhyt tarina siitä, kuinka muutos yleensä kannattaa.
itse olen ollut yrittäjänä kymmenisen vuotta tosi sressaavassa työ ympäristössa. Lopetin hommat kun huomasin etten voinut hyvin enää ja aloitin uuden työn,muutin pois minun vanhasta kotikupungista ja nyt asustelen pienessä mökissä saarella,,ja entisöin huonekaluja siinä.Kyllä kannatti ilman muuta,nyt on mukavaa herätä aamuisin ja saa tehdä sitä mitä halua. Autot myin ja suurin osa turhista vempaimista,sillä rahalla elään kauan kunhan elään viisasti.
Sinun ajatukset ovat kuin omasta päästäni.
Tähän sopii tämä juttu loistavasti.
SIITÄ VASTA HAUSKUUS ALKAA
Kalastajavene rantautui pienen meksikolaiskylän laituriin. Amerikkalainen turisti kysyi kalastajalta, miten kauan hänellä oli mennyt kalojen nappaamiseen. "Ei kovinkaan kauan", meksikolainen vastasi. Miksi et sitten viipynyt pitempään ja kalastanut enemmän?" Kysyi amerikkalainen. Meksikolainen selitti, että hänen pieni saaliinsa riitti hyvin täyttämään hänen ja hänen perheensä tarpeet. Amerikkalainen kysyi "Mihin sitten käytät jäljelle jäävän ajan?"
"Nukun myöhään, leikin lasteni kanssa ja otan nokoset vaimo kainalossa. Illalla menen kylälle ja tapaan ystäviäni. Näppäilen vähän kitaraa ja nautin elämästä". Amerikkalainen keskeytti: "Minulla on akateeminen loppututkinto Harvardista ja voin auttaa sinua. Sinun pitäisi alkaa kalastaa pitempään joka päivä. Sitten myydä ylimääräiset kalat ja ostaa isomman veneen. Isompi vene tuo enemmän rahaa, jolloin voit ostaa toisen ja kolmannen ja niin edelleen, kunnes sinulla on laivue troolareita. "Sen sijaan, että myisit kalat välittäjälle, voit neuvotella suoraan jalostustehtaan kanssa ja ehkä perustaa oman jalostamon. "Sitten voit jättää tämän kylän ja muuttaa Mexico Cityyn, Los Anglesiin tai jopa New Yorkiin. Sieltä käsin voit johtaa yritystäsi."
"Miten kauan siihen menisi?" kysyi meksikolainen. "Ehkä joku 20-25 vuotta", vastasi amerikkalainen. "Ja sitten?" "Siitä vasta varsinainen hauskuus alkaa". Vastasi amerikkalainen. "Kun kauppa käy, voit myydä osakkeet ja kääriä miljoonia." Miljoonia? Entäs sen jälkeen?" Sen jälkeen voit jäädä eläkkeelle, asettua pieneen rannikkokylään, nukkua myöhään, leikkiä lasten kanssa, käydä vähän kalassa, ottaa nokoset vaimon kainalossa, viettää illat ystävien kanssa ja näppäillä vaikka vähän kitaraa."
Tony Gladstone
Kiitos, lainaus oli ajatuksia herättävä.
Onneksi Suomessa ainoastaan pieni vähemmistö ajattelee noin sinisilmäisesti.
Työnteko on meidän yhteiseksi hyväksi ja työnteolla on tämä maa saatu jaloilleen sotien jälkeen.
Ilman kovaa työtä ei meillä olisi tälläistä sosiaaliturvaa ja hyvinvointia kuin nyt.
Itse teen työtä joka päivä n. 350vrk vuodessa, valittaminen tai työelämästä poisjääminen ei tulisi pieneen mieleenkään. Ja kyllä työ tekijäänsä kiittääkin, jos haluan ostaa vaikka uuden auton tms. niin ostan sen, ei minun tarvitse joka penniä venyttää.
Luusereita olette mutta SO What.
Tokkopa edes kunnon työhon olette koskaan pystyneet.
Sua on näköjään lyöty Luterilaisella työmoraalisaarnalla päähän niin että tolokku on karonnu. Mutta ei se mitää, onneksi riittää työhulluja jotta me voimma vähä ottaa rennommin. Kiitos siitä siullekki ;)
..vai muuten vaan heikko itsetunto? Itse ainakin, ketjun aloittaja, on tehnyt töitä ahkerasti menestyvässä yrityksessä. Isäni on ollut 35 vuotta yrittäjä ja tiedän TODELLA mitä yrittäjän elämä on. En lähde sitä arvostelemaan suuntaan enkä toiseen. Hatun nosto myös yrittäjille, niin kuin monelle muullekin panoksensa yhteiskunnalle antaneelle ihmiselle.
Itse lähdin tällä ketjulla aukaisemaan keskustelua siitä, kuinka oravanpyörässä oleminen tuntuu raskaalta silloin, kun on ajatunut omasta heikkoudestaan/tahdostaan polulle joka verottaa enemmän psyykkistä energiaa kuin antaa takaisin. Mieluisa työ jokaiselle suotakoon. Enkä tarkoita, että aina pitäisi työ olla kivaa ja helppoa, mutta yleisesti ottaen muutos kannattaa tehdä, jos huomaa olevansa väärällä tiellä. Oman elämänkokemukseni poljalta sanon mielipiteenä sen, että muutos on aina positiivinen, vaikka hetkellisesti asiat tuntuisivatkin menevän huonommin kuin hetki sitten.
En usko että kukaan minullekaan, niin kuin ei usealle muullekaan, voi antaa valmiita vastauksia ja elämänohjeita. Yhdessä asioiden pohtiminen, muiden mielipiteiden kuunteleminen, on kuitenkin avartava tapa oppia elämästä uutta ja suoriutua ehkä hieman viisaammin tulevista omista valinnoista.
Toivottavasti saadaan tästä keskustelusta enemmän pohtiva, tapahtuneiden asioiden ja ratkaisujen tarinalaari, kuin omien vahvojen mielipiteidemme taistelukenttä. Jokaisella meillä on varmasti vahvoja mielipiteitä, joten keskittyminen toisten mahdolliseen rakentavaa auttamiseen, on varmasti yhteiskuntaa , ja jokaista yksilöä, kompleksisempaan suuntaan vievä tapa vaihtaa ajatuksia.
Tee sinä mitä haluat, Suomi on vapaa maa.
Mikä sinä olet muiden valintoja arvostelemaan?
Jos haluat uhrata koko elämäsi työlle, niin tee se.
"Ilman kovaa työtä ei meillä olisi tälläistä sosiaaliturvaa ja hyvinvointia kuin nyt"
Hyvinvointia? oletko huomannut, että suomessa eriarvoisuus vain kasvaa? Esim: pienituloinen saa huomattavasti huononpaa terveyspalvelua, kuin hyvätuloinen jolla on varaa mennä yksityiselle!
Sosiaaliturva. Joo on semmoinen olemassa teoriassa, mutta yritäppä käytännössä hakea sitä silloin, kun hätä on todellinen!
Kumpa me ihmiset päästäisiinkin sellaiseen keskusteluun, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden tuoda ajatuksiaan kyseisestä teemasta. Kaikilta ei voi vaatia samaistumista ja ymmärrystä. Mielestäni olet oikeassa että työ josta löytyy tyydytys työstä ja joustoa arkeen perheen yhdessäoloon pitäisi olla mahdollista. Lasten ja kaikkien perheeseen kuuluvien tulisi viettää yhdessä läsnäolevaa, nyt! aikaa. Olen miettinyt lasten ja nuorten pahoinvointia viimeaikoina. Vanhemmat ovat myöskin avun tarpeessa. Pitäisi tietysti tehdä valintoja. RAKKAUDELLE aikaa ja levolle, hiljaisuudelle, omaan itseen ja tunteisiin tutustumista.
Yksi hyvä leino ladata akkuja, ajatuksia ja mitata arvoja on suunnitella ja toteuttaa sapattivuosi, mikäli se suinkin olisi toteutettavissa.
Kolmesta kuuteen kuukauttakin vaikkapa Costa Ricassa, Itävallan Alpeilla, Uudessa Seelannissa, Kanadassa tai jossakin muussa itselleen sopivassa uudessa ympäristössä voi saada kummasti ajatuksia ja tavotteita parempaan järjestykseen ja uuteen kulmaan. Samalla voi opetella uusia asioita kuten paikallista kieltä luonnollisessa ja stressittömässä tahdissa.
Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla radikaalisti, vaan etappi atapilta kypsytellä asioita. Toisinaan asiat saattavat saada uuden muodon aivan luonnostaan.
Jostakin tällaisesta saattaisi olla hyvä alkaa ;)
kaikki vaan lopettaan työt,siinpä sitten herroille puremista .otetaan ruoka mistä saadaan ja tehdään mitä halutaan se on oikea meininki.en ole tehnyt töitä 10vuoteen vain ollut ja elänyt lapsille ,metsästä saa lihaa ja kaikki löytyy luonnosta ja yhtään ei ole nälkää nähty ja sosiaali yrittää vain tehdä elämää vaikeaksi perheelle vaikka kaikki ovat onnellisia ,olispa terroristeille töitä suomen paska maassa.
niin miksi sossu sinua jahtaisi? Ethan ilmeisesti tarvitse sossua mihinkaan koska metsa antaa minka tarvitset!
"No joko perustetaan hamppukaupunki...." tilulilulii
Joo, olen huomannut saman ja tein jotakuinkin näin:
Ite jäin pois vuorotöistä ja menin kouluun josta olen haaveillut, luonto ja eräoppaaksi.
Nykyään, opintojen loppuvaiheessa haen pääsääntöisesti päiväduunia.
Raha ei merkitse enää niin paljon ja kotonakin on mukavampaa ku en ole kärttynen vaimolleni.
Olen sitä mielt että kiire ei ole hyvä asia ja mitä semmoisella hoppuilulla voittaa? Minulla ainakin jäi pahamaku suuhun ja tyhjyyttä.
Lappalaiset sanoo et juuahan kahavit ja katotaan sitten..
Joten opiskelusta jäi paljon käteen ja on ollut hieno aika elämässä, opettavainen ja silmiä avaava.Voisin vaikka jatkaakin, vaikka toisen vuoden samaa alaa.
Keitetäänkö ihan savupannukahvit? Niin minäkin! Metsästä saa paljon ruokaa ja siellä tullee punaset posket ja mieli tyhjenee tuuleen Lepposaa Joulunaikaa! Tietysti talvella ei kaikki saa metsästää eikä siellä ole kuin katajanmarjoja. Mutta punaisia omenaposkia saa!!
Tää on aika mielenkiintoinen aihe...
kaksikymmentä vuotta samaa työtä, päivästä toiseen, pari kertaa olen palanut loppuun, kirjaimellisesti seonnut, avioliitto meni menojaan, työkaverit on vuoronperään palaneet loppuun, mutta täällä vaan edelleen sinnittelen. Alkoholilla ja kahvilla pärjää aika hyvin. Kaikki vanhat ystävät ovat kadonneet. Parhaat kaverini löytyvät kantakapakasta, minne voin mennä vaikka maanantaina vetään pään täyteen, unohtamaan sen huomisen tulevan päivän kaikkine vastuineen ja huolineen. Ja mitä olen tänä aikana saanut aikaan? Työni jäljet eivät näy missään. Se on vain niiden ihmisten mielissä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Mielikuvia ja mielipiteitä. Jaa, pitää mennä nukkumaan, aamulla on aikainen herätys, olen menossa palaveriin, pohditaan tulevaisuutta, joka todellakin näyttää niin synkältä, että ajatus työn tekemisen lopettamisesta tuntuu houkuttelevalta. Ehkä lähden vaikka Mauritiukselle pelaamaan korttia akaasiapuun alle? Mutta totta, epävarman ja paljon irrationaalisia muutoksia sisältäneen lapsuuteni jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että en ole riippuvainen kenestäkään enkä kenenkään tuesta. Toki, maksan keisarille sen mikä keisarille kuuluu. Brysseliinhän ne meidän rahat hiljalleen valuu. Jäisikin tänne kanssasisarilleni ja veljilleni sosiaalitukena... silti minulle on aivan sama, onko meillä sosiaalitukia tai ei. Itse olen maksanut kaikki omat lääkärikuluni, psykiatrini, psykoterapeuttini, lapseni lääkärikulut jne... on hyvä, että yhteiskunta kouluttaa ihmisiä tekemään töitä ja auttamaan selviytymisessä, minun kaltaisia tuottavia yksilöitä.
Olen tuottava orava, joka mielellään polkee itse luomaansa pyörää ja näkee oravan tulevaisuuden ruusuisena. En tiedä, mikä minussa on, kun veljeni ei tehnyt eläessään viikkoa pidempää putkea töitä -- kuoli alkoholismiin. Minä painan käytännössä ensimmäisessä työpaikassani edelleen. Ja ihan varmasti tulen tekemään töitä koko lopun elämäni tavalla tai toisella. Minä kuolen saappaat jalassa. Kysyin yksissä kokkareissa vanhemmalta yrittäjältä, että miksei hän jo jää eläkkeelle, kun sen poika oli ottanut firman hoitoon .. kaveri totesi siihen, että pitäähän sitä hyviä harrastuksia olla. Minusta tuossa on oikeaa asennetta. Hänen kaltaiset ihmiset ovat rakentaneet tämän maan. Minä haluan kuulua siihen samaan joukkoon. Ja koska minulla on tämä halu, siis minä itse valitsen, en oikein voi valittaakkaan siitä, että joku pummi, esim. veljeni, elää minun kustannuksellani. Ihan sama. Sen sijaan, että käyttäisin energiaa epäolennaisen pohtimiseen, olen tänään tehnyt kevään lomasuunnitelmaa. Matkustelen muutaman kerran vuodessa, milloin minkäkin teeman perässä. Lapsena nälkää nähneenä tiedän mitä tapahtuu, jos en tee töitä. Joten oma valintani on selvä. Olen tieni valinnut, pahasti siinä kärsinyt, mutta minä en luovuta ja jätä kesken. Rakastan liikaa valtaani, vapauttani sekä turvallisuudentunnetta, jonka maksettu oma asunto, sekä pankkitilieni saldot minulle tuovat. Ja joka pennin olen itse tehnyt. (*kirosana*!!)
Edellinen viesti oli taas yksi sellainen, joita kaipasinkin. Todellisia ajatuksia tapahtuneesta ja yksilöä koskettavista valinnoista.
Itse olen myös ihminen, joka tahtoo tehdä töitä. Jokaisella on omat mieltymyksensä mukavasta ja tyydyttävästä elämästä. Itse en ehkä lähtisi ihan edellisen viestin kirjoittajan tasolle. Oli se sitten hyvä tai huono. Kirjoittajalle selkeästi hyvä. Vaikka viestin luoja kirjoittaakin, ettei työnsä jäljet näy missään, niin mielestäni ne näkyvät juuri tarinan lopussa. Siinä että ihminen on juuri nyt tolpillaan ja menossa vauhdilla eteenpäin. Uskon ettei suurimmalla osalla ihmisistä olekaan mahdollisuutta jättää työstään jälkiä nopeasti nähtäväksi. Mutta jokainen meistä jättää evoluutioon jäljen. Tärkeintä on matka, ei se määränpää, niin laulaa moni taiteilijakin :). Itsellemme me teemme asioita. Tärkeä asia on se, kuinka paljon työstä saamme tyydyttäviä kokemuksi.
Itse en aio työelämästä jäädä pois. Aion kuitenkin muuttaa tietoisesti suuntaa, jotta voisi kokea tulevaisuudessa työssäni enemmän aika-pysähtyy-kokemuksia. Jotta työni upottaisi oikein kunnolla. Pinnan alle, jossa olisi hieman enemmän sisäistä hymyä.
Edellisen viestin kirjoittaja ylpeänä kertoo myös itse maksamistaan lääkärikuluistaa jne yhteiskunnan palvelujen piiriin kuuluvista asioista. En tuomitse, en todella. Jos rahaa on, niin miksi sitten kuluttaa aikaansa erilaisiin byrokratian rattaiden hitauteen. Antaa sitten mennä vaan ja asiat etenevät juuri sillä omalla tahdillaan. Mielestäni olisi kuitenkin ihan hyvä antaa myös muiden ihmisten auttaa, olla tukena. Muiden organisaatioiden ottaa pieni vastuu yhteiskunnalle maksavasta oravasta. Edellisen viestin kirjoittajalla on toki historiansa lapsuudessa, joka ehkä ohjaa olemaan ehkä turhankin erillään muista. Enkä edelleenkään tuomitse, nostan hattua tässäkin kohtaa. Toivon että jokainen meistä, niin kuin kirjoittaja, niin kuin itsekin, olisivat löytäneet oman tiensä kulkea päivästä toiseen.
Ajatukset muutoksesta alkavat pikkuhiljaa nousta pintaan. Kiitos tähän asti kaikille keskusteluun osaa ottaneille. Toivon että lisää näkemyksiä ketjuun kirjoitetaan.
Hei kaikki !
Käynnistäsin operaation työnvaihdolla. Erilainen aivan suorittavakin työ mielessäni. Kun saisin työssä tarvittavan määrän liikuntaa ja ihmiskontakteja, voisin vapaaajat käpertyä hiljentymään sohvalle. Esim hyvä kirja seuranani.
Karsisin kaiken kuluttamisen minimiin ja satsaisin laatuun, sillä mielestäni vanha sananlasku Köyhän ei kannata ostaa halpaa, pitää oivasti paikkansa. Ylimääräisen rahan, jos sitä olisi, käyttäisin hierojalla, kosmetologilla tms. käymiseen. Lisäksi söisin gurmet ravintoloissa mahdollisuuksien mukaan.
Ei tällainen elämä varmaan egologisestikaan olisi hullumpaa.
Innoittamanasi, luin kommettisi tuossa päivällä, menin tänään kotiprismaan, ostin lehmän ulkofilettä, pihi kun olen, pullon lempiviiniäni ja tein itselleni juhla-aterian, pippuripihviä sienikastikkeessa. Ei maistunut ollenkaan hullummalta.
Voisit pikkusen alkaa jo säästää itseäsi! Olen huolissani sinusta lähimmäinen. Katsopa aamulla peiliin ihan rauhallisesti ja katsooko sinua sieltä itseään kunnioittava ja rakastava mies?
Siksi että sinun pitäisi ihan tosissaan rakastaa itseäsi ensiksi. Olenko näsäviisas?
Keitäpä huomen tai jos luet tämän vasta ensivuonna KAURAPUURO laita siihen oikkeesta voista silimä syö ja kylymee maitoo piälle! Sitten kuppi kahvia ja menoksi uuvella asenteella rakastava ihminen. Elämä on kerran ja aika menee nopsasti!!!!
olen 29 vuotias mies ja päätin hypätä pois pyörästä vähän toisenlaiseen pyörää.
eli jään 9kk hoitovapaalle.
muijani joutuu siis pyörään vähäksi aikaa.
Nyt on mies tehnyt viisaan valinnan! Varmaan teitte sen yhdessä kenenkään pakottamatta. Isät ovat tosi tärkeitä lapsille. Tulee onnellisia ihmisiä sellaisesta kodista jossa molemmat vanhemmat kantavat vastuuta lasten kasvatuksesta.
Heip! Tuttuja asioita kirjoittelet. Itse hyppäsin sudenpyörästä pois jo 25v. sitte, eikä se kaduta yhtään. Päinvastoin. Paitsi hetket, myös koko elämä on liian lyhyt epäolennaiseen käyttämiseen. Jos suurin osa ajasta menee pelkän - usein toiselle - tehtyyn työhön, osamaksujen hoitoon ja yöt niiden murehtimiseen, jos ihmissuhteet itsen ohessa kärsivät jatkuvasta kiireestä, voi kyllä todella kysyä, onko valittu elämäntapa jarkevä.
Kaikki tätä kysymystöä eivät edes pysty itselleen esittämään. Eleetön, kiireetön elämä olisi kuin kuolema, mitään ei jää. "Olenko enää olemassakaan?" olet onnellisessa asemassa, kun kyselet. Se on osa matkaa lepoon ja sopusointuun itsen ja muiden, elämän, OMAN työn (Sen tekeminen ei uuvuta, vaikka päivän normaali väsymys tuleekin aikanaan! Yllättävän iloinen tosiasia!)
Joo. Minulle hyppyyn auttoi uskoon tuleminen. Ihan perinteinen Jeesukselle Kristukselle elämän antaminen. Se todella kannattaa! Henri. j. M. Nouwenin kirjasta lainaamani otsikko kertoo sielun eskstaasista, siitä, mitä se elunperin tarkoitti. Ek stasis se tarkoittaa KOKO IHMISEN, ei vain pinnan, liikkeellä olemista. MINÄ menen jälleen - ja riemulla! - eteenpäin!
Omat ajatukset ja tahto, mielipiteet, tunteet, syvenevä tietoisuus minuudesta ja sen suhteesta muihin, maailmaan, Jumalaan, asioihin yleensä, vahvistuu ja harkintakyky kasvaa sisimmässä lisääntyneen ajan myötä. Levon kautta elämästä mielestäni vasta löytää ja saa vahvan otteen nykyhetkestä ja pienistäkin asioista.
Ek stasis... sulla on hyviä ajatuksia.
Jäin miettimään tuota ajatusta eleettömän ja kiireettömän elämän vertaamisesta kuolemaan. Sitähän se lopulta on, kuolema. Jos ei mitään tee, voiko silloin kokea olevansa elossa?
Vai onko René Descartesin filosofisen pohdinnan tulos todellinen: "Ajattelen, siis olen."
Kumpi parempi?
Uskonto on tärkeä osa ihmisen elämää... ainakin itse kuvittelen niin. Ilman kunnon vakaumusta ei voi elää tasapainoista elämää tässä kaaoksessa, jota elämäksi kutsutaan. Mutta minusta kunnon vakaumus voi olla myös se, että uskoo (huom! uskoo) vakaasti, että mitään jumalia ei ole olemassakaan, vaan kaikki on lähtöisin ihmisestä itsestään. Olen omissa pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, ettei lopulta ole väliä miten tai mihin uskoo, tai uskooko sitten ettei ole mitään mihin uskoa, kunhan itsellä on selkeä henkinen maailmankuva. Kun se on kunnossa, ei arjen pikkujutut tunnu miltään ja todella voi ajatella avioeronkin jälkeen tekevänsä edelleen duunia ihan kuin aina ennenkin, päivä kerrallaan, ja näkevänsä tulevaisuuden positiivisena -- kaikesta huolimatta.
Itse uskon, että hyvät asiat tapahtuvat, kaikesta huolimatta.
Ajatus on antanut minulle voimaa päästä takaisin kiinni työhöni, johon ehdin jo tuon kaksikymmenvuotisen rupeaman aikana totaalisesti kyllästymään...
Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että pystyn määrittelemään kuinka paljon haluan tehdä töitä viikossa. Olen alalla, jossa on erittäin joustavat työajat. Tämän lisäksi pidän tästä työstä kovasti. Teen noin 30-50 tuntia töitä viikossa. Joskus saatan pitää koko viikon vapaata, jos budjetti sallii.
Mielestäni kahdeksasta neljään oravanpyörä on usein tuhoava. Työelämässä pitäisi olla enemmän joustoa koskien työaikoja. Toisille sopii ehkä säännölliset työajat, mutta minulle ei. Tuntuu vain, että tämä kahdeksasta neljään on yleinen normi, ja ne jotka eivät elä tämän normin mukaisesti ovat lusmuja ja epänormaaleja.
Minun mielestäni jokaisen terveen ja työkykyisen ihmisen on elätettävä itsensä jollain rehellisellä ja laillisella keinolla. Mutta se, millaisella työllä tai työajoilla se tapahtuu, on jokaisen oma asia. Jos joku haluaa tehdä osa-aikatyötä tai toimia freelancerina niin siitä vaan. Mutta sossupummaamista en hyväksy.
Minä teen vaan töitä sen ajan että saan nollattua liiton 500 pv.
Nyt taas nautin korvauksesta n 2 vuotta.
Näin jo vuodesta -92,ei kiinnosta tehä yhtään enenpää.Tämän 500 pv nostan ja sitten taijan siirtyä kelan luukulle.
Tehköön ne jotka on työnteon keksinnykin.
Onneksi on velaton ok-talo ja oppinnu elää vähällä.
Hei!
Itse pääsin pois oravanpyörästä n.vuosi sitten, elämän muutokseni vaikutti kaikkeen, ajattelutapani ja se mitä pidän oikeasti tärkeänä on muuttunut täysin. Tämä maaimanmeno alkoi ahdistamaan ylipäänsä, sen lisäksi mitä arkeni oli. Se oli yhtä kaavamaista juoksua mutta kuitenkin samalla sekavaa sisältäen tyhjyyden tunteen sisälläni, ihmiset on tänä päivänä todella kylmiä ja itsekkäitä. Aina painotetaan omaa hyvinvointia ja sitä mikä on itselle parhaaksi, onhan sekin hyvä asia mutta rajansa kaikella.
Mitä teet todellisesti niillä rahoilla mihin sen aikasi ja huomiosi kulutat keräämällä sitä? Saat hienot kalustot kotiin, hienon auton, hienon mökin, hienot vaatteet, ja vieläkin hienomman auton, sitten vielä vene päälle yms. ei ne anna todellisuudessa ihmiselle yhtään mitään jos se tyhjiö siellä sisällä ei täyty, eikä se täytykään millään materiaalilla kuin hetkeksi saat mielihyvän tunteen ja sitten takaisin menettämään aikasi ja hermosi rahan hankkimiseen.
Voi kun te ihmiset rakkaat ymmärtäisitte että aikamme täällä maanpäällä on niin tavattoman lyhyt! Ja kaikki tuo työhulluus ja ajanhukkaaminen on loppujenlopuksi täysin turhaa, turhuutta!
Itse sain vastauksen ja todellisen elämän ensin sitä totuutta etsiessäni, ja sen löysin n. vuosi sitten. Tulin uskoon, uudestisynnyin aidosti Jeesuksen Kristuksen suuresta rakkaudesta ja armosta, sain syntini anteeksi ja tuntea totuuden todellisesta elämästä. Meillä on niinkuin jo aiemmin sanoin hyvin lyhyt aika täällä maanpäällä verrattuna iankaikkisuuteen, ja miten sen aikamme täällä käytämme päätämme itse.
En voi saada ketään uskomaan,en vaikka pampulla koittaisin sitä päähän takoa. Tahdon teille kaikille kuitenkin kertoa että meillä on todellisesti elävä Jumala ja jonain päivänä kun aikamme jättää seisomme hänen edessään ja kuulemme jokainen tuomiomme.
Meillä on kuitenkin rakastava, oikeudenmukainen ja pitkämielinen Jumala, ja kaikki ovat Hänen tykönsä kutsutut. Mutta otatko kutsun vastaan, siitä päätät vain sinä.
Uskoontuloni jälkeen, tunnen jatkuvasti sisäistä rauhaa ja olen hyvin hyvin onnellinen :) . Käyn edelleen töissä mutta se ei raskauta minua enää, eikä ihmekään koska saan olla Kaikkivaltiaan Jumalan läheisyydessa ja siunauksen alla, mikään ei ole sen parempaa!
Nyt joku varmaan koki että meneepä saarnamiseksi, jotenka lopettelen ja pieni lisäys että saarnaamista eikä lahkoilua tämä ole vaan todellista elämää!
Miettikää näitä, ja on hyvä muistaa että Jeesukseen Kristukseen voi aina turvautua, hän kyllä kuulee avunpyynnöt ja tulee auttamaan,sen jälkeen ei ole enää epäselvää mikä on totuus.
Siunausta kaikille!
Aloittaja on mielestäni erittäin viisas ihminen, tajunnut jotain oleellista elämästä. Joku siellä yrittikin tehdä tästäkin keskustelusta, niinkuin sanoit, taistelukenttää omille mielipiteilleen. Hyvin sait asiat taas raiteilleen kommentoimalla asiallisesti ja tyynesti, samalla tuomalla omat näkemyksesi esille. Et kuitenkaan nosta itseäsi muiden yläpuolelle kuten niin monet tuntuvat tekevän haukkumalla muut luusereiksi jne.
Itse tein fyysisesti raskasta yksitoikkoista tuotantotyötä parisen vuotta, pitkät työmatkat ja vuorotyö. Olen erittäin paljon asioita vatvova ihminen, enkä kestänyt työn yksinkertaisuutta ja kasvavia tulostavoitteita, samalla kun tekemäni työ soti egologista ajattelutapaani vastaan. Energiaa ei kuitenkaan riittänyt etsiä uutta sopivampaa työtä tai miettiä uutta koulutusta.
Yhtenä aamuna käännyin työmatkaltani takaisin kotiin, ja lääkärin kautta sairaslomalle ja terapiaan. Se kävi yllättävän helposti. Diagnoosini oli keskivaikea masennus ja sain hoitoa. Palasin töihin ja taas samaan tilaan. Ajatus pitkistä sairaslomista ei innostanut, vaan otin suosiolla loparit ja päätin etsiä uutta suuntaa sitten kun olen saanut voimani takaisin.
Nyt, noin kahdeksan kuukauden työttömyyden jälkeen, olen miettimässä taas vakavasti elämäni suuntaa. Huomaamattani yritän taas kiirehtiä joka suuntaan. Pitää oikein käskeä itseään rauhoittumaan ja miettimään järkevästi.
Jostain syystä, vaikka tiedän tehneeni oikein, tunnen syyllisyyttä. Pelkään että vanhoja työkavereita tulee vastaan kyselemään mitä nykyään teen. Eihän nyky-yhteiskunnassa voi tällaisesta tilanteesta kertoa totuutta, ellei kestä siitä aiheutuvaa paheksuntaa ja leimautumista huithapeliksi laiskuriksi. Kyllä varmasti ymmärtäviäkin ihmisiä löytyy ja monet ovat varmasti kokeneet saman, mutta kelle tahansa ei uskalla tilanteestaan kertoa.
Tuntuu pahalta etten uskalla julkisesti näyttää mikä olen, vaan esitän vahvaa. Ehkä juuri itsensä hyväksyminen olisi se avain millä löytää sen itselleen oikean elämäntavan.
Kiitos aloittajalle ajatuksia herättävästä aiheesta!
Sano kysyjille että myyt WoodInternational Servicessä poimulantaa ja merihaketta. Lisäkyselyihin vastaa että innovaatioyhteiskunnassa on hienoa olla luova ja luovuus onkin päätavoitteenne. Ei kukaan kuitenkaan muista mitä olet puhunut ja esitä vastakysymys; mitäs itse puuhaat, vieläkö riudut samassa duunissa? :) Onnea valitsemallesi tielle.
Sally: tällaista huumoria ja itsensä ylittämistä on hyvä olla monessa tilanteessa mukana. Miksi sitä pitäisi aina kertoa ylpeänä siitä mitä on. Tai pettyneenä siitä mitä ei ole, jos niin tahtoisi. Loppuviimeksi se ei välttämättä suuresti ketään kiinnosta, ainoastaa kysyjä saa helpon tien arvottaa sinut johonkin lokeroon. On mielenkiintoisempaa olla hieman salaperäinen ja leikkisä.
En tiedä tuosta... onko se niin vaarallista tai huono juttu jäädä pois sellaisesta työstä, joka johtaa masennukseen? Minkä vuoksi ei voisi suoraan sanoa, niin kuin asiat on? Minkä vuoksi pitäisi kehitellä jotain peitetarinoita? Ne johtavat pois sellaisesta elämästä, jota ketjun aloittaja mielestäni ajaa takaa. Rehellisestä todellisesta elämästä, jonka hyväksyy sellaisena kuin se todella on. Ajatuksesta, että aamulla herää mielellään. Ja illalla menee nukkumaan mielellään.
Tasapainoisen elämän edellytys minun mielestäni on mielekäs työ, itsensä kehittäminen/opiskelu, harrastus ja koti/parisuhde. Jos joku näistä puuttuu muut kompensoivat, mutta uskoisin, että suht jokaisella on pyrkimys kaikkiin näihin jollain aikavälillä.
Monen kirjoittajan ajatus työelämästä poistumisesta, omanikin, voi olla monessakin tilanteessa oikeansuuntainen. Nythän meillä on jo melkein 40000 lomautettua tai irtisanottua ja joukko kasvaa, joten miksen minäkin liittyisi heihin. Miksen? Minulla on oma henkiset lukkoni ja omat pelkoni, jotka määrittelevät elämäni. Siksen. Mutta minä olen vain yksi.
Haluaisin kans jättäytyä pois työelämästä... Olla kotona ja tehdä mitä ikinä huvittaa, mutta miten tässä elämässä pärjää ilman rahaa? Tekisi mieli ostaa vaikka purjevene lainalla,jättää laina maksamatta ja purjehtia auringonlaskuun, vierailla eksoottisilla saarilla ja vaikka rakentaa jonnekkin autiolle saarelle bambumaja jossa asustelisi.
niin, ehkä moni haluaisi kiireisen työviikon jälkeen jättäytyä pois työelämästä ja lähteä vaikka viinitarhaa kasvattamaan toivemaailmaansa, jota ei oikeasti edes ole olemassa. sellaisiakin ajatuksia itsellänikin oli joskus, kun töissä pysähtyi kiireen keskellä asioita miettimään. nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa.
olen samaa mieltä, että elämässä ei pärjää ilman rahaa. ehkä se asia ei ole edes mielipiteen tasolla. muutoksen pitäisi olla todella radikaali, jotta voisi elää ilman rahaa. jossain kolkassa sellaiseen olisi varmasti mahdollisuus, mutta moni asiat ei puhu sellaisen mutoksen puolesta. elämässä on kuitenkin paljon muutakin kuin työ, ainakin toisinaan :), ja se muu ei seuraa meitä perimmäiseen kolkkaan, jossa rahalla ei ole arvoa. ihmisiä, infrastruktuureita joihin on mieltynyt jne asioita, jotka yleensä ovat kovin paikallisia ilmiöitä. ainakin jos niitä haluaa käytännön tasolla kokea. siksipä minä en ainakaan ole ajatellut bambumajassa asumista tai purjeveneellä merien seilaamista. yleensä uskon ajatukseen, että sisältä se muutos lähtee. joitakin ulkoisia tekijöitä on kuitenkin hyvä muuttaa, jotta saa tukea sisällä tapahtuviin muutoksiin. niitä muutoksia tässä olen etsimässä ja punnitsemassa. muutoksen ei tarvitse välttämättä olla kovinkaan suuri saadakseen aikaiseksi sisäisen kipinän, mutta mielekkään kokonaisuuden kasattuani jokin asia saattaa muuttua suurestikin. muutos ja mielekkyys on yksilöllistä. siihen kuinka paljon muutosta itse kestän, en voi vastausta saada mistään. se menee kokeilemiseksi. pakko mennä sillä viisaudella, mitä tähän astinen elämä on mukanaan tuonut.
olevansa promoottori.. :D
Eihän sitä vaan jaksa aina olla salaperäinen ja leikkisä. Voiskos kääntää toisinpäin jos hän olisi työttömäksi jäänyt ja sinä ... kysyisitkö vai onko ihmisille tullut ikävä tapa. Olen kokenut samoin jäätyäni työttömäksi -93 laman aikana. Itse eristäydyin vaikka minuun yritettiin pitää yhteyksiä ja nyt vasta olen toipunut ja ne entiset työtoverit muutamat heistä alkavat tuntua rakkailta. Alan ottaa heihin kontakteja.
No nythän löytyi aihe joka kolahti.
Itse yritän saada kaikki menot katettua tekemällä päiväduunin lisäksi kahta lisätyötä. Nyt onkin jo pitkään itänyt ajatus siitä, että jättäisin näistä yhden pois, eli 8-16 päivätyön. Näin siksi, että se päivätyö ei kiinnosta pätkääkään ja ne kaksi muuta ovat mulle samalla harrastuksia, eli niiden tekeminen on kivaa.
No, jos hyppään oravanpyörästä pois, niin samalla lähtee muun muassa työsuhdeauto ja uusi omakotitalo...mutta entä sitten? Olen asiaa punninnut ja kuppi on kallistumassa tiettyyn suuntaan. Se, että on aina töissä, ei ole oikein hyväksi perhe-elämälle.
Alkuperäisviestin lähettäjän kanssa samoin ajattelevia on varmaan suunnaton määrä...tässähän on jo selvä verkottumisen paikka näille ihmisille!
Myin kerrostalokaksioni ja ostin samalla rahalla 120km Hgistä omakotitalon,jossa voin jatkaa yritystoimintaani oman katon alla maaseudeun rauhassa!On tilaa ja rauhaa hengittää,autosta ei tarvinnutluopua,kauppa on 3km päässä,uimaranta samoin.Elän unelmaani...Onnea sulle!!
olen jo 53-vuotias nainen, ja sinä halusit vastauksia 25-32 -vuotiailta.
tämänkin keskustelun edetessä olen huomannut, että kokeneimmilta ihmisiltä tulee vähintään yhtä hyviä viisauksia, kuin ikäisiltäni. joten luen avoimin mielin myös sinun mielipiteesi ja tarinasi, jotka liittyvät aiheeseen.
Keskustelusta luin vain ensimmäisen viestin, joka heräätti minussa ajatuksia; Tutustu omaan sisäiseen itseesi ja etsi hegellisyyttä. Hyppää vaikka muutamaksi viikoksi pois tavanomaisesta elämäntyylistä. Etsi hiljainen paikka tältä planeetalta. Ehkä löydät mieleisen edullisen paikan jopa Omasta maastasi. tee elämä tylsäksi ja yksinkertaiseksi. Keskity itseesi ja olemassaoloosi vaikka tekemällä pitkiä kävelyretkiä. Ota leipää ja vettä mukaan. Ajattele että olet siinä missä olet NYT. Vain tässä hetkessä, jonka voit valita. Tee näin joka päivä vaikka vähän aikaa. Kuuntele kuinka sydämesi lyö. Nyt rupean lukemaan koko keskustelun.
8lumikki
juuri näin olen itsekin ajatellut. viikon päästä alkaa kahden viikon joululoma ja silloin on aikaa pysähtyä oikein kunnolla. yrittää pitää realiteetit käsillä koko ajan ja samalla kokeilla hetkeksi "siirtyä" toisenlaiseen todellisuuteen. ei nyt niinkään ihmeellisesti, kuin tuo "toisenlaiseen todellisuuteen" kuulostaa. mutta erilaisia hetkiä täytyy kokea. miten se sitten onnistuu, on ihan toinen juttu. luulisin että avoimella keskustelulla tuntemattomien ihmisten kanssa, voisi päästä hieman irti siitä kokonaisuudesta, jossa päivästä toiseen elää. keskustelemalla esmes muiden samassa kaupungissa seikkailevien ihmisten kanssa, saattaa avartaa omaa mieltä ja auttaa näkemään rutiineiksi muodostuneet hetket taas arvokkaina. ajateltuani pakenemista omasta elinympäristöstä, tulee mieleen, että yritän nähdä muutoksen itseni ulkopuolella. edelleenkin ne ulkoiset muutokset saattaisivat auttaa mutoksen syntymistä sisältä, mutta ajatteluhoksottimet omistaessani luulen pystyväni seikkailemaan jo mielen tasolla tarpeeksi kauas. mene ja tiedä..
Olipa hyvä kun tavoitin ajatuksesi. Yritäpä nyt Joululomalla keskittyä johonkin yksinkertaiseen ajatuksella. Siivoa jokin laatikko ja rypistä tai revi joutavat paperit pois. Ajattele samalla vain sitä. KUn käyt kävelyllä ajattele vaan miltä maapallo tuntuu jalkojesi alla ja hengitä syvään. Toivon sinulle ja perheellesi kaunista valkoista Joulua.
Olen 60 ennenaikaisella eläkkeellä oleva ajattelija. Elämä on minullekin ollut vaikeaa, mutta olen päivästä toiseen selviytynyt aina jotenkin. Nyt selviän Australian silkkiterrierin ja perhoskoiran avulla, sekä ottamalla vaan pahanolon vastaan. En taistele asioita vastaan mille en voi tällähetkellä mitään. Täytyy paeta pois ikävästä nykyhetkestä ajatuksella. Joskus musiikki auttaa joskus kirja. Suosittelen sinulle kirjaa Läsnäolon voima/ Ekhart Tolle. käy kirjastossa lainaamassa. Minä ostin itselleni Tahdonvoimasta kertoo myös Viktor Frank, minulla on myöskin itsellä omistuksessa hänen kirjansa. Suo anteeksi jos nimissä on virheitä?
Että oravakin saavuttaa kuntotavoitteensa.
muutama vuosi sitten kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Päinvastoin kuin aikaisemmin, työnteko oli minimaalista ja sekin lähinnä omaksi iloksi. Oli aikaa tehdä omia juttuja ja nauttia elämästä. Aikaa myöten se vapaa-aika ja rutiinien puute alkoi kuitenkin puuduttamaan ja oli pakko palata kiireisempään elämäntyyliin. Nyt olen taas säännöllisessä työssä, mutta elämä ei kuitenkaan ole yhtä hektistä ja stressaavaa kuin joskus oli. Kultainen keskitie siis paras.
mutta olisiko ollut juuri tuo pyörästä hetkeksi hyppääminen tilaisuutesi asennoitua juoksemiseen hieman rennommin? nyt huomaat helpommin pitää mopon tienpinnassa, ettei lähde keulimaan liikaa, veikkaisin..
..ensin sitä pyörää pyörittämään. Ei varmaan ihan heti tulisi jäätyä pois.
..tämänkin keskustelun luettuasi, osaat mahdollisesti olla askeleen verran edempänä. kykyjesi mukaan saatat jopa itse määritellä pyörän nopeuden. se olisi suotavaa. toisaalta monet asiat ymmärtääkseen on käytävä kantapääopiston kurssi. koskettamatta on hankala tietää miltä joku tuntuu, ainakin ilman vahvaa elämänkokemusta.
Noilla kirjoittajan taidoilla ja tuolla ajatelemisen kyvyillä - kirjoita kirja! Luulen että saisit kustantajankin, vaikka se ei ole ihan helppoa :)
Tähän ketjuun palaan uudelleenkin lueskelemaan.
Jokainen valinta on ainutlaatuinen. Keskustelin tänään isäni kanssa hänen valinnoistaan elämässä. Todettii yhteen ääneen, että kaikissa valinnoissa jotain jää tavoittamattomiin. Ja kun valinnan on tehnyt... pitää vain kasvaa elämään sen kanssa. Pyörän vauhtia on muuten kohtuullisen vaikea kontrolloida. Liikaa muuttuvia tekijöitä.
samaa mieltä, jokainen valinta on ainutlaatuinen, kuten myös kaikkea ei voi saada. mutta, nämä nyt ovat itsestäänselvyyksiä. mitä niitä enää kertaamaan, koska niin jo totesit.. :)
tahto on kyllä mielestäni kova sana! tahto jatkaa valittua tietä, tekee hieman jäykäksi, mutta on yleensä rakentava valinta ihmismielelle. mielestäni. pyörän vauhtia on vaikea kontrolloida, hyvin sanottu! juoksija voi kuitenkin tehdä valinnan juokseeko siinä. on olemassa muitakin pyöriä, missä juosta. mitä jos olisikin sellainen pyörä, jossa ei tarvitsisi ikäänkuin yksilön juosta yksin. "kaveri" ojentaisi käden, jos hiilarit alkaisivat loppumaan. olisi sellaisia kavereita, jotka sanoisivat meille, milloin olisi ihan hyvä pitää taukoa. olisi auttava käsi, kaverin käsi, joka seuraisi ja avaisi suunta kun tarve tulee. koska nyt tuntuu siltä, pitkien ajatusleikkien jälkeen, että suomalainen ihminen yrittää helposti pärjätä liian pitkälle yksin. toivottavasti en pahoita ihmisten mieltä, jotka ovat kyllästyneet yleistyksiin. eivät ne yleistykset hyviä ole. on pieni joukko ihmisiä kyvyiltään x ja sitten on paljon muuta...
paljon on ajateltavaa. ajatelkaan kanssani. kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet ottaa keskusteluun kantaa. se on jo itsessään iloinen asia.
itsestäänselvyyksistä:
juu, moni asia on niin itsestäänselvä, että se jää sisäistämättä, hyvin yksinkertainenkin sellainen. Eihän valinnoissa ole mitään ihmeellistä, sinänsä, mutta se, että oivaltaa sen niitä tehdessään, että todella, se on ainutlaatuinen hetki, jotain elämässä, mitä kokee vain kerran, tai oikeastaan mitä voi ainutlaatuisena hetkenä kokea jatkuvasti, mutta, joka sellaisenaan katoaa sen jalkeen kun sen on tehnyt... siis jopa aika, jonka kuvitellaan kuluvan, on pysyvämpää kuin valinnat, joita teemme ... ilman valinnavapautta tai mahdollisuutta ajallakaan ei oikein ole mitään merkitystä (?) tätä ajatusta pitää pohtia lisää.
Onhan tuota mietitty, viime aikoina melkein
viikottain. Mulla on oma pieni firma joka rullaa
ihan kohtuullisesti, asun hyvällä alueella meri-
näköalakämpässä ja päällisin puolin kaikki on ok,
mutta yhä useammin miettii, että tätäkö tää
elämä nyt sitten on. Pitäskö tän olla kivaa?
Tää on aika utopiaa, mutta itse haluisin lähteä
jonnekin kauas lämpimiin maihin "paratiisi-
saarelle" elämään jonkin sortin luontais-
taloudessa. Ilman TV:a, autoa, synkkiä uutisia,
kuluttamista, kiirettä jne. Rahan puute estää,
yhteiskunnan elätiksi tms. en halua.
Mies, 28v, yksityisyrittäjä Espoosta
mies, 28v, espoo
sinulla tuntuu olevan paljon hyvää tapahtunut. paljon myös varmasti muutakin kuin hyvää. jokaiselle meille. tärkeintä on kai nähdä asioiden vaikutus kaikkeen muuhun ja pyrkiä kokemaan ne hyvät asiat jatkumona tulevassa elämässä.
saattaa tulla kadulla vastaan kaksi samanlaisen historian omaavaa ihmistä. toinen heistä vaikuttaa kovin onnelliselta ja toinen taas jotenkin elämäänsä kyllästyneenä. erilaisia tavoitteita ja yksilöllistä kohtaamista. sitähän se on. tässäkin tilanteessa näinkin erilaisten henkilöiden keskustelutuokio saattaisia avata molemmille uusia näkökulmia. ikäänkuin onnellisempi versio näistä kahdesta ihmisestä saattaisi tiedostaa ennakoinnin uudella tavalla ja kyllästyneemmälle versiolle onnellisen optimistinen asenne antaisi ehkä voimia.
takaisin espooseen. utopiaa ei ole mikään. se on sinun sisäistä kokemista ja utopiaksi kutsut sitä utopia-sanan käytön kohdalla kokemattomuuttasi. tai ainakin sitä että yhdistäisit tietyn sanan merkityksen käytäntöön. mielestäni jälleen. en osaa todellakaan antaa vinkkejä mitä sinun pitäisi tehdä, että kokisit olemisesi kivaksi. osittain pelimerkkisi ovat kuitenkin kohdallaan, uskoisin, joten toivon pienen mietiskelyhetken ohjaavan sinua parempaa fiilikseen tekemisiesi kanssa. lisää flow-kokemuksia. väittäisin myös, että avoin keskustelu läheisten ihmisten kanssa voisi parantaa otetta. mutta jostain syystä uskon myös siihen, että keskustelu tuntemattoman ihmisen kanssa voisi nostaa oman elämän statusta. sitä statusta joka merkitsee juuri sinulle itsellesi.
Eiköhän tuokin asia ole vähän klisee?
hyvin harvalla taviskansalaisessa on mitään mahdollisuuksia tai taloudellisia edellytyksiä vain "hypätä pois oravanpyörästä".
Laskut on maksettava, ruokaa on saatava ja jotenkin kitutettava eteenpäin. Kukapa ei haluaisi olla luova taiteilija, unelmoida ja ladata akkujaan vaikka etelässä Italian viinitialla ja ottaa irtioton "arjesta".
Rahalla saa tässäkin tapauksessa hyvinvointia.
Olen vakavasti miettinyt työttömäksi työnhakijaksi heittäytymistä, helmikuusta alkaen, ja yksisuuntaista junamatkaa Costa Del Solille, rantahamppariksi. Tasainen rahavirta työttömälle työnhakijalle on taattu ja jos töitä Espanjasta löytyy, jes. Tosin espanjaa en osaa, mutta väliäkö tuolla, vapaa työvoiman liikkuvuus!! Eläköön EU.
Itse olen mieltänyt oravanpyörän olevan sisällä omassa mielessäni. Itseni ulkopuolinen asetelman muuttaminen esim. rannalle siirtyminen ei ole ratkaisu joka pyörässä juoksemisen lopettaisi. Enemmänkin tuollainen kokonaisratkaisu pohjautuu mielenrauhaan jonka voi löytää keskellä kiireistä työpäivää tai sitten vaikka sieltä rannalta mutta vain ja jos on henkisesti valmis muutoksen löytämään.
Oravanpyörää ei voi paeta koska se on meihin niin syvälle sisäänrakennettu ja siksi kaikki keinotekoiset "pakoitetut" ratkaisut eivät poistumistietä etsivää juoksijaa auta.
Tein muutoksen.
Olin alalla jossa saneerattiin rankasti edellisen ison laman aikaan (-90 luvulla). Minä jäin taloon, moni muu siirtyi kilometritehtaalle. Lopulta tuskastuin ikuiseen tuloksen parantamiseen ja järjettömään kiireeseen. Kouluttauduin toisella alalle. Viisi vuotta tuntui juhlalta, mutta sitten tämä pienfirma sulautui suurempaan ja saneeraus alkoi jälleen. 20 hengen ryhmästä jäi 12. Työnantaja juoksutti henkilökuntaa sopeutumiskonsulttien luona. Kaksi jäi eläkkeelle ja ketään ei otettu tilalle. Työt vain jaettiin jäljelle jääneiden kesken. Kun asiasta purnasi sai kuulla, että eihän täällä pakko ollut olla.
Ja en sitten jäänytkään taloon. Siirryin valtiolle, mutta kuinka ollakaan myös siellä oli menossa (ja on näköjään edelleen) tulostavotteinen työtapa lyönyt läpi. Yritä siinä sitten tehdä tulosta, kun ei varsinaisesti mitään tule laitokselle sisään. Ministeriö varaa budjetista rahat ja ne käytetään. Jos ei käytä, ministeriö toteaa, että ettehän te siellä näin paljoa näköjään tarvitse ja rahoitusbudjettia leikataan.
Pienemmät valtion laitokset liitettiin isompiin. Muutettiin sinne ja sitten tänne. Väkeä jäi eläkekkeelle ja jäljelle jääneet jakoivat pois lähteneiden työt. Aloin vihaamaan ihmisiä, vihasin vaimoanikin, otin pullon kaljaa illalla, jotta ei nuppia kiristäisi niin vietävästi - sitten vedin kännin viikonloppuna, jotta unohtaisin menneen viikon ja en ajattelisi tulevaa viikkoa. Vaimo häipyi, talo myytiin. Vedin viinaa entistä enemmän. Sanoin työnantajalleni, että nyt on piru merrassa ja tästä ei hyvää seuraa. Minut passitettiin työterveyslääkäriin ja sain pari pilleripurkkia. Toinen masennukseen ja toisen unilääkkeeksi. Vaihdoin valtion sisällä toiseen paikkaan töihin. Mutta ei se enää auttanut. Olin astunut kuilun yli.
Tuli kesä, meni syksy... sairastelin jatkuvasti. Fysiikka alkoi pettämään. Tuntui, että sain joka ikisen pöpön mitä Suomessa oli liikkeellä. Sitten se tuli, se stoppi. Ylös en päässyt enää sängystäni... en soittanut töihin, en tehnyt mitään. Makasin sängyssäni. Söin ruokakaappini tyhjäksi, sitten join enää vettä. Haistatin koko elämälleni pitkän pxxxkan.
Viikonkuluttua huoneistooni tuli talonmies ja esimieheni. Olivat huolestuneet, kun minusta ei kuulunut mitään ja puhelimeni meni vastaajaan. Minut toimitettiin lääkäriin jälleen. Kaksi viikkoa sairauslomaa ja psykologin kanssa juttelemaan.
Palasin töihin ja istuin työpöytäni ääressä - en tehnyt mitään. En halunnut sairauslomalle enkä halunnut tehdä töitä. Minua ymmärrettiin ihmeen hyvin. Minulle annettiin pieniä turhanpäivisiä töitä, jotta olisin edes vähän kiinni tässä yhteiskunnassa.
Kävelin aamulla hampaat irvessä töihin ja kiroilin illalla kotiin paluuta.
Sitten satuin lukemaan jutun vuorotteluvapaasta - tartuin siihen kuin viimeiseen oljenkorteen. Työnantaja tuki minua ideassa. 2005 aloitin vuoden mittaisen vuorotteluvapaani. Lensin pohjois Kreikkaan ja vuokrasin sieltä huoneiston. Illalla kävelin rannalla ja menin aikaisin nukkumaan. Tuntui hyvältä, että ei tarvinnut ajatella töihin lähtöä aamulla. Säästöni kyllä riittäisivät elämään vuoden Kreikassa ja kaksikin vuotta, jos pakko olisi. Suomessa ei ollut mitään muuta kuin paikka valtion laitoksessa, johon voisin palata seuraavana vuonna. Ei minulla ollut enää vuokra-asuntoakaan eikä omaisiakaan.
Kaksi kuukautta meni oleskellessa. Elin hyvin askeettisesti. Ei ollut televisiota, ei radiota, tietokoneita, ei puhelinta. Vuokranantajallani oli ravintola ja istuin usein hänen luonaan viettämässä iltaa. Hän kuunteli tarinaani ja sanoi, että jos korjaisin asuntoa, hän voisi puolittaa vuokrani.
Korjasin ikkunapokat, kunnostin vanhat puiset huonekalut. Korjailin kattoa. Tuntui kuin olisin ollut paratiisissa. Kahdeksan kuukauden kuluttua vuokraisäntäni naapuri kysyi, jos voisin korjata hänenkin asuntoaan. Sain palkkaa.
Sitten korjailin asuntoja siellä ja täällä ja pian sapatti-vuosi oli täynnä. Kävin Suomessa ja sanoin itseni irti. Palasin Kreikkaan tekemään remontteja. Ei niitä paljoa ollut, mutta eipähän tarvinnut kajota säästöihini. 2008 puolivälissä palasin Suomeen. Ostin mökin Varsinais-Suomesta ja asetuin asumaan vanhaan rintamamiestaloon. Nyt korjailen ikääntyneiden mökkiläisten mökkejä ja pidän niistä huolta talven yli. Tarjontaa olisi, mutta en ota kuin sen verran, että pärjään ja jaksan.
Hei, osaan sanoa ei.
Asiat ovat paremmin nyt - eivät ehkä loistavati, mutta arvoni ovat muuttuneet ja olen enemmän sinut itseni kanssa.
Vastaus on The Venus Project ja sitä luotsaava Zeitgeist-liike.
Zeitgeist kannattaa tasa-arvoa ja teknologian kehitystä yhteiseen käyttöön. Teknologia venus projektissa kehitetään yhteiseen hyvään ja siihen että ihmiset tulevat paremmin toimeen yhteiskunnassa. Ajatus on loistava ja poistaisi suurimman osan maapallon kurjuudesta.
Jos tässä nykyisessä täysin läpimädässä korruptoituneessa järjestelmässä joku haluaa tehdä jotain hyvää ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi, ei häntä kannusteta tekemään hyvää. Ketään ei motivoida luomaan hyvinvointia maailmaan. Kannustimena on voitto ja ongelmia korjataan vain silloin, jos toimilla saavutetaan liikevoittoa. Rahatalouden kannustimena on muiden ihmisten hyväksikäyttö ja omien tienestien maksimointi. Palkansaaja etsii yleensä suurinta mahdollista palkkaa itselleen, kun taas työnantaja miettii jatkuvasti tapoja vähentää kustannuksiaan ja näin minimoida palkanmaksamista työntekijälle.
The Venus Project ei ole mikään uusi villitys. Venus Project on Jacque Frescon (sosiaali- ja teollisuussunnittelija) elämänpituinen työ ja organisaatio, jonka tavoitteena on rauhanomainen ja kestävä globaali sivilisaatio. Ymmärrän hyvin että miljonäärit joilla on valtaa ei halua luopua siitä vallastaan ja että maailmassa olisi rauha. Rauhaa vastaan halutaan hyökätä asein.
Resurssipohjainen talous hyödyntää olemassa olevia resursseja tehokkaasti. Kaikki hyödykkeet ja palvelut ovat saatavilla ilman valuuttaa, luottoa, vaihtoa tai minkäänlaista velkaa tai palvelusta. Tämän uuden yhteiskunnallisen suuntaumuksen päämääränä on vapauttaa ihmiskunta itseään toistavista, tyhjänpäiväisistä ja mielivaltaisista ammattirooleista, jotka eivät palvele minkäänlaista todellista päämäärää yhteiskunnallisessa kehityksessä. Tämä suuntaus esittää uutta palkitsemisjärjestelmää, joka keskittyy itsensä täyttämiseen, koulutukseen, yhteiskuntatietoisuuteen ja luovuuteen tämän päivän pinnallisten ja omaa etua avoittelevien, varallisuuden, omaisuuden ja vallan arvojen sijaan, jotka vallitsevat nyky-yhteiskunnassa.
Lähes kaikki uudet konseptit ja ehdotukset on tehty naurunalaisiksi aina, varsinkin niiden ihmisten toimista jotka pelkäävät menettävänsä omaisuutta tai oman valtansa olevan vaarassa. Ensimmäinen tiedemies joka väitti että maapallo on pyöreä, naurettiin pihalle. Jotkut jopa teloitti ne jotka väittivät, ettei maapallo ehkä olekaan universumin keskipiste.
Mutta siitä vaan, voitte taistella vastaan, mutta totuus voittaa aina valheen! Ihmiset haluavat rauhaa ja rakkautta. Ja tällaisia rauhaa ja lähimmäisiä rakastavia ihmisiä on zeitgeist liike täynnä. Ihmisiä jotka mieluummin kuolisivat itse kun tarttuisivat aseeseen.
Minusta ei ole mukava juosta oravanpyörässä, henkeä ahdistaa ja hikoiluttaa. Eihän se mikään pakko ole. Käveleminen on ihan mukavaa ja virkistävääkin, vaikka ainahan työ loppuviikolla hieman väsyttää ja saakin väsyttää. Kyllä se työnjohtaja aina selän takana käy pyörähtämässä kello kädessä ja koittaa hoputtaa juoksemaan, mutta ei sitä pidä niin henkilökohtaisesti ottaa. On aina helppo todeta, että ei sitä kiireessä ole ennenkään täyspäisiä lapsia saatu eikä meidän firmassa laadukkaita tuotteita. Ja toisekseen nykyisin duunarin palkka sen verran kehno, että ei paljon kiire tule edes mieleen. Minä olen ainakin ajatellu aina, että suomalaisena pyrin ennenkaikkea laatuun tekemisessäni, kyllähän ne kiinalaiset huolehtivat siitä sutta ja sekundaa osastosta ihan tarpeeksi hyvin.