Ymmärtääkö hihhuli mitä

tarkoitan kun uskonnolla

9

699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oijhgtyuikn

      Eihän kyseisen henkilön uskosta sanota mitään.

      • tutulta?

        "Tutkimus: Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa

        Tiina Lindholm väittelee perjantaina perheväkivallasta.

        Perhesuhdeväkivalta ja sen tuoma kärsimys muuttavat kodin valheelliseksi, pahaksi ja rumaksi. Väkivallan siemen kylvetään usein jo lapsuudessa.

        Vanhempien riitely muuttaa kodin ilmapiirin ahdistavaksi. Riidat tunkevat lasten unen läpi, ja mieli muistaa ahdistuksen ilmapiirin, väkivaltaisuus siirtyy seuraavaan sukupolveen.

        Perjantaina väittelevä Tiina Lindholm lähestyy parisuhdeväkivaltaa kärsimyksen näkökulmasta ja etsii hoitomallia, jolla väkivallan synnyttämää kärsimystä ja häpeää voisi lievittää.

        Lindholmin mukaan parisuhdeväkivaltaa on tutkittu naisiin kohdistuneena tekijä–uhri -asetelmana ja unohdettu, että miehetkin kärsivät.

        Osa miehistä kärsii ja häpeää väkivaltaisuuttaan ja pelkää väkivallan tekojen toistuvan. Toisaalta miesten väkivaltamalli periytyy usein lapsuuden kodista. Se putkahtaa esiin, kun suhde on vahvistettu. Vallankäyttö muuttuu suhteessa mielivallaksi.

        Lindholm puhuu sanan ja käden etiikasta. Loukkaamalla ja häpäisemällä parisuhteeseen viilletään syviä vaikeasti hoidettavia haavoja.

        Hän huomauttaa, että viimeisen sanan kilvassa voittavat verbaaliakrobaatteina usein taitavat naiset, mutta osaavat miehetkin sanan säilää käyttää, vaikka turvautuvat usein lyömiseen.

        Alistetun naisen on vaikea ymmärtää sitä, että sama käsi hyväilee ja lyö.

        Henkinen väkivalta voi olla fyysistä tuhoisampaa. "Mustelma paranee, mutta mieli muistaa", Lindholm sanoo.

        Väitöksen empiirisessä osassa haastateltiin kahta parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista ja kahta väkivaltaa käyttänyttä miestä.

        Perheessä tapahtuva väkivalta paljastuu useimmiten vasta vakavien pahoinpitelyjen tai turvakotiin hakeutumisten kautta.

        Häpeä estää avunpyynnöt. Osa naisista on alistunut väkivaltaan, ja osa miehistä ei ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti. Väkivallan kierre on muuttunut arjeksi.

        Väkivalta voi olla yli sukupolvien siirtynyt malli. "Eivät kaikki väkivaltaisessa kodissa kasvaneet jatka väkivaltaa omassa suhteessaan", Lindholm huomauttaa.

        Tutkimuksen mukaan väkivalta voi olla ainoa keino tuoda sietämättömäksi muuttunut kärsimys esiin."

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa/1135241670456

        "Pahoinpitely muuttaa lapsen aivoja

        Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa serotoniiniaineenvaihdunnassa muutoksia, jotka jatkavat pahoinpitelyjen ketjua sukupolvesta toiseen. Tämän paljastaa Chicagon yliopiston apinatutkimus.

        Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä.

        Niillä kaltoin kohdelluilla apinanaarailla, joista itsestään tuli pahoinpiteleviä emoja, oli vähemmän serotoniinia aivoissaan kuin kohtalotovereilla, joista kasvoi huonosta mallista huolimatta huolehtivia vanhempia.

        "Koska apina on biologialtaan varsin ihmisen kaltainen, tulokset saattavat valaista myös ihmisen käyttäytymistä – eritoten sitä, miksi jotkut kaltoin kohdellut jatkavat pahoinpitelyketjua, toiset taas eivät", puntaroi professori Dario Maestripieri.

        Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.

        Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa serotoniinin yhteyden lapsen pahoinpitelyyn kädellisissä. Sen julkaisi Behavioral Neuroscience.

        Aiemmassa tutkimuksessaan Maestripieri on osoittanut, että sukupolvesta toiseen jatkuva pahoinpitelyketju syntyy varhaislapsuudessa, eikä se ole geneettistä."

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2752

        "Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta

        Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.

        Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

        Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.

        Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.

        Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.

        Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."

        Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]

        Suomen Akatemian viestintä
        tiedottaja Leena Vähäkylä"

        http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737

      • ojbguij
        tutulta? kirjoitti:

        ennenkin keskustelleet.

        Tosin haluaisin tietää mitä taikausko ja yliluonnollinen tässä tutkimuksessa tarkoittivat.
        Jokainen tutkimus on hyvä kyseenalaistaa ihan tekijöiden itsensä taholta.
        Luotettavuus on aina ajankohtainen kysymys.

        Mikäli taikausko ja yliluonnollinen viittasivat esim. koputa puuta, haamuihin ja muihin populaari kulttuurin ilmiöihin niin silloin yhteys uskoon ei ole helposti rinnastettavissa.
        Syvällisempää kyselyä olisi siis oltava.

        Kuitenkaan Jeesusta ei voi kiistää.

      • ja Jeesus ja
        ojbguij kirjoitti:

        Joulupukki ja Hiidenkivet ovat samaa yhtäläistä TAIKAUSKOA.

      • okjhuin
        ja Jeesus ja kirjoitti:

        Joulupukki ja Hiidenkivet ovat samaa yhtäläistä TAIKAUSKOA.

        Näkyy kirjoittajist, tapahtumist, jopa planeettojen asenoist, teksteist jne.

      • ja täältä
        okjhuin kirjoitti:

        Näkyy kirjoittajist, tapahtumist, jopa planeettojen asenoist, teksteist jne.

        "jopa planeettojen asenoist,"

        Wau, kerrohan lisää! Astrologitko Jeesuksest kertovat?

      • ojhi

      • pasuna
        tutulta? kirjoitti:

        "Tutkimus: Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa

        Tiina Lindholm väittelee perjantaina perheväkivallasta.

        Perhesuhdeväkivalta ja sen tuoma kärsimys muuttavat kodin valheelliseksi, pahaksi ja rumaksi. Väkivallan siemen kylvetään usein jo lapsuudessa.

        Vanhempien riitely muuttaa kodin ilmapiirin ahdistavaksi. Riidat tunkevat lasten unen läpi, ja mieli muistaa ahdistuksen ilmapiirin, väkivaltaisuus siirtyy seuraavaan sukupolveen.

        Perjantaina väittelevä Tiina Lindholm lähestyy parisuhdeväkivaltaa kärsimyksen näkökulmasta ja etsii hoitomallia, jolla väkivallan synnyttämää kärsimystä ja häpeää voisi lievittää.

        Lindholmin mukaan parisuhdeväkivaltaa on tutkittu naisiin kohdistuneena tekijä–uhri -asetelmana ja unohdettu, että miehetkin kärsivät.

        Osa miehistä kärsii ja häpeää väkivaltaisuuttaan ja pelkää väkivallan tekojen toistuvan. Toisaalta miesten väkivaltamalli periytyy usein lapsuuden kodista. Se putkahtaa esiin, kun suhde on vahvistettu. Vallankäyttö muuttuu suhteessa mielivallaksi.

        Lindholm puhuu sanan ja käden etiikasta. Loukkaamalla ja häpäisemällä parisuhteeseen viilletään syviä vaikeasti hoidettavia haavoja.

        Hän huomauttaa, että viimeisen sanan kilvassa voittavat verbaaliakrobaatteina usein taitavat naiset, mutta osaavat miehetkin sanan säilää käyttää, vaikka turvautuvat usein lyömiseen.

        Alistetun naisen on vaikea ymmärtää sitä, että sama käsi hyväilee ja lyö.

        Henkinen väkivalta voi olla fyysistä tuhoisampaa. "Mustelma paranee, mutta mieli muistaa", Lindholm sanoo.

        Väitöksen empiirisessä osassa haastateltiin kahta parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista ja kahta väkivaltaa käyttänyttä miestä.

        Perheessä tapahtuva väkivalta paljastuu useimmiten vasta vakavien pahoinpitelyjen tai turvakotiin hakeutumisten kautta.

        Häpeä estää avunpyynnöt. Osa naisista on alistunut väkivaltaan, ja osa miehistä ei ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti. Väkivallan kierre on muuttunut arjeksi.

        Väkivalta voi olla yli sukupolvien siirtynyt malli. "Eivät kaikki väkivaltaisessa kodissa kasvaneet jatka väkivaltaa omassa suhteessaan", Lindholm huomauttaa.

        Tutkimuksen mukaan väkivalta voi olla ainoa keino tuoda sietämättömäksi muuttunut kärsimys esiin."

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa/1135241670456

        "Pahoinpitely muuttaa lapsen aivoja

        Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa serotoniiniaineenvaihdunnassa muutoksia, jotka jatkavat pahoinpitelyjen ketjua sukupolvesta toiseen. Tämän paljastaa Chicagon yliopiston apinatutkimus.

        Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä.

        Niillä kaltoin kohdelluilla apinanaarailla, joista itsestään tuli pahoinpiteleviä emoja, oli vähemmän serotoniinia aivoissaan kuin kohtalotovereilla, joista kasvoi huonosta mallista huolimatta huolehtivia vanhempia.

        "Koska apina on biologialtaan varsin ihmisen kaltainen, tulokset saattavat valaista myös ihmisen käyttäytymistä – eritoten sitä, miksi jotkut kaltoin kohdellut jatkavat pahoinpitelyketjua, toiset taas eivät", puntaroi professori Dario Maestripieri.

        Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.

        Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa serotoniinin yhteyden lapsen pahoinpitelyyn kädellisissä. Sen julkaisi Behavioral Neuroscience.

        Aiemmassa tutkimuksessaan Maestripieri on osoittanut, että sukupolvesta toiseen jatkuva pahoinpitelyketju syntyy varhaislapsuudessa, eikä se ole geneettistä."

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2752

        "Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta

        Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.

        Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

        Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.

        Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.

        Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.

        Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."

        Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]

        Suomen Akatemian viestintä
        tiedottaja Leena Vähäkylä"

        http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737

        Ei kaikki tiede ole pahasta.Mutta niin kauan kun siirretään Herra itse sivuun-pyrkien löytämään kaiken olemassaoloa ja syntyä.Aina vain kauemmaksi todellisuudesta mennään.Onpa historiasta myöskin esimerkkejä-en muista nimeä oliko jenkki.Hän aikoi tieteen keinoin löytää Jumalan alkuperää.Kävi niin tiedemies löysi itse Herran ja sai syntinsä anteeksi.Näin Jumalalle on siis mahdollista käyttää tieteenkin keinoja,mikäli sille päätemäärä löytyy.Mutta ihminen on niin tyhmä,että se pyrkii saavuttamaan omalla suorituksellaan-todistellakseen kaiken alkuperää.Niin juoskoon päin seiniä.Eihän se kiellettyä ole,mutta sillä ei myöskään mitään saavuta.

    • hihhulikasvatus

      Ne siis kasvatti mut omaan näkemykseensä sanomalla vain ett Jumala ja Jeesus on olemas. Ne opetti myös iltarukouksen. Ja se siitä, enempää ne ei sanonu eikä tuputtanu omasta uskostaan.

      Mä elin lapsuuteni ns. lapsen uskossa Jumalaan. Mistään yliluonnollisista asioista ei puhuttu. Ku pääsin kouluun, lapsenusko hiljalleen karisi ja aloin kyseenalaistaan kaikkee, mikä oliki helppoa ku vanhemmat ei tuputtanu eikä pakottanu uskomaan väkisin samaan ku he.

      Musta kyseenalaistaminen on ok. Ei siinä väärää oo. Mut sitä mä en hyväksy, ettei sais mitää kyseenalaistaa, miten sillon vois saada tietää mikä on totta ja mikä ei. Ketää ei sais pakottaa uskomaan samaan eikä näkemään ja tulkitsemaan asioita samalla tavalla. Varsinkaa ku kukaa meistä ei oo täysin samanlainen kaikilta puolin.

      Mä en usko aaveisiin, demoneihin enkä joulupukkiin... kaikesta muusta otan selvää ennenku omaksun muiden näkemystä. Näin minusta jokaisen oman arvon tuntevan kuuluisi tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe