Hyvät mammat

ei se äitiys välttämättä niin ihanaa ole vaan ne lapset ja varsinkin niiden kommellukset. Minä voisin tosiaan olla joskus kaikkea muutakin kuin äiti!
Tiedän että puhumme liikaakin lapsista ja lapsettoman kanssa jutellessa ehkä on hankala keksiä muuta puhumista kuin lapset. Kun se elämä itsellään sen muutaman vuoden on pelkkää lapsia ja niiden touhuja.

Voisit suoraan kavereillesi puhua siitä että ärsyttää kyselyt. Minä olen kateellinen lapsettomille ja heidän "vapaa-ajasta". Äitien ja lapsettomien ystävyys on mielestäni vain sovittamista yhteen.

nim. tämänkin sain kirjoitettua tissi suussa..

Luultavasti ne jotka jatkuvasti toitottavat kuinka ihanaa äitiys on, ovat epävarmoja omasta äitiydestään, tai eivät saa puolisoltaan tarpeeksi tukea.

Mielestäni osoittaa myös sivistymättömyyttä, jollei kykene ottamaan huomioon sitä asiaa, että ihmisillä tosiaan voi olla hankaluuksia saada lapsia. Tai ylipäätänsä sitä, että kaikki eivät välttämättä lapsia halua ollenkaan.

Ihmettelin joskus aikanaan leikkipuistoissa käydessäni, kuinka äidit eivät kyenneet keskustelemaan muuta kuin lapsistaan. Henk.koht tahdoin jutella muustakin, kuin siitä minkälaiset kakat joku vekara sinä aamuna oli vääntänyt.

Todellakin on turha ihmetellä mikseivät lapsettomat, tai lapsellisetkaan kaverit käy, jos ei kykene muusta puhumaan kuin lapsistaan.

Olen 1,5v lapsen äiti ja raskaana rv 34. Olen kotona hoitovapaalla kunnes jään äitiyslomalle. Kenelläkään kavereistani ei ole lapsia, vaan sisaruksilla on. Kaverit on päivällä töissä ja minä lapsen kanssa joten nähdään aika harvoin. Mitä luulet elämääni kuuluvan kun nähdessä kaverit kysyy mitä kuuluu ja mitäs mulle?!?!? Ei ainakaan työjuttuja, ei vaatejuttuja, ei miesjuttuja, ei biletysjuttuja, ei uusia juoruja tutuista ja tuntemattomista. Vaikka nämä asiat ennen käytiinkin läpi kavereideni kanssa. Ja mielelläni haluan jostain puhua edes hiukan. Ja koska kaiken aikani "kulutan" lasteni kanssa niin totta hemmetissä mainostan äitiyden ihanuutta. Joskus saatan sanoa näitä kommentteja vauvakuumeesta ja että koskas teillä on aika. Se ei ole mielestäni liikaa tunkeilemista. Toki jos aina nähdessä ja monta kertaa tivaa asiaa niin menee jo liiallisuuksiin. En kyllä usko että ketään äiti pitää lapsettomia ihmisiä vähemmän tärkeinä. Taitaa olla omassa päässäsi tuo juttu.

Sellaistahan se on, että jokainen ihminen elää omaa elämäänsä ja katsoo asioita pitkälti omasta vinkkelistä käsin. Äitiys on niin sitova juttu, että varsinkaan pienen lapsen äitinä kodin ulkopuolisia virikkeitä ei pysty eikä ehdi hankkia ainakaan kovin helposti. Ja jutut ovat yleensä sen mukaisia.

Mielestäni on kuitenkin vähintäänkin kohteliasta, että missä tahansa keskustelutilanteessa osaisi edetä vastapuolen mukaisesti. Eli toisin sanoen on äärettömän itsekästä puhua vain omista asioistaan ja intresseistään ja odottaa, että toinen on automaattisesti kiinnostunut puhumaan vain sinun asioistasi. Äitien ei ole siis kohteliasta höpöttää jatkuvasti lapsistaan eikä sinkkunaisen ole korrektia kuormittaa ystäväänsä esimerkiksi miesongelmilla.

Mä en myöskään ymmärrä noita tiedusteluja, koska te teette lapsen. Mutta olen myös ollut usein sellaisessa tilanteessa, jossa lapsettomat naiset alkavat porukalla siunata omaa elämäntilannettaan tyyliin "onneksi meillä ei ole vielä lapsia" tai "miten sä voit jaksaa, kun..." Eräskin kaveri totesi minulle tosi ärsyttävästi, että hänen juuri avioitunut ystävänsä on sen verran fiksu, että odottaa valmistumista ja vakituista työpaikkaa ennen lapsentekoa. Varmasti järkevä valinta, mutta tarvitseeko sitä esitellä minulle ainoana "fiksuna" vaihtoehtona, joka on ratkaissut lapsentekoasian toisin. Eli on sitä epäasiallista käyttäytymistä ilmassa puolin ja toisin!

Minä henkilökohtaisesti nautin sinkkuystävien tapaamisesta, koska silloin saan puhua aivan muista asioista kuin mitä päivittäiset leikkipuistojutut ovat.

No joo. Ei tää äitiys nyt välttämättä niin ihanaa aina ole. Joku saattaa korostaa ihanuutta, jottei lapseton kaveri kuvittelisi, että nyt sillä on sitten elämä pilalla. Kun siltä voi itsestäkin joskus tuntua, pitää itsekin saada sanottua, että kyllä tää elämä on näinkin ihan OK. Vauvakuumekyselyt taas saattavat johtua siitä, että kyselijä toivoisi saavansa lapsettomasta kaverista "kohtalontoverin". Jos on ennenkin ollut ystäviä, niin toivoisi voivansa jakaa myös nyt, äitinä, elämänsä tärkeimmät asiat hyvän ystävän kanssa. Se voi olla vaikeampaa, jos toisella ei ole mitään käsitystä, mitä on elää lasten kanssa. Tai sitten ei vain keksi mitään parempaa sanottavaa, ja haluaisi kuitenkin jostain jutella ystävän kanssa.

Tuskin kukaan ilkeyttään juttelee lapsestaan tai kyselee suunitelmiasi. Ajattelematon voi olla, mutta sekni voi johtua siitä, että ukopuoliset kontaktit on kotona olevala äidillä usein vähissä ja "salonkikelpoisuus" voi silloin kärsiä, vaikka kuinka osaisi yleensä olla tahdikas. Äitiyslomalaisten ja hoitovapaalla olevien pienten lasten äitien elämän usein täyttää tuo vauva- ja lapsiarki, joten siitä sitten puhutaan. Tietysti pitää olla kiinnostunut myös ystävän elämästä ja kysellä kuulumisia. Tuoreen äidin hormonit myös vaikuttava siihen, että koko huomio kiinnittyy vauvaan ja muut asiat unohtuu.

Tuo vauvakuumeutelu voi olla ihan hyväntahtoista ja tarkoittaa vaan sitä, että ystäväsi toivoisi elämäntilanteittenne samanlaistuvan jossain vaiheessa, jotta voisi jakaa kokemuksia. Puheenaiheet voi olla vähissä, jos elämäntilanne on täysin erilainen ja kiinnostuksenkohteet poikkeaa paljon toisistaan. On aika tavallista, että tietyssä elämänvaiheessa lapsenteko tulee ajankohtaiseksi, joten ehkä kaverisi luulevat sinunkin olevan sellaisessa tilanteessa. Jos olet ystävällisesti ilmoittanut kavereillesi, että ette lähitulevaisuudessa aio tehdä lapsia, luulisi utelun loppuvan siihen. Ehkä tahattomasta lapsettomuudestakin kannattaa olla rehellinen, ainakin läheisille kavereille. Se on aika yleistä nykyään ja utelut varmaan loppuvat siihen paikkaan.

Itsekin lykkäsin lapsen tekoa aika pitkään, keskityin uraani ja matkusteluun mieheni kanssa. Olin varma, ettei minusta ole äidiksi. Kun sitten lämpenin perheenperustamisajatukseen, josta mieheni oli jo jonkin aikaa puhunut, totesin arastelleeni ihan turhaan. harmitti jopa vähän, että olin vitkutellut niinkin pitkään. Kolmikymppisyydestämme huolimatta meillä onneksi tärppäsi aika pian, samaa ei voi sanoa parista samanikäisestä tutuistamme, joka ovat heränneet perheen perustamisajatuksiin samoihin aikoihin.

Ystävilläni lapset ovat jo vanhempia, eli olimme pitkään se ainut lapseton pariskunta kekkereillä. Ystävämme olivat fiksuja ja toisaalta me olimme avoimia. Kerroimme suoraan, miten haluamme nyt elämämme elää ja että lasten aika ei ole vielä. Nyt toisaalta ystävien lapset on jo vanhempia ja he ovat taas työelämässä ja sosiaalisen eläämän vilskeessä. Me mieheni kanssa taas vaippaikäisen (ja pian vauvan) onnelliset vanhemmat. Ennen en itse jaksanut vaippajuttuja juurikaan, nyt on osat vaihtuneet.

Aikansa kutakin. Toivottavasti ystävyyssuhteet on kestävää tekoa ja ne selviävät elämäntilanteiden muutoksista huolimatta.