Talkoot alkavat!

Olen todella onnellinen, kun pääsen taas talkoisiin. Suurkiitos kokoomuspuolueelle innostamisesta!
Koko perhe tuttuja myöten on jäämässä työttömiksi. Lomautus ja yt-neuvottelut päällä kaikilla.
Olen innoissani etsinyt vaarivainaan kuokkia, sillä nyt on ihanaa, kun pääsee oikein kunnon talkoisiin. Entivanhaan ne olivat vain talkoot, mutta nyt on tosi-ihanaa kun pääsee nauttimaan historiamme ensimmäistä kertaa oikein TOIVOTALKOISTA!
Se varmaankin tulee olemaan elämys, koska eihän vaarivainajallani ollut velkaa hänen joutuessaan vankileirille. Vartijat siellä hakkasivat kynsille, kun yrittivät nyhtää aidantakaa ruohoa nälkäänsä. Vaari yritti olla edelläkävijä kasvissyönnissä, mutta valitettavasti se vanhanaikainen oikeisto ei vielä ollut tietoinen luomuruoan terveellisyydestä. Toisin on nykyisten toivotalkoiden aikana. Tiedetään, että kansalaiset syövät liikaa ja eläkeikää olisi laskennallisesti nostettava 156-vuoteen, jotta työvoiman saatavuus turvattaisiin. Eläkevarat on tarvittu tärkeämpiin kohteisiin ja niiden maksajat tarvitsevat nyt ansaitsemansa loman, jotta ovat näiden toivotalkoiden jälkeen innokkaampia asumaan hökkeleissä, kuin sillit suolassa ikuisten velkojensa kanssa. Tämä kannustaa ahkeruuteen.
Edistyksellistä aikaa elämme todella. Takavuosina kun kävi kirkossa ja jos ei ollut varma papin sukupuolesta, niin saattoi hätätapauksessa kouraista kaavun alta ja todeta asian. Nyt ei sekään konsti auta, sillä sieltäkin saattaa löytyä ties mitä.
Mielenkiintoista aikaa elämme näiden toivotalkoiden keskellä.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hip Hei! kirjoitti:

Olen todella onnellinen, kun pääsen taas talkoisiin. Suurkiitos kokoomuspuolueelle innostamisesta!
Koko perhe tuttuja myöten on jäämässä työttömiksi. Lomautus ja yt-neuvottelut päällä kaikilla.
Olen innoissani etsinyt vaarivainaan kuokkia, sillä nyt on ihanaa, kun pääsee oikein kunnon talkoisiin. Entivanhaan ne olivat vain talkoot, mutta nyt on tosi-ihanaa kun pääsee nauttimaan historiamme ensimmäistä kertaa oikein TOIVOTALKOISTA!
Se varmaankin tulee olemaan elämys, koska eihän vaarivainajallani ollut velkaa hänen joutuessaan vankileirille. Vartijat siellä hakkasivat kynsille, kun yrittivät nyhtää aidantakaa ruohoa nälkäänsä. Vaari yritti olla edelläkävijä kasvissyönnissä, mutta valitettavasti se vanhanaikainen oikeisto ei vielä ollut tietoinen luomuruoan terveellisyydestä. Toisin on nykyisten toivotalkoiden aikana. Tiedetään, että kansalaiset syövät liikaa ja eläkeikää olisi laskennallisesti nostettava 156-vuoteen, jotta työvoiman saatavuus turvattaisiin. Eläkevarat on tarvittu tärkeämpiin kohteisiin ja niiden maksajat tarvitsevat nyt ansaitsemansa loman, jotta ovat näiden toivotalkoiden jälkeen innokkaampia asumaan hökkeleissä, kuin sillit suolassa ikuisten velkojensa kanssa. Tämä kannustaa ahkeruuteen.
Edistyksellistä aikaa elämme todella. Takavuosina kun kävi kirkossa ja jos ei ollut varma papin sukupuolesta, niin saattoi hätätapauksessa kouraista kaavun alta ja todeta asian. Nyt ei sekään konsti auta, sillä sieltäkin saattaa löytyä ties mitä.
Mielenkiintoista aikaa elämme näiden toivotalkoiden keskellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu