Yliedustus...

Vähän aikaa sitten Helsingin Yliopiston rehtoriksi valittiin eräs Thomas Wilhelmsson, siis ruotsinkielinen.

Koskahan Åbo Akademin tai Hankenin johtoon valitaan suomenkielinen? Aivan oikein, ei koskaan, tämä oli retorinen kysymys.

Pitää todella paikkansa väite, että Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja.

Jotain on mätää Suomenmaassa...
311042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ehdottomasti järkevintä olisi perustaa suuriin suomenkielisiin kouluihin ruotsinkieliset luokat tarpeen mukaan.

Valtavat verorahat kuluvat yhden luokan erilliskoulujen ylläpitoon.

Nykytilanne on malliesimerkki RKP:n vastuuttomasta politiikasta.

Kokonaisetu on svekoille tuntematon käsite.

Äänestä

...Paikkansa, suomessa ei ole yhtään suomenkielistä yliopistoa, on vain kaksi- ja ruotsinkielisiä opinahjoja.

Ja ainoa koko valtakunnan alueella virallinen kieli on ruotsi, vaikka kansasta 93% on suomenkielisiä, tarttis tehdä jottai.

Äänestä

mutta ei. Yliedustettu ja paapottu vähemmistö vaatii omaa koulua, ei vaan kaksi, ei kun kolme ruotsinkielistä kauppakorkeaa. Näin paikkamäärä on täysin suhteeton suomenkielisiin verrattuna.
Röyhkeä, yliedustettu ja paapottu "kielivähemmistö".
Aloituspaikkoja n. 400, oikea määrä olisi 75.
Suomenkielisiltä varastetaan 325 aloituspaikkaa vuodessa.
Tämä on sarkomaan ja kataisen mukaan aivan ok. Vanhaselle liian vaikea asia ymmärrettäväksi.

Äänestä

"Pitää todella paikkansa väite, että Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja"

Ei se kuitenkaan pidä paikkaansa.

Miksi ylipäänsä väität tuollaista?

Äänestä
  • ...Valehtelet Tapio?

    Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja, ei siis ainuttakaan suomenkielistä.

    Äänestä

  • Pääse karvoistaan hän kinaa aina aivan päivänselvistä asiosta, jotka myöskin ruosteen syömän rauta kapustan pitäisi ymmärtää mutta njet,

    vanha sanonta pitää vielä anno 2008, hyvin paikkansa, että näin, jos lusikalla on annettu niin ei voi kauhalla vaatia, eller hur järn (rostig sådan) , spade eller skyffel om du så vill?

    teräsmies on palannut tai vapautettu tehtäviinsä, munaamaan omansa ja rkp,n maineen?

    ave,

    Äänestä

  • Kaikista yliopistoista voi valmistua ruotsinkielellä mutta suomenkielellä ei voi valmistua ruotsinkielisestä yliopistosta.

    Äänestä

  • ei voi edes hakea suomenkielellä ruotsinkieliseen yliopistoon. Ainoastaan ruotsiksi. Ulkomaalainen voi sen sijaan hakea sinne englanniksi.

    Äänestä

  • niin miksi kirjoitti:

    ...Valehtelet Tapio?

    Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja, ei siis ainuttakaan suomenkielistä.

    "Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja, ei siis ainuttakaan suomenkielistä"

    Ei se mene niin vaikka nettifenno olisi sinulle niin sanonutkin. Yliopistolain 9 § (30.7.2004/715)
    "Opetus- ja tutkintokielet
    Yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi, jollei jäljempänä toisin säädetä.
    Helsingin yliopiston, Teknillisen korkeakoulun, Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian, Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun opetus- ja tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi. Åbo Akademin ja Svenska Handelshögskolanin sekä Helsingin yliopiston Svenska Social- och kommunalhögskolanin opetus- ja tutkintokieli on ruotsi."

    Muut yliopistot ovat suomenkielisiä.

    Äänestä

  • en finne igen kirjoitti:

    Pääse karvoistaan hän kinaa aina aivan päivänselvistä asiosta, jotka myöskin ruosteen syömän rauta kapustan pitäisi ymmärtää mutta njet,

    vanha sanonta pitää vielä anno 2008, hyvin paikkansa, että näin, jos lusikalla on annettu niin ei voi kauhalla vaatia, eller hur järn (rostig sådan) , spade eller skyffel om du så vill?

    teräsmies on palannut tai vapautettu tehtäviinsä, munaamaan omansa ja rkp,n maineen?

    ave,

    "kinaa aina aivan päivänselvistä asiosta"

    Ei tässä ole kinan aihetta. Minä olen oikeassa ja sinä väärässä kuten kai suunnilleen joka kerta.

    Äänestä

  • tappio hautalapio kirjoitti:

    Kaikista yliopistoista voi valmistua ruotsinkielellä mutta suomenkielellä ei voi valmistua ruotsinkielisestä yliopistosta.

    "Kaikista yliopistoista voi valmistua ruotsinkielellä mutta suomenkielellä ei voi valmistua ruotsinkielisestä yliopistosta."

    So what?

    Äänestä

  • kielinen kirjoitti:

    ei voi edes hakea suomenkielellä ruotsinkieliseen yliopistoon. Ainoastaan ruotsiksi. Ulkomaalainen voi sen sijaan hakea sinne englanniksi.

    ...mutta eihän se tee suomenkielisestä yliopistosta ruotsinkielistä, eihän?

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Kaikista yliopistoista voi valmistua ruotsinkielellä mutta suomenkielellä ei voi valmistua ruotsinkielisestä yliopistosta."

    So what?

    Siiskö suomenkielinen Suomessa ei voi valmistua yhteiskuntansa opinahjosta suomeksi?

    Voi fidyy, mikä maa se sellainen on?

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "kinaa aina aivan päivänselvistä asiosta"

    Ei tässä ole kinan aihetta. Minä olen oikeassa ja sinä väärässä kuten kai suunnilleen joka kerta.

    Hullu mikä hullu, jättäkäämme ruosteisen piuhan jutut omaan arvoonsa.

    Eller vad säger du rostig slev?

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    ...mutta eihän se tee suomenkielisestä yliopistosta ruotsinkielistä, eihän?

    Suomen kielellä ei voi tehdä lopputyötään ruotsin kielisessä opistossa. Mutta ruotsin kielellä voi tehdä lopputyön suomen kielisessä opistossa.

    Äänestä

  • svinrik svindum sven kirjoitti:

    Suomen kielellä ei voi tehdä lopputyötään ruotsin kielisessä opistossa. Mutta ruotsin kielellä voi tehdä lopputyön suomen kielisessä opistossa.

    "Suomen kielellä ei voi tehdä lopputyötään ruotsin kielisessä opistossa. Mutta ruotsin kielellä voi tehdä lopputyön suomen kielisessä opistossa."

    Tosiasiassa millä tahansa kielellä voi tehdä lopputyön missä tahansa yliopistossa kunhan asiasta sovitaan kyseisen yliopiston kanssa.

    "Antakaa meidän olla suomalaisia jo vihdoin!!"

    Niin, monilla aloilla tosiaan lopputyöt ovat jo lähes poikkeuksetta englanninkielisiä.

    Äänestä

  • en finne igen kirjoitti:

    Hullu mikä hullu, jättäkäämme ruosteisen piuhan jutut omaan arvoonsa.

    Eller vad säger du rostig slev?

    Mutta olisit nyt edes yrittänyt todistaa väitteesi oikeaksi! Vaikka mahdotontahan se on.

    Äänestä

  • Laitinen, salakuljettaja kirjoitti:

    Siiskö suomenkielinen Suomessa ei voi valmistua yhteiskuntansa opinahjosta suomeksi?

    Voi fidyy, mikä maa se sellainen on?

    "Siiskö suomenkielinen Suomessa ei voi valmistua yhteiskuntansa opinahjosta suomeksi?"

    Kannattaa hakeutua suomenkieliseen koulutukseen, jos haluaa opiskella suomeksi. Silloin ei kannata hakeutua ruotsin- sen kummemmin kuin englanninkieliseenkään koulutukseen, eikö niin?

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Siiskö suomenkielinen Suomessa ei voi valmistua yhteiskuntansa opinahjosta suomeksi?"

    Kannattaa hakeutua suomenkieliseen koulutukseen, jos haluaa opiskella suomeksi. Silloin ei kannata hakeutua ruotsin- sen kummemmin kuin englanninkieliseenkään koulutukseen, eikö niin?

    Suomessa se on vaan niin että vielä enemmäm kannattaa hakeutua ruotsin kieliseen opinahjoon. Koska sinne on niin helppo päästä. Ja se juuri onkin niin väärin suomenkielisiä kohtaan.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    ...mutta eihän se tee suomenkielisestä yliopistosta ruotsinkielistä, eihän?

    BUahhahahahah !!!! Tappio säolet hukassa-

    Se tekee suomenkielisestä opinahjosta kaksikielisen.
    Kuten aloituksessa sanottiin.

    Äänestä

  • hans majonäs knugen Carl kirjoitti:

    Suomessa se on vaan niin että vielä enemmäm kannattaa hakeutua ruotsin kieliseen opinahjoon. Koska sinne on niin helppo päästä. Ja se juuri onkin niin väärin suomenkielisiä kohtaan.

    "Suomessa se on vaan niin että vielä enemmäm kannattaa hakeutua ruotsin kieliseen opinahjoon. Koska sinne on niin helppo päästä. Ja se juuri onkin niin väärin suomenkielisiä kohtaan"

    Riippuu alasta. Esimerkiksi lääketiedettä on helpompi päästä opiskelemaan suomeksi kuin ruotsiksi. Eikä se ainakaan minusta ole erityisen väärin ketään kohtaan.

    Äänestä

  • tappio hautalapio kirjoitti:

    BUahhahahahah !!!! Tappio säolet hukassa-

    Se tekee suomenkielisestä opinahjosta kaksikielisen.
    Kuten aloituksessa sanottiin.

    "Se tekee suomenkielisestä opinahjosta kaksikielisen.
    Kuten aloituksessa sanottiin"

    No, ei se kyllä tee. Eikä niitä pääsykokeitakaan kyllä voi tehdä ruotsiksi kaikkiin koulutuksiin. Se on vain sellaista nettifennojen urbaanilegendaa, jota levitetään kun oikeaa asiaa ei ole.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Se tekee suomenkielisestä opinahjosta kaksikielisen.
    Kuten aloituksessa sanottiin"

    No, ei se kyllä tee. Eikä niitä pääsykokeitakaan kyllä voi tehdä ruotsiksi kaikkiin koulutuksiin. Se on vain sellaista nettifennojen urbaanilegendaa, jota levitetään kun oikeaa asiaa ei ole.

    Älä intä - vaan perustele! Miten niin ei tee kaksikieliseksi, jos kahdella kielellä voi valmistua ja hakea sisään. Ja tenteissäkin voi vastata ruotsiksi.

    Kaikki pääsykoeet laaditaan tarvittessa ruotsiksi jos hakija niin haluaa. Ne vaikka käännetään pääsykokeen alussa hakijalle.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Suomessa se on vaan niin että vielä enemmäm kannattaa hakeutua ruotsin kieliseen opinahjoon. Koska sinne on niin helppo päästä. Ja se juuri onkin niin väärin suomenkielisiä kohtaan"

    Riippuu alasta. Esimerkiksi lääketiedettä on helpompi päästä opiskelemaan suomeksi kuin ruotsiksi. Eikä se ainakaan minusta ole erityisen väärin ketään kohtaan.

    Ei riipu alasta. Riippuu ehkä lääkiksen tapauksessa hakuvuodesta. Ruotsinkieliseen koulutukseen pääsee kuitenkin helpommin kuin suomenkieliseen koulutukseen. Aina!

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Suomessa se on vaan niin että vielä enemmäm kannattaa hakeutua ruotsin kieliseen opinahjoon. Koska sinne on niin helppo päästä. Ja se juuri onkin niin väärin suomenkielisiä kohtaan"

    Riippuu alasta. Esimerkiksi lääketiedettä on helpompi päästä opiskelemaan suomeksi kuin ruotsiksi. Eikä se ainakaan minusta ole erityisen väärin ketään kohtaan.

    Ei riipu alasta. Riippuu ehkä lääkiksen tapauksessa hakuvuodesta. Näytä tilasto jossa lääkiseen pääsee helpommin suomenkielisessä kiintiössä.

    Ruotsinkieliseen koulutukseen pääsee kuitenkin helpommin kuin suomenkieliseen koulutukseen.

    Äänestä

Niin, kuka onkaan Åbo Akademin rehtori?

Äänestä

"Koskahan Åbo Akademin tai Hankenin johtoon valitaan suomenkielinen? "

Åbo Akademin rehtori on Jorma Mattinen.

Äänestä
  • Suomenkielisiä pakkoruotsittajia ja svekomaaneja EI lasketa.

    Näitä ovat esim. Olkinuora ja Sasi.

    Äänestä

  • huomautus! kirjoitti:

    Suomenkielisiä pakkoruotsittajia ja svekomaaneja EI lasketa.

    Näitä ovat esim. Olkinuora ja Sasi.

    "Suomenkielisiä pakkoruotsittajia ja svekomaaneja EI lasketa"

    Eli ilmeisesti vain Heikki Tala tai h:ttu laskettaisiin. Ja heitä ei tosiaankaan taideta niihin tehtäviin valita.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Suomenkielisiä pakkoruotsittajia ja svekomaaneja EI lasketa"

    Eli ilmeisesti vain Heikki Tala tai h:ttu laskettaisiin. Ja heitä ei tosiaankaan taideta niihin tehtäviin valita.

    jos, if, om,

    AVE ,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkuu! kirjoitti:

Vähän aikaa sitten Helsingin Yliopiston rehtoriksi valittiin eräs Thomas Wilhelmsson, siis ruotsinkielinen.

Koskahan Åbo Akademin tai Hankenin johtoon valitaan suomenkielinen? Aivan oikein, ei koskaan, tämä oli retorinen kysymys.

Pitää todella paikkansa väite, että Suomessa ei ole kuin kaksi- ja ruotsinkielisiä yliopistoja.

Jotain on mätää Suomenmaassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu