Pekkarinen

Hallituksen pitäisi reagoida nopeammin taloudenmuutoksiin,kun Hallitusteki päätöksiä kululeikkauksista vallitsi Hallituksenmielestä Suomessa työvoimapula jonka johdosta Hallituksen mielestä kululeikkaukset olisivat olleet aiheelliset todellisuus on tänäpäivänä toinen, työttömyys kasvaa usean tuhannen kuukausivahdilla johon Pekkarinen reagoi vällittömästi sanomalla ettei hän voi hyväksyä väenvähentämistä työvoima toimistoista.
12204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyse ei ole työvoiman vähentämisestä nyt kun lama uhkaa, vaan suunnitelmassa, joka toteuttamalla kaikki työvoimatoimiston tarpeelliset työt ja työttömien palvelut voitaisi hoitaa vähemmällä henkilökunnallan vuonna 2015.

Pekkarinen kieltäytyy tällaisen pitkän aikavälin välttämättämän suunnitelman tekemisestä lamaan vedoten, koska hän haluaa kerätä itselleen poliittisia pisteitä niin halpahintaisella keinolla, että vastustaa "työpaikkojen vähentämistä kun lama lähestyy".

Työpaikkojen vähentämiseen valtionhallinnosta vuoteen 2015 mennessä on pakko, koska silloin Suomen väestöstä on enää työssä niin pieni osa, että jos valtiolla on nykyiset työpaikkansa, niin yksityiselle puolelle ei riitä tarpeeksi, jotta valtio saisi lähellekään ne verotulot. joilla valtion työpaikkojen palkat pitäisi maksaa.

Keskusta tietää tämän, koska päätös valtion työpaikkojen vähentämiseksi tehtävistä suunnitenista oli yksimielinen.

Nyt Pekkarinen vain pekkaroi, kun tekee irtioton yhteisestä suunnitelmasta kohottaakseen omaa profiiliaan.

Pekkarinen on ammattitaidoton kieroilija, josta ei olisi koskaan saanut tehdä ministeriä.

Äänestä
  • Totta on että Suomalaiset ikääntyy mutta myös jäävät työttömäksi.

    Äänestä

  • Realisti-- kirjoitti:

    Totta on että Suomalaiset ikääntyy mutta myös jäävät työttömäksi.

    Pannaan työttömät töihin työvoimatoimistoihin, niin työttömyys-% on nolla.

    Äänestä

  • Hallituksen sisäisessä kurinpalautuspaketissa sovittiin, ettei Pekkarinen enää arvostele tuottavuusohjelmaa, vaikka se tuottaisi kuinka huonoja tuloksia. Vastaavasti Kokoomusministerit eivät saa enää arvostella alueellistamisohjelmaa vaikka sen tiedetään varmasti tuottavan älyttömiä tuloksia.

    Näin hienosti hallitus pitää kiinni siitä, mitä on joskus tullut sovituksi, vaikka maailma ympärillä muuttuisi kuinka. Minusta tämä on lähinnä hölmöläisten hommaa. Tänään oli Hesarissa järkevä mielipidekirjoitus tuottavuusohjelman järjettömyydestä ja esitys sen uudelleen arvioimiseksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Hallituksen sisäisessä kurinpalautuspaketissa sovittiin, ettei Pekkarinen enää arvostele tuottavuusohjelmaa, vaikka se tuottaisi kuinka huonoja tuloksia. Vastaavasti Kokoomusministerit eivät saa enää arvostella alueellistamisohjelmaa vaikka sen tiedetään varmasti tuottavan älyttömiä tuloksia.

    Pitäisikö siis tuottavuusohjelma kokonaan lopettaa ja valtion virkamiesten määrä pitää nykytasolla?

    Vai mitä, kerroppa kun näytät asian noin hyvin tietävän

    Ei ole edes olemassa mitään tuottavuusohjelmaa, kun hallitus on vasta sopinut menettelytavoista ja ministeriöiden pitäisi itse suunnittella kukin oman tuottavuusohjelmansa. Juuri tästä Pekkarinen lintsaa irtiotollaan.

    Maailma ympärillämme todellakin muuttuu, kun eläkeläisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa rajusti ja työiässä olevan väestön osuus pienenee yhtä rajusti.

    Tämä maa ei kerta kaikkiaan pysy pystyssä, jos julkinen sektori pitää yllä nykyisen työvoimatasonsa. Silloin putoaa veropohja alta ja julkisen sektorin palkanmaksurahat loppuvat, kun yksityinen sektori jää ilman työntekijöitä.

    Etsi sinä nyt se Kataisen kirjoitus, niin et ole niin altis kaiken maailman propagandalle!

    Äänestä

  • (::::::) kirjoitti:

    Näyttää Matti Vanhanenkin pitäneen pikku puhuttelun jossa vain Rkp välttyi olemasta kohteena. Tuleekohan siitä Matista sittenkin mies.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000039924515&view_mode=threaded

    On hyvä, että politiikssa on mielipide-eroja ja hyvä sekin, että Vanhanen kumoaa median huhut siitä, että kokoomus pitäisi hallituksessa puhutteluja joillekin.

    Pekkarisen osalta kyse on kuitenkin ihan muusta, kun hän ryhtyy kääntelemään takkiaan ja hankkimaan irtopisteitä itselleen politikoimalla hallituksen yhteisiä ja yksimielisiä päätöksiä vastaan.

    Pekkarinen on näitä väyrysläisiä tahtopoliitikkoja, joka ei osaa yhtään mitään, mutta pystyy erottumaan mitättömyyksien laumasta vain silloin, kun ryhtyy räksyttämään kokoomukselle.

    Jos joku puhuttelu olisi tarpeen pitää, niin Vanhasen puhuttelu Pekkariselle. Populistinen sooloilu ja irtopisteiden itsekäs keräily ei lujita hallitusta nyt, kun sen edessä on vaikeitakin tehtäviä taloustantuman lähestyesä melko pahana jo ensi vuonna.

    Äänestä

  • tehdä kirjoitti:

    Pitäisikö siis tuottavuusohjelma kokonaan lopettaa ja valtion virkamiesten määrä pitää nykytasolla?

    Vai mitä, kerroppa kun näytät asian noin hyvin tietävän

    Tuottavuusohjelmaa ei tarvitse lopettaa, mutta sitä voidaan järkevöittää. Nykyinen tuottavuusohkemahan tarkoittaa sitä, että jokaisen ministeriön sektorilla vain puolet virkamiespoistumasta korvataan uusilla työntekijöillä. Tämä on liian kaavamainen tapa hoitaa asiaa.

    Pitäisi mieluummin kartoittaa ne erilaiset tehtävät, joita valtio hoitaa. Sen jälkeen voitaisiin kategorisoida vähemmän tärkeät tehtävät sellaisista, joissa tehtävien hoidon tasoa ei saa päästää huonontumaan. Tällaisen tarkastelun jälkeen voisi osoittautua, että jollakin sektorilla on mahdollisuuksia päästää kaavamaista tuottavuusohjelmaa parempiin tuottavuustuloksiin ja joillakin toisilla sektoreilla tarvitaan ehkä jopa lisää virkamiehiä.

    Voisi esim. hyvin kuvitella, että maatalousministeriön sektorilla on paljon ylikapasiteettia, kun ottaa huomioon, ettei Suomi enää elä maataloudesta samalla tavoin kuin sata vuotta sitten. Myös ulkoministeriön hallinnonalalla voisi olla varaa säästöihin, sillä ehkä emme tarvitse niin moneen maahan edustostoa kuin mitä nykyisin on.

    Toisilla alueilla virkamieskunnan vähentäminen voi aikaansaada vain lisää yhteiskunnallisia kustannuksia. Tällainen alue voisi olla esim. liikenne. Liikenneturvallisuus edellyttää monenlaista liikenteen suunnittelua ja valvontaa. Jos näistä tehtävistä tingitään, seurauksena voi olla liikenneonnettomuuksien kasvu, mikä tarkoittaa lisää kustannuksia niin yhteiskunnalle kuin ykistyisille. Minusta sellainen politiikka, jolla tietoisesti lisätään kustannuksia, ei ole erityisen järkevää.

    Tuottavuusohjelmassa ei ole mitään kaavamaista. Jokainen ministeriö on saanut täysin vapaat kädet itse suunnitella, miten se parantaa omaa tuottavuuttaan niin, että henkilökustannukset saadaan painetuksi yhdessä ja yksimielisesti sovittuun tavoitetasoon.

    Tällainen suunnittelun delegointi on paitsi demokraattista, myös paras tapa käyttää hyödyksi kaikki mahdollinen asiantuntemus tuottavuuden parantamiseksi, koska kunkin ministeriön toimialan ja työtehtävien asiantuntijathan ovat juuri sen ministeriön sisällä.

    Tältä pohjalta kukin ministeriö juuri nyt suunnittelee ja "kartoittaa ne erilaiset tehtävät, joita valtio hoitaa. Sen jälkeen voitaisiin kategorisoida vähemmän tärkeät tehtävät sellaisista, joissa tehtävien hoidon tasoa ei saa päästää huonontumaan", niin kuin itsekin edellä sanoit.

    Se, että tvoitteena on virkamieskunnan vähentäminen, ei ole minkään puolueen tavoite, vaan todellinen pakko syystä, jonka olen jo monasti tuonut esiin: västörakenne muuttuu niin, että eläkeläisten ja kaikenlaista hoivaa tarvitsevien osuus väestöstä kasvaa rajusti ja samassa suhteessa työikäisten määrä vähenee rajusti. Kun yksityinen sektorikin tarvitsee työntekijöitä, jotta syntyisi verotettavaa tuloa valtion menoihin, niin valtio ei kerta kaikkiaan voi pitää palveluksessaan niitä ihmisiä, jotka tarvitaan yksityisellä sektorilla tekemässä se työ, josta verotetulla tulolla voidaan maksaa valtion palveluksessa olevien palkat.

    Tästä Pekkarinen nyt lintsaa keräämään pisteitä itselleen, mikä on enemmän kuin törkeää Vanhasen selkään puukottamista. Mutta se on aina ollut keskustassa tapana: maton vetäminen omien alta.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Jäbä on kerrankin oikeassa tuottavuusohjelmasta. Hyvä Jäbä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikeassa.. kirjoitti:

Hallituksen pitäisi reagoida nopeammin taloudenmuutoksiin,kun Hallitusteki päätöksiä kululeikkauksista vallitsi Hallituksenmielestä Suomessa työvoimapula jonka johdosta Hallituksen mielestä kululeikkaukset olisivat olleet aiheelliset todellisuus on tänäpäivänä toinen, työttömyys kasvaa usean tuhannen kuukausivahdilla johon Pekkarinen reagoi vällittömästi sanomalla ettei hän voi hyväksyä väenvähentämistä työvoima toimistoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu