Muslimit eivät keksineet kunniaväkivaltaa

"Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Historiallisesti se ei myöskään ole vierasta eurooppalaiselle kulttuurille. Ajatus yksilön tuottamasta kollektiivisesta häpeästä esiintyi esikristillisenä aikana ja eli vahvana aina valistukseen asti. (1700-luvulle) Perhekäsitys oli miesvaltainen ja aviomiehellä oli oikeus, ellei jopa velvollisuus, kurittaa vaimoaan.

Vaikka kunniaväkivalta ei vastaakkaan oikeustajuamme, on hedelmällistä yrittää ymmärtää sen syitä ja niitä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet tässä meille vieraassa arvomaailmassa." Näin kirjoittaa tutkija Satu Lidman Hesarissa 7.12.08.

Muslimit ovat tuhansia vuosia vanhan arvomaailman vankeja. Arvelen, että muslimit eivät puhdasta pahuuttaan tee niitä hirmutekoja, joista päivittäin kuulemme, esimerkiksi naisten kasvojen tuhoaminen akkuhapolla, itsemurhapommitukset yms. Muslimeja ohjaa ovelasti laadittu, hirveyksiä sisältävä, uskonnollinen oppirakennelma, jonka muuttaminen inhimillisemmäksi vienee satoja tai tuhansia vuosia.

Kunniaväkivalta ja tämäkin Koraanin käsky muslimien tulisi kertakaikkiaan hylätä:

    "9:5. Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuu­kausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat[1] missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saarta­kaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät ru­kouk­sensa ja antavat al­muja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teek­sian­tava."

Kaikesta huolimatta yrittäkäämme ymmärtää muslimeja, olkaamme pitkämielisiä, rakentakaamme rauhaa heidän kanssaan, eiköhän siellä musliminkin kuoren alla asusta tavallinen ihminen?

"Kunnioittakaamme toisiamme ja pitäkäämme toisistamme hyvää huolta", sanoi Martti Ahtisaari, rauhan Nobelisti, juuri radiossa.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kaikkia uskontoja. Minä en yhdy heihin.
Vähän pistän filofofiaa tähän.
Pitää kunnioittaa ihmisen pyrkimystä tehdä hyvää ja elää hyvää elämää. Useinkaan moni ihminen ei paljon erehdy, jos yrittää tehdä oikein ja hyvää.
MUTTA, jos asiasta tulee uskonto, silloin hyvän tekeminen voi mennä aivan metsään. Uskonnoissa on kaikenlaisia pikku lausahduksia, joita yritetään sovittaa nykyaikaan, vaikka niin ei pitäisi.
Silloin uskovainen voi panna räjähdevyön vyötäisilleen ja uskoo olevansa taivaaseen menossa, kun räjäyttää sen väkijoukossa.
Hän ei koskaan tekisi sitä virhettä, jos pyrkisi vain tekemään hyvää ilman uskonnollisia opuksia.

Siis ideana on etteivät kaikki uskonnolliset opetukset rakenna hyvää persoonallisuutta. Ilman uskontoakin ihmiset voivat toimia usein hyvin yhteistyössä, vaikka ovatkin hyvin erilaisista oloista.
Tästä syystä on islamistakin puhuttaessa hyvä pitää tarkkaan erillään islam ja muslimit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urho Uskoton kirjoitti:

"Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Historiallisesti se ei myöskään ole vierasta eurooppalaiselle kulttuurille. Ajatus yksilön tuottamasta kollektiivisesta häpeästä esiintyi esikristillisenä aikana ja eli vahvana aina valistukseen asti. (1700-luvulle) Perhekäsitys oli miesvaltainen ja aviomiehellä oli oikeus, ellei jopa velvollisuus, kurittaa vaimoaan.

Vaikka kunniaväkivalta ei vastaakkaan oikeustajuamme, on hedelmällistä yrittää ymmärtää sen syitä ja niitä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet tässä meille vieraassa arvomaailmassa." Näin kirjoittaa tutkija Satu Lidman Hesarissa 7.12.08.

Muslimit ovat tuhansia vuosia vanhan arvomaailman vankeja. Arvelen, että muslimit eivät puhdasta pahuuttaan tee niitä hirmutekoja, joista päivittäin kuulemme, esimerkiksi naisten kasvojen tuhoaminen akkuhapolla, itsemurhapommitukset yms. Muslimeja ohjaa ovelasti laadittu, hirveyksiä sisältävä, uskonnollinen oppirakennelma, jonka muuttaminen inhimillisemmäksi vienee satoja tai tuhansia vuosia.

Kunniaväkivalta ja tämäkin Koraanin käsky muslimien tulisi kertakaikkiaan hylätä:

    "9:5. Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuu­kausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat[1] missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saarta­kaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät ru­kouk­sensa ja antavat al­muja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teek­sian­tava."

Kaikesta huolimatta yrittäkäämme ymmärtää muslimeja, olkaamme pitkämielisiä, rakentakaamme rauhaa heidän kanssaan, eiköhän siellä musliminkin kuoren alla asusta tavallinen ihminen?

"Kunnioittakaamme toisiamme ja pitäkäämme toisistamme hyvää huolta", sanoi Martti Ahtisaari, rauhan Nobelisti, juuri radiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu