…siis taas lueskelin tuolla kylpylässä. Siitä kertominen minua eniten motivoi tulemaan tänne parin viikon poissaolon jälkeen. Urho Kekkonen tietysti on kyseessä. Nojaahan keskustan politiikka edelleen paljolti Kekkosen perintöön, ehdottomasti enemmän kuin Alkion, jota muistetaan vain juhlapuheissa.
Matkalukemistonani oli Heikki Eskelisen mainio teos Akateemisen Karjala-Seuran historiasta nimeltä ”Me tahdoimme suureksi Suomenmaan”. Mielenkiintoinen kirja nuoren Suomen käymistilavaiheesta. Urho Kekkonen on yksi keskeisistä henkilöistä kirjassa, ja kirjan lopussa olevissa henkilöviitteissä hänestä on 64 mainintaa, eli hänet mainitaan ainakin 64 sivulla kirjan 365 tekstisivusta. Enemmän mainintoja taitaa olla vain Vilho Helasesta, Elmo Kailasta, Elias Simojoesta ja Martti Haaviosta, AKS:n suuria johtohahmoja ja Suur-Suomi-aatteen apostoleja kaikki.
Ihmeen paljon Kekkosesta on saatu kirjaan huolimatta siitä, että hän on siivonnut yksityisarkistostaan kaikki hänen toimintaansa AKS:ssa koskevat asiakirjat, lukuun ottamatta seurasta eroamistaan koskevia, kuten todetaan kirjan sivulla 27. Miksiköhän Kekkonen on halunnut peittää jälkensä seurassa, joka ”tahtoi suureksi Suomenmaan”?
Pitkäaikaisena historian harrastajana olen lukenut paljon Kekkosestakin, mutta yllätys minulle – tai muististani tippunut – oli kirjan sivulla 125 esitetty tieto, että jo ennen AKS:n jäsenyyttään Kekkonen kuului Yrjö Ruudun perustamaan Valtiososialistiseen yhdistykseen. Tuon yhdistyksen ”sosialismia” ei pidä luulla hengeltään sellaiseksi, jonka edustajiin – niin kotona kuin Neuvostoliitossa – Kekkonen myöhemmin tukeutui, vaan kyllä se oli paljon lähempänä sitä sosialismia, joka Saksassa pääsi valtaan kansallissosialismin nimellä.
Kekkonen erosi AKS:sta 1932, kun hän oli liittynyt maalaisliiton jäseneksi päästäkseen mukaan politiikkaan ja kansanedustajaehdokkaaksi. Niin ollen hän ei enää voinut toimia liikkeessä, joka oli luisunut hyvin lähelle maalaisliiton kilpailijaa, Lapuan liikettä. Ensimmäisellä yrittämällä Kekkonen jäi valitsematta, mutta vaaleissa 1936 toive toteutui ja hän pääsi heti jopa ministeriksi.
AKS:sta eroaminen oli ensimmäinen kerta, jolloin Kekkonen leimattiin maanpetturiksi. Hänen kuvansa yhdessä kahden muun ”petturin”, Erkki Räikkösen ja Yrjö Kilpeläisen kuvien kanssa ripustettiin AKS:n toimiston vessan seinään. Yrjö Kilpeläisestä tuli sitten tannerilais-sosialidemokraattinen poliitikko ja tunnettu sanomalehtimies, joka pakinoitsija ”Jahvettina” oli yksi terävimmistä Kekkos-kriitikoista sotien jälkeen.
Mutta ennen AKS:sta eroaan energinen Kekkonen oli siellä yksi aktiivisimmista toimijoista, joka oli täysin omaksunut AKS:n ideologian ja jyrkemmänkin jo kansalaissodan aikana mm. toimiessaan teloitusryhmän johtajana Haminan valleilla. Sekin on tapahtuma, josta hänen omista arkistoistaan ei tietoja löydy, eikä niitä sieltä paljon löydy koko vapaussodastakaan, mutta onneksi monet ovat kyllin tallentaneet tietoja, joita historiantutkijat ovat vuosikymmeniä tutkineet – ja edelleen kiistelevät siitä, että mitä oikein tapahtui ja miksi. Ei heiltä sentään niin älyvapaita tulkintoja kuulla kuin eräiltä saittikepulaisilta täällä!
Kekkonen oli ajatusmaailmassaan 1920-luvulla jopa edellä Saksassa myöhemmin vallan saanutta juutalaisvastaisuutta, sillä Lautamiehen nimellä (yksi Kekkosen lukuisista nimimerkeistä) Ylioppilaslehteen kirjoittamassaan pakinassa ”Minä olin diktaattori” hän sanoo ajaneensa seemiläiset pois Heikinkadulta (narikoistaan nykyisen Mannerheimintien varrelta). Tuo pakinahan muuten alkaa näin: ”Minä olin diktaattori. Minua sanottiin Pohjolan Mussoliniksi. Minä hallitsin rautaisella kädellä”… Samassa pakinassaan hän esitti myös ihailunsa Turkissa kovin ottein vallan saanutta Kemal Ataürkia kohtaan. Vielä 1934 Saksan matkansa jälkeen julkaisemassaan pamfletissa ”Demokratian itsepuolustus” Kekkonen oli valmis hyväksymään suomalaiskansallisen diktatuurin, ellei kansanvallan oloissa saada suomalaisuusliikkeen vaatimuksia viedyksi nopeasti läpi.
Kekkosella on AKS:n jäsenenä ”ansioita” niin paljon, ettei niitä ole mitenkään mahdollista tässä luetella. Eräs niistä on osallistuminen Helsingin Yliopiston juhlasalissa silloin sijainneen keisari Aleksanteri I:n rintakuvan tervaamiseen. Vain siksi, että kyseessä oli ”ryssän keisari”, vaikka tämä antoi Suomelle autonomian, joka aloitti tien täyteen itsenäisyyteen. Myöhemmin tuo rintakuva siirrettiinkin turvaan silloisilta töhrijöiltä Kansallismuseon sisäpihalle, jossa se edelleen on. Tuokin Kekkosen teko oli varmaan neukkujohtajien tiedossa. Ehkä he ajattelivat Kekkosen siten osoittaneen tukeaan viimeisen keisariperheineen tappaneille kommunisteille.
Niin tai näin, mutta epäilyksen sijaa ei jää sille, etteikö Kekkonen olisi sitten myöhemmin omaksunut aikaisempaan verrattuna niin täysin toisenlaista näkemystä, että sellaiseen takinkääntöön ei ole tainnut pystyä kukaan maamme historiassa. Tässä näyte siitä ”uudesta Kekkosesta”:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4 arkisto%2F01068_3
Mitkä olivat perimmäiset syyt tuolle vertaansa turhaan hakevalle täyskäännökselle? Ja miksi neukut sitten antoivat kaiken aikaisemman Kekkoselle anteeksi ja nostivat hänet meillä valtaan, jossa hän neukkujen tuella pysyi ennätyksellisen pitkään? Varmasti Kekkosen valta olisi päättynyt jo 1962 Honka-liiton voittoon, ellei hän olisi saanut sitä tilaamaansa noottikriisiä. Tekivätkö neukut kaiken tuon pyyteettömästi, vaatimatta Kekkoselta suuria vastapalveluksia, jollaiset eivät tietenkään olisi voineet olla Suomen ja suomalaisten edun mukaisia? Uskokoon niin ken tahtoo. Minä en usko, kun en usko hyviin haltijoihinkaan. Eikä historian harrastajan tarvitse tuossakaan asiassa olla uskonsa varassa, jos lukee historiasta muutakin kuin Juhani Suomen teoksia.
Omia, monien historiantutkijoiden ja Kekkosen aikalaisten kertomaan tukeutuvia käsityksiäni olen tuonut täällä tuostakin asiasta esille monet kerrat, mm. näissä esityksissäni:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692472
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692488
Matkalukemistonani oli Heikki Eskelisen mainio teos Akateemisen Karjala-Seuran historiasta nimeltä ”Me tahdoimme suureksi Suomenmaan”. Mielenkiintoinen kirja nuoren Suomen käymistilavaiheesta. Urho Kekkonen on yksi keskeisistä henkilöistä kirjassa, ja kirjan lopussa olevissa henkilöviitteissä hänestä on 64 mainintaa, eli hänet mainitaan ainakin 64 sivulla kirjan 365 tekstisivusta. Enemmän mainintoja taitaa olla vain Vilho Helasesta, Elmo Kailasta, Elias Simojoesta ja Martti Haaviosta, AKS:n suuria johtohahmoja ja Suur-Suomi-aatteen apostoleja kaikki.
Ihmeen paljon Kekkosesta on saatu kirjaan huolimatta siitä, että hän on siivonnut yksityisarkistostaan kaikki hänen toimintaansa AKS:ssa koskevat asiakirjat, lukuun ottamatta seurasta eroamistaan koskevia, kuten todetaan kirjan sivulla 27. Miksiköhän Kekkonen on halunnut peittää jälkensä seurassa, joka ”tahtoi suureksi Suomenmaan”?
Pitkäaikaisena historian harrastajana olen lukenut paljon Kekkosestakin, mutta yllätys minulle – tai muististani tippunut – oli kirjan sivulla 125 esitetty tieto, että jo ennen AKS:n jäsenyyttään Kekkonen kuului Yrjö Ruudun perustamaan Valtiososialistiseen yhdistykseen. Tuon yhdistyksen ”sosialismia” ei pidä luulla hengeltään sellaiseksi, jonka edustajiin – niin kotona kuin Neuvostoliitossa – Kekkonen myöhemmin tukeutui, vaan kyllä se oli paljon lähempänä sitä sosialismia, joka Saksassa pääsi valtaan kansallissosialismin nimellä.
Kekkonen erosi AKS:sta 1932, kun hän oli liittynyt maalaisliiton jäseneksi päästäkseen mukaan politiikkaan ja kansanedustajaehdokkaaksi. Niin ollen hän ei enää voinut toimia liikkeessä, joka oli luisunut hyvin lähelle maalaisliiton kilpailijaa, Lapuan liikettä. Ensimmäisellä yrittämällä Kekkonen jäi valitsematta, mutta vaaleissa 1936 toive toteutui ja hän pääsi heti jopa ministeriksi.
AKS:sta eroaminen oli ensimmäinen kerta, jolloin Kekkonen leimattiin maanpetturiksi. Hänen kuvansa yhdessä kahden muun ”petturin”, Erkki Räikkösen ja Yrjö Kilpeläisen kuvien kanssa ripustettiin AKS:n toimiston vessan seinään. Yrjö Kilpeläisestä tuli sitten tannerilais-sosialidemokraattinen poliitikko ja tunnettu sanomalehtimies, joka pakinoitsija ”Jahvettina” oli yksi terävimmistä Kekkos-kriitikoista sotien jälkeen.
Mutta ennen AKS:sta eroaan energinen Kekkonen oli siellä yksi aktiivisimmista toimijoista, joka oli täysin omaksunut AKS:n ideologian ja jyrkemmänkin jo kansalaissodan aikana mm. toimiessaan teloitusryhmän johtajana Haminan valleilla. Sekin on tapahtuma, josta hänen omista arkistoistaan ei tietoja löydy, eikä niitä sieltä paljon löydy koko vapaussodastakaan, mutta onneksi monet ovat kyllin tallentaneet tietoja, joita historiantutkijat ovat vuosikymmeniä tutkineet – ja edelleen kiistelevät siitä, että mitä oikein tapahtui ja miksi. Ei heiltä sentään niin älyvapaita tulkintoja kuulla kuin eräiltä saittikepulaisilta täällä!
Kekkonen oli ajatusmaailmassaan 1920-luvulla jopa edellä Saksassa myöhemmin vallan saanutta juutalaisvastaisuutta, sillä Lautamiehen nimellä (yksi Kekkosen lukuisista nimimerkeistä) Ylioppilaslehteen kirjoittamassaan pakinassa ”Minä olin diktaattori” hän sanoo ajaneensa seemiläiset pois Heikinkadulta (narikoistaan nykyisen Mannerheimintien varrelta). Tuo pakinahan muuten alkaa näin: ”Minä olin diktaattori. Minua sanottiin Pohjolan Mussoliniksi. Minä hallitsin rautaisella kädellä”… Samassa pakinassaan hän esitti myös ihailunsa Turkissa kovin ottein vallan saanutta Kemal Ataürkia kohtaan. Vielä 1934 Saksan matkansa jälkeen julkaisemassaan pamfletissa ”Demokratian itsepuolustus” Kekkonen oli valmis hyväksymään suomalaiskansallisen diktatuurin, ellei kansanvallan oloissa saada suomalaisuusliikkeen vaatimuksia viedyksi nopeasti läpi.
Kekkosella on AKS:n jäsenenä ”ansioita” niin paljon, ettei niitä ole mitenkään mahdollista tässä luetella. Eräs niistä on osallistuminen Helsingin Yliopiston juhlasalissa silloin sijainneen keisari Aleksanteri I:n rintakuvan tervaamiseen. Vain siksi, että kyseessä oli ”ryssän keisari”, vaikka tämä antoi Suomelle autonomian, joka aloitti tien täyteen itsenäisyyteen. Myöhemmin tuo rintakuva siirrettiinkin turvaan silloisilta töhrijöiltä Kansallismuseon sisäpihalle, jossa se edelleen on. Tuokin Kekkosen teko oli varmaan neukkujohtajien tiedossa. Ehkä he ajattelivat Kekkosen siten osoittaneen tukeaan viimeisen keisariperheineen tappaneille kommunisteille.
Niin tai näin, mutta epäilyksen sijaa ei jää sille, etteikö Kekkonen olisi sitten myöhemmin omaksunut aikaisempaan verrattuna niin täysin toisenlaista näkemystä, että sellaiseen takinkääntöön ei ole tainnut pystyä kukaan maamme historiassa. Tässä näyte siitä ”uudesta Kekkosesta”:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4 arkisto%2F01068_3
Mitkä olivat perimmäiset syyt tuolle vertaansa turhaan hakevalle täyskäännökselle? Ja miksi neukut sitten antoivat kaiken aikaisemman Kekkoselle anteeksi ja nostivat hänet meillä valtaan, jossa hän neukkujen tuella pysyi ennätyksellisen pitkään? Varmasti Kekkosen valta olisi päättynyt jo 1962 Honka-liiton voittoon, ellei hän olisi saanut sitä tilaamaansa noottikriisiä. Tekivätkö neukut kaiken tuon pyyteettömästi, vaatimatta Kekkoselta suuria vastapalveluksia, jollaiset eivät tietenkään olisi voineet olla Suomen ja suomalaisten edun mukaisia? Uskokoon niin ken tahtoo. Minä en usko, kun en usko hyviin haltijoihinkaan. Eikä historian harrastajan tarvitse tuossakaan asiassa olla uskonsa varassa, jos lukee historiasta muutakin kuin Juhani Suomen teoksia.
Omia, monien historiantutkijoiden ja Kekkosen aikalaisten kertomaan tukeutuvia käsityksiäni olen tuonut täällä tuostakin asiasta esille monet kerrat, mm. näissä esityksissäni:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692472
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692488
Vastaukset 32
Vanhimmat
ja rohkaisevan vaikutuksen". Kekkosen jäkeen tulleilla presidenteillä ei ole ollut koskaan mitään järjellistä sanottavaa.
Parahin Iki-Kapi, luehan tuo kirja myöskin. Suosittelen!
Minä naputtelin tuon Dikstaattori -tarinan kerran tuosta mainiosta kirjasta ja nyt se löytyy kaikkialta. Mistäkö tiedän sen omaksi kirjoittamakseni? No kirjoitusvirheestä jonka jätin siihen... ;-) Urhoklubikin nappasi sen sivustolleen heti samoin tein. Kiitos siitä.
Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa. AKS:läinen elämäkerrasto
WSOY 1991. 503 s.
Toim. Matti Kuusi ja Ville-Paavo Aitola
Seuraava pakina ei ole kovin yleinen luettava netissäkään, joten lukekaa ja nauttikaa 28-vuotiaan Lautamiehen kenties jyrkähköstä tyylistä.
Nimimerkki Lautamies kirjoitti seuraavan pakinan Ylioppilaslehdessä nro 21 herran vuonna 1928:
Minä olin diktaattori
http://www.urhoklubi.net/Historiaa4.htm
Täällä "Kekkoskirjoitusten sivulla" se on vesitettynä ja lyhennettynä=sensuroituna!
https://oa.doria.fi/handle/10024/7817
Panen sen korvan taakse. Kun seuraavan kerran asioin kirjastossa, pyrin kirjan lainaamaan, ei kai sitä enää kirjakaupoista saakaan.
Kyllä Kekkonen oli kynämies, siis kirjoittajanakin puhumattakaan sanan kaksimielisemmästä merkityksestä! Siitä ensimmäisestä merkityksestä todistavat nuo linkkisi, siitä toisesta merkityksestä ehkä voimme päätellä jotakin juuri laittamastani jutusta "Kekkonen oli veitikka".
Pannanpas Korhoselle kirjavinkkiä taas pitkästä aikaa. Kyllä nyt taas KePulit ratkeaa kun JKK kirjoittaa "pyhästä isästä" totuuksia :-)
Tuota Matti Kuusi ja Ville-Paavo Aitolan toimittamaa kirjaa saa hyvin divareista:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=neljätuhatta veljestä&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
Tuolla on hyvä kirjoitus ja pitkä kirjalista. Laitan kuitenkin esiin vain itse lukemani kirjat.
http://www.leevilehto.net/default.asp?a=5&b=3&c=5&d=5
Sainio, Pentti, Mitä tapahtui Urho Kekkoselle. Viimeiset vaiheet presidenttinä.
Turja, Ilmari, Tarinoita Suuresta Urhosta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1984.
Kaihari, Kalle, Ratkaiseva ääni (149-151). Jännitysvaalit 1956. Toim. Raimo Seppälä.
Jyrki Koulumies kertoo kirjassaan ”Moskova, Mullova ja minä” Kekkosesta hauskan jutun:
Lokakuussa 1977 Kekkonen oli kutsuvieraana Neuvostoliiton vallankumouksen 60-vuotisjuhlissa, jotka pidettiin Volgan mutkassa sijaitsevassa Leninin synnyinkaupungissa Uljanovskissa (ent. Simbirsk), jossa muuten minäkin kävin Volgan risteilylläni.
Uuden Suomen kirjeenvaihtajana mukana ollut Koulumies – muuten, Jaban ja minun kurssitoveri RUK:n kurssilta 114 – kertoo juhlalounaasta, että sen pitopaikka oli suuri sali, jossa oli tarjolla runsaasti ruokaa ja juomaa, jota Kekkonen kuten isännätkin olivat käyttäneet jo paljon, vaikka oli vasta lounasaika. Kekkonen ja isännät istuivat U-muotoisen pöydän päädyssä, muut vieraan kirjaimen pystyosien siivekkeissä. Maljoja kohoteltiin ahkerasti ystävyydelle ja yhteistyölle. Koulumiestä vastapäätä istunut vanha eversti kertoi olleensa sodassa Suomen rintamalla, ja kehui Suomen armeijaa ylitsevuotavasti ja Neuvostoliiton miestappioiden määrä kasvoi everstin juopumusasteen mukaan niin, että lopulta lähenteli jo miljoonaa.
Koulumies kertoo: ”Jälkiruokana tarjoiltiin tavanomainen erittäin makea venäläinen jäätelö. Yhtäkkiä Kekkonen ponnahti pystyyn. Hän otti käteensä jäätelöannoksen ja heitti käsivarrelleen lautasliinan kuin tarjoilija. Hän kiersi pöydän sivustalle ja kumartaen tarjoili jäätelön rouva Anita Hallamalle sanoen tietävänsä, että tämä pitää makeasta. Puhutteleva hiljaisuus valtasi suuren salin. Jaakko Hallama ei hymyillyt. Kekkosen suhde rouva Hallamaan oli tiedossa ja jatkuva juoruilun aihe”.
Sen jälkeen Kekkonen vielä piti isännilleen lennokkaan puheen, jossa hän paheksui ankarasti sitä, että itsenäisyyssenaattimme suomalaiset senaattorit olivat kovin hitaasti taipuneet Pietarin matkalle pyytämään Leniniltä siunausta Suomen itsenäisyydelle. Puhe suitsutti myös kiitosta YYA-sopimukselle ja sen tärkeydelle. Sen verran puheesta sai selvää – Kekkosen kieli kangersi jo melkoisesti – että ei Kekkosen esittämä näkemys ihan virallisen tulkinnan mukainen ollut. Lähetystöneuvos Heikki Talvitie kiirehti heti kirjeenvaihtajien luokse ja korosti, että Kekkosen esittämät tulkinnat eivät olleet virallisia, vaan ystävällistä lounasjutustelua. Me suomettuneet kirjeenvaihtajat ymmärsimme, että niistä ei sopinut kirjoittaa.
Tuon Koulumiehen kirjan sian isänpäivälahjaksi pojaltani ja lueskelin kirjan pian sen jälkeen. Onkohan tuo kirjassa kerrottu tosijuttu sittenkään hauska, pikemmin kai surullinen. Aikaansa ja sankariaan – monen mielestä sankari edelleen – hyvin kuvaava kylläkin.
Kekkonen tajusi Jatkosodan aikana että Suomella on edessään vaikeat ajat kunhan rauha joskus koittaa. Neuvostoliitto tulisi kuulumaan voittajiin, Suomi häviäjiin. Sen ymmärtäminen ja yhdistäminen henkilökohtaisiin tavoitteisiin johti siihen kuuluun takinkäännökseen joka on ajoitettu kevättlveen 1943.
Niinpä Kekkonen alkoi pyrkiä valtaan, tietäen että siihen tullaan tarvitsemaan suhteet neuvostoliiton johtoon. Vanhana vakoilumiehenä hän osasi avata kanavat neuvostojohtoon sodan vielä riehusessa maittemme välillä.
Tietenkin tuo Kekkosen menneisyys AKS:ssa ja Haminan valleilla piti häivyttää, ja senkin Kekkonen osasi. Ja Neuvostoliitossa kun oli sielläkin tapana kirjoittaa historiaa uusiksi, niin heille oli helppo hyväksyä Suomen johtoonkin historiansa uudistanut henkilö.
Kekkosella oli kaksi mahtavaa tukijaa, Neuvostoliitto ja J.K.Paasikivi. Juho Kusti näki ja ymmärsi Kekkosen terävän älyn:”Sen kuuntelemiseen, johon muilta kuuluu useita
tunteja, Kekkonen ymmärtää muutamassa minuutissa”, Paasikivi kirjasi päiväkirjaansa.
Sodan jälkeen Neuvostoliitto tuli valvontakomissioineen ja asettui taloon isännäksi; oikeistopiirit ajettiin nurkkaan, ja Tannerin SDP (asevelisosialistit) kuului samaan joukkooon joita neuvostoliittolaiset inhosivat
eniten. Ay liike käytti valtaansa häikäilemättömästi sisäpolitiikassa, tavoitteena kommunistien vallan kasvattaminen ja vallankumous.
Kekkonen taiteili näiden voimien välillä, koettaen pitää Neuvostoliiton niin kaukana kuin mahdollista. Kuten tiedämme, mitä pidemmälle sodan jälkeen aika kului, sitä pahemmin NL pääsi sotkeutumaan asioihimme, mutta toisaalta kotikommunistit saatiin pidettyä kurissa ja vaarattomina joten säilytimme muodollisen itsenäisyyden vaikkakin omituisella YYA liturgialla maustettuna.
Kekkonen tukeutui myös kansaan. Machiavellin Ruhtinas kehottaa vallan pitimiksi huomioimaan kansan tahdon. ”Kansan kiintymys on ruhtinaalle välttämätöntä: jos se puuttuu, hän on avuton vastoinkäymisten kohdatessa.”
Kekkonen oli Ruhtinaansa lukenut, hän tukeutui kansaan ja kasvatti äänimääräänsä vaali vaalilta ensin kansanedustajana sitten presidenttinä. Kekkonen oli kansanmies, ei kuitenkaan kansan lailla vaan omalla tavallaan. Puolueille Kekkonen oli punainen vaate, Kokoomus ja Sosialidemokraatit lähtivät ajatuksesta "mikä tahansa muu muttei Kekkonen". Honka-liittoon saakka tuo toimi mutta lopulta Kekkonen murskasi senkin. Kekkonen tukeutui alkuun Maalaisliittoon ja Kommunisteihin, sittemmin SDP luisui jopa Kepuakin enemmän rähmälleen Kekkosen ja suomettumisen edessä ja tuli uudet vaaran vuodet 70-luvulla, kun Kekkonenkin alkoi jo heiketä. Onneksemme Sorsa ja muut suomettuneisuuden liian syvälle sisäistäneet eivät lopulta päässeet Kekkosen jälkeen valtaan.
...on kaikki, mitä tuot esille; samaa mieltä kanssasi siitä olen. Mutta faktaa on myös kaikki minun esille tuomani, eräiltä kohdin hieman erilaisista näkökulmista nähtynä.
"Ay liike käytti valtaansa häikäilemättömästi sisäpolitiikassa, tavoitteena kommunistien vallan kasvattaminen ja vallankumous."
Joka näin väittää ei tiedä mitään sodan jälkeisetä historiasta.
Sosialidemokraatit ja kommunistit kävivät ankaraa taistelua ammattiyhdistyslikkeen suunnasta. Sosialidemokraatit olivat aivan ykiselitteiseti demokraattisen yhteiskunnan kannalla sekä ammatttiyhdistysliikkeessä että valtakunnallisessa politiikassa.
J.K. Paasikivi nimitti Fagerholmin hallituksen joka vapautti sotasyylliset, puhdisti punaisen Valpon ja antoi Yleisradion pääjohtajalle Hella Vuolijoelle lopputilin. Miten voit väittää, että AY-liike olisi ajannut kommunistikomentoa Suomeen?
Kekkonen oli päälle päsmärinä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Eikö Kekkonen ajannut kommunistikomentoa eniten, kommunistit pois lukien?
Perjantai-illan A-zoomissa oli linssi zoomattu presidentti Martti Ahtisaareen ja etenkin siihen, millaisena hänet maailmalla nähdään ja tunnetaan. Kyllä varmaan jokaisen isänmaallisen suomalaisen rinta kohosi ylpeydestä kun kuuli lausuntoja, joita Ahtisaaresta antoivat niin johtavat poliitikot kuin tavalliset kansalaisetkin. Aivan poikkeuksellisena, mahdottomissakin asioissa tuloksia saavuttavana ihmemiehenä häntä pidetään maailmalla. Samaa todisti myös Ahtisaaren organisaation johdossa oleva eversti evp Kalle Liesinen, tuntemani sinibarettiveli.
Itsenäisyyspäivän iltana tv 1:ltä tulleen ohjelman ”Ahtisaaren ajatuksia Suomesta” talletin digiboksilleni ja katsoin vasta tänään. Raikkaiksi osoittautuivat myös Ahtisaaren ajatukset Suomesta, asemastamme maailmassa ja näkemykset siitä, mikä meille olisi parasta. Järjen mukaan uskoisi poliitikkojemme ottavan Ahtisaaren näkemykset toimintansa ohjenuoriksi. Luulisi, ettei heidän enää tarvitsisi kadehtia Ahtisaarta, joka on menestynyt maailmalla heitä paremmin, vaan poliitikkojemme pitäisi ottaa vauhtia Ahtisaaren imussa hänen osoittamallaan tiellä.
Minun mieltäni moninkertaisena rauhanturvaajana tietysti lämmitti erityisesti se, kun Ahtisaari suitsutti kiitostaan rauhanturvaajillemme, suomalaisten sotilaiden taidoille ja menestykselle siinä vaativassa ja arvokkaassa työssä.
Ahtisaari ei kyllä esittänyt mitään sellaista uutta, jota en olisi jo hänen näkemyksikseen tiennyt, mutta antoi kyllä lisäpainotuksia aikaisemmin sanomalleen. Suomen kuulumista Eurooppaan ja länteen hän korosti erityisesti, ja käski heittämään puolueettomuus-käsitteen romukoppaan kylmän sodan aikaisena jäänteenä, joka on valheellinen nykytilanteessa. Siksi hänen mielestään meidän pitäisi ehdottomasti liittyä Natoonkin, länsimaiden perusinstituutioista yhteen tärkeimmistä.
Ahtisaari on poikkeusihminen. Hän todellakin on sellainen, jollaiseksi itsensä määritteli: realistinen optimisti. Hän on viisas, aidosti lämmin, kaikki ihmiset lähimmäisikseen kokeva ihminen. Hänellä on selkeä oikeudenmukaisuudentaju, ja hänen myötätuntonsa on heikomman puolella. Hän on pyrkimyksissään voimakastahtoinen ja taitava pääsemään niissä ihmisille hyvää tuoviin tuloksiin.
Ja miten energinen hän onkaan! Minua vain toista vuotta nuorempana hän vielä viime vuonnakin reissasi maailmalla runsaat 200 päivää, eli reippaasti yli puolet vuoden päivistä. Eikä varmasti tehnyt sitä rahan tai kunnian himosta, sillä niitä molempia hänellä taatusti on jo tarpeeksi. Hänellä vain on aito halu vaikuttaa asioihin niin, että ihmisten elämä tulisi paremmaksi. Hän sanookin, että ”ei ole olemassa ongelmaa, johon ei löytyisi ratkaisua”.
Ahtisaarta eivät arvostaneet presidenttinä monetkaan Kekkosen ja Neuvostoliiton suomettamat suomalaiset, se on täälläkin kuultu. Oiva Härkösen Ahtisaaresta toistelemat mielipiteet ovat ummehtuneen tympeitä kuten hänen muutkin mantransa; kertonevatko ne sitten Oivan aidosta yksinkertaisuudesta vai poliittisesta kierosilmäisyydestään, yhtä vastenmielistä kumpikin. Mutta on täällä kuultu rehdimpiäkin mielipiteitä Ahtisaaresta, näköjään eilenkin Mielipidepankin demaripresidenteistä tekemässä avauksessa ainakin nimim. ”minä vaan” esittämänä. Sotilaan kumarrus Jaballe!
Ahtisaarta on pilkattu siitäkin, että hän luovutti aina osan palkastaan kipeämmässä rahan tarpeessa oleville. Olisiko pilkattu Kekkosta, jos hän olisi niin tehnyt? Erityistä vastenmielisyyttä minussa ja varmaan monissa muissakin herätti Ahtisaaren oman puolueen nuiva suhtautuminen tähän. Kun Tarja Halosesta tuli presidentti, Kalevi Sorsakin jo syöpäsairaana ollessaan viimeisillä voimillaan kähisi sen kertovan politiikan kunnianpalautuksesta. Myös Sorsa oli – kuten hyvin tiedämme – Kekkosen suomettama, joka v. 1978 ensimmäisenä pyysi Kekkosta presidenttiehdokkaaksi, kuten tuolla toisaalla jo totean.
Siitäpä pääsenkin kytkemään juttuni otsikkoon. Olen varma, että Ahtisaaren menestystarina ei olisi ollut mahdollinen Kekkosen Suomessa. Kekkonen ei suvainnut kenenkään nousevan hänen tasolleen, ja Ahtisaarihan on noussut paljon sitä korkeammalle. Kun Max Jakobson oli pääsemässä YK:n pääsihteeriksi, Kekkonen painosti tämän luopumaan pyrkimyksestä. Neuvostoliiton tahtoon hän vetosi, mutta tahto saattoi olla Kekkosen tilaama. Ja vaikka ei olisi ollutkaan, olisiko itsenäisen maan valtionpäämiehen tarvinnut tuollaisessa asiassa siihen suostua? Ei varmaan, mutta Max vain alkoi nousta liian korkealle uhkaamaan Kekkosen ylivertaisuutta. Saman sai kokea myös Ahti Karjalainen, jossa kylläkin Kekkonen teki hyvän palveluksen Suomen kansalle.
Ylihuomenna Ahtisaari saa Nobelinsa, ja tietenkin me isänmaalliset suomalaiset katsomme tv:sta suorana lähetyksenä tulevan ohjelman tilaisuudesta, jossa suomalainen suurmies saa osakseen koko maailman huomion, jollaiseen saavutukseen ei kai kukaan ennen häntä ole pystynyt. Se on silloin kuohujuoman paikka Maamme-laulun soidessa!
tärkeissä kansainvälisissä tehtävissä, ei voi ajatellakeen, että Väyrynen, Aho tai Jäätteenmäki voisimenestyä missään kansainvälisessä tehtävässä ja kaikkein vähiten sovittelijana ja rauhanluojana.
Vihanlietsonta, jota kepulaiset sanovat tahtopolitiikaksi soveltuu huonosti, tai suoraan samonen ei lainkaan kansainväliseen rauhanpolitiikkaan.
Olli Reen voisi kehittyä siihen suuntaan... mutta ja se on suuri mutta, kepulainen toimintatapa, pääseekö hän eroon siitä?
Laskepa taas montako minä-sanaa avauksessasi on ja montaki ivapiikkiä heittelit saittikepulaisia pilkataksesi.
On ihme, että asiatekstiä kirjoittamaan pystyvä mies kykenee pilaamaan avauksensa moisilla narsistisilla ja heikkoa itsetuntoa ilmaisevilla pilkka teksteillä.
Vedät itse maton oman uskottavuutesi alta, etkä edes tajua mitä hallaa teet hyville kirjoituksillesi.
Niin, onhan se vahinko ettei Kapi osaa olla provosoimatta noilla lapsellisilla saittikepulais ivapiikeillä yhtään kirjoitustaan.
Kertoo tosiaan siitä ettei hän ole mies sillä tavalla kuin mies ymmärretään.
...mieleni valtaisi epäilys miehisyydestäni, se kyllä täällä pian poistuisi, siitä pidätte huolta vastineillanne. Kuten nyt sinäkin, mistä kiitos, vaikka en uskon vahvistuksen tarpeessa olekaan.
On surullista huomata, miten ilmeisestikin älykäs mies ei huomaa omia heikkouksiaan, vaikka niitä hänelle ystävällisesti oikein tarjottimella ojennetaan opiksi otettavaksi.
Eikö täällä ole jo tarpeeksi niitä "asiallisia"; miksi minunkin pitäisi olla tylsä ja ikävystyttävä? Kun en millään pysty uskomaan, että täällä voitaisiin mitenkään vaikuttaa asioihin, ja siksi en pysty oelmaan enkä haluakaan olla sillä tavalla "asiallinen" kuin sinä ilmeisesti edellytät. Lue vain Oiva Härköstä, hän on aina "asiallinen" ;)
Mihin täällä minun uskottavuuttani tarvitaan, mihin sillä mielestäsi voitaisiin vaikuttaa? Mieluummin olen oma "epäasiallinen" itseni - hauska ja terävä, kuin kaltaisesi "asiallinen".
Kyllä minun kirjoituksissani silti enemmän asiaa on kuin teidän "asiallisten" kirjoituksissa. Niin nytkin. Minä en kirjoita vain uskoni varassa vaan tukeutuen niihin, joiden uskon jopa itseäni enemmän tutkineen ja ajatelleen asioita. Tai ehkäpä nuo kaikki ovat mielestäsi kyvyttömiä ja epäasiallisia ja Kekkosesta puheenollen asiallinen on vain Juhani Suomi. Ja tietysti myös Oiva Härkönen.
Se, että ei onnettomalla tyylillä ivaile kepulaisille ei tarkoita että on tylsä ja ikävystyttävä. Päinvastoin, on todella tylsää ja ikävystyttävää katsoa kun kirjoitat kuin pojankloppi muita alati ivaten.
Laittaisit älykästä ja terävää huumoria asian joukkoon, ei lapsellista ja epämiehistä ivailua
Minä-sanat joka lauseessa ja tarpeeton muiden keskustelijoiden ivaaminen vievät kaikki halut lukea tekstejäsi, jotka olisivat kiinnostavia ja mielenkiintoista luettavaa asiasisältönsä osalta ja kommentoitaviakin ilman narsistista ja imelää itsekehuasi ja itsetarkoituksellista muiden keskustelijoiden ala-arvoista ivaamistasi.
Tuliko nyt selväksi?
Pilaat omat tekstisi minun mielestäni, mutta jatka kaikin mokoin valitsemallasi tiellä, jos haluat olla itsepäinen hölmö!
...jos saat niistä hiertymää sielullesi! Kyllä niillä ilman sinuakin lukijoita näköjään riittää.
Mutta ethän sinäkään voi olla lukematta, et edes noin ilmoittamatta, että olet melko kateellinen ja hieman katkerakin. Koetapa hieman höllentää pipoasi, se saattaisi helpottaa!
Onpa miehen vaikea nähdä omia vikojaan, vaikka niistä aika ystävällisesti koetetaan hänelle kertoa.
Ole iloinem niistä kommentaattorista, joita itse haluat jutuillesi varmaan siksi, että pääset heitä sitten ivailemaan.
Halvat ovat heikkoitsetuntoisen huvit.
Monet ovat jo vastanneet - ja tavanomaisesti puhuneet enemmän minusta kuin avaukseni aiheesta, Urho Kekkosesta! Pitäisikö minun olla rinta kaarella siksi, että ilmeisesti olen kiinnostavampi kuin Kekkonen?
Onhan joku - ilmeisesti sama useassa vastineessa - todennut minun kyllä olleen avauksessani epäasiallinen, mutta ei hän ole kertonut, missä kohdin ja millä tavoin, eikä ole pyrkinyt näyttämään, mikä on asiallinen totuus kyseisestä henkilöstä. Ehkäpä hänellä ei ole käsitystä siitä, minusta sen sijaan hänellä käsitys on. Voitaisiinko edellä todetun valossa uskoa se käsityksen olevan todenmukainen?
Onhan tullut ainakin yksi vastine, joka on asiallinen siten kuin minä asiallisen ymmärrän - ei siis kepuasiallinen - ja kiitos siitä faktatiedosta, jolla hän avaustani kivasti täydentää.
Nyt alkaa hyvän lounaan syönyttä ramaista, joten lähden päivälevolle, kirjan kanssa tietenkin, mutta annan unenkin tulla, jos on tullakseen. Palaan asioihin myöhemmin, kun tänään ei kultani ole täällä luonani, joten voin antaa tilaa myös tällaiselle turhuudelle ;)
kuitenkin itse vastannut.
...melko monta kertaa, ehkä monellekin, mutta ehkä yhdelle useamman kerran. Itselleni en kyllä ollenkaan, jos sitä tarkoitat. Olen kyllä täydentänyt avaustani eri jutuilla, mutta eivät ne ole vastauksia kenellekään, vaan tarpeelliseksi näkemääni täydennystä.
Narsisti on aivan entisenlainen. Muutosta ei ole parempaan. Vainoharhaisena panettelee Urkkia kuten kunnon dementiikko tekee. Elää mennessä ajasssa.
Ahdistavaa on kapin elämä. Voi sitä naisressua, joka joutuu olemaan kapin kanssa, vai onko jo samassa tilassa kapin kanssa.
saman tason hissukka näkyy olevan.
Sokea kuuroa taluttaa...
Siitäkö, joka oli hetken profiilillani yhtenä lisäkuvana viidestä? Mutta eihän sitä siellä enää ole, kun sen poistin noudattaen ilmeisesti ihan hyvässä tarkoituksessa annettua kehotusta.
Ehditkö sinä sen jo sieltä kopsata ja tallettaa kuvatiedostoosi? Mikäpä siinä, mutta vaikka kyseessä onkin hyvin viehättävä nainen, älä sentään käytä kuvaa samaan tarkoitukseen kuin sonni"mies" Tanja Vienonen-Karpela-Saarela-Karpelan-mitä seuraavaksi kuvaa käyttää. Ai mihin tarkoitukseen, vai? Tiedät sen kyllä.
Moisen akanmötkyn nähdessään tulee lähinnä taivasosuus mieleen, eikä suinkaan naiminen.
Joten ota aivan rauhallisesti. Lerppakullien makuhan on tunnestusti omituinen.
On pöyristyttävää, miten yksi "Ukonkäppänä", saa palstakepulien mielet kuohuksiin. Kyllä se Kekkosusko on edelleen yhtä vahvaa, kuin ennen vanhan Maalaisliiton aikaa.
Kujn Korhonen tuo tosiasioita esille myöskin kädestä pitäen perustelee sanomaansa, niin vähintäänkin raivarin, saavat nämä Kekkosuskovaiset. Mitään tosiasioita, he eivät ota huomioon, vain se on heille pyhää, heidän "epäjumalaansa" Kekkosta on taas verisesti loukattu.
Ja siitäkös taas alkaa narsisti-syyttely, ja täysin osaamattoman Kapiaisen kirjoittelu, ainoana tehtävänään Kekkosen ja Kepulaisten haukkuminen. Lukekaa nyt herraparatkoon uudelleen missä helvetin kohdassa avaaja Kekkosta haukkuu, hän vain kertoo mitä milloinkin tapahtuu ja kenen toimesta.
Vetäkää Vittu siihen Kekkospäähänne, ja optelkaa ihmisiksi te saastaiset Saittikepulit, ei teille voi muuta sanoa. Eihän siinä muuta, mutta menetämme vaan palstan hyvän kirjoittajan, jonka juttuja minäkin olen seuraillut. Tänne jää vain näitä tyhjän paskan jauhajia.
Ukki kirjoittelee taas niin komiasti
Pitemmät puheet ovat nyt tarpeettomia!
oikein tuntevan AKS:n historiaa ja Niilo Kärkeä. Niilo Kärjen innottamana Kekkonen ja moni muu, esimerkiksi Martti Haavio (P. Mustapää)erosivat AKS:stä Otapa selville Niilo Kärjen tunnuslause, jonka pohjalta eroaminen tapahtui. Kerro sitten, mitä vikaa tuossa tunnuslausessaa oli.
...enkä kaikista siihen liittyvistä nyansseista, sillä tuo Heikki Eskelisen väitöskirjaan perustuva teos on ainoa lukemani kokonaisesitys AKS:sta. Ja sille on kai tulossa vielä jatko-osa.
Mutta kyllä Eskelinenkin kertoo tapahtumista, joihin kai viittaat. Suomalaisuuskysymyshän se oli, joka Kärjen ja eräät muut erosivat AKS:sta, ja olihan myös Kekkonen innokas suomalaisuusmies.
Yliopistojen suomenkielistäminenhän oli noiden suomalaisuusmiesten päätavoite, aivan ymmärrettävää, ja kyllä silloin vielä ruotsin kielellä oli kohtuuton valta-asema monissa muissakin asioissa, myös viranomaisissa. Mutta Kekkosen eroon kyllä vaikuttivat myös ne poliittiset tarkoitusperät, joista kerroin.
Mikähän tuo tarkoittamasi tunnuslause mahtaa olla? Kerro, ole hyvä!
Tuolla ylempänä sain vinkkiä eräästä toisesta AKS:aa koskevasta kirjasta, jonka aion kyllä vielä joskus lukea. Sitten tiedän enemmän tuostakin aihepiiristä.
Sivistää itseään ja painaa pieneen rupiseen punikipäähänsä tietoa vielä eläkkeelläkin.
Muista että historia on semmoinen kun on kirjoittajakin. Vrt. "Mainilan laukaukset" venäjä/suomi.