viihtyvyys yliopistossa

Olen jossain määrin samaa mieltä kanssasi, mutta kaikkea en kuitenkaan allekirjoita. Olen 4. vuosikurssin teekkari.

Välillä opinnot ovat olleet melkoista pakkopullaa, varsinkin, kun on tullut vastaan kursseja, jotka eivät niin innostaisi. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut tunne, että tätä hommaa kesken jättäisi. Kun näin 4. vuonna alkoivat oman pääaineen kurssit, motivaatio jopa nousi, kun huomasi, että tämä on juuri sitä, mitä sen kuvitteli olevan.

Toisaalta opinnoissa jatkuvasti jurppii valinnaisuuden puute. On tietenkin hyvä, että tietyt perustiedot omalta alalta ovat hallussa, mutta jäykkä moduulirakenne on ainakin meillä vienyt lähes kaiken valinnaisuuden. Tällainen putkitutkintomalli ei kuulu akateemiseen maailmaan.

Itse olen ainakin opiskelemassa itseäni kiinnostavia asioita, enkä vain juokse tutkinnon perässä. Jos haluaisin vain tutkinnon, olisin ottanut helpoimman mahdollisen pääaineen ja voisin olla jo tekemässä dippaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että omat opintoni venyvät lähes kuuteen vuoteen.

Säädökset siitä, että kaikkien tulisi valmistua 5 vuodessa, ovat täyttä roskaa. Päättäjät eivät vain tajua, että suurta massaa ei saada puristettua läpi samasta muotista. Osa tietysti valmistuu tätäkin nopeammin, mutta kun keskimääräiset valmistumisajat ovat olleet n. 6,5 vuotta, ei tilannetta saada muuttumaan sormia näpsäyttämällä. Jos opiskelisin annetulla tahdilla, ei minulle jäisi kursseista mitään päähän.

Lisäksi kursseja yritetään jatkuvasti helpottaa, mikä ei ole oikea ratkaisu. Näkisin, että sisäänottoja tulisi huomattavasti pienentää nykyisestä, sillä tällä hetkellä teknillisille aloille pääsee opiskelemaan suhteellisen helposti.

Tästä syystä opintojen tulee olla tarpeeksi haastavia, jotta saadaan joukosta eroteltua ne, joille se DI:n titteli ei sovi. Sillä karu tosiasia on, että jos rekisterissä on 5 vuoden jälkeen 40 op kieliä, mutta perusmatikat ja -fysiikat suorittamatta, kannattaisi miettiä, mitä elämällään haluaa tehdä. Toisaalta opiskeluaikana kuitenkin kuuluu etsiä sitä omaa alaa, ja toivoisinkin, että kaikki sen aikanaan löytäisivät, vaikkakin mutkan kautta.

Olipahan tilitys, opintojen sosiaalisesta puolesta tilittämisen voi jättää toiseen kertaan. Lienee kuitenkin sanomattakin selvää, että tästäkin kirjoituksesta joku vetää varmasti herneen nenäänsä. :) Kommentoikaa vapaasti, mutta keskustelun herättäminen oli tämänkin kirjoituksen perimmäinen pointti.

Itse taas en koe lainkaan ongelmaksi, että opetustilanteet (kuten massaluennot) ovat epäsosiaalisia. Pikemminkin välillä tuntuu, että jos kursseilla on kavereita, niin tulee vähemmän keskityttyä opiskeluun - eli opinnot kärsivät.

Toisaalta en edes usein jaksa käydä luennoilla, vaan luen vastaavat asiat mieluummin itsenäisesti. Laskuharjoitukset ovat toisinaan ainoita opetustilanteita, joihin osallistun tenttien ohella. Poikkeuksia ovat luonnollisesti seminaarit. En myöskään pidä ryhmätöistä, vaan suorastaan inhoan niitä (jos tehdään yhteinen kirjallinen työ, jonka arvosana jaetaan).

Sosiaaliset suhteeni keskittyvät kurssien ulkopuolelle, ainejärjestö- ja muuhun toimintaan. Tällaisia tilaisuuksia (järjestön tai yksityisten opiskelijoiden) on oikeastaan joka viikko. Lisäksi sitten itse soittelen erikseen ihmisille.

Minä siis haluan jollain tavalla pitää varsinaisen opiskelun erillään sosiaalisuudesta. Tässä on varmaankin merkittäviä eroja oppijoissa, että haluaako pakertaa yksin vai työskennellä ryhmässä. Jos opiskelee näin, kuten minä, on sitten tärkeää osallistua erikseen sosiaaliseen toimintaan (kuten ainejärjestön kemuihin), mikäli aikoo tutustua ihmisiin.

Joo, vituttaa yliopistossa opiskelun teoreettisuus ja se, että käytännössä saa opiskella yksin. Pari luentoa viikossa ja muutoin opiskelu on paksun teorian tankkaamista keskinkertaisella lahjakkuudella.

Ammattikorkeassa suurempi osa opiskelusta jäisi luennoille ja vähemmän opiskelijan omalle vastuulle. Mutta sen siitä saa, kun on lahjaton ja epäsosiaalinen paska, ei sellaista ammattikorkeassa tarvita.

Voi myös olla, että asenteessani on vikaa.

Täällä myös yksi joka kokee massaluennot ja yksin puurtamisen mukavaksi hommaksi. Mielestäni tarpeeksi kiinnostavan aihepiirin pitäisi auttaa tähän pulmaan paremmin kuin hyvin. Mikäs sen miellyttävämpää kuin lueskella hyvää kirjaa, pohtia ja puntaroida asioita itsekseen omaan tahtiin.
Ryhmätöiden koen vievän liikaa huomiota nimenomaan siihen sosiaaliseen kuvioon jonka ymräriltä tuotos syntyy.
En käy opiskelijariennoissa mutta sellaisiin toki ajattelin jossain vaiheessa paremmin pyrkiä mukaan. Sieltä sitä ehkä hakisi toisten tukea jos jostain sitä on saatava.

Olen huomannut, että tentteihin yksikseen lukeminen on parempi vaihtoehto kuin vaikkapa se massaluennoilla käyminen. Sosiaalisena ihmisenä on ikävää raahautua viikosta toiseen paikkaan, jossa on paljon ihmisiä mutta tuntee olevansa toisille ihmisille kuin ilmaa. Helsingin rautatieasemallakaan ei tunne oloaan niin yksinäiseksi. Tuo luennoilla yksinään käyminen tuottaa vielä jonkinlaisen kierteen, jos joskus joutuu jotakin vieruskaverilta kysymään, on vastaanotto vaivaantunut ja viileä. Tiedän ja osittain koenkin, että massaluennoilla ei kuulukaan viihtyä (ja kuten jo mainittu on ehkä helpompi keskittyä asioihin) mutta edellämainituista syistä ne eivät ole mikään päivän piriste.

Yliopistossa tosiaan jää helposti yksin, jos ei lyöttäydy muiden seuraan. Jos olisin aloittanut alusta muiden fuksien kanssa, niin olisin heidän kanssaan enemmän samoilla kursseilla ja siten varmasti tutustuisin enemmän ihmisiin. Mutta nyt kun opintoja on jo etukäteen ollut vähän kasassa, niin harvoilla kursseilla on ketään tuttuja.

Ryhmätyöt ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Tutustuuhan siinä, mutta jotenkin homma menee sitä hankalammaksi mitä enemmän ihmisiä yhtä työtä on tekemässä. Parityöt on ok, vaikka monen asian tekee mieluusti yksin omalla tavallaan.

Yleisesti olen kyllä viihtynyt. Aivan yksin en joudu joka päivä opiskelijaravintolassa istumaan ja opiskelu itsessään on ollut antoista. Mutta olisihan se kiva jos jokaisella kurssilla olisi ystävä.

Ajattele kokemuksiasi vaikka työelämään tutustumisen kannalta: Ei kukaan teistä insinööreistä siellä työelämässäkään pidä. Yksin saatte istua siellä huoneissanne ja kahvitauoilla. Siellähän sitten laskeskelette ja suunnittelette, kun muut nauravat ja nauttivat toistensa seurasta. Toivottavasti se vitun hieno littutelkkari sitten lohduttaa ja auttaa motivaatio-ongelmissa kun pääset kotiin raskaan, yksinäisen työpäivän jälkeen.

ole tultu, vaan opiskelemaan. Yliopisto ja OPM ovat sitä enemmän mielissään, mitä vähemmän aikaa yliopistossa ennen loppututkintoa viihdytte.

Itse olen ollut opiskelemassa, työelämässä ja taas opiskelemassa sen jälkeen. Työelämässä ystävyyssuhteiden tai ylipäätään ihmissuhteiden luominen on helppoa, koska työ tutustuttaa ihmisiin. Opiskelumaailmassa suuri persoonaton massa etsii identiteettiä. Paineet ja odotukset ovat kovat, sen aistii.

Olen 3-kymppinen ja opiskelukaverit ovat iältään 2-kymppisistä 5-kymppisiin. Nuoremmilla kuluu runsaasti energiaa oman paikan hakemiseen ja kilpailuun. Jos sosiaalisia suhteita ei yliopistolla ole, tai ne ovat vähissä, niin ei maailma siihen kaadu. Tärkeintä opiskelussa on opiskella itselleen mieluista alaa. 4-5 vuotta menee nopeasti, vaikka yksin puurtaessa.

Hyvää alkavaa vuotta ja hyviä vapaa-ajan hetkiä ystävien kanssa!