olen 27 vuotias tyttönen jonka elämä on vuosia ollut hakusessa. syömisongelmat alko syömättömyydellä, vaihtu jossain vaiheessa ahmimiseen ja ahmisen lisäks sain lahjaksi bulimian. jee jee.. ihanata, ihanata. Antaisin mitä tahansa jos pystyisin lopettamaan oksentamisen (sitä harrastanut vasta menneen vuoden.. hitto onko aika mennyt jo kuitenkin noin nopeesti).. enkä voi sitä lopettaa koska en pysty ahmimistakaan kotrolloimaan.
Ihmisten ilmoilla, ja päivisin pystyn pitämään itseni tarkkaan kurissa. ja urheillakin koitan mahdollisimman paljon (siitäkin tosin pelkään että reidet ja kroppa vaan kasvaa, mutta jos en urheilisi lihoisin silti.. mikä on totta ja mikä ei on menettänyt jo aikoja sitten käsityksensä.. uskon vain että kaikki lihottaa.. jos olen pitänyt itseni kurissa jossain, niin ruoskin itseäni siitä mitä en ole pystynyt tekemään. löydän aina jotakin).
Jokatapauksessa, pointtini on tämä... itkeni, kärsin ja inhoan itseäni joka kerta ku oksennan silmät punaisena ja itseinho on sanoinkuvaamaton. mietin kauppamatkalta tullessani että voisin jättää aivan hyvin herkut syömättä vaikka ne jos ostinkin, sillä niiden jälkeen olo on aivan kaamea ku vatsa on kolme kertaa isompi, ja yrjöömisen jäleen olo ehkä kevyempi fyysisesti mutta ei henkisesti.
Kaiken tämän lisäksi, en laihdu vaikka kuinka yrittäisin. tekisi mieli heittää "mittanauha farkut" (eli farkut jotka kertovat olenko laihtunut vai lihonnut.. varmaan en ole ainut kellä sellaset on :).. niin tekisi mieli heittää ne helvettiin ja vaan antaa olla. Laitanko itseni aivan turhaan kaiken tämän helvetin läpi vain että saan pahemman olon, enkä edes onnistu pudottamaan kiloja pois. Taas yksi asia missä olen epäonnistunut.
Tiedän kyllä että lihomattomuudesta on kaipa vain yksi henkilö ketä syyttää: minä itse. En nimittäin oksenna ruokia vaan herkut (olen järkyttävä suklaa hiiri, joka käy kiinni herkkuun kuin herkkuun).
mielestäni kaiken tämän kärsimyksen palkkioksi voisin edes laihtua.. minkä takia muuten mietin 24/7 mitä suuhun laitan, ja minkä takia käyn pakkomielteisesti joskus urheilemassa. pistää vihaksi, suruksi, syylliseksi ja kaikkea siltä väliltä.
Mutta kiitos jos jaksoitte lukea hieman sekavan tarinani loppuun asti, ja kertoa teidän tarinanne. Tämä on ainut paikka mistä löydän kohtalotovereita, sillä en koskaan kehtaisi myöntää tätä läheisilleni. en tahdo että kaikki alkaa tarkkailemaan mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon , ja arvailemaan oksennanko jatkuvasti (oksennan muutaman kerran viikossa maksimissaan.. vielä..)
Kumpa en ahmisi enää koskaan.. kumpa en oksentaisi enää koskaan. Seksielämä on perseestä, sosiaalinen elämä vielä syvemmältä.. tahdon niin usein vaan sulkeutua yksin neljän seinän sisään. Ja yhdessä syömisestä en viitsi edes mainita.
jos keksitte jonkun ihmepillerin , millä saan sokerin ja rasvanhimoni katoamaan niin olkaa ystävällisiä ja jakakaa tieto minun kanssa , kiitos :) voimia kaikille. ite koitan tässä sulatella puolta litraa jätsiä ja 500 gr suklaata.. jotka eivät kaikki todellakaan tulleet ulos. Ääliö olin jo kun ostin ne kaupasta mutta en mahtanut itelleni mitään... :(
Ihmisten ilmoilla, ja päivisin pystyn pitämään itseni tarkkaan kurissa. ja urheillakin koitan mahdollisimman paljon (siitäkin tosin pelkään että reidet ja kroppa vaan kasvaa, mutta jos en urheilisi lihoisin silti.. mikä on totta ja mikä ei on menettänyt jo aikoja sitten käsityksensä.. uskon vain että kaikki lihottaa.. jos olen pitänyt itseni kurissa jossain, niin ruoskin itseäni siitä mitä en ole pystynyt tekemään. löydän aina jotakin).
Jokatapauksessa, pointtini on tämä... itkeni, kärsin ja inhoan itseäni joka kerta ku oksennan silmät punaisena ja itseinho on sanoinkuvaamaton. mietin kauppamatkalta tullessani että voisin jättää aivan hyvin herkut syömättä vaikka ne jos ostinkin, sillä niiden jälkeen olo on aivan kaamea ku vatsa on kolme kertaa isompi, ja yrjöömisen jäleen olo ehkä kevyempi fyysisesti mutta ei henkisesti.
Kaiken tämän lisäksi, en laihdu vaikka kuinka yrittäisin. tekisi mieli heittää "mittanauha farkut" (eli farkut jotka kertovat olenko laihtunut vai lihonnut.. varmaan en ole ainut kellä sellaset on :).. niin tekisi mieli heittää ne helvettiin ja vaan antaa olla. Laitanko itseni aivan turhaan kaiken tämän helvetin läpi vain että saan pahemman olon, enkä edes onnistu pudottamaan kiloja pois. Taas yksi asia missä olen epäonnistunut.
Tiedän kyllä että lihomattomuudesta on kaipa vain yksi henkilö ketä syyttää: minä itse. En nimittäin oksenna ruokia vaan herkut (olen järkyttävä suklaa hiiri, joka käy kiinni herkkuun kuin herkkuun).
mielestäni kaiken tämän kärsimyksen palkkioksi voisin edes laihtua.. minkä takia muuten mietin 24/7 mitä suuhun laitan, ja minkä takia käyn pakkomielteisesti joskus urheilemassa. pistää vihaksi, suruksi, syylliseksi ja kaikkea siltä väliltä.
Mutta kiitos jos jaksoitte lukea hieman sekavan tarinani loppuun asti, ja kertoa teidän tarinanne. Tämä on ainut paikka mistä löydän kohtalotovereita, sillä en koskaan kehtaisi myöntää tätä läheisilleni. en tahdo että kaikki alkaa tarkkailemaan mitä suuhuni laitan ja kuinka paljon , ja arvailemaan oksennanko jatkuvasti (oksennan muutaman kerran viikossa maksimissaan.. vielä..)
Kumpa en ahmisi enää koskaan.. kumpa en oksentaisi enää koskaan. Seksielämä on perseestä, sosiaalinen elämä vielä syvemmältä.. tahdon niin usein vaan sulkeutua yksin neljän seinän sisään. Ja yhdessä syömisestä en viitsi edes mainita.
jos keksitte jonkun ihmepillerin , millä saan sokerin ja rasvanhimoni katoamaan niin olkaa ystävällisiä ja jakakaa tieto minun kanssa , kiitos :) voimia kaikille. ite koitan tässä sulatella puolta litraa jätsiä ja 500 gr suklaata.. jotka eivät kaikki todellakaan tulleet ulos. Ääliö olin jo kun ostin ne kaupasta mutta en mahtanut itelleni mitään... :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin menkat taas vaihteeksi ollut poissa runsaat kolme kuukautta.. hiukset ohentuneet ym. bulimikon oireet mutta ne kilot ei vaan katoa. Mutta joo että sellasta.. helvetti. tää kyllä sai olla viimenen kerta ku oksensin! ja kuinkahan monta kertaa olen tonkin sanonut .. tais olla just viime sunnuntaina
Vaikea tähän on vastata. Kirjoituksesi liikutti, mutta en osaa antaa yhtäkään järkeväää neuvoa. Tällä palstalla olevista painivat monet samojen ongelmien kanssa.
Joitakin päiviä sitten luin artikkelin siitä, kuinka taltuttaa makeanhimon. Siinä mainittiin sännöllinen ruokailu ja kromi. Itse olen aikoinani kokeillut kromia ja tuntui, että se auttoi. Säännöllisen ruokailun on sanottu auttavan siten, että jos paastoaa pari päivää ja sitten alkaa syödä, on elimistö niin ravinnontarpeessa, että syö aivan liikaa. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta minulla ainakin elämä on nykyään sitä, että ahmin yhtenä päivänä, paastoan pari päivää ja taas ahmin... Tätä samaa rataa loputtomiin.
Nyt minun ja ehkä sinunkin ongelmat on jotakin muuta kuin makeanhimo. Jos muille riittää makeanhimon taltuttamiseksi pari konvehtia, niin minun täytyy samaan sysyyn syödä niitä pari rasiallista niin, että minulla on kuvottava olo.
Harvaa kai oksentelu laihduttaa. Minä painan samanverran kuin silloin aloittaessani ja yhdessä välissä olin miltei 5 kg lihavampikin.