painostus kummin

Mie en aikanani ottanu siskooni lapsen kummix (siihe oli sillo hyvät syyt), joten pari vuotta sitte ko sisko sai oman lapsen ni ei tullu miusta sen lapsen kummia ja iha vaan kuulma kostotoimia harrasti. Kyllä se kirpas ja kovasti.

Mut eihä se mitekää pakollista oo. Iha teet omat valintas, vaikka siitä perheen kesken joku kriisi tuliskii.

Hei!

On kyllä erikoinen perhe sinulle. Mä en voi kuvitella, että meidän perheessä painostettaisiin ketään tuolla tavalla. Itse valitsisin kummiksi sellaisen ihmisen, joka on kiinnostunut lapsestani ja välittää siitä aidosti. Toinen kriteeri on se, että haluan kummiudella "sitouttaa" jonkun toisen aikuisen lapseni elämään. Minulle kummilapseni ovat tärkeitä ja haluan valita omalle lapselleni kummin joka ajattelee samoin.

Usein sisarukset ovat toistensa lasten kummeja. Mä olen miettinyt, että en pyytäisi siskoani kummiksi. Ei siksi, että en haluaisi, vaan siksi, että en usko sen muuttavan mitään. Lapseni tulle jokatapauksessa olemaan siskolleni todella rakas ja tärkeä, joten "säästän" kummiuden ystävälleni.

Meitä on kolme sisarusta, ja keskimmäisellä (siskollani) kaksi lasta. Itse olen tämän siskon esikoisen kummi ja vanhin meistä (veljeni) nuoremman kummi. Veljelläni ei ole lapsia.
Jo ammoin ennen omaa raskauttani kaikkien välit olivat viilenneet siinä määrin, että minulle oli kristallinkirkasta, etten pyytäisi kumpaakaan sisarusta kummiksi (ei myöskään puolison puolelta). Sen sijaan kummeiksi tulivat kaksi pariskuntaa (aviopari ja rekisteröity pari).
Mielestäni kummeiksi valitaan aikuisia, joihin on syvä ystävyys ja luottamus, sukulaisuushan sinänsä säilyy joka tapauksessa.
Jälkikäteen olen kuullut äitini kautta marinaa, ettei kummiksikaan kelvattu. Hohhoijaa, sitähän voisi vaikka joskus tulla ihan omaehtoisesti käymään tai vaikka vastata puhelimeenkin!