Minulta kysyi yksi psykologi kerran " mitä tunnet, kun oksennat" Haluaisin tietää, mitä te muut tunnette.
Minulle oksentaminen on vapautusta ja puhdistautumista. Kuulostaa hölmöltä varsinkin tuo puhdistautuminen kun ajattelee itseään räät poskilla....
Minulle oksentaminen on vapautusta ja puhdistautumista. Kuulostaa hölmöltä varsinkin tuo puhdistautuminen kun ajattelee itseään räät poskilla....
Vastaukset 7
Vanhimmat
no minulla vaihtelee "kauden" mukaan miltä tuntuu. hyvän "kauden" aikana tunnen itseni myös puhdistuneeksi ja onnistuneeksi, olen hyvinkin tyytyväinen siihen mitä tein, sainhan syödä niin paljon kun haluan ilman että että lihon siitä. valitettavasti nykyään kuitenkin on lähes vain huonoja "kausi", jolloin tunnen itseni oksentamisen aikana ja jälkeen ainoastaan erittäin alhaiseksi ja välinpitämättömäksi, turhaksi ihmiseksi, halveksun itseäni kun minulla ei ole itsehillintää olla syömättä niin paljon.
Sitä oksentaa huonon olon pois, eli tavallaan vapautumista huonosta olosta, joka oli ennen ahmimista. Osittain se ahmiminenkin kuuluu tuohon vapautumiseen, mutta se oksentaminen kruunaa olotilan.
Tunnen itseni häpäistynä, olen puhdistautunut sisältä, mutta päässäni takoo ajatus, miksi helvetissä minä söin? Söin ja tuhlasin rahaa ruokaan joka nyt lilluu pytyssä. Yleensä itken sen jälkeen rahan takia, hymyilen et sain suurimman osan pois, huuhtelen pytyn, kasvot, väännän naamani hymyksi ja poistun wc-stä.
Kokoajan valitan muille lihavuudestani ja murehdin siitä kokoajan, mutta oon niin laiska etten edes tee asialle mitään. Jos en oksentele niin tuntuu että olen laiska ja itsesäälivä, kaikkia muita huonompi, lihavampi ja rumempi. Tuntuu että en ole missään hyvä ja kaikki säälivät mua ja pitävät mua itseään hunompina. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta oksennuksen jälkeen on taas paljon parempi olo :) Sentään teen jotain enkä vain valita läskeistä. Olen ylpeä että kerrankin osaan jotain ja vaikutan asioihin enkä vaan valita :) Tuntuu hyvältä kun voin vaikuttaa jotenkin syömiseeni. Tavallaan häpeän tätä ylpeyttä, en halua olla mikään teinipissis joka oksentelee koska se on ihQ. Ja vaikka tavallaan minusta tuntuu hyvältä, en kehtaa kertoa kellekkään oksentelusta. Hyvä jos tajusitte yhtään että mitä tarkotan:D..
Sama juttu, mä tunnen silloin että tilanne on mun hallinnassa ja mä teen asioiden edteen jotakin - ristiriitaista vaan, että se jokin on typerää :(
Joskus oon ihan 'HYIHYIHYI' kun oksennan ja ällöttää kun oksennus valuu sormille ja tuntuu tosi kuvottavalta suussa, kun on ruuan palasia. Sitten taas muulloin on vaa sellanen hallelujaa olo; viimeinki pääsin näistä eroon.
mä en tunne mitään muuta kun helpotusta...
Itseasiassa en ole pitkään aikaan "tahallisesti" oksentanun, mutta koska sitä olen "harrastanut" niin pitkän aikaa että nykyään kun syön niin se oksennus tulee automaattisesti, (ei jos syön vain todella todella vähän) että kun olen syönyt niin välillä en edes ehdi vessaan asti, muutaman kerran tuli eteisen lattialle, välillä kaupungilla, ja muutaman kerran sänkyyn =((
Mutta joo silloin kun oksennan en tunne mitään erikoista, vaan sellasen tunteen että ei enää mahaan satu ku sai ruuat sieltä pois... mutta henkisesti..ei mitään...