treella ei mikään

Turha toivoa, että its.pvjuhla olisi ennen tv:stä tulevaa paraatia ja linnan juhlia. Pitäisi päättyä ainakin tuntia aikaisemmin, jotta ehtisi bussilla

nukkumalähiöönsä nuutumaan tv:n äärelle.

Siihen aikaan olisi jo pimeää niin että hyvin ilotulituksen tms. voisi järjestää aikaisemmin. Se on sitä paitsi täysin turha - se kärsii inflaation: se kuuluu uuteen vuoteen eikä mihinkään muuhun - eikö luutuneita käytäntöjä voitaisi joskus tuulettaa tässäkin kaupungissa?! Ei kai.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaupunginisät päivystävät täällä ja ottavat onkeensa KAIKKI narinat joita kansalaiset tänne tuuppaavat. Tai sitten ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutu ainakaan paremmaksi kirjoitti:

Turha toivoa, että its.pvjuhla olisi ennen tv:stä tulevaa paraatia ja linnan juhlia. Pitäisi päättyä ainakin tuntia aikaisemmin, jotta ehtisi bussilla

nukkumalähiöönsä nuutumaan tv:n äärelle.

Siihen aikaan olisi jo pimeää niin että hyvin ilotulituksen tms. voisi järjestää aikaisemmin. Se on sitä paitsi täysin turha - se kärsii inflaation: se kuuluu uuteen vuoteen eikä mihinkään muuhun - eikö luutuneita käytäntöjä voitaisi joskus tuulettaa tässäkin kaupungissa?! Ei kai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu