Kokoomus hallituksessa vv. 1995-2003 nosti Suomen nousuun

Kokoomuslaiset valtiovarainministerit tuolloin saivat valtiontalouden velkaantumisen pysäytettyä ja Suomen uuteen nousuun.

Nyt edetään samalla tavalla.
3126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei pakota muita uskomaan!

Äänestä

Kokoomus oli Esko Ahon hallituksessa Iiro Viinasen tahtipuikkojen tahdissa syöksemässä Suomea lamaan ja velkakierteeseen, josta ei selviä tulevat sukupolvetkaan. Kokoomuksesta ei ilman SDP:n ja kolmikantayhteistyötä olisi ollut Suomen nousuun nostajaksi, niin pahasti Esko Aho ja Iiro Viinanen polttivat valtaan päästyään siltoja työreformivauhdin hurmoksessa. Kokoomus pääsi keskustan kanssa hallitusvastuuseen ja Jyrki Katainen on aloittanut velkasaldon kasvattamisen. Täytyy muistuttaa rehellisyyden nimiin, että kokoomus on ollut hallitusvastuussa Matti Vanhasen I-hallitusta edeltävissä hallituksissa yhteensä kuusitoistavuotta ja Suomessa on tehty mammuttimaisia tulonsiirtoja rikkaiden hyväksi.

Äänestä

se nousu tuli. Ongelmaksi muodostuukin Kokoomuksen tumpulat hetkinä, kun pitäisi olla osaamista, eikä keskittyä varastamiseen yhteisitä varoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiasiatieto kirjoitti:

Kokoomuslaiset valtiovarainministerit tuolloin saivat valtiontalouden velkaantumisen pysäytettyä ja Suomen uuteen nousuun.

Nyt edetään samalla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu