keisarileikkauksesta..

keisarinleikkaus lokakuussa, kun tyttö olikin yllättäen perätilassa, joka selvisi vasta sairaalassa kun menin supistusten takia sinne. Puudutuksineen kaikkineen aikaa meni semmoinen puoli tuntia. Sain epiduraali- ja spinaalipuudutukset ja niiden laitto ei ainakaan mua sattunut, tuntui hiukan epämiellyttävälle vaan. Avomieheni istui vieressäni toimenpiteen ajan ja juteltii jostai ihan muista jutuista, ettei tule pahaa oloa jos rupean ajattelee sitä leikkausta. leikkaus kun aloitettiin niin siitä meni tasan 5min niin tyttö oli ulkona. Kätilö kietoi tytön liinaan ja antoi syliin ja siinä se köllötteli toimenpiteen loppuun asti. Haava ei sinänsä ollut kipeä kun söin kipulääkkeitä neljän tunnin välein, ainoastaan kun liikkui niin tuntui ettei suoraks pääse kun tikit kiristi ihoa. Ekan vuorokauden aikana en tyttöä voinut kuin imettää, koska oli virtsakatetri niin ei olisi edes pystynyt oikein joten se meni maatessa. Sitten seuraavana iltana jo nousin ylös ja tyttöä hoidin jo kahden yön jälkeen leikkauksesta itse täysin. Kotiin päästyäni tarvitsin aina silloin tällöin kipulääkettä. Noin kuukauden jälkeen leikkauksesta haava ei ole mitenkään kipeä. Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus ja olen iloinen kun jouduin sektioon, rupesi alatiesynnytys vikoilla raskausviikoilla pelottamaan.

Minulle on tehty kaksi sektiota, ensimmäinen hätäsektio nukutuksessa ja toinen pysähtyneen synnytyksen vuoksi puudutuksessa. Normaalistihan sektiohaava tehdään poikkisuunnassa bikinirajalle joka jo sinänsä on kait pienempi ja paraneekin nopeammin kuin minulle tehty pystysuuntainen hätäsektiohaava. Ekan sektion jälkeen olin taju kankaalla suurinpiirtein sen vuorokauden ja vauvakin oli teholla, joten eipä siinä paljon itse hoidella. Toisen jälkeen olo oli parempi, paitsi että oman aikansa ottaa puudutusten häviäminen. Vauva oli silloin myös muiden hoidossa, mutta heti kun aloin tokenemaan aloin kyllä itse hoitaa. Minulla ainakin kolme eka päivää sektioiden jälkeen ovat olleet pahimmat, eka ylösnousu vuoteesta ihan hirveä. Onneksi kipulääkettä sain aivan niin paljon kuin tarvitsin, kotona kyllä pärjäilin aika lailla ilman. Haavaahan pitää varoa vielä useita viikkoja jälkeenpäin joten kaikenlaiset jumpat voi unohtaa joksikin aikaa. Itse synnytykset ovat ainakin minulle olleet aika stressaavia mutta sektiopäätökset ovat olleet hyvin helpottavia. Palautuminen sektiosta on käsittääkseni hitaampaa kuin alatiesynnytyksestä, ei ainakaan kannata kiirehtiä ettei tule komplikaatioita. Odotan itse nyt kolmattani ja tiedän jo mitä tuleman pitää, suunniteltu sektio aikaisempien vuoksi ja nyt on vielä eteisistukka joka ikään kuin varmisti sektion.

Ei keisarinleikkauksessa mitään synnytystilannetta koeta koska se on leikkaus eikä normaali synnytys.

suunniteltu sektio perätilan vuoksi, ja aamulla siis mentiin laitokselle, otettiin verikoe ja sydänkäyrää vauvasta. Sitten saliin, jossa laitettiin tippa ja puudutus. Spinaali/epiduraalin laitto olikin koko kokemuksen inhottavin osa, tai oikeamminkin se taisi olla se pintapuudute, joka ennen laitettiin. Sitten vasta laitettiin virtsakatetri. Mies istui lähellä koko ajan. Kun puudute vaikutti, oli vauva viidessä minuutissa ulkona virkeänä. Hieman putsattiin ja sitten sain vauvan syliin noin 10 minuutiksi kun alettiin tikkaamaan. Leikkaus tuntui hassulta kun tunsi, että vatsassa jokin liikkui ja muljui, muttei ollut missään vaiheessa epämiellyttävää. Heräämössä olin vajaat 2 tuntia kun vauva oli punnittavana isän kanssa.

Osastolla sain heti imettää vauvaa, vaikkakin maito nousi kunnolla vasta seuraavana päivää. Oli puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa sängyllä, eikä katetri haitannut imetystä. Hieman tarvi miehen apua sängyn päädyn nostamiseen, mutta kun sai koko ajan kipulääkettä, ei pahemmin sattunut missään vaiheessa. Ainoastaan ekana pvnä jälkisupistukset olivat sen verran pahoja, että tuli kiire saada lääkettä. Kannattaa reippaasti pyytää lääkitystä, niin kipua ei tunnu lainkaan.

Toisen pvn aamuna nousin ylös ja katetri poistettiin. Oikeastaa samantien kävelin normaalisti ja hoidin päivisin paljonkin itse vauvaa, isän lisäksi. Kaikki yöt vauva oli hoitolassa paria imetyskertaa lukuunottamatta, koska sängyssä liikkuminen ja sieltä nouseminen oli hankalaa.

Neljäntenä pvnä pääsimme kotiin.

Mies lähti saman tien töihin, eli yksin oli vauvan kanssa pärjättävä, mutta hyvin se sujui kun rauhallisesti otti. Turhia nostoja ja kantamista (muu kuin vauva) kannattaa välttää. Lisäksi heti jo sairaalassa kannattaa seistä ja maata selkä suorana, ja venytellä hieman, jottei haavaan tule kinnikkeitä eikä se myöhemmin kiristä. Samoin jaloilla pysyminen on tärkeää, eli ei saa jäädä sänkyyn makaamaan.

Viikon päästä tikit sai pois, jolloin haavan nipistely loppui.

Parin viikon jälkeen haavaa ei oikeastaan enää edes tuntenut.

Kokonaisuudessaan sekto oli minulle todella positiivinen kokemus ja loputkin lapset saavat tulla samaa tietä tähän maailmaan :)

Huonetoverinani oli alakautta synnyttänyt, pari päivää kulki pyörätuolilla pahojen repeämien vuoksi ja itki ja valitti öisi kipujaan, eli ainakin häntä helpommalla ehdottomasti pääsin...

Mitä tuohon vatsan ulkonäköön tulee, niin kyllähän se vissiin osaksi totta on, että vatsa ei ihan samaa tahtia palaudu, jos koskaan ihan entiselleen. Vatsalihaksia saa vasta paljon myöhemmin treenata ja venynyt nahka ei välttämättä pääse palautumaan kun arpikudos estää sen kutistumisen ennalleen. Itse haava on näin vuoden jälkeen vain haalean värinen viiva alavatsassa, tosi siisti ja huomaamaton on.

Niin, eli kaiken kaikkiaan tosi positiivinen ja "helpohko" kokemus.