Suomessa niin kuinka monta suomalaista lähtis teidän joukkoon omasta vapaasta tahdosta.
Ja miten loput pitäiskö meidän jotka emme kommunismia hyväksy lähteä maast?
Vai joutiisimmeko vankilaan tyoleileille.
Ja miten loput pitäiskö meidän jotka emme kommunismia hyväksy lähteä maast?
Vai joutiisimmeko vankilaan tyoleileille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
heitä (SKP ja KTP yhteensä) äänesti noin 14000 äänestäjää joten siinä on suuruusluokka. Varmasti muitakin lähtisi joten lukumäärä olisi kymmeniä tuhansia, vaan pieni olisi joukko kaikkiaan reilun 5 miljoonan joukossa. Eivät tätä nykyä saisi edes yhtä kansanedustajaa. Ilman runsasta ulkopuolista apua he eivät pääse eteenpäin vaan ovat katoavaa kansanperinnettä.
1958 vaaleissa kuitenkin SKDL, joka silloin oli SKP:n peiteorganisaatio, oli suurin puolue noin 23% äänisaaliilla (450000 ääntä). Siitä näet kehityssuunnan, niin kasvaa kuin lehmän häntä ja lähestyy asymptoottisesti nollaa.
Mainitsemastasi kannatuksen reaalisen suuruuden
näkövinkkelistä on mukavaa naureskella näille
menneisyyden vangeille.
Rainestokin on saanut taloustaantumasta niin paljon
virtaa että syyllistyy jo kiihotukseen kansanryh-
mää kohtaan.
Kansanryhmän nimi on EHDOTON ENEMMISTÖ!
Tuo tialektinen tiete minua naurattaa niin
helevetisti!
Lopputulos kun on tieteeseen ennalta sisään
kirjoitettu ja objektiivisuus ulkoistettu
revisionisminä!
On siitä abtsraliihottelua ja huuhailua kerrak-
seen.
Ei mitään uutta vaan kaikki vanhaa paskaa
papukaijojen toistamana.
Ei kelepoo sivistyneelle ja rauhan tahtoiselle
Suomen kansalle.
Paskaa kun ei täysjärkiset lusikoi suklaa puurona!
Niistäkin vain harva oikeesti olis valmis elämään siinä järjestelmässä
Vallan Suomessa tulee ottaan Suomen työväenluokka. Mitä sinä höriset, kun et mitään tiedä...
Työväen luokkaa sorry babe!
valta työväenluokalla tai itseasiassa työväestöllä/työtätekevällä väestöllä nykysuomella sanottuna.
Kokoomuksen äänestäjistä ainakin 90% on työväkeä eli työssä käyviä tai eläkeläisiä, keskustassa lähes kaikki kuten SDP:ssäkin. Kristilliset ovat työväkeä ja Perussuomalaiset, Ruåtsalaisesta puolueesta suurin osa ja muutkin SKP:tä ja KTP:tä ehkä lukuunottamatta.
Täten valta on työväellä, se etteivät siihen juurikaan kuulu komut on äänestäjien valinta. Äänestäjät haluavat normaalia vapaata elämää omin ehdoin eivätkä kommunismin orjuutta.
Vain äänestämällä voit vaikuttaa omalta pieneltä osaltasi! Äänestäminen on demokratiaa! Äänestäminen on ainoa oikea gallup siitä mitä kansa/työväestö tahtoo! Kansasta on työväestöä ja eläkeläisiä ainakin 95%. Tässä lapset on laitettu vanhempiensä prosenttiin.
Suomessa työläiset rulaa!