rakkauteni lapselleni

olen kokenut saman.
oman lapsen menetyksen.
siitä ei pääse yli,
mutta surun kanssa tulee toimeen,
kun ajattelee, ettei mikään tapahdu
täällä sattumalta. onko tuo totta, en tiedä.
mutta auttaa jollakin tavalla.

surua on riittänyt senkin jälkeen. ei ole
kauan kun menetin naisen, jota rakastin...
enemmän kuin mitään.

välillä on vaikea ymmärtää, miksi elämä menee kuten menee.

valoa Sinulle, vaikka synkkää onkin nyt.

itsekin yritän sitä jostain löytää.

Mikään ei ole varmaan sen vaikeampaa
kuin oman lapsensa menettäminen.
En halua synkistellä
tai muutoinkaan
liiaksi myötäillä
ettet pahastuisi,
mutta lähellä tuota
tunnetta olen itsekin
oikeasti kokenut,kuitenkaan
menettämättä.

Voimia Sinulle,sillä oletan
että tämä on tosi runo
elämästäsi.

Vaikka niin paljon katoaa
maan poveen ja hiljentyy iäksi.
Ja tuntuu, että suuri kivi
vieritetään sinne, missä hän
ennen lepäsi.

Tutut äänet ja pikkuiset
kädet on poissa. Hänen, pikkuisen,
kysymykset ja sanat. Suukot ja
halaukset ovat sammuneet. On
vain hiljaisuus.

Kuitenkin yhdessä vietetyt päivät,
naurunsa, hymynsä, jää iäksi
sydämeen. Siellä hän elää iloisena
ja on luona, lähellä ja vieressä.
Ja sieltä hän puhuu.

Kun aamulla on aivan hiljaa, voi
kuulla miten häne hengittää hiljaa
untaa. Sellaisena kuin ennenkin.
Voi kiertää käsivarret ympärilleen
ja olla turvanaan.

Rakkaus ei tunne rajoja. Ei laaksoja
eikä kukkuloita elämän ja kuoleman
välillä. Ja Rakastamiseen ei saa
uupua. Hän elää sinussa, kun jaksat
Rakastaa. Joka päivä.

Huomaamattasi hän pikkuisena
antaa sinulle voimia ja hellii
sisintäsi. Rakastaa sydämesi kautta.
Jatka elämää, hän on sinussa aina
mukana ja sinä hänessä.


http://www.youtube.com/watch?v=hvCHS7spbW8


Rakkaus on sielläkin,
minne ymmärryksemme ei
ylety ja katseemme ei tavoita.

Vaikka emme tunne sitä käsin,
emmekä näe silmin, se on silti
Rakkautta.

Ja Rakastamista.


Koko sydämestä voimia sinulle.