Kimi Räikkönen KalPaan 2009?

Esisopimus

Ottakaa hyvä asento, ja varautukaa sydänkohtaukseen, sillä nyt isketään uunituoreet faktat tiskiin.

Alonso siirtynee Ferrarille kaudella 2010, jos/kun Kimi ensin vie mestaruuden ensi kaudella. Räikkösen sopimuksessa on purkupykälä joka mahdollistaa lopettamisen heti kun 2. maailman mestaruus on varmistunut (hyvässä lykyssä jo 4 kisaa ennen kauden loppua.) Tässä tapauksessa Kimi voi lopettaa ajamisen juuri ennen liigan kauden 2009 alkua.

Italian tifosot ovatkin jo selvittäneet mitä Kimi tekee elääkseen F1 uran jälkeen. Jääkiekko on aina ollut Kimillä keskellä sydäntä ja kämmentä ja onkin vain ajan kysymys milloin tämä takavuosien junioritason pisteautomaatti järjestää tiedotustilaisuuden tulevaisuuden suunnitelmistaan, nimittäin sopimuksesta SM-liigassa pelaavan Kalevan Pallon kanssa.

Syy, miksi Kimi ei lähde loppuelämäksi Panamalle nauttimaan Ferrarin maksamaa liki 15 miljoonan euron vuosieläkettä, on mysteeri. On arveltu että Kimi haluaa säilyttää tietyt elämänarvot, ja sen toteutuakseen hän tarvitsee hieman lisätienestiä. Fiat konsernin kustantama eläke ei kuitenkaan aivan vastaa jäämiehen kaudella 2008 tienaamaa 48 miljoonan verovapaata mälliä.

Rutiköyhä KalPa Oy onkin jo anonut Kuopion kaupungilta alustavasti 35 miljoonan euron aidosti korottoman lainan, jotta saadaan palkat kimille maksettua. Kapteeni kapanen joudutaan tästä syystä kuitenkin lomauttaamaan. Tiimin pääomistaja Sami onkin jo luvannut pelata ilmaiseksi tai vaikka maksaa omasta säkistään icemanin palkat.

Uutinen tulee erittäin luotettavasta lähteestä, jota ei epäselvistä syistä tuoda vielä julkisuuteen.

Italian Wikipedia on kuitenkin tänään jo vahvistanut uutisen paikkaansapitävyyden.


"Juuri tällä hetkellä kentällä kuhisee, minulle on kerrottu, että aika monessa paikassa suomenniemeä on viime aikoina sytytelty saunankiukaita vanhoilla dokumenteilla.

Mutta kaikki dokumentit eivät ole hävinneet savuna ilmaan, senkin satun tietämään." (Jari Porttila)

1

462

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V as Vendetta

      kiitos vaivan näöstä kun jaksoit kirjoittaa tämän jutun! Se oli erittäin turhaa... xD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2804
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      39
      649
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe