Jopa Kreikassa, jossa ei kaikki todellakaan toimi niinkuin pitää, sisäministeri oli välittömästi jättänyt eroilmoituksensa kun poliisit oli "vähän" töpeksinyt.
Pääministeri ei eroilmoitusta kuitenkaan hyväksynyt... Voihan se olla, että saivat sen vaan näyttämään asialliselta, mutta Suomessa ministerit eivät ota vastuuta mistään edes teennäisesti.
Pääministeri ei eroilmoitusta kuitenkaan hyväksynyt... Voihan se olla, että saivat sen vaan näyttämään asialliselta, mutta Suomessa ministerit eivät ota vastuuta mistään edes teennäisesti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joka on käytännössä sitä ettei kukaan vastaa mistään, näinhän se on.
Poliittinen vastuu, varsinkin ministereiden, on paras poliitinen vitsi. Se on kuin tehty selkärangattomia ja vastuuta pakenevia poliitikkoja varten, kun teoistaan ei tarvitse vastata, eikä myöskään tarvitse erota, jos jotain sössii. Mikä heille parasta, kukaan ei myöskään erota virasta tai käske eroamaan. Jos ministerin paikalta jostain kumman syystä putoaa, on silti vielä kansanedustajan pesti jäljellä. Kyllä on helppoa elämää.
Viralta poispanoon ei riitä massatyöttömyyden aikaansaanti. Potkujen syyksi ei riitä edes se, että lukuisat poliitikkojen takia työttömiksi joutuneet ovat tehneet itsemurhan. Moni on myös tappanut perheensä, mutta eihän se ole mitään. Siltikään ei yhtäkään poliitikkoa ei ole ikinä erotettu. Ei, vaikka syylliset ovat selvillä. Lisää vain liksaa noille hengenriistäjille.
Poliitikkojen aikaansaama työttömyys on pilannut monta elämää ja perhettä, mutta poliitikoilla on vain se poliitinen vastuu eli ei mitään vastuuta mistään. Kyllä on helppoa noilla työtä tuhoavilla ja elämää pilaavilla paskiaisilla.
Sanoit tuossa, ettei ikinä ole yhtäkään politiikkoa erotettu...
Kanervahan sai potkut tekstiviestittelystä ja ei se ollut vielä Tukiaisen kanssa, mutta mä uskon, että sekin johtui ainoastaan siitä syystä, koska hallituksessa istuvat naisministerit tulivat liian mustasukkaisiksi ja alkoivat oikeesti pelkäämään, että Tukiainen istuisi kohta heidän oikealla puolellaan johtamassa ja hallitsemassa niin maan päällä kuin taivaissa.
pe´rkele kun Ile olisi tajunnut vaan myöntää Ilemäisesti sen teksitittelyn, eipä olisi tuollaista irvistelevää tolvanaa nappulaa nyt ulkoministerinä.
Ei rankaistu kovimman mukaan, hänhän jatkaa edelleenkin kansanedustajana. Paras rangaistus olisi ollut antaa kenkää noista hommista. Taas nähtiin hyvä veli-kerhon toimivuus.
Fiksu olisi eronnut, mutta mitä teki Kanerva? Jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitä pahaa ministerin tai kansanedustajan pitää tehdä, tai miten törkeästi pitää käyttäytyä, jotta eropaperit lyödään kouraan?