Perussuomalaiset ovat kaksinaamaisia

petkuhuiputtajia

Maahanmuuttajien on saatava oikeus suorittaa varusmies/-naispalvelu. Tämä on ehdottoman tärkeää puolustuksemme uskottavan hoitamisen kannalta. Pääkaupunkiseudun varusmiehistä lähes puolet ovat siviilipalvelusmiehiä ja asepalveluksen aloittavien keskeytysprosentti on valtaisan suuri, johtuen mm. mielenterveysongelmista, päihteidenkäytöstä ja auktoriteettien so esimiehen antamien käskyjen täyttämisen mahdottomuudesta, kun on kasvanut ns. vapaankasvatuksen uhrina.

Monet maahanmuuttajat tulevat epädemokraattisista maista, joissa nöyryys ja kuuliaisuus kaikenlaisille auktoriteeteille on ollut hengissäselviämisen ainut keino. Tämä aines soveltuu loistavasti armeijakulttuuriimme, joka on preussilaista pohjaa. Samaten monet maahanmuuttajamme ovat jo saaneet kotimaassaan tutustua aseisiin mm. toimimalla lapsisotilaina ja rikollisjärjestöissä.

Olen samaa mieltä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin kanssa, siitä että tarvitsemme maahanmuuttajia jo Suomen puolustuskyvyn kannalta. Tunnettu perussuomalainenkin on tunnettu vihreän liikkeen entinen kannattaja ja siviilipalvelusmies, koska ei ollut henkisesti kykenevä varusmiespalvelukseen. Nyt hän toisaalta harjoittaa Suomen puuolustuskyvyn murentavaa politiikkaa maahanmuuttovastaisuudellaan ja kriittisyydellään.

7

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivät kestä

      Kovia aikoja. Sotia ei todellakaan voiteta kellareissa piileskelemällä. Nyt tarvitaan paljon sotaisia mamuja Suomen armeijaan koulutettaviksi. Sisulaiset ovat ateisteja ja sivareita. Heihin ei voi luottaa. Ennemmin otan etulinjaan vierelleni pikimustan taistelijan, kuin luotan sivarinahjuksiin, jotka pelkäävät jopa tv-lamppujen loistetta.

      PerusNatsi

      • Ulkoistamminen ja yksityistäminen ovat päivän muotisanoja.

        Eli armeija Kiinasta olisi halvempaa niin kuin kaikki muutkin, ja tositilanteissä ei
        ole niin miljoonan päällä kun jokunen kaatuu, lisävahvuuksia saa.


      • Järkiporvari
        wonterghem kirjoitti:

        Ulkoistamminen ja yksityistäminen ovat päivän muotisanoja.

        Eli armeija Kiinasta olisi halvempaa niin kuin kaikki muutkin, ja tositilanteissä ei
        ole niin miljoonan päällä kun jokunen kaatuu, lisävahvuuksia saa.

        Oozevize, voozevize, valla kristalla, hei
        oozevize voozevize valla kristalla.


      • Järkiporvari kirjoitti:

        Oozevize, voozevize, valla kristalla, hei
        oozevize voozevize valla kristalla.

        عفو عام


    • antiNATO

      Näin sitä nykypäivän "kansallismieliset" murentavat isänmaamme itsenäisyyden ja kansallisen olemassaolon rippeitä.

      • en ole kuulut

        että hän venäläisistä olisi pahaa kirjoittanut vaikka muut persut heitä kiroavat,jos näin olisi en ihmettele yhtään


      • Järkiporvari
        en ole kuulut kirjoitti:

        että hän venäläisistä olisi pahaa kirjoittanut vaikka muut persut heitä kiroavat,jos näin olisi en ihmettele yhtään

        Venäläiset ovat omaa rotua, siksi venäläisten tulee saada tehdä Suomessa rikoksia rauhassa. Niinhän se Suomen Sisun logiikka menee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      306
      10905
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      335
      7554
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      2057
    4. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      2043
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      125
      1817
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1561
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1221
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      49
      1013
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      868
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe