Sosiaalipsykologia vai sosiaalityö?

helppistä

Kumpi näistä olisi parempi/monipuolisempi vaihtoehto työelämää ajatellen? Onko sosiaalipsykologiaa pääaineena opiskelevalla samanlaiset mahdollisuudet työskennellä sosiaalityöntekijänä kuin itse ko. alaa opiskelevalla? Sivuainevalinnat kai vaikuttavat paljon tähän? Olisin äärimmäisen kiitollinen, jos joku voisi hieman valaista minua, joka ei nyt osaa päättää mistään mitään...

16

10131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhhhhh22

      Vain sosiaalityöntekijä eli sosiaalityöstä suoritettu maisterin tutkinto oikeuttaa laillisesti sosiaalityöntekijän hommia tekemään. Itse olen tuleva sosiaalipsykologi ja sosiaalityö ja sosiaalipsykologia ovat ihan eri asia. Käy lukemassa laitoksen sivuilta näiden aineiden eroavuuksia.

      • jooo-o

        Niinhän minä juuri tein. Siellä sivuilla vain todettiin, että sosiaalipsykologiksi valmistuneista osa työskenteli sosiaalityöntekijänä. Jäin sitten miettimään, että voiko sitä kautta jotenkin saada monipuolisemman tutkinnon tai jotain... :D Jossakin oli myös juttua, että kasvatustieteiden maisteri toimi sosiaalityöntekijänä melko vastuullisessa asemassa.
        Millaista se sosiaalipsykologian opiskelu sitten on? Oletko pitänyt opiskelusta? Oletko jo miettinyt minkälaista työtä teet opintojen jälkeen? Sori tämä kysymystulva, mutta en tosiaankaan osaa päättää mitä alan opiskelemaan ja hirveästi pyörii päässä kaikenmaailman vaihtoehtoja niin niin.... :D

      • ***
        jooo-o kirjoitti:

        Pätevänä sosiaalityöntekijänä toimiminen edellyttää VTM/YTM:n tutkintoa jossa pääaineena on ollut sosiaalityö tai että on suorittanut sosiaalityöstä pääainetta vastaavat opinnot ja gradu liittyy sosiaalityön alaan.

        Eli esim. sosiaalipsykologiaa tai kasvatustiedettä pääaineenaan lukenut voi näillä edellytyksillä toimia pätevänä sosiaalityöntekijänä. Käytännössä tämä tarkoittaa aika isoa työtä (oikeastaan tuplatutkintoa). Pätevyyteen oikeuttaviin sivuaineopintoihin on ainakin Helsingissä kova karsinta, sillä sosiaalityö on ns. suljettu sivuaine aineopinnoista eteenpäin. Toivottavasta selvensi.

      • lisää information
        *** kirjoitti:

        Juuh kiitos vain selvennyksestä. Luultavasti yritän päästä opiskelemaan vain sitä sosiaalipsykologiaa. Eniten askarruttaa kuitenkin työelämä. Eli mitä sosiaalipsykologit sitten tekevät? Olisi kiva kuulla myös muutenkin sosiaalipsykologin yliopisto-elämästä ja miten tämä eroaa psykologian opiskelusta, siis siitä mikä on käyttäytymistieteellisen tiedekunnan laitos.

      • tuleva sos.psykologi
        lisää information kirjoitti:

        Juuh kiitos vain selvennyksestä. Luultavasti yritän päästä opiskelemaan vain sitä sosiaalipsykologiaa. Eniten askarruttaa kuitenkin työelämä. Eli mitä sosiaalipsykologit sitten tekevät? Olisi kiva kuulla myös muutenkin sosiaalipsykologin yliopisto-elämästä ja miten tämä eroaa psykologian opiskelusta, siis siitä mikä on käyttäytymistieteellisen tiedekunnan laitos.

        Hei! Itse opiskelen sosiaalipsykologiaa Kuopiossa. Oletko mihin ajatellut hakea? Helsinki, Tampere vai Kuopio? Tiedän että on vaikeaa miettiä mihin hakisi, koska tietyt aineet ovat melko lähellä toisiaan ja sivuaineiden tärkeyttä painotetaan. En itse vielä tiedä mihin tarkalleen haluan töihin, mutta se selviää sitten joskus. :) Kannattaa lainata sosiaalipsykan kirjoja ja miettiä kiinnostaako se..

    • Jossu77

      Sosiaalityö on ammatillinen tutkinto, keskimäärin sitä on helpompaa päästä opiskelemaan. Sosiaalipsykologia on yleinen valtio-/yhteiskuntatieteellinen tutkinto, sinällään hyvinkin eri asia sisällöllisesti kuin psykologia, ja sitä on jokseenkin vaikeampaa päästä opiskelemaan kuin sosiaalityötä ja opiskelija visoi sitten opintojensa aikana mitä töitä aikoo ryhtyä tekemään, eli kuka mitäkin mielenkiintoista, mutta työpaikat eivät odota ns. valmiina kuten sosiaalityöntekiöitä sosiaalityöntekijän virat.

      Katso nuo sivut sosiaalipsykologiasta:

      http://www.helsinki.fi/sosiaalipsykologia/arkisto/selvitys_sijoittumisesta.pdf

      http://www.uta.fi/laitokset/sosio/sovitus/index.html

      http://www.uku.fi/ssf/sospsyk/sosiaalipsykologit.shtml

      -eri laitokset painottaa opetuksessa ja tutkimuksessa eri teemoja, eli ota selvää niistä ja mieti mikä itseäsi kiinnostaa.

      • +03o5w

        Sosiaalityö ei todellakaan ammatillinen tutkinto! Sosiaalityötä pääaineenaan opiskellut henkilö saa toki pätevyyden sosiaalityöntekijänä toimimiseen, mutta sosiaalityötä opiskelleeet sijoittuvat myös muihin tehtäviin (tutkijoiksi, opettajiksi sekä erilaisiin kehittämis-ja asiantuntijatehtäviin julkiselle-, yksityiselle -ja kolmannelle sektorille jne).

        Sosiaalityö on akateeminen tutkimus-ja oppiala aivan kuten muutkin valtio- /yhteiskuntatieteelliset alat. Se on kuitenkin siinä mielessä harvinaisuus, että se antaa opiskelijalle myös pätevyyden akateemisen ammattiin. Sosiaalityötä on siis aivan turha yrittää pelkistää ammatilliseksi tutkinnoksi!

      • Jossu77
        +03o5w kirjoitti:

        joo,sorry epäselvä muotoiluni, tuota just tarkoitin että se valmistaa laissa määriteltyyn ammattipätevyyteen akateemisena tutkintona, mitä taas ns. yleiset oppiaineet eivät tee.

      • Opiskellut
        +03o5w kirjoitti:

        Sosiaalityö ei todellakaan ammatillinen tutkinto! Sosiaalityötä pääaineenaan opiskellut henkilö saa toki pätevyyden sosiaalityöntekijänä toimimiseen, mutta sosiaalityötä opiskelleeet sijoittuvat myös muihin tehtäviin (tutkijoiksi, opettajiksi sekä erilaisiin kehittämis-ja asiantuntijatehtäviin julkiselle-, yksityiselle -ja kolmannelle sektorille jne).

        Sosiaalityö on akateeminen tutkimus-ja oppiala aivan kuten muutkin valtio- /yhteiskuntatieteelliset alat. Se on kuitenkin siinä mielessä harvinaisuus, että se antaa opiskelijalle myös pätevyyden akateemisen ammattiin. Sosiaalityötä on siis aivan turha yrittää pelkistää ammatilliseksi tutkinnoksi!

        Tuohan se on sosiaalityön opetuksen ongelma, että professoritädit ja -sedät motivoi opiskelemaan sillä että opiskelijat voisivat päätyä myös ns. parempiin töihin ("asiantuntijoiksi") - niinpähän sitä päätyy joka ikisestä pääaineesta parhaimmat ja pyrkyreimmät, mutta totuus on että 80-90% sosiaalityön koulutuksen saaneista tekee uransa tuossa toisessa ketjussa mainittujen. "narkkareiden, pedofiilien ja spurgujen" kanssa, eikä sitä pitäisi hävetä vaan lähteä siitä että se on sosiaalityön tehtävä ja tarkoitus. Tämä akateemisen väen ihmeellinen alemmuuskompleksi sosiaalityön statuksen suhteen jatkuu vuosikymmenestä toiseen ja opiskelijarekrytoinnissa käytetään tätä harhautusta päätymisestä ns. "parempiin duuneihin".
        Nykyhallitus on tosin siirtämässä tehtäviä KELAlle, millä kai yritetään puuttua työntekijäpulaan ja siihen että koulutusta aletaan valuttaa vähitellen kohti AMK:ta. Maksaisivat sosiaalityöntekijöille sen palkan minkä he ansaitsevat raskaasta ja arvokkaasta työstä.

    • Kysyy taas

      Sosiaalipsykologia: tulkitsin eri lähteitä että Helsinki on psykologisesti painottunutta, Tampere sosiologisesti,niin kai Kuopiokin. Onko muita eroja jos ajattelee ammatillista sijoittumista?

      • :miu

        Tuloksia tässä odotellaan...sosiaalipsykologiaan. Minnekäs muut haitte?

      • tietämätön1
        :miu kirjoitti:

        Tuloksia tässä odotellaan...sosiaalipsykologiaan. Minnekäs muut haitte?

        voiko sosiaalipsykologiaa lukenyt työskennellä psykologina?Eli saako tätä alaa opiskeleva psykologin pätevyyttä,esim. ottamalla sopivasti psykologian opintoja sivuaineeksi?

      • Jenna86-
        tietämätön1 kirjoitti:

        voiko sosiaalipsykologiaa lukenyt työskennellä psykologina?Eli saako tätä alaa opiskeleva psykologin pätevyyttä,esim. ottamalla sopivasti psykologian opintoja sivuaineeksi?

        Psykologin ammatti on laissa määritelty niin, että se edellyttää tutkintoa psykologian pääaineessa. Pätevyyttä ei siis saa sivuaineopinnoilla. Sosiaalipsykologit ja psykologit suuntautuvat hieman erilaisiin tehtäviin.

      • fpoihidxåurip89vj
        Jenna86- kirjoitti:

        Psykologin ammatti on laissa määritelty niin, että se edellyttää tutkintoa psykologian pääaineessa. Pätevyyttä ei siis saa sivuaineopinnoilla. Sosiaalipsykologit ja psykologit suuntautuvat hieman erilaisiin tehtäviin.

        "Sosiaalipsykologia on sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan tavoin yleinen yhteiskuntatiede. Se ei siis valmista mihinkään tiettyyn laissa määriteltyyn ammattiin siihen tapaan kuin esimerkiksi psykologian tai sosiaalityön tutkinnot."( Itä-Suomen yliopiston opintoneuvontasivu)
        http://www.uef.fi/yhteiskuntatieteet/mita-sosiaalipsykologit-tekevat

        Myöskään Helsingin yliopistossa tai Tampereen yliopistossa (sekä Suomen ruotsinkielisissä yliopistoissa opiskelleet) sos.psy-pääaineopiskelijat eivät saa psykologin tai sosiaalityöntekijän pätevyyttä. Sos.psy pääaineena opiskelleet eivät ilmeisesti voi myöskään toimia opetustehtävissä esim. lukioissa ja ammattikouluissa, koska heillä ei ole luokanopettajan tai aineenopettajan ainmukaista pätevyyttä.
        Tästä oli yleistä puhetta yliopistokoulutuksen kehittämiseen liittyen sosiaalipsykologian päivillä 2010.

    • Mölempiparempi

      Tietoa hakemisesta 2012:

      Sosiaalityö:

      http://www.yhteiskuntatieteet-yhteisvalinnat.fi/sosiaalityo/valintaperusteet.html

      Sosiaalipsykologia:

      Sosiaalipsykologiaa voi opiskella Helsingissä,Kuopiossa ja Tampereella. Kahdessa jälkimmäisessä haetaan sisään laajempiin kandiohjelmiin,joiden sisällä sosiaalipsykologia valitaan pääaineeksi. Tuossa tietoa:

      Helsinki: pääsykoekirja vanha tuttu:
      http://www.helsinki.fi/valtiotieteellinen/opiskelu/opiskelijaksi/hakuopas/kirjallisuus.html

      Helkama K, Myllyniemi R, Liebkind K: Johdatus sosiaalipsykologiaan. (1999) 3. painos tai uudempi.(ISBN 951-37-2407-7)

      eller på svenska

      Helkama K, Myllyniemi R, Liebkind K: Socialpsykologi - en introduktion. (2000). ISBN 91-47-04465-9

      Kuopio: pääsykoekirja 'Arjen sosiaalipsykologia', aineistokoe, ks.

      http://www.uef.fi/yhteiskuntatieteet/paavalinnat#Yhteiskuntatieteet__Kuopio

      Tampere: luetaan artikkeleita etukäteen ja aineistokoe,ks s. 94:

      http://www.uta.fi/opiskelijaksi/tiedostot/TaY_valintaopas_2012.pdf

    • oiouiu

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559

      http://www.valvira.fi/tietopankki/rekisterit/terveydenhuollon_ammattihenkilot

      Rikoslain 3 pykälä:

      3 § (24.5.2002/400)
      Luvaton terveydenhuollon ammattitoimen harjoittaminen

      Joka ilman laillista oikeutta toimii terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettuna ammattihenkilönä, on tuomittava luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta tuomitaan myös se, joka ilman lääkelain (395/1987) mukaista lupaa harjoittaa lääketukkukauppaa tai apteekkiliikettä taikka ilman yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) vaadittua lupaa ylläpitää terveydenhuollon palveluja tuottavaa yksikköä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      81
      3181
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2895
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2152
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1605
    5. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      6
      1379
    6. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1369
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1344
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1321
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      14
      1307
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1275
    Aihe