Olen kokenut tänä vuonna kolme keskenmenoa. Takana yksi onnistunut raskaus 10 vuotta sitten.
Mieleeni on noussut iso kysymys siitä tutkitaanko Suomessa keskenmenoja ja keskenmenoja saaneiden taustoja kunnolla ? Toistuvat keskenmenot ovat ystävä ja tuttavapiirissäni arkipäivää ja todella yleisiä.
Onko toistuvien keskenmenojen määrä kohonnut sitten ehkäisypillereiden ??? Miten on mahdollista, että tänä päivänä tiedetään vieläkin niin vähän keskenmenojen syistä ? Tämä kuulostaa ilkeältä, mutta tutkittaisiinko näitä ahkerammin jos miehet voisivat synnyttää ? Miten kävi miesten ehkäisypillereiden, satutteko muistamaan ? Olen vasta kokenut kolmannen keskenmenoni ja tunteet ovat vielä pinnassa, mutta lääkäreiden ylimalkaisuus, informaation erilaisuus ja se, että tietoa ei meinaa löytyä millään raivostuttaa ! Miksi esim. keskenmenon saaneet eivät saa jotain infopakettia siitä mitä on odotettavissa tunnepuolella ja oman vartalon kanssa. Ohjeita parisuhteeseen yms. !
Kun neuvolaan mennään raskauden selvittyä, niin infoa tulee tuutin täydeltä niin isälle kuin äidille ( jopa ihan turhanpäiväistä höpönlöpöä...). Mutta kun saat keskenmenon, niin kouraasi lyödään neljä pilleriä, saat sairaspoissaolo todistuksen ja jaksamisen toivotuksen ? Miten tästä pitäisi selviytyä ? Miten asennoitua ? Pitäiskö vaan ajatella positiivisesti eteenpäin vai antaa aikaa surulle ? Miten keskustella asiasta puolison kanssa ? Miten kertoa 10 vuotiaalle miksi vauva tulikin ulos ? MIKSI MEIDÄT KESKENMENON KOKENEET JÄTETÄÄN YKSIN ? Miksi sanotaan ensimmäisenä, että uutta yritystä vaan heti perään ? Juu, me teimme niin ja nyt on kolme keskenmenoa takana. Itse menin tutkimuksiin jo toisen keskenmenon jälkeen ja löytyihän sieltä yksi syy, mutta nyt tuli kuitenkin kolmas. En ole katkera, mutta esitän muutamia kysymyksiä, jotka ovat nousseet pintaan, kun enää tiedä mitä pitäisi ajatella ja mitä pitäisi tehdä !
Mieleeni on noussut iso kysymys siitä tutkitaanko Suomessa keskenmenoja ja keskenmenoja saaneiden taustoja kunnolla ? Toistuvat keskenmenot ovat ystävä ja tuttavapiirissäni arkipäivää ja todella yleisiä.
Onko toistuvien keskenmenojen määrä kohonnut sitten ehkäisypillereiden ??? Miten on mahdollista, että tänä päivänä tiedetään vieläkin niin vähän keskenmenojen syistä ? Tämä kuulostaa ilkeältä, mutta tutkittaisiinko näitä ahkerammin jos miehet voisivat synnyttää ? Miten kävi miesten ehkäisypillereiden, satutteko muistamaan ? Olen vasta kokenut kolmannen keskenmenoni ja tunteet ovat vielä pinnassa, mutta lääkäreiden ylimalkaisuus, informaation erilaisuus ja se, että tietoa ei meinaa löytyä millään raivostuttaa ! Miksi esim. keskenmenon saaneet eivät saa jotain infopakettia siitä mitä on odotettavissa tunnepuolella ja oman vartalon kanssa. Ohjeita parisuhteeseen yms. !
Kun neuvolaan mennään raskauden selvittyä, niin infoa tulee tuutin täydeltä niin isälle kuin äidille ( jopa ihan turhanpäiväistä höpönlöpöä...). Mutta kun saat keskenmenon, niin kouraasi lyödään neljä pilleriä, saat sairaspoissaolo todistuksen ja jaksamisen toivotuksen ? Miten tästä pitäisi selviytyä ? Miten asennoitua ? Pitäiskö vaan ajatella positiivisesti eteenpäin vai antaa aikaa surulle ? Miten keskustella asiasta puolison kanssa ? Miten kertoa 10 vuotiaalle miksi vauva tulikin ulos ? MIKSI MEIDÄT KESKENMENON KOKENEET JÄTETÄÄN YKSIN ? Miksi sanotaan ensimmäisenä, että uutta yritystä vaan heti perään ? Juu, me teimme niin ja nyt on kolme keskenmenoa takana. Itse menin tutkimuksiin jo toisen keskenmenon jälkeen ja löytyihän sieltä yksi syy, mutta nyt tuli kuitenkin kolmas. En ole katkera, mutta esitän muutamia kysymyksiä, jotka ovat nousseet pintaan, kun enää tiedä mitä pitäisi ajatella ja mitä pitäisi tehdä !
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pahoittelen menetyksiänne. Tässä on sinulle jotain infoa.
Keskenmenot kuuluvat ihmisyyteen eikä suurinta osaa niistä voida estää mitenkään. Jokaista syntyvää lasta kohti on vähintään toinen jäänyt syntymättä. Niin yleisiä ne ovat! Lääkärille keskenmenot ovat jokapäiväistä elämää. Koska ihmiset jostain syystä häpeävät keskenmenoja eivätkä puhu niistä julkisesti on vallalla yleinen väärinkäsitys siitä, että keskenmenot olisivat jotenkin harvinaisia. Keskimäärin jokaisella kaksi lasta saaneella on kaksi hedelmöittynyttä munasolua kuollut kohtuun tai raskautta keskeytynyt. Raskauden ensiviikkoihin pitäisi suhtautua kuin arpajaisiin joissa vain joka toinen arpa voittaa. Lääkäri joutuu asennoitumaan raskauden alkuun aivan toisella tavalla kuin keskiverto nainen, joka ei asioista tiedä. Siksi he tuntuvat niin kylmiltä.
Keskenmenoja aletaan tutkia vasta kolmannen jälkeen, koska vasta kolme keskenmenoa poikkeaa "normaalista" keskenmenotiheydestä.
Keskenmenojen määrällinen kasvu viimevuosina johtuu suurimmalta osalta äitien vanhemeisesta. Munasolusi ovat syntyneet jo ollessasi kohdussa ja ne tärveltyvät pikku hiljaa elämän aikana. Kolmekymppinen munasolu on vanha ja usein viallinen, nelikymppisestä puhumattakaan.
Ihmiskunnan historiassa on keskenmenoja ollut monin verroin enemmän kuin nykyään. Huono ravitsemus aiheutti esiäideillemme keskenmenoja jatkuvasti. Muuten lapsia olisi syntynyt vielä enemmän kuin silloin syntyi.
Mutta miksi keskenmenon kokeneet eivät saa infoa ?
Olisiko kauhean vaikeaa rakentaa helpottavaa tietopakettia ja infoa tämän kohtalon kokeneille pareille.
Itse olen yrittänyt olla reipas ja koettanut kestää, mutta miten käy heikompien ?
Mieheni esittää vahvaa, mutta epäilen miten hän jaksaa.
Miltä tuntuu katsoa avuttomana kun vaimo kärsii, itkee ja vaikeroi kivusta ?
Mitä tehdä kun suukot ja halit eivät auta ?
Suomalainen nainen on tunnetusti vahva,
mutta näiden keskenmeno kokemusten jälkeen minua on alkanut raivostuttaa tämäkin asia.
Miksi asioita pitäisi märehtiä yksin ja koettaa vaan jaksaa ?
Apua pitää tarjota ja sitä pitää olla saatavilla.
Prosenttiluvut ja lääketieteelliset termit eivät itseäni ainakaan yhtään lohduta vaan kaipaan
konkreettisesti henkisen puolen apua ja neuvoja.
Ja luonto ei korjannut meidän enkeleitä. Minussa on vikaa, joka keskeyttää jo hyvin alkaneen raskauden.
Kuka kertoisi miten naisena suhtautua tähän loputtoman tyhjään oloon ja siihen pettymykseen,
että ei pysty lasta sisällään pitämään ?
Ja vaikka näitä on tapahtunut ammoisista ajoista ja keskenmenot ovat yleisiä, niin tekeekö se niistä niiden kokeneille yhtään helpompia ?
Heips!
Sain keskenmenon kesällä ja omasta sairaalastani minulle tarjottiin esite, jossa kerrottiin faktoja keskenmenosta, mutta myös erilaisista tavoista kokea menetys. Esitteessä oli myös eri yhteystietoja eri tahoihin, joista saa keskusteluapua tarvittaessa.
Oikeastaan aika ilahduttavaa lukea, että joillain muillakin on samanlaisia kokemuksia.. lähinnä siitä kuinka keskenmenon saanutta kohdellaan sairaalassa.
Itselläni ei tosin ole takana kuin yksi keskenmeno viime keväältä. Silloin vaaveli oli viikolla 11 ja olin jo alkanut täysin valmistautua, että kyllä se sillä pysyy, vaikka olin alkuraskaudesta hyvin varautunut. Tämä keskenmennyt vaaveli oli ensimmäinen raskauteni, jonka vuoksi olin aivn hukassa miten toimia.
Mietin myös minkä takia ensimmäisellä neuvola kerralla ei suoraan sanota, mitä tehdä tai minne soittaa jos keskenmeno tulee. Päinvastoin, sanaa keskenmeno ei meille ainakaan edes mainittu.
Oma keskenmeno alkoi illalla ja paheni yöllä todella rajuksi. Vatsa kramppasi niin kovaa että hammasta purren yritin pidätellä itkua. Mietin mihin voin soittaa ja onko tällainen kipu normaalia. Ja ihan pienestä kivusta en edes todellakaan olisi soittamassa.
Etsin sitten sairaalan päivystyksen numeron, jossa vastasi jokin mies jolle selostin tilanteen (edelleen hammasta purren ja itkua pidätellen kun sattui niin). Se haki puhelimeen jonkun toisen lääkärin (mies) joka vain kysyi olenko ottanut panadolia ja käski soittaa neuvolaan.
Olin ihan että WHAT?!? eihän neuvolaan nyt yöllä voi soittaa... no napsin sitten niin paljon panadolia että pystyin aamulla pari tuntia nukkumaan, ennen kuin pystyin soittamaan neuvolaan. Neuvolan täti sanoi heti, että mene sairaalan päivystykseen ja pyysi soittamaan mikä tuomio siellä annettaisiin.
No päivystyksessä vasta tapasin ensimmäiset ihmiset jotka oikeasti tuntui olevan kauhuissaan ja tukivat... soittivat heti synnärille, että olen tulossa ja tarvitsen tutkimusta. No... sit taas ooteltiin kaks tuntia odotushuoneessa kauheissa kivuissa, samalla katsellen kun raskaana olevia äitejä odotti samassa tilassa ultraan menoa.. VERY NICE!
Kun vihdoin pääsin lääkärin luo, oli toiminta edelleen niin aliarvoista.. hoitajakin sit vaan taputteli vähän olalle että "eihän tää koskaan kivaa oo, mutta koita kestää". Ja ei kyllä yhtää ollut sympatiaa äänessä.
No mut määrättiin sit kaavintaan, vaikka verenvuoto oli niin kovaa että pyörryin, kun piti pukea sairaalavaatteita ja mennä sängylle makaamaan. Siitäkin hyvästä hoitaja tuntui olevan enemmän vihainen kuin millään tavalla ymmärtäväinen.
No itse kaavinnassa minulla oli todella mukavat lääkärit, mutta kokonaisuudessaan toiminta oli kyllä todella ala arvoista. Ymmärrän että hoitajat näkevät moista päivittäin eikä siksi niin heiltä jokaiselle heru sympatiaa.. mutta jotain muuta olisin toivonut kuin sitä että minua tutkineen gynekologin suurin huolenaihe tuntui olevan se, että hänen valkoiselle takilleen meni verta.HUI! Sai vähän oman olon sellaseks että "anteeks kun sain keskenmenon".
Onneksi oli mies kokoajan tukemassa minua, muuten en olisi kyllä jaksanut. Mutta vieläpä vähemmän mieheni mitään tukea keneltäkään sai...
Ja nyt vasta jälkeen päin olen lukenut että n. 50% raskauksista menee kesken. Kukaan ei minulle sanonut että se on noinkin yleistä. Siksipä ihmettelenkin miksi ekalla neuvolakäynnillä ei heti korosteta että tällainen on todella yleistä ja jos vuoto ja kivut alkavat, ota yhteyttä tähän numeroon.
Jotenkin uskomatonta. Nyt olen uudelleen raskaana, vasta viikolla 6. Katsotaan miten tämä etenee ja toivon että pysyy matkassa.. mutta osaan jo olla varautuneempi ja kysyä suoraan neuvolasta minne ottaa yhteyttä jos keskenmeno tulee.
Niin ja vielä siitä, että eipä infoa annettu meillekkään.. sairaslomaa tyrkytettiin, mutta sanoin etten tarvitse kun opiskelen ja se oli sillä selvä. Käskettiin varaamaan aika jälkitarkastukseen ja ehkä lepäämään ja yrittään yksien kuukautisten jälkeen uudelleen, ei muuta.
Lisäksi kun odottelin kaavintaan menoa, ja kun minut sitten takaisin kaavinnasta tuotiin, olin samassa huoneessa kolmen muun naisen kanssa jotka olivat viimeisillään raskaana tai juuri lapsen saaneet. Olipas sekin todella mieltä ylentävää!!!
Mutta ihan kamalaa oli myös sitten seuraavana päivänä soittaa sinne neuvolaan, kun itku tuli väkisin kurkkuun kun kerroin että keskenmeno tuli ja kaavinta tehtiin. Siellä hoitaja vaan sanoi "vai niin siitä sitten kävi, voi harmi".
Paha paikka oli myös soittaa ja perua ekaa ultra-aikaa jonka olin kerinnyt varaamaan... mitä kaikkea sitä joutuukaan heti tekemään.
Mutta toivottavasti muut ovat viisaampia jo ekalla kerralla kun minä. Jos joskus vielä keskenmenon koen, niin vaadin ainakin parempaa palvelua!
minulla 2 keskenmenoa nyt peräkkäin. Molemmat ihan alkuvaiheissa tulleet ulos. Molemmista kierroista joista olemme yrittäneet on tärpännyt. Missä vika? En tupakoi säännöllisesti, en käytä alkoholia kuin silloin tällöin. Miehellä täsmälleen samat kuviot näiden suhteen :) Aikaisempia lapsia ei ole. itse olen 22v. ja mieheni 26v.
Lääkärissä kerrottiin miten yleisiä keskenmenot ovat. Sitten sanottiin että uutta yritystä vain. Kuulemme peräkkäiset keskenmenot hyvin harvinaiset...arpaonni ei suosi!
Mulla on kaksi keskenmenoa rv 7 3 ja yks varhaisempi, josta vieläkin hcg seurannassa ja ultra tulossa.
Kun mulla alko eka km, soitin terveyskeskuksen, koska neuvolasta ei vastattu. Eivät siellä tienneet mitä mun pitäis tehdä. Käskivät soittaa neuvolaan ja naistentautien polille. Soitin sitten polille ja siellä sanoivat et ensin pitää mennä terveyskeskukseen ja hakee lähete. Ja ettei polille oteta ennenkuin vuoto on kestänyt monta päivää. Neuvolassa kävin kun mulla oli eka aika varattuna, mut terveydenhoitajakaan ei oikein tiennyt minne mun pitäis mennä. Lopulta pääsin terveyskeskukseen. Jossa yleislääkäri kirjoitti lähetteen. Siitä paperista piti maksaa terveyskeskusmaksu. Ultraan pääsin lopulta viikon päästä ja kaikki oli tullut itsestään ulos.
Toisen km:n alkaessa koitin taas soitella neuvolaan, kun olin jo kerran siellä ehtinyt käydä. Neuvola oli tehnyt väärin soiton siirron ja puhelu meni sisätautien polille. Oisin toivonut et oisin päässyt ultraan ilman terveyskeskuskäyntiä ja maksua, mut sitä kautta tarvi taas mennä. ultra aikakin meinattiin antaa tosi myöhään, mut kun vähän liioittelin kipujani, pääsin viikon päästä.
Ei ois kyllä ollut voimia moiseen rumbaan keskenmenon henkisissä ja fyysisissä tuskissa. jos olis rahaa, niin oisin kyllä mennyt yksityiselle, niin hankalaksi tuo tutkittavaksi pääsy on tehty.
Nyt on taas jännitys päällä ja ultra odoteltavana, mut siitä enemmän omassa aloituksesani.
Tsemppiä kaikille tän tuskan kokeneille!