oma lapsuus+omat lapset

Tietenkin omat kokemukset vaikuttavat ihmiseen, on kuitenkin ymmärrettävä olevansa kuitenkin oma itsenäinen ihminen, joka tekee omat päätöksensä ja tekonsa.
Mielestäni et kuulosta mitenkään hyper kiltiltä vaan tavalliselta pienten lasten äidiltä.
Lapsesi ovat kyllä niin pieniä, etten kyllä ymmärrä kuinka heille voisi vielä huutakaan. Noin pienet lapset huutamisesta ymmärrä kuin äänensävyn ja sillä saa aikaiseksi vain sen että lapsetkin alkavat itkemään. Ja komentamisestakaan ei kyllä ole mitään hyötyä, sitä saa tehdä riittämiin kun lapset tuosta vanhenevat.
Lasten kasvatuksessa maltti on valttia.
Perhepeti on mielestäni perheen valinta. Tietenkin jos mies siitä kärsii, niin onko se sitten hyvä. Itse en ole ollut perhepedin kannalla, mutta kyllä ne lapset sänkyymme hiipivät yöllä kuitenkin. Mutta todellakaan eivät enään kun ovat jo koululaisia.
Lapsille ruokailusta nimenomaan tulee ongelmia kun heitä pakotetaan, antaa nyt vain tutustua ruokiin omaan tahtiin. Itse olen samaa mieltä ei ruuan ääreen nälkään kuole.
Ja tosiasia on, ettei lasta voi pitää liikaa sylissä, jos kuitenkin antaa tämän toimia ikätasollaan.
Sinulla on kuitenkin kaksi noin pientä lasta, en oikein usko että kerkiät heitä pilalle hemmottelemaan.
Sinua ei ole tuettu kasvaessa joten ilmeisesti itsetuntosi ei ole kovin korkealla ja liika kuuntelet mitä muut ovat mieltä. Sinä olet lapsillesi paras äiti ja osaat kyllä heitä hoitaa ja kasvattaa kun kuuntelet sydäntäsi.
Tietenkin miehelläsi on myös oikeus omiin mielipiteisiin ja minusta olisi hyvä jos voisitte keskustella tiedän perheen säännöistä ja tehdä kompromisseja puolin ja toisin.
Kuitenkin on muistettava, että me vanhemmat emme voi siloitella lapsen elämää, hänelle tulee pettymyksiä ja niistä on autettava yli, jolloin hänelle kehittyy itsetunto ja usko omaan selviytymiseen vaikeissakin asioissa.

... ei ikinä, milloinkaan,koskaan voi pitää niin paljon sylissä, että hän menisi siitä pilalle!!!!

Sylittele ihan niin paljon kuin haluat =) Rauhaisaa joulunodotusta !!!!

Oikeilla linjoilla sinä olet.

Mutta suosittelen, että kävisit keskustelemassa psykologin kanssa lapsuusaikaisista traumoistasi, ennen kuin lapsesi tulevat uhmaikään. Näin vähenisi riski, että sortuisit heikkona hetkenä (joita uhmaikäisten ja sitä isompien lasten kanssa tulee väistämättä) toistamaan sniitä vääryyksiä joita itse olet kokenut.

Koska koet, että sinua on kasvatettu väärin, tiedät miten et halua lapsiasi kasvattaa. Mutta tiedätkö kuinka HALUAT heitä kasvattaa? Sinun kannattaa lukea lasten kasvatusta käsittelevää kirjallisuutta, jotta saisit varmuutta siitä, millaisia oikeita tapoja on käsitellä lasta erilaisissa vaikeissakin tilanteissa. On nimittäin olemassa monta oikeaa ja monta väärää tapaa kasvattaa lasta. Näinollen yhtä väärää tapaa välttäessään voi sortua toiseen väärään tapaan, jos ei ole hankkinut tietoa oikeista tavoista.

menee, että vannoo tekevänsä/kasvattavansa omat lapset toisin kuin vanhemmat tekivät aikoinaan... itselläni reilut 1v ja 2v lapset, ja huomasin jatkavani äitini/vanhempieni kaavaa, koska en muuta ole itsekään saanut...ikäänkuin en vaan osannut/kyennyt tehdä toisin vaikka kuinka tiedostin/tajusin tekeväni vanhempieni malliin... Onnekseni pääsin vuoden psykoterapiaan, jossa voin työstää mieleni hieman tasapainoisemmaksi ja näin toivottavasti kohdata ihanat ja suloiset lapseni sekä myös itseni armollisemmin. Ole rohkea ja hae keskusteluapua, se kannattaa ihan oman itsesi mutta myös lastesi tulevaisuuden vuoksi! :)

olen myös kodista jossa ei ole ollut tervettä vanhemmuutta.
Olen myös päättänyt antaa lapselleni erinlaisen lapsuuden.
Miehesi on väärässä.
Mielestäni sinä olet oikeassa.
On vanhankantaisia uskomuksia nuo vauvan huudattamiset.
Yksivuotiaalle voi laittaa rajoja selkeästi ja jämptisti. Ota tueksi joku lastenkirja joka pohjautuu muuhun kuin vanhanaikaisiin kasvatusmetodeihin.
Olet täysin oikeassa siinä, että kyllä lapsi syö kun tarpeeksi nälkä on.
Siitä tietenkin pitää pitää huoli, että saa monipuolista ruokaa silloin kun sitten syö.
Tuosta huutamisesta vielä, naapurissani asuu nainen joka on ylpeä siitä, että pitää kovaa kuria. Surkuhupaisaa sillä siitä ei näytä olevan mitään hyötyä, päinvastoin lapset huutavat ja itkevät ja uhmailevat kokoajan. ( Säälittää lapsiparat)Hän ei ole johdonmukainen eikä anna positiivista palautetta ollenkaan.
Uskon, että voi olla hellä ja jämpti samaanaikaan.
Lisäksi uskon intuitioon pienen lapsen suhteen.
Itsellän se on toiminut. Toisaalta kun omassa päässä on ne omat huonot muistot lapsuudesta voivat ne sotkea joskus ja tuntea suhteetonta syyllisyyttä kun hiukan ääntään korottaa.
Eli vaarana voi olla se, että ei ole riittävän jämerä jossain asioissa. Mutta se on todellakin eri asia huutamisen ja sellaisen kanssa.