Tänään Helsingissä eräs keski-ikäinen, autoonsa kiinni kasvanut möhömaha meinasi tappaa minut ja kaksi tytärtäni (2 v ja 4 kk).
Juuri, kun olimme kävelemässä suojatielle, tappaja kaahasi täysillä päin eikä tullut ajatelleeksikaan, että hänen on pysähdyttävä. Kun näytin mielenosoituksellisesti peukaloa (olisiko pitänyt käyttää toista sormea?) tappajalle, hän levitti hölmönä käsiään. Aivan kuin hänelle olisi uusi tieto, ettei suojatielle saa kaahata, mikäli jalankulkijoita on näkyvissä. Olkoonkin, että on kiire töihin ja hieno auto.
Tuollaisen tappajan soisi maistavan omaa lääkettään. Kukahan pistäisi vaikkapa hänen vaimonsa päiviltä...
Juuri, kun olimme kävelemässä suojatielle, tappaja kaahasi täysillä päin eikä tullut ajatelleeksikaan, että hänen on pysähdyttävä. Kun näytin mielenosoituksellisesti peukaloa (olisiko pitänyt käyttää toista sormea?) tappajalle, hän levitti hölmönä käsiään. Aivan kuin hänelle olisi uusi tieto, ettei suojatielle saa kaahata, mikäli jalankulkijoita on näkyvissä. Olkoonkin, että on kiire töihin ja hieno auto.
Tuollaisen tappajan soisi maistavan omaa lääkettään. Kukahan pistäisi vaikkapa hänen vaimonsa päiviltä...
Vastaukset 27
Vanhimmat
on just pahinta sakkia tuolla liikenteessä. Luultavasti ajoi vielä jotain ns. premium autoa.
"Juuri, kun olimme kävelemässä suojatielle2
Kukaan täysijärkinen ei pääkaupunkiseudulla toimi noin. Ainakaan, jos eläkkeeestä meinaa nauttia. Maalaikylillä toimii.
helvetti! jalankulkijat eivät tajua, että jarrutusmatka on pidempi kun on huono ja liukas keli. eilen mulle kävi niin, että suojatielle hyppäs yllättäen äiti ja alle kouluikäinen lapsi JOSTAIN METSÄSTÄ.suoraan kattomatta yhtään. vittu, ajoin vielä alinopeutta, lunta pyrytti tuulilasiin ja pistin sitten jarrut pohjaan heti kun huomasin, mutta auto vaan tökki ja liukui eteenpäin. junttipöljä mamma jäi siihen keskellä tietä hädissään seisomaan lapsensa kanssa. onneksi auto sitten loppujenlopuksi pysähtyi siinä sitten akka kehtasi vielä irvistellä minulle. siinä sai kyllä olla paskat housussa itsekukin. eikö jalankulkijoilla ole mitään tolkkua päässä. ei ne autotkaan heti pysähdy. ja vielä lapsenkanssa. todella vastuuntuntoista touhua. Ymmärtääkseni tuon ikäiselle lapselle olisi aika opettaa jo liikennesääntöjä. TOIVOTTAVASTI LUET TÄN JA TUNNISTAT ITSESI. ONNEKSI MINÄ OLEN TARKKA JA SEURAAN JATKUVASTI KEVYTTÄ LIIKENNETTÄ, MUTTA JOKU MUU OLISI VARMAAN AJANUT VAHINGOSSA PÄÄLLE.
Ilmeisesti oikea tilannenopeus ja ennokointi ovat tällekin autoilijalle täysin vieraita tai ainakin vain toisille kuuluvia asioita. Suojatiesääntö lienee kuitenkin tuttu(?). Eihän jalankulkijakaan saa puskasta suoraan tielle rynnätä, mutta tapahtuiko tässä niin? Tämähän on se vakioselitys kun ei ennakkoon viitsitty seurata muita kulkijoita.
Pitää tajuta, ettei suoraan kävellä suojatielle, kuin vermon koni, laput silmillä. Syytä lapsillekkin oppettaa, että pysähdy aina ensin. Katso, onko autoja tulossa, valitse sopiva väli, tai ota paikkasi ylitykseen, mutta älä HÖLMÖ. ryntää.
enkö juuri kirjoittanutkin, että onneksi minä seuraan aina tarkasti kevyttäliikennettä. ja kyllä se tuli suoraan jostakin(metsästä?) eteen. ja kun lunta pyryttää täyttä häkää tuulilasiin on se jalankulkijoiden huomioiminen vaikeampaa. Onneksi kuitenkin ei tapahtunut mitään, kun sain ajoissa jarrutettua. pointtini oli, että jalankulkijoillakin on oltava järkeä päässä, eikä säntäillä miten sattuu autotielle. kaikki autot eivät välttämättä jarruta niinkuin minä tein. mm- rattijuopot. ei pelkästään autoilijoita voi syyttää näistä. helpompi sen jalankulkijan on katsoa, että tuleeko autoja. kun autosta seurailla jalankulkijoita.
VASTUUTA MYÖS JALANKULKIJOILLE. NÄITÄ NS. LÄHELLÄ PITI TAPAHTUMIA TAPAHTUU PÄIVITTÄIN. JA JOTKUT EIVÄT OLEKKAAN ENÄÄN LÄHELTÄ PITI VAAN PAHEMPAA. Varsinkin lapsien äitien ja isien täytyis kertoa lapsilleen miten suojatiellä käyttäydytään, eikä vaan luottaa siihen että auto jarruttaa heti.
Suurin osa suojaitieonnettomuuksista johtuu siitä, että autoilijat eivät kunnioita jalankulkijoita. Eivät seuraa heidän liikkeitään eivätkä valmistaudu pysähtymään.
YMMÄRRÄTKÖ MITÄ ETUKÄVELYOIKEUS TARKOITTAA? KYLLÄ SE ON ENNEMMIN SE AUTOILIJA JONKA KUULUISI PYSÄHTYÄ SUOJATIEN REUNALLE KATSOMAN TULEEKO JALANKULKIJOITA, EIKÄ TOISINPÄIN.
minun asian ytimeni olikin, että minun tapauksessani SE EI OLISI OLLUT MINUN VIKANI JOS PÄÄLLE OLISIN AUTOLLA TULLUT. KUULOSTAT IHAN SILTÄ JOKA EI TAJUA MISTÄÄN MITÄÄN EIKÄ OLE AUTONRATISSA IKINÄ ISTUNUTKAAN. JOS AUTOA AJAISIT TAJUAISIT ETTÄ AUTOA AJAESSA TÄYTYY KESKITTYÄ MONEEN ASIAAN. VAIHTEET, TIE, JALANKULKIJAT,MUUT AUTOT...KYLLÄ SIINÄ ETUKÄVELYOIKEIDESSAKIN ON JOKU LAKI PYKÄLÄ, ETTÄ ET SAA VAAN RYNNÄTÄ TIEN YLI VAAN EIKÖ SITÄ NORMAALISTI ENSIN KATSOTA TULEEKO AUTOJA? EIKÄ TYHMÄNÄ LUOTETA SIIHEN ETTÄ AUTO PYSÄHTYY KUN SEINÄÄN HETI KUN JALANKULKIJA ASTUU TIELLE.KYLLÄ JALANKULJIJOIDEN PITÄISI TAJUTA MYÖS, ETTÄ JOILLAKIN IHMISILLÄ SE REAKTIO AIKA ON PIDEMPI. ELI SIIS JOILLAKIN ON LYHYT SYTYTYS, JONKA VUOKSI JARRUTTAA MYÖHEMMIN. KUN KÄSKY AIVOISTA JALKAAN TULEE MYÖHÄSSÄ.OLE HYVÄ JA MENE AUTON RATTIIN ITSE KOKEILEMAAN ÄLYTTÖMÄSSÄ LUMISATEESSA JA LIUKKAALLA TIELLÄ, TULE SITTEN KERTOMAAN TUOTA SAMAA PASKAA MITÄ NYT JAUHAT SUOJATIEONNETTOMUUKSISTA JA ETUKÄVELY OIKEUDESTA.
Jalankulkija ilman heijastinta näkyy heikosti, heijastimen kanssa huomattavasti paremmin. Enpä usko että yksikään metsä kasvaa ihan suojatiessä kiinni.
Näkyvyys on huomioitava sekin. Sieltä metsästä voi tulla myös se kuuluisa hirvi, eikä sitäkään päin parane ajaa.
Hyvä jos olet varovainen. En nyt niinkään tarkoittanut juuri sinua.
Autojenhan pitäisi jarrutaa heti kun joku tulossa suojatielle. Kyllähän tämän kaikki tietävät. Ongelmana on vain tässä maassa oleva perusoletus, että kyllä jalankulkija väistää. Näkeehän sen näillä palstoillakin. Autoilijan jokapaikan etuajo-oikeutta kevyeen liikenteeseen nähden puolustellaan jos jonkinlaisilla väärään tietoon tai mielipiteisiin perustuvilla verukkeilla.
Varovainen täytyy tietenkin olla. Virheitä sattuu jokaiselle. Suojatiesäännössä olisi kuitenkin opittavaa vielä kaikille osapuolille. Autojen pitäisi osoitta väistämisvelvollisuutensa selkeästi ja jalankulkijoiden täytyisi mennä reilusti yli eikä jäädä ihmettelemään siihen tien reunaan.
32 §
Kuljettajan suojatiesäännöt
Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.
Aja hitaammin jos tuntuu siltä, ettei ehdi kaikkea huomata. Eihän kukaan ole väittänytkään, että autolla-ajo olisi aina helppoa. Lumisade ei vähennä kenenkään velvollisuuksia liikenteessä. Kaikkien täytyy vain ymmärtää sopeuttaa nopeutensa kelin mukaan.
pitäisi ehdottomasti saada muutos pikaisesti,mielestäni jalankulkijan pitäisi olla väistämisvelvollinen
Kuulehan apina. Jos todella on niin, että autolla ajaessa sun tarvii keskittyä hirmu paljon vaihteiden, polkimien, ratin yms. hallintalaitteiden käyttöön (radiosta ja kännykästä puhumattakaan), olis varmasti kaikille parempi että pysyisit kokonaan poissa liikenteestä, ainakin vähänkään vaativammilla keleillä (räntää, pimeetä tms.). Harjoittelet vaan kiltisti hyvissä olosuhteissa sitä auton liikuttamista. Aika pian sitä kuitenkin oppii vaihteiden ja muiden veivien käytön sillälailla sujuvasti, ettei niitä tarvi tihrustella ja tähtäillä. Sitä kun auton ohjastaminen pikku harjaannuksella ns. tarttuu selkäytimeen. Ihan niinkuin kävellessä tai polkupyörällä ajaessa ei aikuisen ole jatkuvasti keskityttävä pystyssä pysymiseen tai jalkojen liikutteluun. Kun olet hieman harjaantuneempi, huomannet, että autolla liikkuessa voi todellakin huomionsa kiinnittää sataprosenttisesti niihin liikenneympäristön tapahtumiin.
Ai niin, koetahan korjata toi sun Caps Lock. On pääsyt näköjään jumahtamaan.
Kuule, kyllä jalankulkija saa enempi sokeana rynnätä suojatielle, kuin autoilija sokeana ajella tietä pitkin olettaen kaiken muun kuin moottoroidun kulkuneuvon väistävän. Autoilijan kuuluu oikeasti nähdä ja havaita kaikki mitä tiellä ja sen ympäristössä on.
44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Tulevat ja vievät lapsesi pois ennen kuin tapatat heidät.
Vanhemman vastuu on huolehtia ja kasvattaa lapsensa eikä tapattaa heitä tai opettaa heille hengenvaarallisia tapoja.
Minkä alueen viranomaisille ajattelit tehdä ilmoituksen ja kenestä?
Ja mitä tein tänä aamuna lain mukaan väärin?
kun lapsesi on otettu huostaan.
teitä v...tun loikkijoita , jotka pomppii kuin aropuput suojatielle kelistä ja tilanteesta välittämättä tuntuu piisaavan tässä maassa. Onneksi on aina saanut pysäytettyä. Liikenne on vähän niinkuin sellaista yhteispeliä, otetaan myös toiset huomioon eikä pidetä idioottimaisesti kiinni omista oikeuksista. Nämä on sitten vielä oma lukunsa, jotka hyppivät tien yli mistä sattuu, no olempa saanut niistä kolme "kaatoa" viimeisen 2 vuoden aikana. Minuun ei sattunut (pelti suojaa), heihin ja lompakkoihinsa kylläkin.
http://www.vartti.fi/artikkeli/8495c09d-ae21-4c6d-9b1f-be5e13cdd826
Eihän se tyttö saanut sitä autoilijaa hengiltä vaikka kovasti yritti. Korkeintaan murhayritys.
Levitteli käsiään, tarkoitti kai että varo vaan, ensi kerralla hän ajaa ilman käsiä. Outoa sekin, ettei ole mitään velvollisuutta ajaa suojatiellä sellaisella nopeudella, että auto pysähtyy tarvittaessa. Luulisi olevan aivan päivänselvä periaate.
Missä hoitokodissa piileksit? Pyydä hoitajaa viemään kävelylle vilkkaiden teiden varteen. Ehdottomasti saatettuna!
käytetään vähä liikaaki hyödyksi! en tiedä sun tapausta miten meni, mut yleisesti ei jalankulkijat tai pyöräilijät paljo vilkase sinne tielle ku lähtevät tietä ylittään. ja pyörähän pitäs lain mukaan taluttaa suojatien yli! otettas kerranki ruotsista mallia viisaasti, ruotsissa muutamalla kylällä on testi menossa kaikki suojatiet on poistettu paitsi jostai koulujen lähistöltä ja tien ylittäminen omalla vastuulla oppivat vähä kahtomaan mitä ympärillä tapahtuu!
Suojatien yli saa ajaa pyörällä, jos suojatie on pyörätien jatkeena. Väistämisvelvollisuuteen suojatie ei kuitenkaan pyöräilijän kohdalla vaikuta. Muualla pyörä pitää talutta suojatien yli.
olisi viisaampaa noudattaa jalankulkijana varovaisuutta,huonommalle jää törmäyksessä kuitenkin,valitettavan usein nykyään jalankulkijoilta puuttuu joustaminen liikenteessä ajatellaan vain että minähän menen koska on etuoikeus,työnnytään vaikka yhden auton eteen vaikka sen takana olisi sata metriä tyhjää ennen seuraavaa autoa