En enää tiedä mistään mitään... Koko syksy on mennyt jotenkin "pakkopullana" enkä ole ollut se iloinen itseni. En ole masennukseen taipuvainen eikä tällaista ole aikaisemmin ollut. Koulussa olen aiemmin saanut kiitettäviä arvosanoja ja hoitanut tehtävät aikataulussa, nyt tuntuu, että alisuoriudun kaikesta ja yritän edes päästä kursseista läpi. Tehtäviä en saa palautetta ajoissa ja rästejä kertyy...
Opiskelen amk:ssa sosiaalialaa ensimmäistä vuotta ja tiedän olevani oikealla alalla, joten motivaation puutteestakaan ei ole kyse. Jostain syystä tuntuu, ettei mitään saa aikaiseksi ja ahdistus vaan kasvaa. Mitään kovin dramaattista elämässäni ei ole tapahtunut, muutakuin alkusyksystä, jolloin fyysinen sairauteni (reuma)paheni, mutta on nyt kuitenkin suht hyvänä eli ei sekään varmaan ole tässä syynä. Olen ihan sekaisin ajtuksieni kanssa. Pelkään että olotila pahenee ja vaikea tietää mitä apua tarvitsisi, kun ei tämä nyt kovin vaikeaa masennustakaan voi olla, kun kuitenkin sängystä jaksan nousta ja tehdä edes jotain arkirutiineja. Siltikin tuntuu, ettei oikein millään ole väliä ja salaa toivon joskus että, että joutuisin onnettomuuteen, joka veisi hengen mukana. Näiden ajatuksien jälkeen tulee todella huono omatunto ja mietin miten edes kehtaan ajatella mitään sellaista...säälittävää, mutta minkäs ajatuksilleen voi. Mulla on ystäviä ja heidän seurassa jaksan olla/esittää sitä "tavallista iloista" ihmistä ja kuuntelen muiden murheita ja olen tukena. Omista murheista en osaa tai halua puhua... Mitä tässä tekisi, ainakin sain tänne hieman purkaa ajatuksiani. Hieman helpotti.
Opiskelen amk:ssa sosiaalialaa ensimmäistä vuotta ja tiedän olevani oikealla alalla, joten motivaation puutteestakaan ei ole kyse. Jostain syystä tuntuu, ettei mitään saa aikaiseksi ja ahdistus vaan kasvaa. Mitään kovin dramaattista elämässäni ei ole tapahtunut, muutakuin alkusyksystä, jolloin fyysinen sairauteni (reuma)paheni, mutta on nyt kuitenkin suht hyvänä eli ei sekään varmaan ole tässä syynä. Olen ihan sekaisin ajtuksieni kanssa. Pelkään että olotila pahenee ja vaikea tietää mitä apua tarvitsisi, kun ei tämä nyt kovin vaikeaa masennustakaan voi olla, kun kuitenkin sängystä jaksan nousta ja tehdä edes jotain arkirutiineja. Siltikin tuntuu, ettei oikein millään ole väliä ja salaa toivon joskus että, että joutuisin onnettomuuteen, joka veisi hengen mukana. Näiden ajatuksien jälkeen tulee todella huono omatunto ja mietin miten edes kehtaan ajatella mitään sellaista...säälittävää, mutta minkäs ajatuksilleen voi. Mulla on ystäviä ja heidän seurassa jaksan olla/esittää sitä "tavallista iloista" ihmistä ja kuuntelen muiden murheita ja olen tukena. Omista murheista en osaa tai halua puhua... Mitä tässä tekisi, ainakin sain tänne hieman purkaa ajatuksiani. Hieman helpotti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
onpa ikävää kun sulla on nyt tuollanen tunne. juttele tuosta tunteesta sellasten kavereittei kans jotka ovat ymmärtäväisiä, se helppaa kun saa ajatukset ulos sisältään.ja tunteet. jos et jaksa toisten huolia kuunnella sano että sulla itellä on nyt sellanen tunne et on omia huolia . koitaaatella mukavia ja iloisia ajatuksia. kohta kevätkin tekee tuloaan nyt on kaamos aikaa, jaksamista sulle aattele positiivisesti.
Opiskelet haastavaa alaa ja ja se kuluttaa voimia. Yrität vielä olla empaattinen ja toisten murheiden kuuntelija. Ihmisen pitää myös itse saada lepoa ja purkautumista. Olet niin kuin akku joka purkaa jatkuvasti virtaansa, mutta ei koskaan lataudu. Opiskelu kuluttaa myös fyysisesti. Muistatko pitää yllä kuntoasi. Pitäiskö sinun välillä ihan rentoutua, ottaa aikaa itsellesi ja harrastaa sellaista, mikä vie ajatukset välistä kokonaan pois opiskelustasi. Juttelemyös itse vaikeista asioista ystäviesi kanssa ja mikäli et pysty, käy juttelemassa vaikka terkkarin tai opintovastaavan kanssa. Kun salaa omaa pahoinvointia ja näyttelee jaksavaa, sekin kuluttaa valtavasti voimia.
Kerroit sairastavasi reumaa. Luultavasti sairautesi vaikuttaa sinuun "tietämättäsi" oireisiin. Usein taustalta löytyy sairaus, joka voi puhkaista masennuksen. Kokemukseta tiedän, ilmanvaihtelut vaikuttavat usein tällaisiin ihmisiin. Ajatuksesi ovat kieltämättä sen suuntaisia, että suosittelen ammattiapua. Psykiatrille aika.
Joo tuollaista se on. Itse kompuroin parissa kurssissa, jäin stressaamaan niistä ja lisää kerääntyi päälle.
Väittävät että opiskelu on yksi parhaita elämänvaiheita mutta vittu siellä laitoksessa ei ole hetken hengähdystaukoa ja kotiin tulee töitä aivan tolkuton määrä!
Ei niinkun missään välissä PYSTY vetämään henkeä kun niitä hommia tulee, tulee, tulee, tulee ja tulee, se on kuin ampiaislauma kimpussa kun on deadlinea, projektia, raporttia, laboraatiota, välikoetta, ekskursiota ja 100% läsnäolopakkoa milloin missäkin.
Asiaa ei myöskään auta se että talous on tiukalla ja ensikesänä työnsaanti sitäkin tiukempaa. Mä en jaksa enää... tekisi mieli vaan lähteä helvettiin koko laitoksesta mutta mihinkäs sieltäkin muka lähtisi?
Tiedän täsmälleen tunteesi, koska olen ollut masentunut itse. Selviytyminen elämästä tuntuu silloin aivan kohtuuttomalta.
Mene käymään lääkärillä mahdollisimman nopeasti.
Pidä opiskeluista puolen vuoden tauko ja keskity parantamaan itsesi.
Nämä ovat ainoat järkevät vaihtoehdot, jos haluat tehdä tilanteellesi jotain.