MPP tyrkkii yksipuolisesti demari-ihanteellisia avauksiaan, mutta jättää yleensä aina vastaamatta, kun saa omasta käsityksestään poikkeavan vastineen.
Tässä yksi vastine, joka ei MPP:lle kelvannut hänen eilisistä demaripresidentistään
-------
Oisko noinkaan?
Kirjoittanut: Minä vaan 7.12.2008 klo 14.57
Kalevi Sorsa olisi ollut aidosti demaripresidentti ja sellaiseksi hän johdonmukaisesti oli pyrkimässäkin käännettyään sdp:n Moskovan lakeijaksi ja vietyään sen vasemmalta SKDL:n ohi Kremlin perimmäisiin kammareihin Kekkosen rinnalla. Juuri Sorsahan teki Kekkosesta sdp:n presidenttihdokkaan 70-luvulla, vaikka Kekkonen oli silloin jo puolisokea dementikko ja piti valtaansa yllä vain niidenpoliitikkojen kautta, jotka halusivat itselleen asemaa Kekkosen lähipiirin luotettuina ja olemalla enemmän kekkosia kuin Kekkonen itse.
Mauno Koivisto oli poikkeus tästä demareiden valtavirrasta ja niusi kansan suosikiksi juuri siitä syystä, että hänet koettiin puoluepolitikoinnin ulkopuoliseksi henkilöksi. Sorsalle mahtoi olla karvs pala todeta, että koiviston kansansuosio oli noussut sellaiseksi, ettei hänellä itsellään ollut mitään mahdollisuuksia tulla edes sdp:n ehdokkaaksi saati sitten vlituksi presidentiksi.
Koivisto palautti parlmentarismin ja rajasi omat kautensa (myös seuraajiensa kaudet) kahteen. Silloin olisi koettanut demaripresidentti Sorsan vuoro, mutta tällä herkkävarpaisella ja hienohipiäisellä demariprinsessalla oli omissa joukoissaan niin paljon vastustajia, että he toivat kehiin Ahtisaaren, joka pudotti Sorsan mahdollisuudet jo demareiden omissa esivaaleissa.
Ahtisaarta on paha pitää kovin demarina, vaikka hänellä puolueen jäsenkirja oli ollutkin oman herrahissinsä ja UM:n virkojen saamisen vuoksi. Erittäin vähän demari Ahtisaari varmaan oli myös sdp:n puoluejohdon mielestä, koska Lipponen ajoi tilanteen tylysti sellaiseksi, että Ahtisaaren olisi toiselle kaudelle pyrkiäkseen ollut asetuttava nöyryyttävään SDP:n sisäiseen esivaaliin tarja Halosta vastaan.
Eihän Ahtisaari tietenkään sellaiseen ruvennut, vaan jättöytyi viisaasti pois kisasta ja nieli katkeruutensa sdp:tä kohtaan, ainakin julkisuudessa.
Nöin ollen vasta tarja Halosta voimme pitää ensimmäisenä demaripresidenttinä, joka on aito puolueen kasvattana poliittimen broileri. Hänkään ei olisi nyt presidentti, jos ei Esko Aho olisi tyrinyt omia mahdollisuuksiaan asemoimalla itsensä aivan liian konservatiiviseksi porvariksi ja hankkimalla päälleen liikkuvien äänestäjien antipatiat sillä, että lähetti kannattajansa haukkumaan Halosta lesosetapunikkiämmäksi ja ties miksi.
No se siitä, mutta seuraavaa prsidenttimme tuskin on demari, jos keskusta ymmärtää hakea Olli Rehnin ehdokkaakseen. Häntä äänestäisi erittäin moni kokoomuslainen, joille Niinistö on liian kova ja kylmä kamreeri.
------------
Taisi olla liian realistista tekstiä sossuja joka asiassa kritiikittä ihailevalle MPP:lle"
Tässä yksi vastine, joka ei MPP:lle kelvannut hänen eilisistä demaripresidentistään
-------
Oisko noinkaan?
Kirjoittanut: Minä vaan 7.12.2008 klo 14.57
Kalevi Sorsa olisi ollut aidosti demaripresidentti ja sellaiseksi hän johdonmukaisesti oli pyrkimässäkin käännettyään sdp:n Moskovan lakeijaksi ja vietyään sen vasemmalta SKDL:n ohi Kremlin perimmäisiin kammareihin Kekkosen rinnalla. Juuri Sorsahan teki Kekkosesta sdp:n presidenttihdokkaan 70-luvulla, vaikka Kekkonen oli silloin jo puolisokea dementikko ja piti valtaansa yllä vain niidenpoliitikkojen kautta, jotka halusivat itselleen asemaa Kekkosen lähipiirin luotettuina ja olemalla enemmän kekkosia kuin Kekkonen itse.
Mauno Koivisto oli poikkeus tästä demareiden valtavirrasta ja niusi kansan suosikiksi juuri siitä syystä, että hänet koettiin puoluepolitikoinnin ulkopuoliseksi henkilöksi. Sorsalle mahtoi olla karvs pala todeta, että koiviston kansansuosio oli noussut sellaiseksi, ettei hänellä itsellään ollut mitään mahdollisuuksia tulla edes sdp:n ehdokkaaksi saati sitten vlituksi presidentiksi.
Koivisto palautti parlmentarismin ja rajasi omat kautensa (myös seuraajiensa kaudet) kahteen. Silloin olisi koettanut demaripresidentti Sorsan vuoro, mutta tällä herkkävarpaisella ja hienohipiäisellä demariprinsessalla oli omissa joukoissaan niin paljon vastustajia, että he toivat kehiin Ahtisaaren, joka pudotti Sorsan mahdollisuudet jo demareiden omissa esivaaleissa.
Ahtisaarta on paha pitää kovin demarina, vaikka hänellä puolueen jäsenkirja oli ollutkin oman herrahissinsä ja UM:n virkojen saamisen vuoksi. Erittäin vähän demari Ahtisaari varmaan oli myös sdp:n puoluejohdon mielestä, koska Lipponen ajoi tilanteen tylysti sellaiseksi, että Ahtisaaren olisi toiselle kaudelle pyrkiäkseen ollut asetuttava nöyryyttävään SDP:n sisäiseen esivaaliin tarja Halosta vastaan.
Eihän Ahtisaari tietenkään sellaiseen ruvennut, vaan jättöytyi viisaasti pois kisasta ja nieli katkeruutensa sdp:tä kohtaan, ainakin julkisuudessa.
Nöin ollen vasta tarja Halosta voimme pitää ensimmäisenä demaripresidenttinä, joka on aito puolueen kasvattana poliittimen broileri. Hänkään ei olisi nyt presidentti, jos ei Esko Aho olisi tyrinyt omia mahdollisuuksiaan asemoimalla itsensä aivan liian konservatiiviseksi porvariksi ja hankkimalla päälleen liikkuvien äänestäjien antipatiat sillä, että lähetti kannattajansa haukkumaan Halosta lesosetapunikkiämmäksi ja ties miksi.
No se siitä, mutta seuraavaa prsidenttimme tuskin on demari, jos keskusta ymmärtää hakea Olli Rehnin ehdokkaakseen. Häntä äänestäisi erittäin moni kokoomuslainen, joille Niinistö on liian kova ja kylmä kamreeri.
------------
Taisi olla liian realistista tekstiä sossuja joka asiassa kritiikittä ihailevalle MPP:lle"
Vastaukset 15
Vanhimmat
MPP:llä on tosiaan tapa laittaa pää pensaaseen kun saa asiaa vastaansa. MIes on saanut nin monessa keskustelussa täällä 100 - 0 päihin ettei lukua jaksa pitää, mutta silti demariylistystä ja kepukaunaa piisaa, ja avauksen jälkeen pää pensaaseen jos joku osoittaa totuuden.
Ei MPP:n kanssa aina ole kyse siitä häviääkö joku vai voittaako joku toinen, vaan siitä, että esitetään erilaisia näkemyksiä sen suhteen, miten asiat oikeasti tapahtuivat ja miksi asiat tapahtuivat niin kuin tapahtuivat.
Lähes aina keskusteluissa on kyse myös sen verran moniulotteisista tapahtumista, ettei niihin löydy yhtä totuutta, vaan asiaa voidaan tarkastella totuutta sivuuttamatta useasta näkökulmasta eri tavalla.
Tässä suhteessa MPP on mielestäni palstan paras keskustelija silloin, kun provosoinneiltaan viitsii siihen ruveta.
MPP tuppaa käsittelemään asioita mielikuviensa pohjalta, ja luomaan faktoja tukemaan mielikuviaan. Siksi hän isossa osassa keskusteluja, sinun ja muutaman muun asiapohjalta keskustelemaan kykenevän kanssa, toistuvasti jää puolustuskannalle. Faktatieto kun on aina helpompi todistaa oikeaksi kuin mielikuva. Joita MPP:llä riittää demaritaustasta johtuen.
Ja kun jää puolustuskannalle vetäytyy pää pensaseen tyylillä avatakseen seuraavana päivänä samasta asiasta vähän toisin sanoin...
Provosoivalle mielipidekirjoittamiselle on hyvin tyypillistä, että omien aseenteiden pohjalta kirjoitettaessa luodaan ielikuvia siten, että valitaan sopivasti faktoja tukemaan vain noita mielikuvia ja unohdetaan ne, jotka eivät omaa mielikuvatavoitetta tue.
MPP harrastaa tätä aika ajoin, etenkin Natosta kirjoittaessaan, mutta ei se ainakaan minua suuremmin häiritse, koska siitä saa hyvin mukavan kahvan, johon tarttua, kun omaksi ajankulukseen ryhtyy kaivamaan vastakkaisia faktoja oman mielikuvansa oikeaksi todistamiseen. :-)
Enpä eiliseen avaukseeni paljoakaan lisäisi, mutta yhtä haluaisin korostaa.
Paavo lipponen teki mielestäni sosialidemokratian historian katastrofaalisimman virheen, kun ajoi Ahtisaaren sivuun toisen kauden ehdokkuudestaan sillä, että päästi SDP:n konservatiivisen työväenaatteen ideologistit aloittamaan presidenttiehdokkaiden nimittämisen perusjärjestöissä menemättä pyytämään Ahtisaarta toiselle kaudelle.
Minun on politiikan harrastelijana mahdoton kuvitella suurempaa typeryyttä kuin se, että SDP heitti tykysti Ahtisaaren sivuun saadakseen Halosen hänen tilalleen.
Voin hyvin kuvitella myös sen, miten suunnattoman katkeria demarit nyt ovatkaan, kun tämä heidän hylkäämänsä mies on menestynyt ja saavuttanut maailman arvostetuimman huomionosoituksen teoista, joiden merkitystä Lipponen ahdaskatsesine politrukkeineen ei ymmärtänyt lainkaan arvostaa.
Hävetkää demarityperykset, sillä nyt siihen on todella aihetta
kirjoittaja. Jatka vaan samaan malliin.
Olen aika usein yrittänyt vastata tekemieni avauksien kommentteihin. Kaikkeen en valitettavasti ehdi aina vastata. Toisaalta monet myös moittivat minua siitä, että vastailen liiankin tiuhaan. Molempi huonompi siis.
Omasta mielestäni kirjoitukseni eivät ole mitenkään demari-ihanteellisia, sillä kirjoittelen enimmäkseen täällä Kepusta ja sen harjoittamasta politiikasta. Toki myös hallituksen harjoittamasta politiikasta, koska aina ei helppo tehdä eroa siihen, mikä hallituspolitiikassa on Kepun ja mikä taas jonkun toisen politiikkaa.
Eilinen avaukseni ei myöskään pyrkinyt ihannoimaan demareita ja heidän ehdokkaiksi nostamiaan henkilöitä, joista sitten meille on presidentit valittu viimeisen lähes 30 vuoden ajan. Oikeastaan ihailun sijasta pyrin asettamaan heidät maan tasalla, kun näin, ettei heidän valintansa johtunut demarina olosta sinänsä, vaan selittävänä tekijänä on pikemminkin kepulaisen K-linjan vastaisuus kansalaisten silmissä.
Jos tuohon Jaban kirjoitukseen nyt haluaisi jotain vastata, niin ensinnäkin voi todeta, ettei Koivisto ollut demareissa mikään ulkopuolinen, vaikkei puolueen sisällä ehkä erityisen aktiivinenkaan. Ulkopuolinen hän ei voinut olla, sillä muuten hän ei olisi noussut pääministeriksi ja moniin tärkeisiin puolueen luottotehtäviin. Sorsa johti puoluetta ja Koivisto Suomea. Tässä oli kyse vähän niin kuin työnjaosta.
Ahtisaari oli kyllä demari, kun hän muitta mutkitta suostui demarien ehdokkaaksi presidentinvaaleissa aikana, jolloin kaikki suuret puolueet leimallisesti nimesivät omat ehdokkaansa. Kyllä Ahtisaari vaalitaistelussa nosti esiin myös selkeitä demaritaustaisia vaaliteemoja. Ahtisaarihan oli Lasse Lehtisen keksintö ja tarkoitus oli saada kannatusta yli puoluerajojen, koska Ahtisaari ole tunnettu muusta kuin päivänpolitiikasta.
Ahtisaaresta on täälläkin vastakkaisia näkemyksiä. Jaba pitää häntä hyvänä presidenttinä, Oiva taas täytenä mitättömyytenä. Omasta mielestäni Ahtisaari ei oikein päässyt näyttämään kykyjään, kun ajat olivat niin helpot noina vuosina erityisesti kansainvälisen politiikan sektorilla.
Halonen on epäilemättä näistä demareista vasemmistolaisin ja eniten kiinni puoluekoneistossa. Hän nousi presidentiksi kahdesta syystä. Halonen nousi galluplistan viitossuosikista kärkikaksikkoon omin avuin. Mitä lähemmäs tultiin vaaleja sitä selvämmäksi kävi, että Halonen Ahon ohella tuntee subtanssipuolen selvästi parhaiten ja osaa argumentoida näkemyksiään. Toinen ansio kuuluu sitten Ahon konservatiikannattajille ja niitä vastaan nousseelle Kokoomuksen Kirsi Pihalle. Se oli lopullinen niitti Ahon arkkuun. Halosen nousu kärkeen oli häikäisevä, sillä pari kuukautta ennen vaaleja kukaan ei uskonut hänen mahdollisuuksiinsa.
Seuraavan presidentin nimi on vaikeampi juttu. Tähän asti on kaiketi ehdotettu vain yhtä ja ehdotus on tullut kepulaisten piiristä. Satraappi Erkki Laatikainen on ehdottanut, että Erkki Liikasesta tehtäisiin SDP:n ja Kepun yhteisehdokas. Laatikaisen ehdotus saattaa saada jonkun verran kannatusta Kepussa, mutta en kyllä silti usko. Liikasen mahdollisuudet ovat kohtuulliset, mutta paljon tietysti riippuu siitä, keitä on vastassa. Tärkeää Liikaselle olisi tietysti tietää se, että kepulaisten joukoissa on hänen tukijoitaan. No, ei tietenkään ole lainkaan varmaa, onko Liikanen edes ehdokkaana.
Itse pidän Jorma Ollilaa täysin ylivertaisena ehdokkaana suosion suhteen, jos joku hänet pyytää ehdokkaaksi ja Ollila siihen suostuu. En pitäisi tätä ihan mahdottomana. Niinistöllä on tietysti paljon suosiota jo entuudestaan, mutta vähän on sellainen kutina, että Niinistö on edelleen haluton lähtemään kisaan. Vallaton poikamieselämä saattaa sittenkin kiehtoa enemmän.
Kepulla ei ole oikein hyviä omia ehdokkaita. Vanhasen tähti on kovasti laskussa ja jo viime vaalin surkea kannatus osoitti, että Vanhasta voi enimmilläänkin kannattaa vain joka viides suomalainen. Olli Rehnillä on kuitenkin myös rasitteena sama kepulaisuus ja virkamiesmäinen olemus kuin Vanhasellakin. Aitovoeriläiset vieroksuvat Rehnin tapaisia liberaalipoliitikkoja puolueen sisällä. Toisaalta Rehn on sellainen kepulainen, joka on ehdottomasti helpoiten hyväksyttävissä muissa puolueissa. Rehnin voi ollakin helpompi päästä presidentiksi kuin Kepun presidenttiehdokkaaksi. Esko Aho saattaa myös tehdä viimeisen yrityksensä politiikan parrasvaloihin ja jos niin käy, veikkaan, että Rehnin voi olla vaikeaa häntä lyödä esivaalissa.
Tällä hetkellä näyttää, että seuraavaksi presidentiksi valitaan kuitenkin mies, koska sopivia naisehdokkaita ei taida juuri olla.
Ahtisaari oli hyvä valinta presidentiksi ja hyvin hän virkansa hoiti. Niin kotimaan näkövenkkelistä kuin kansainvälisestikin.
Hän poisti presidentti-instituutiosta turhan pönötyksen, teki siitä tasavertaisen toimijan muiden valtioelinten kanssa, oli aidosti koko kansan presidentti, josta voitiin jopa laskea leikkiä paljon vapaammin kuin vaikkapa huumorimiehenä esiintyneestä Kekkosesta.
Halonen on ollut katastrofi presidenttinä, vanhavasemmistolainen ideologia feminismillä täydennettynä paistaa läpi ja Halonen on kovin kaukana koko kansan presidentistä. Suhteet on vereslihalla länteen, eikä Venäjällekään sellaiset kuin voisi olla. Kannaotot 1918 tapahtumiin osoittivat kuinka syvällä viha valkoisia kohtaan Halosessa istuu, jos kansamme ennen Halosen aikaa oli haavansa jo kutakuinkin parantanut, on ne nyt - osin presidentin toimesta - revitty taas auki. Kun henkilökuvakin on kansalle valjennut, äksyilevä omapäinen vallanhimoinen, niin eipä paljoa jää käteen 12 vuodesta
Seuraava presidentti?
Toisin kuin sanot, Keskustalla on joukko päteviä ehdokkaita joilla kaikilla voi olla mahdollisuus, riippuen haastajista. Rehn, Aho, Vanhanen, jopa Jäätteenmäki. Kokoomuksella on Niinistönsä, ja Katainen hätävarana. Jorma Ollila saattaisi olla jopa porvariston yhteisehdokas jos lähtisi ehdolle.
SDP:llä ei ole oiken ketään asettaa ehdokkaaksi. Liikanen on lähinnä vitsi, vieläpä huono sellainen. Heinäluoma, no turha kai sanoakaan. Urpilainen ei kasva uskottavaksi kolmessa vuodessa. Tuomioja, Liikastakin huononpi vitsi. Lipponen saattaisi olla mitat täyttävä (Paavo siis) ellei olisi profiloitunut liike-elämän lobbariksi vanhan viisaan roolin sijaan.
Niinistö on siis ehdokkaaksi ryhtyessään lähes saletissa, Olli Rehn saattaisi haastaa jos läpäisee kepuseulan.
että sen huonon vitsin kertoi kepulainen Erkki Laatikainen. Onko hän sitten huono vitsinkertoja, mene ja tiedä.
Kepulaisista Rehnillä ja Aholla on mahdollisuudet, Vanhasella ei mitään saumaa. Jäätteenmäki on persona non grata eli punainen vaate kaikille, myös omilleen. Rehnin ongelma olisi esivaali, jos vastassa olisi Aho. Aitovieriläiset eivät helposti Rehnille ääniään anna. Jarmo Korhonen tekisi kaikkensa ja ehkä enemmänkin, ettei Rehnistä tulisi Kepun ehdokasta. Korhonen kokee, että nämä liberaalit ovat Kepun joukkosurma. Vanhasessa on jo ihan tarpeeksi sitä sorttia kestäminen.
Tyydyn hieman täydentämään.
Koivisto tietenkin oli sosialidemokraatti, mutta siläli puolueen ulkopuolinen, ettei hän tainnut olla koskaan kansanedustaja, ei ainakaan puolueen politiikkaa millään tavalla tekemässä, vaikka julkidemari olikin. Ministerin tehtävissään Koivisto tietenkin oli demari, mutta Kekkonenhan nosteli ministereiksi keitä halusi ulkopuolelta eduskunnan ja piittaamatta puoluehierarkiasta. Vois siis sanoa, että juuri Kekkonen nosti Koiviston kansan tietoisuuteen ja Yle viihdeohjelmineen teki hänsestä gallup-suosikin ohitse Sorsan.
Ahtisaari oli SDP:n sisäisen ryhmän hanke, kosk SDP ei ollut ollenkaan yksimielinen Sorsan presidenttiydestä. Olipa Ahtisaari siis demari tai i, niin hänen avullaan omat joirat purivat pahasti SDP:n itseoikeutettuna presidenttinä itseään pitänyttä Sorsaa, joka oli jättäytynyt odottelemaan vain sitä, että Koivisto ehtii alta pois ennen kuin hän jatkaa.
Halonen nousi valtaan Ahon kannattajien töpeksinnän ansiosta, siitä olemme yhtä mieltä.
Seuraavista presidenteistä spekuloitaessa en minäkään usko, että Niinistö rupeaisi enää ehdolle, vaikka suosikki olisikin. Kokoomus joutunee kysymään Ollilaa taas kerran, koska Stubb ei tule ikänsä puolesta kysymykseen vielä 20 vuoteen, vaikka nouseekin jo gallupeissa esiin.
Kepun aitovieriläisistäkään emme ole erimieltä. Siellä on vastaavia punniskajuntteja haikailemassa Ahon perään, niin kuin okoomuksessakin on haikailemassa jopa Holkerin ehdokkuutta. No... histä on monesta aika jo jättänyt, kun 2012 vaalit ovat ajankohtaisia.
Rehn saisi aivan varmasti selkeän enemmistön taakseen vaalin 2. kierroksella, jos vastakkain olisivat vaikkapa Liikanen ja Rehn.
Minusta tuo olisi mielenkiintoinen asetelma. mietin vain, että mitähän Laatikainen siitä kirjoittelisi, kun Keskisuomalainen ei ole Rehnille juuri tainnut ylistystä suitsuttaa missään asiassa.
Laatikainen on hyvä vitsinkertoja, joskus kuitenkin hyväkin kertoja heittää huonon vitsin. Laatikaiselle kävi niin.
No, joku saattaa nähdä Liikasessa hyvääkin, supliikkimies savolaisella suoruudella.
Minä en sulje Rehniä pois vielä kepunkaan listoilta. Puolue voi joutua kiillottamaan kilpeään ja presidentin vaali saattaisi tarjota siihen mahdollisuuden. Seuraavat eduskuntavaalit kun Kepulla menee edelleen tappion merkeissä, Siinä ei silloin auta änkyrä-Korhonenkaan kun puolueen on pakko hakea menestystä, jaj ehn saattaisi sopia siihen tarkoitukseen.
SDP:llä on aidompi ongelma, siellä ei ole yhtään teoreettistakaan ehdokasta menestyjäksi, ei edes Liikanen. Ne ajat kun Suomen Pankista noustiin presidenttipeliin on ohi.
""...ettei Koivisto ollut demareissa mikään ulkopuolinen, vaikkei puolueen sisällä ehkä erityisen aktiivinenkaan.""
- - - - - -
Koivisto oli demareiden sisällä hyvinkin aktiivinen ja merkittävä vaikuttaja koko ajan, vaikkei sellaisena näkyviin noussutkaan. Hänhän aloitti heti sodan jälkeen Turun satamassa taistelun kommunistien valtapyrkimyksiä vastaan, oli Hangossa murtamassa konnumistien masinoimia lakkoja ja toimi hyvin vahvasti SDP:ssä nimenomaan kommunisteja vastaan ja ay-liikkeessä etenkin pyrki estämään ommunistien valtaanpääsyn.
Koivisto laskettiin melko selvästi SDP:n tannerilaiseen aseveliakseliin, johon hän teki kuitenkin pesäeron jo 60-luvulla huomatessaan, ettei SDP:n valta kasva, jos SDP vain keskittyy taistelemaan kommunisteja vastaan.
Koivisto oli avainhenkilöitä ensin Paasion ja sittemmin Sorsan tukena, kun vasemmisto alkoi tehdä yhteistyötä kommunistien kanssa ja vaikutti merkittävänä päänkääntäjänä siihenkin, että sdp ja kommunismit aikanaan mahtuivat samaan hallitukseen.
Tämä oli Kivistolta erittäin viisas strteginen veto, koska yhteistyö veti maton kommunistien kannatuksen alta ja sai ay-väen ja puolueisiin sitoutumattoman työväestön hyvin laajalti hyväksymään SDP:n tuolloin hyvin edistyksellisn ja reformistisen politiikan.
Vasemmistosuhteiden eheyttäjänä Koivistosta tuli myös Kekkosen luottomies, minkä seurauksena Kovisto nostettiin myös Suomen Pankin pääjohtajaksi.
Merkittävää Koivistossa on ollut myös se, ettei hän ole koskaan selkeästi liittynyt mihinkään SDP:n sisäisiin klikkeihin, vaan aina kulkenut omia teitään ja kerännyt ympärilleen hyvinkin riippumattomia asiantuntijaryhmiä, joiden kanssa on eri aikoina "resuneerannut" kaikista oleellisista yhteiskunnallisista ja talousasioista.
Tämä piirre korostui hyvin Koiviston presidenttiaikana, kun hänellä ei ollut mitään vastaavaa lähipiiriä, sellaista "hovia", ota kekkonen piti itsellään. Koivisto ei juurikaan huolinut resuneerausporukoihinsa ketään puoluepoliitikkoja, vaan kutsui ryhmiensä jäsenet pikemminkin heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja itsenäisen ajattelukykynsä perusteella, jolloin näissä keskusteluryhmissä ei tarvinnut epäillä, että joku olisi niissä ajanut omia poliittisia tai valtapäämääriään.
kaiken kaikkiaan koivisto oli paljolti yksinäinen susi ja yksinajattelija, jota monet hänen ryhmiinsä osallistuneet kuvailevat sanomalla, että Koivisto piti pitkiä yksinpuheluja fundeeratessaan asioita ääneen ryhmiensä kanssa, eli ilmeisesti käytti asiantuntijaryhmiään eräänlaisina pallottelukavereina, joiden avulla hän itse sai parhaiten käsityksen siitä, miten asiat olivat ja miten niiden pitäisi olla.
Tämä vielä taustaksi sille, ettei Koivosto ole ollenkaan samalla tavalla sosialidemokraatti kuin Sorsa oli ja Halonen on. Hän oli toki puolueensa jäsen, aktiivinenkin, mutta aina jonkin verran ulkopuolella puolueoppien ortodoksisuudesta, itsenäisenä ja ehkä jonkin verran demareiden valtavirroista poikkeavana "toisinajatteijanakin".
Kun olen tavannut Koivistoa jo hänen SP:n ajoistaan saakka silloin tällöin 2000-luvun alkuuolelle saakka, niin voin omasta kokemuksestakin sanoa, että hän suhtautui asioihin aina ensin asioina, ongelmalähtöisesti ratkaisuja etsien ilman, että mikään poliittinen ismi olisi määrännyt sitä, millä tavalla hän asioihin suhtautuu.
Koivisto on minusta itse asiassa aika epäpoliittinen henkilö, vaikka onkin ilmeisesti lähinnä sosialidemokraatti.
Vetäsit sitte pavut sieraimiis, kun kommentoit noin nirppanokkaisesti ja ylimielisesti, että asioihisi joku puuttuu.
Teissä demareissa on joku koppavuusgeeni sisäänrakennettuna haittaamassa kanssakäymistä muiden kuin oman uskonlahkon jäsenten kanssa.
...älä unohda, että on olemassa myös kolmas muskettisoturi! Kukahan se olisikaan? ;) Ja olihan Dumas`n muskettisotureitakin oikeastaan neljä, Athos, Porthos ja Aramis ne varsinaiset, mutta oli myös d`Artagnan. Viimeksi mainittua täällä hyvin roolittaa monikin, kukin vuorollaan.
No, se tiedetään ettet se kolmas - tai edes neljäs - muskettisori ainakaan sinä ole. Vaikka noista kirjan sankareista osa olikin huikentelevaisuuteen taipuvaisia. He olivat kuitenkin miehiä - eivät kohtaloaan itkeviä reppanoita, joille oman itsen korostaminen on ylitärkeää