Mitähän tulisi tehdä, kun kaverini eivät näköjään
ota minua enää todesta. Minulla on ollut muutama
pitempiaikainen suhde, takana on kariutunut
avoliittokin. Nyt olen menossa kihloihin, mutta
suhteen alusta asti olen saattanut aistia
kavereideni asennoitumisen koko juttuun - ei tule
kestämään kuitenkaan.
Eihän kaikilla voi Se Oikea osua eteen heti
ensimmäisellä kerralla! Minusta silti pitäisi
suhtautua toisen onneen, eikä maalailla piruja
seinille. Suoraan ei ole sanottu, mutta luen sen
rivien välistä ja näen ilmeista ja eleistä, että
tällekin suhteelle povataan pikaista loppua
selkäni takana. Varsinkin avoeroni jälkeen
huomasin, että minuun lyötiin huono leima, aivan
kuin olisin menettänyt ihmisarvoni suhteen myötä.
Vietämme pian kihlajaisia nykyisen kumppanini
kanssa. Hän tiedusteli, keitä haluan kutsua.
Mietin jo, että jospa en käskisikään yhtään
kaveriani, vaikka se kummastusta taatusti
herättäisikin. En vain halua nähdä niitä sääliviä
katseita, jotka sanovat "nyt se on muka
kihloissa, ei varmasti ole kauaa". Olen melko
varma, että kaverini eivät iloitsisi puolestani,
vaan pikemminkin kummastelisivat miksi olen
rynnännyt kihloihin jne. Tuntuu pahalta, kun olen
näköjään menettänyt uskottavuuteni tuttavapiirin
silmissä avoeron myötä. En oikein tiedä, mitä
pitäisi tehdä. Eipä kai mitään, jättää kaverit
kutsumatta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ystävyys punnitaan ja harva siitä yleensä
selviää,pääasia että itse tiedät mitä teet.
Sä oot menossa kihloihin sun rakkaas kanssa, et ns.
kavereittes, sulla pitää olla omaa tahtoa ja
päätösvaltaa. Tärkeintä kaatumisessa ei oo se, että
tuleeks polvet ruvelle ja sieluun arpia, vaan se
että nousee ylös ja jatkaa matkaa.
Ei muuta kuin onnea rakkaudellenne! Toivottavasti
se kestää.
Ymmärrän tarkalleen mistä puhut...Tsemppiä!
Olen mies ja haluaisin kommentoida sen verran,
että ymmärrän tietyllä tavalla ystäviäsi, sillä
olen tavannut kaltaisiasi naisia. Siis sellaisia,
jotka etsivät ja etsivät, mutta mikään mies ei
tunnu tarpeeksi hyvältä. Tyypin tunnistaa jo
kaukaa...miehiä saattaa olla tarjolla enemmän
kuin tarpeeksi, mutta silti henkilö valitsee aina
juuri sen väärän.
Oletko pohtinut miettimään, että ehkä takerrut
vääräntyyppisin miehiin, sellaisiin jotka eivät
sovi sinulle...? Ystäväsi saattavat tuntea sinut
paremmin kuin luuletkaan ja näkevät jo ennalta,
ettei teidän suhteenne tule kovin suurella
todennäköisyydellä toimimaan...
Lopuksi haluan kuitenkin sanoa, että viime
kädessä ihminen on itse vastuussa teoistaan, eikä
ympäristön painostusta kannata aina ottaa
huomioon. Onnea yritykseesi...jospa tällä kertaa
tärppäisi.