Petollisuus

olen miettinyt pääni puhki, miksi ihmeellä et
enää kirjoita tuonne rr:n puolelle missä olemme
tottuneet lukemaan Sinua jo vuosia. Mutta toivon
että palaat sinnekin vielä herkkine runoinesi.
Mielusti kyllä täälläkin Sinua luen, ei sen puo-
leen.

Siis uskomattoman upea runo, enkä olisi kyllä us-
konut mitä avautuu silmien eteen runostasi. Ot-
sikko pettää, antaa ymmärtää jotain aivan muuta.
Sana upea siis sanojesi käytössä, sisältöhän on
hyvinkin satuttavaa.

Mutta niin totta, niin totta on liukkaiden teiden
petollisuus. Ja kuinka monta kuolonuhria se
onkaan tässä viime aikoina vienyt taivaan
porteille.

Huh, kosketti tämä hirmuisesti toteaa linda.
( moll:ia käytän tällä puolen ja lintsiä tuolla
toisaalla )

Rauhaisaa Joulun odotusta Sinulle ja turvallista
matkaa teillä.

Olen omakohtaisesti saanut kokea niin valtavia petoksia jo lapsena, että kääriydyin itseeni pakoon maailmaa, joissa molemmissa koin mahdottomaksi elää. Vasta täytettyäni pyöreitä kymppejä, aloin havahtua jatkuvan kiusaamisen, kateuden ja suoranaisen pahan maailmasta pois. Olen elänyt edessäsi ties miten pitkään, etkä ole koskaan sanonut minulle mitään pahaa, loukannut tai ilkeillyt - näin ainakin uskon.

Joidenkin ihmisten on mahdotonta olla oma itsensä julkisissa tiloissa. He pukevat päälleen mitä mielikuvituksettomampia ryysyjä ja heittelevät sanoja ilmaan, joissa ei ole mitään tolkkua. He piilottavat todellisen itsensä ja antavat tilalle jotain mikä ei ole heidän sydämessään tai sielussaan mitään. Jos he erehtyvät tulemaan esiin, niin tulos on tällainen: lapsuuden ajan muistot iskeytyvät vasten kasvoja, repivät ne kappaleiksi ja tallovat maahan.

Kauneus, äly ja perintötekijät ovat harvoin (ei koskaan) kenenkään valittavissa. Silloinhan me olisimme tilanteessa jossa ihminen voi valita kuka mikä ja millainen hän on. Siis minun on valittava tie jolta ei ole paluuta, hengetön, mielikuvitukseton ja sieluttoman ötökän tie. Minut on tuomittu raahautumaan eteenpäin maan tomussa, korsissa ja kivikoissa kaikkien kaltaisteni kanssa. Ja yläpuolellamme kuljeskelevat naakat nokkimassa kasvoistamme rumia, tylsiä ja aivottomia.

Millainen ihminen toivoo tällaista? Emmekö me ole jo saaneet osamme taivaan lintujen vihasta? Onko meidän yhä alistuttava meitä heikompien julmaan mielivaltaan?

Olen koko elämäni ajan ajanut oman sukupuoleni asiaa sen kaikilla rintamilla, niin ulko- kuin sisämailla (hauska sanaleikki:). Olen yrittänyt näyttää naisen vahvuuden ja hänen suorastaan jumalaisen alkuperänsä toteen. Ja epäonnekseni kaikki yritykseni ovat kaatuneet, ja mihin: Heihin itseensä. Olen lajini väärä edustaja, joten luovutan vastuun sinulle. Pidä heistä huoli, sillä hyvin harva heistä pitää huolta... paitsi tietenkin he itse. Ja senhän sinä jo tiesitkin. Sillä lisääntymisaikasi saattaa jopa olla jo ohi ja jäljellä luvunlasku jossa minä lasken kymmeneen, ja sinä sitä kuule et.

Mitä rakkauteen tulee. Niin minä en usko siihen. Uskon syntymään, elämään ja kuolemaan - tässä mielikuvituksellisessa järjestyksessä.

t: CF

Minä olen sanaton!

Onpa upea runo... Liisa, olet uskomaton kirjoittaja!

Lämpöinen hali päivääsi =)