Vaari keinussaan

Valveilla,vai nukkuuko hän?
Hän tekee matkan lapsuuden jouluun.

Silloin oli paljon lunta
pakkanen paukkui nurkissa.
Ikkunoita koristi jääkukka pitsiverhot
tähdetki miten ne oli kirkkaita.

Pienen pojan juhlahetki isän kanssa
umpuhangessa peräkanaa etsivin katsein,
missä on se meidän joulukuusi?

Kuusesta alas lunta putoaa,
kädellään kasvojaan hipaisee,
keinu heilahtaa.

Yhdessä isän kanssa kuusta
umpihangessa kotiin kannettiin.
Pirtin lämpö ovesta vastaan hulvahtaa
joulupullan tuoksu.

Kättään kohti suutaan ojentaa
keinu heilahtaa.
Oman äidin rakastavien käsien tekemää
joulupullaa siinä oli rusinoita.

Kyynel poskellaan vaari keinussaan
teki retken lapsuuden jouluun.
Isä kokos lapset pöydän ääreen
luki Pyhää sanaa johti lauluun.
"Enkeli taivaan lausui näin"

Vaari silmät avaa katse loistaa
keinu heilahtaa.

4

331

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lindalinda1

      saat runollasi minut muistoihin mummolaan, juuri
      samanlaisiin hetkiin kun ukkini kiikkustuolissa
      torkkui. Ja jos kysyit ' nukutko ' niin ei ihan
      varmaan nukkunut, siis ei myöntänyt.

      Ja miten se onkin niin, että silloin oli lunta
      metritolkulla, pakkaset pakkasia niin että
      askelen alla ihanasti narisi lumi.

      Pirtin lämpö, vastapaistetun pullan tuoksu. Tun-
      nen nuo aivan tässä lukiessani runoasi.

      ' Kyynel poskellaan vaari keinussaan
      teki retken lapsuuden jouluun.
      Isä kokos lapset pöydän ääreen
      luki Pyhää sanaa johti lauluun.
      "Enkeli taivaan lausui näin '

      Niin levollisen kaunis päätös kun vielä
      vaarinkin silmät loistaa.

      Kiitos Liisa !

      • Ajan kiireet taakseen jättänny ja
        poika jatkaa isän jälkiä.
        Kulunutta pintaa lattialankuissa
        keinu, siinä se aina ollu.

        Unosia jotka voi viedä vuosikymmenien taa
        saa olla lapsi, unessa kohdata isänki.
        Oman äidin leipomaa pullan tuoksua
        elää uudestaan lapsuuden joulun tunnelmaa.

        Ihmeellisiä asioita
        meissä eletyn elämän filminauha.
        Sydämen toivo, ole sinä joulu
        hetki lämmin jokaisen.

        lindalindal1
        minulla muisto mummista,
        hänet istumassa keinussa
        letitin mummon pitkää tukkaa ja
        syliinki polvelle pääsin.

        Sinun uuteen aamuun tulen kiitteleen.
        joulumieli lämmön sydämelle tuo.
        Istutaas meki hetki, kiirekki loppuu.Liisa


    • tiiger-66

      jotenkin niin äärettömän kaunista
      on runosi sisältö, muistoja lapsuusajan jouluista, niin kauniita ja lämpöisiä muistoja tulvii mieleen,,
      ,,,
      vaarista tulee mieleen se, kun hän aina kieltä
      liikutteli silleesti jännästi suussa, kun oli oikein keskittynyt jotain tekiessä,

      rauhaisaa joulun odotusta
      rakas ystävä ja kaunis kiitos~~ :)

      http://it.youtube.com/watch?v=3nSQLOeewKI

      • Voi herkistyä eläytyä,
        joskus ollu poika pieni.
        Isä pojille kuva,
        minunki poika kuinka hän halus.
        Oli kuulemma pikkuisä
        teki samoja asioita,
        oma kampa taskussaan ja
        sillä vesikampauksia teki.

        Vaari kunnia paikallaan
        onhan hän keinunki tehny.
        Tekee päiväunillaan matkoja
        jotka tuo vaarille joulun.

        tiiger-66
        Joulun valon aikaa,kiitos vaari muistostas.
        rakkaudella Liisa joulu tohinoissaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 165
      2160
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      407
      1578
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1122
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      273
      668
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      92
      548
    Aihe