Siirto punktion jälkeisenä päivänä

Minulle tehtiin munasolupunktio (Etelä-Suomessa julkisella) ja saaliina oli 5 munasolua. Siirto oli heti seuraavana päivänä joten munasolu oli vasta hedelmöittynyt ei jakautunut. Itseä jäi nyt vaivaamaan hirveästi että onkohan tässä mitään mahdollisuuksia.... tai siis tiedän että on mutta kun eihän tästä ole mitään takeita että se lähtee edes jakautumaan eli taitaa olla paljon huonommat mahdollisuudet kuin jos olisi siirretty jo jakautunut alkio. Loput neljä pakastettiin siis myös hedelmöittyneenä ei jakautuneena eli ei vielä edes alkioksi luokiteltavia. Menee varmaan suuri osa näistä hukkaan? Minkälaisia kokemuksia teillä on asiasta sen suhteen että miten suuri osa hedelmöittyneistä on yleensä lähtenyt jakautumaan? Onko muille tehty siirto punktiota seuraavana päivänä viikonlopun/sulkujen takia? Miten on käynyt? Harmittaa aika lailla kun oli kuitenkin aikamoinen prosessi kokonaisuudessaan että päästiin edes punktioon asti.
2338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä 2 alkion siirto tehtiin myös seuraavana päivänä.Perjantaina tein testin ja plussaa näytti!Tämä on neljäs ivf hoito ja aiemmista on tullut yksi tuulimuna raskaus.Kunpa nyt olis kaikki hyvin.

Äänestä
  • onneksi olkoon, toivottavasti kaikki menee hyvin. Mukava kuulla "selviytymistarinoitakin" välillä. Aikamoiset oireet päällä punktiosta, ettei oikein ehdi muuta edes ajattelemaan, kun seuraamaan, milloin iskee hyperi tai sit veritulppa... mut jospa se tästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen... kirjoitti:

Minulle tehtiin munasolupunktio (Etelä-Suomessa julkisella) ja saaliina oli 5 munasolua. Siirto oli heti seuraavana päivänä joten munasolu oli vasta hedelmöittynyt ei jakautunut. Itseä jäi nyt vaivaamaan hirveästi että onkohan tässä mitään mahdollisuuksia.... tai siis tiedän että on mutta kun eihän tästä ole mitään takeita että se lähtee edes jakautumaan eli taitaa olla paljon huonommat mahdollisuudet kuin jos olisi siirretty jo jakautunut alkio. Loput neljä pakastettiin siis myös hedelmöittyneenä ei jakautuneena eli ei vielä edes alkioksi luokiteltavia. Menee varmaan suuri osa näistä hukkaan? Minkälaisia kokemuksia teillä on asiasta sen suhteen että miten suuri osa hedelmöittyneistä on yleensä lähtenyt jakautumaan? Onko muille tehty siirto punktiota seuraavana päivänä viikonlopun/sulkujen takia? Miten on käynyt? Harmittaa aika lailla kun oli kuitenkin aikamoinen prosessi kokonaisuudessaan että päästiin edes punktioon asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu