Ai niin, eihän Jeesus koskaan maininnut homoja sanallakaan?
Siksi onkin perin kummallista, että nämä jeesus-uskovaiset eivät osaa mistään muusta puhuakaan kuin siitä, miten paljon Jeesus vihasi homoja.
Kun en nyt millään omasta raamatustani löytänyt sitä kohtaa, jossa Jeesus tuomitsi homot, niin voisiko joku jeesushihu ystävällisesti kertoa meille kyseisen raamatunkohdan?
Vanhan testamentin puoli ei sitten tietenkään ja itsestään selvästi kelpaa, koska sehän ei ole kristinuskoa, kuten olette itse jo täällä tuhannesti todistaneet...
Jeesus vihasi homoja
23
597
Vastaukset
- Paavali varoitti
Luehan Paavalin juttuja, niin löydät sieltä varoittavat sanat irstaudesta, mikä oli kovin yleistä Roomassa tuohon aikaan ja siitä Paavalikin kertoi.
Tutustu Raamattuun, ennenkuin tulet palstalle riehumaan.- Aritta
olivat kaksi eri ihmistä. Paavali keksi kristinuskon ja uskovaist palvovat nyt häntä.
- mitä en ihmettele
Uskikset kun eivät yleensäkään ymmärrä mitään.
En kysynyt jonkun Paavalin mielipiteitä. Olen kyllä lukenut Paavalin kirjeet, mutta hänen henkilökohtaiset mielipiteensä eivät minua kiinnosta pätkääkään.
Paavali ei ole Jeesus eikä koskaan edes tavannut Jeesusta. Minä kysyin että missä raamatun kohdassa Jeesus tuomitsi homot.
Et vastannut kysymykseen.
- Köh.
Jatka vaan homosteluasi entiseen malliin.
Ei siihen mitään lupia mistään kirjoista nykyään tarvita.
PS.
Pidä aina kortonki mukana.- Köh.
Vanhan Testamentin puolella homot ja lesbot tuomitaan luonnonvastaisina suunnilleen suoraan helvettiin, mutta ne on niitä juutalaisten juttuja.
Ja sekin vaikuttaa, että silloin ei ollut SETA:a, eli revittelivät niitä tuomioitaan julkisesti ihan miten sattuu. - ketjun aloittaja
Olen hetero mutta minua ärsyttää suunnattomasti yhden ihmisryhmän perusteeton ihmisoikeuksien polkeminen ja se suunnaton vihanlietsonta, jota sivistymättömät idiootit harrastavat ääliömäisen taikauskonsa nimissä.
- Totuuden torvelo
Matt 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
1 Kor 6:9: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
"Tekstissä esiintyvä sana miehimykset on kreik. arsenokoiteen - arsenokoites = homoseksuaali. Jumalan sana opettaa selvästi, että homoseksuaalisuus on synti, jonka harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa elleivät tule uskoon ja tee parannusta synnistään eli luopuvat homoseksuaalisuudestaan. Näistä jakeista käy myös se selvästi ilmi, että Korintossa, jotkut olivat olleet myös homoseksuaaleja, mutta eivät olleet enää, sillä he olivat tulleet uskoon ja olivat nyt pyhitetyt Jeesuksessa Kristuksessa.
Eli homoseksuaalisesti suuntautunut henkilö kykenee muuttumaan ja hylkäämään homoseksuaalisen identiteetin. Tästä on myös todistuksena nykyään moni ex-homoseksuaali, joka on tullut uskoon ja hyljännyt homoseksuaalisuuden ja muuttunut heteroksi."
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Homoseksuaalisuus_Raamatun_valossa- kirjeitä..
lainailet, kun kysytään jeesuksen mielipidettä asiaan?
Niinpä tietysti; hullu roomalainen, joka jahtasi alkukrisseleitä, onkin uskosi primus motor:( - edelleenkin
Tuossa kohtaa Jeesus ei sanonut sanaakaan homoista ja korinttolaiskirjeet taas ovat vain jonkun Paavalin mielipiteitä.
Sinäkään et näköjään ymmärtänyt kysymystä, joten kerrataanpa vielä. Minua ei kiinnosta tippaakaan jonkun tiukkapipoisuudestaan tunnetun vihanlietsoja Paavalin henkilökohtaiset mielipiteet asiasta. Paavali ei ole Jeesus eikä koskaan edes tavannut Jeesusta.
Kysyin missä raamatun kohdassa Jeesus tuomitsi homot.
Et vastannut kysymykseen. Tuo homoseksuaalisten ihmisten "parantaminen" on kyllä vuoden surkein vitsi.
Sitä olisi hyvä testata niin, että muutettaisiin muutama hurahtanut hihhuli hoitojen avulla heterosta homoksi...kyllä se varmasti onnistuu ihan yhtä helposti!
Ja nyt täytyy taas kahvia kitata, kyllä on niin himmeää juttua.- Totuuden torvelo
edelleenkin kirjoitti:
Tuossa kohtaa Jeesus ei sanonut sanaakaan homoista ja korinttolaiskirjeet taas ovat vain jonkun Paavalin mielipiteitä.
Sinäkään et näköjään ymmärtänyt kysymystä, joten kerrataanpa vielä. Minua ei kiinnosta tippaakaan jonkun tiukkapipoisuudestaan tunnetun vihanlietsoja Paavalin henkilökohtaiset mielipiteet asiasta. Paavali ei ole Jeesus eikä koskaan edes tavannut Jeesusta.
Kysyin missä raamatun kohdassa Jeesus tuomitsi homot.
Et vastannut kysymykseen.että sinä et halua ymmärtää.
"Se ihminen, joka kunnioittaa Jumalaa ja Hänen sanaansa saa selvän vastauksen Raamatusta siihen onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei."
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Homoseksuaalisuus_Raamatun_valossa
Eihän Jeesuksen ei tarvinnut sitä erikseen mainita.
Jeesus ei tullut maailmaan tuomitsemaan vaan siksi, että maailma hänen kauttaan pelastuisi.
""Paavali ei ole Jeesus eikä koskaan edes tavannut Jeesusta.""
Paavali tapasi kyllä Jeesuksen.
Apostolien teot:
9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. - omaan arvoonsa
Kannattaa muistaa että Paavali perusteli naisen alempiarvoisuutta yms. sillä että se oli Eeva jonka käärme vietteli eikä Aatami. Toinen aivopieru Paavalilta on se että "luontokin osoittaa" että miehelle on kunniaksi lyhyt tukka ja naiselle pitkä. Tä?
Toisaalta Jeesus hyväksyi orjuuden, joten se siitä Jeesuksenkin moraalista. Kulttuurisyyt ei kelpaa selitykseksi, koska jos orjuus olisi ollut Jeesuksen mielestä väärin, niin olisi tuo kai jotenkin sen ilmaissut.
Raamatusta ei kannata etsiä elämänohjeita. - ketjun aloittaja
Totuuden torvelo kirjoitti:
että sinä et halua ymmärtää.
"Se ihminen, joka kunnioittaa Jumalaa ja Hänen sanaansa saa selvän vastauksen Raamatusta siihen onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei."
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Homoseksuaalisuus_Raamatun_valossa
Eihän Jeesuksen ei tarvinnut sitä erikseen mainita.
Jeesus ei tullut maailmaan tuomitsemaan vaan siksi, että maailma hänen kauttaan pelastuisi.
""Paavali ei ole Jeesus eikä koskaan edes tavannut Jeesusta.""
Paavali tapasi kyllä Jeesuksen.
Apostolien teot:
9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.Kuinka monta kertaa pitää toistaa, että Paavalin henkilökohtaiset mielipiteet eivät kiinnosta.
Pyysin osoittamaan raamatusta sen kohdan, jossa Jeesus tuomitsee homouden.
Et ole sitä vieläkään tehnyt etkä kykene tekemäänkään, koska raamatussa ei sellaista kohtaa ole. Epätoivoisen typerät seli-selit eivät muuta asiaa.
Ja kerropas minulle se historian lähde, jossa todetaan Paavalin ja Jeesuksen tapaamisesta. Epileptisiä harhakohtauksia eli ilmestyksiä ei tietenkään lasketa tapaamisiksi.
"Saverin mukaan suuria mystisiä kokemuksia on aikojen kuluessa esiintynyt nimenomaan epileptikoilla. Esimerkiksi venäläinen romaanikirjailija Fedor Dostojevski kirjoitti ”koskettaneensa Jumalaa” epileptisen kohtauksen aikana. Muita menneisyyden uskonnollisia hahmoja, jotka saattoivat sairastaa epilepsiaa, ovat apostoli Paavali, Jeanne d’Arc, Teresa Avilalainen ja Emanuel Swedenborg, joka 1700-luvulla perusti Uuden Jerusalemin kirkon."
http://www.tiede.fi/arkisto/print.php?id=442&vl= - 'paranemiseen'
ei todennäköisesti voi uskoa muu kuin jonkin verran biseksuaalinen ihminen. Sellainen, jota myös oma sukupuoli kiinnostaa, mutta sen verran vähän, että ongelmitta pystyy paneutumaan vastakkaiseen. Jos tällainen ihminen on hyvin uskonnollinen ja vakuuttunut homoseksuaalisuuden 'synnillisyydestä', on kai luonnollista hänelle ajatella homoseksuaalisuuden olevan jotenkin oma valinta - kun tunnistaa viehätyksen, mutta pystyy 'päättämään' kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta.
Esimerkiksi minun olisi äärimmäisen vaikeaa kuvitella joutuvani pakotetuksi vaihtamaan seksuaalista suuntautumistani. Vaikka miten hoettaisiin, että tee parannus, olet iljetys ja joudut helvettiin. Minkä minä sille tekisin? Mutta homofoobisimmat eivät sitä ymmärrä varmaan siksi, että itse jonkin verran pystyvät sellaisia 'päätöksiä' biseksuaalisuudestaan johtuen tekemään.
Olen liian hetero voidakseni vastaavalla tavalla kuvitella. En toisaalta koe sille tarvettakaan, sillä ihmiset ovat erilaisia ja seksuaalisuuttakin on niin monenlaista. Hyvä näin.
Miten tämä suhteutuu siihen, että yhä enemmän viitteitä on siitä (minkä moni tiesi ennestään), että seksuaalinen suuntautuminen on myötäsyntyistä eikä siis kasvatuksen tai valinnan tulosta? - Kössönöm
koska häntä ei ole edes ollut olemassa.
- apina
Jeesuksella oli 12 miestä. Jeesus vietteli heidät jättämään perheensä ja lähtemään mukaansa. Mitähän Jeesus mahtoi tehdä että sai nämä miehet palvomaan häntä?
http://escapedmentalpatient.files.wordpress.com/2007/08/gay-jesus.jpg Koskapa Raamattu on Jumalan hengeyttämää Sanaa, niin se mitä Raamatussa on kirjoitettu, sen Jeesus kyllä allekirjoittaa.
Eikä Jeesus vihannut homoja vaan syntiä.- vaan syntiä
Minä en vihaa mustaihoisia vaan sitä kun ne on syntisiä. Mikäänhän ei estä niitä vaalentamasta ihoaan ja muuttumasta oikeiksi vaaleaihoisiksi ihmisiksi, mutta ne vaan ovat syntisesti mustia. Se on väärin ja synti ja jumala tuomitsee sellaisen.
Mites tämä, kuulostaako uskottavalta?
Miksi se kuulostaisi yhtään uskottavammalta, jos mustan tilalle laitetaan homo ja vaaleaihoisen tilalle hetero? Today kirjoitti:
Eikä tarvinnutkaan. Nykypäivän krisselit tekevät sen hänen puolestaan!
Ei ketään ole tarkoitus vihata,päinvastoin. Mutta toisaalta synnin sanominen synniksi, voidaan kokea vihaamisena, mitä se ei kylläkään ole.
vaan syntiä kirjoitti:
Minä en vihaa mustaihoisia vaan sitä kun ne on syntisiä. Mikäänhän ei estä niitä vaalentamasta ihoaan ja muuttumasta oikeiksi vaaleaihoisiksi ihmisiksi, mutta ne vaan ovat syntisesti mustia. Se on väärin ja synti ja jumala tuomitsee sellaisen.
Mites tämä, kuulostaako uskottavalta?
Miksi se kuulostaisi yhtään uskottavammalta, jos mustan tilalle laitetaan homo ja vaaleaihoisen tilalle hetero?Siinä onkin se ero että ihmisen ihonväri ei ole Raamatun mukaan synti, homous sen sijaan on.
juhani1965 kirjoitti:
Ei ketään ole tarkoitus vihata,päinvastoin. Mutta toisaalta synnin sanominen synniksi, voidaan kokea vihaamisena, mitä se ei kylläkään ole.
Tuolla ko ne kristinuskon rikokset kuitataan? Sori, ei ollut tarkoitus. Ja se ei jää siihen että sanotaan jonkin olevan syntiä. Sen jälkeen synti vaikka hakataan ihmisestä ulos.
juhani1965 kirjoitti:
Siinä onkin se ero että ihmisen ihonväri ei ole Raamatun mukaan synti, homous sen sijaan on.
Ettei raamatussa ole tuomittu mustia. Siitähän se joukkoteurastus vasta alkaisikin!
Harmi ettei hihhulit osaa yhtään ajatella raamatun ulkopuolelta asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684