Minulla on omasta mielestä hieman hankala tilanne johon tarviin paljon neuvoja koska kyse ei ole vain minusta vaan miunusta, naisesta, 2-vuotiaasta pojasta ja syntymättömästä vauvasta. Juttu on pitki ja tästä se alkaa...
Olen 20-vuotias mies jolla on 2- ja 7- vuotiaat pikkuveljet ja 4-vuotias pikkusisko. 7-vuoitas pikkuveli on isän puolelta ja 2 ja 4-vuotiaat äidin puolelta. Vanhempani on eronneet eikä minulla ole "täys"sisaruksia lainkaan. Olen ollut 4-vuotiaan pikkusiskoni elämässä mukana niin paljon kuin olen pystynyt. Muutin kotoa pois kun hän oli 1-vuotias. Kävin kattomassa häntä lähes joka viikonloppu ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Kävimme lastenmessuilla jne. Meillä on ollut aina erittäin läheiset välit. Monikaan kakskymppinen iso veli ei taida paljoakaan viettää aikaa pikkusisarustensa kanssa. Siskoni on ollut minulle erittäin tärkeä, tärkeämpi kuin yksikään tyttöystävä ja olen sen heille suoraan kertonut. En mahda tunteilleni mitään. Olen seurannut hyvin läheltä miten äitini kasvattaa minun pikkusisaruksia ja näin tiedän paljon kasvattamisesta (ikäisekseni) ja oppinut tärkeitä asioita joka päiväisestä elämästä lasten kanssa.
Sitten itse ongelmaan:
Aloin seurusteleman erään ihana naisen kanssa jolla oli ennestään 2-vuotias poika. Suhteen alku vaiheessa poika oli isoäitinsä luona jossa hän oli ennenkin viettänyt paljon aikaa kun heillä oli mennyt huonosti, mutta eivät olleet ymmärtäneet lopettaa suhdetta.
Kuukaudet menivät, muutimme yhteen, kaikki meni ihan hyvin. Tietenkin minulla oli hieman vaikeaa kun en ollut sillä tavalla tottunut lapsiin omassa kotonani ja että joku vie minun ja tyttöystävävni yhteistä aikaa.
Sitten tyttöystäväni tuli raskaaksi ja päätimme tietenkin pitää vauvan. Nyt on 6 kk mennyt ja raskausviikkoja on jotain 24. Nyt olen huomannut että hänen poikaa ei saa "rangaista" millään tavalla. Ennen hän antoi minun komentaa ja poika totteli minua parhaiten, mutta sitten joku meni pieleen... en vain tiedä mikä. Poika saa jollain tavalla aina periksi, jos ei heti niin vähän ajan päästä "kun on ollu niin kiltti"... Aina sama ajattelu tapa, " voi ku se on ollu nyt niin ihana". Ja silloin kun poika tosiaankin jotain tekee niin mitään rangaistusta ei käytetä. Jos minä satun vaikka ottamaan korvasta kiinni niin hän suuttuu minulle, "miksi sun piti niin kovaa?!" Luulen että hän taitaa itsekin tietää ettei hänen kasvatus ole mennyt ihan putkeen...
Mutta se ei ole ongelma vaan tämä tuleva vauva... Pelkään että hän suuttuu minulle minun kasvatuksesta, joka on omasta mielestä ihan hyvä ja järjestelmällinen. (äidiltäni oon oppinut). Minun kasvatus ei ole kuitenkaan mikään rangaistuslaitos vaan kuri pitää olla ja otteet pitää olla sen mukaiset. Selkäsaunaa en hyväksy. Mutta tiedän tyttöystäväni käyttävän minua vastaan aseena sitä ettei minulla ole ennestään lasta. Millä tämmöisestä selviää? Haluan että minun lapsellani on tarvittaessa kova kuri jota tyttöystäväni pojallani ei ole. Koska tiedän että se saattaa kostautua vanhempana.
Jos tästä ongelmastani puhun tyttöystävälleni niin hän vaan suuttuu minulle. Ja jos sanon hänen pojasta jotain niin se suuttuu. Kuitenkin minä olen se joka tuo leivän pöytään. Tekee lähes kaiken, järjestää kaiken, kuitenkin palaute on aina samaa eli tyhjää. Olen miettinyt johtuuko se raskauden aikaisista hormooneista tai jotain...
Te jolla on kokemusta auttakaa.
Kaikkein eniten haluan että pystyisimme kasvattamaan yhteisen lapsemme sovussa ja samalla kasvatus periaatteella. Miten tämä onnistuu parhaiten? Ei ole kivaa, että jos vaikka kiellän tekemästä jotain tai komennan lasta niin äiti tulee minulle sanomaan, että "miksi sä nyt tollee?!" En halua olla aina se joka antaa periksi. Eikä tyttöystäväni ole mikään kauheen hyvä puhujakaan, aina hän alkaa miettimään, että miksi hänessä on aina vikaa ja se keskustelu menee aina päin persettä.
Kuten sanoin, en välittäisi muuten mutta tässä on muitakin osallisia ja otan ko. asian erittäin vakavasti...
Olen 20-vuotias mies jolla on 2- ja 7- vuotiaat pikkuveljet ja 4-vuotias pikkusisko. 7-vuoitas pikkuveli on isän puolelta ja 2 ja 4-vuotiaat äidin puolelta. Vanhempani on eronneet eikä minulla ole "täys"sisaruksia lainkaan. Olen ollut 4-vuotiaan pikkusiskoni elämässä mukana niin paljon kuin olen pystynyt. Muutin kotoa pois kun hän oli 1-vuotias. Kävin kattomassa häntä lähes joka viikonloppu ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Kävimme lastenmessuilla jne. Meillä on ollut aina erittäin läheiset välit. Monikaan kakskymppinen iso veli ei taida paljoakaan viettää aikaa pikkusisarustensa kanssa. Siskoni on ollut minulle erittäin tärkeä, tärkeämpi kuin yksikään tyttöystävä ja olen sen heille suoraan kertonut. En mahda tunteilleni mitään. Olen seurannut hyvin läheltä miten äitini kasvattaa minun pikkusisaruksia ja näin tiedän paljon kasvattamisesta (ikäisekseni) ja oppinut tärkeitä asioita joka päiväisestä elämästä lasten kanssa.
Sitten itse ongelmaan:
Aloin seurusteleman erään ihana naisen kanssa jolla oli ennestään 2-vuotias poika. Suhteen alku vaiheessa poika oli isoäitinsä luona jossa hän oli ennenkin viettänyt paljon aikaa kun heillä oli mennyt huonosti, mutta eivät olleet ymmärtäneet lopettaa suhdetta.
Kuukaudet menivät, muutimme yhteen, kaikki meni ihan hyvin. Tietenkin minulla oli hieman vaikeaa kun en ollut sillä tavalla tottunut lapsiin omassa kotonani ja että joku vie minun ja tyttöystävävni yhteistä aikaa.
Sitten tyttöystäväni tuli raskaaksi ja päätimme tietenkin pitää vauvan. Nyt on 6 kk mennyt ja raskausviikkoja on jotain 24. Nyt olen huomannut että hänen poikaa ei saa "rangaista" millään tavalla. Ennen hän antoi minun komentaa ja poika totteli minua parhaiten, mutta sitten joku meni pieleen... en vain tiedä mikä. Poika saa jollain tavalla aina periksi, jos ei heti niin vähän ajan päästä "kun on ollu niin kiltti"... Aina sama ajattelu tapa, " voi ku se on ollu nyt niin ihana". Ja silloin kun poika tosiaankin jotain tekee niin mitään rangaistusta ei käytetä. Jos minä satun vaikka ottamaan korvasta kiinni niin hän suuttuu minulle, "miksi sun piti niin kovaa?!" Luulen että hän taitaa itsekin tietää ettei hänen kasvatus ole mennyt ihan putkeen...
Mutta se ei ole ongelma vaan tämä tuleva vauva... Pelkään että hän suuttuu minulle minun kasvatuksesta, joka on omasta mielestä ihan hyvä ja järjestelmällinen. (äidiltäni oon oppinut). Minun kasvatus ei ole kuitenkaan mikään rangaistuslaitos vaan kuri pitää olla ja otteet pitää olla sen mukaiset. Selkäsaunaa en hyväksy. Mutta tiedän tyttöystäväni käyttävän minua vastaan aseena sitä ettei minulla ole ennestään lasta. Millä tämmöisestä selviää? Haluan että minun lapsellani on tarvittaessa kova kuri jota tyttöystäväni pojallani ei ole. Koska tiedän että se saattaa kostautua vanhempana.
Jos tästä ongelmastani puhun tyttöystävälleni niin hän vaan suuttuu minulle. Ja jos sanon hänen pojasta jotain niin se suuttuu. Kuitenkin minä olen se joka tuo leivän pöytään. Tekee lähes kaiken, järjestää kaiken, kuitenkin palaute on aina samaa eli tyhjää. Olen miettinyt johtuuko se raskauden aikaisista hormooneista tai jotain...
Te jolla on kokemusta auttakaa.
Kaikkein eniten haluan että pystyisimme kasvattamaan yhteisen lapsemme sovussa ja samalla kasvatus periaatteella. Miten tämä onnistuu parhaiten? Ei ole kivaa, että jos vaikka kiellän tekemästä jotain tai komennan lasta niin äiti tulee minulle sanomaan, että "miksi sä nyt tollee?!" En halua olla aina se joka antaa periksi. Eikä tyttöystäväni ole mikään kauheen hyvä puhujakaan, aina hän alkaa miettimään, että miksi hänessä on aina vikaa ja se keskustelu menee aina päin persettä.
Kuten sanoin, en välittäisi muuten mutta tässä on muitakin osallisia ja otan ko. asian erittäin vakavasti...
Vastaukset 28
Vanhimmat
ensin ,olen sitä mieltä ettei 2-vuotiasta oteta korvasta kiinni.Lapsi oppii mallin mukaisesti.Jos nyt revit häntä korvista niin on fakta että hän repii vauvaa korvasta.Lapset käy joskus hermoon,mutta paras kasvatus tapa on oma rakastava esimerkki.Täytyy olla pitkää pinnaa.Keskustella rakentavasti,houkutellen tuon ikäisen kanssa.Jos lapsi on ollut pois paljon iso-äidin luona,ehkä äidillä ei ole kiinteää suhdetta lapseen.Ehkä sinä voisit tuoda hänen elämään jotain kiinteää ja turvallista.Rajat ja rakkautta.
että repii vauvaa korvasta mutta kun siitäkin asiasta tekee selväksi alusta alkaen että niin ei tehdä niin kai lapsikin jo tajuaa. Mutta jos antaa asioita tehdä jonkin aikaa ja sanoo asioista jossain vaiheessa vasta niin silloin peli on menetetty....
...periksi. Älä ole liian kiltti mies. Miehen auktoriteelillä on oma merkityksensä niin lapsen kuin vaimonkin kasvatuksessa. Minä annoin tukkapöllöjä ja korvastakin tuli nipistettyy. Nyt lapseni ovat isoja ja kysyin heiltä kerran kuinka on minun kurini oikein vaikutti heihin ? Mikä kuri, sinähän olet ollut aina kiltti isä, sain vastauksen. Yllätyin kuinka lyhytaikainen muisti lapsella on kurinpidollisista tapauksista. Pitäessäni kuria talossa sain kunnioitusta itseäni kohtaan. Pidä sinäkin itsesi miehenä nyt niin saat kunnioitusta tulevaisuudessa omilta kuin vaimosi lapsilta kuten myös vaimoltasi.
naisystäväsi mielipiteitä tässä asiassa. Hän on lapsen äiti, nyt herkkäkin odotusaikana ja hänellä on kokemusta sinua enemmän lapsen kasvatuksesta. Lisäksi hänellä on tunnesuhde tähän lapseen, jollaisesta sinulla ei ole vielä lapsettomana käsitystä. Kaksivuotiaalle ei saa pitää "kovaa kuria". Sen ikäistä käsitellään iahn toisella tapaa.
että minusta luullaan ettei ole kokoemusta kasvattamisesta. Ei siihen tarvita omaa lasta!!! Pelkällä maalaisjärjellä pärjää kun vaan ajattelee mikä on oikein mikä väärin. Sitten tämä kuri juttu; Mikäs on sitten oikea hetki alkaa "pitämään" kuria jos ei heti kun lapsi alkaa niitä kaikkia juttuja tekemään? Omasta mielestäni kuria pitää alkaa pitämään heti aikaisessa vaiheessa. Olen huomannut että mitä myöhemmin sen aloittaa sitä vaikeampaa se. Mutta siihen kuriin tottuu jos aloittaa sen aikaisessa vaiheessa eikä sitten vasta kun lapsella on jo oma tahto...
...ajattelet kurista. Eihän kuri- sana tarkoita samaa kuin mitä armeijassa on käytössä. Kotikuri on sääntöjen asettamista ja niiden noudattamista. Kaikkien täytyy noudattaa tai se homma ei pelaa. Jatka vain omilla mielipiteilläsi kasvatusta.
Naiset eivät tajua sitä että kotona saatu ohjaus ja opetus säilyy miespuolisellakin koko iän. Onko näitä vastanneita naisia kuritettu niin paljon et rupeavat väittelemään selvästä asiasta? Opetus on aloitettava toukka- asteesta, silloin se tehoaa.
hänen kehitystasonsa mukaisesti!!! Esimerkiksi kieltojen merkitys ei ole 2-vuotiaalle ollenkaan sama kuin 12-vuotiaalle. On yhtä tyhjän kanssa päntätä sääntöjä 2-vuotiaan päähän. Ei hän niitä kykene noudattamaan. Häntä ohjataan konkrettisesti tilanteessa. Ei rangaista.
Olen itse useamman lapsen äiti. Tein paljon virheitä ensimmäiseni kanssa tässä asiassa, vaikka minulla olikin se tärkeä tunneside lapseen.
Sinä et millään voi olla erinomainen kasvattaja vielä. Paljon on oppimista edessäsi ja monta asiaa katsot eri tavalla, kun kasvata omaa lastasi.
Pikkusisarusten kaitseminen ei ole ollenkaan sama kuin olla kasvatusvastuussa lapsesta.
täydellinen kasvattaja enkä ole väittänytkään. Jos olisin niin mitä mä tänne kirjoittelisin... Mutta kuitenkin...
Eihän 2-vuotias ole todellakaan sama asia kuin 12-vuotias. 12-vuotias tekee ihan eri juttuja kuin 2-vuotias. Ei niitä oikein voi mun mielestä verrata toisiaan koska ensinnäkin 12-vuotiaan luulisi jo ymmärtävän kun sanoo mutta 2-vuotias ei välttämättä aina ymmärrä kun sanoo eli pitää jollain tavalla havainnollistaa...
Luulempa että tämä on niin mielipidekysymys toisaalta ettei keskustelu loppuisi koskaan. Toki olen iloinen että joku vaivautuu vastailemaan niin näkee itsekkin että on olemassa muitakin ajattelutapoja kuin se mikä minulla.
aika mielenkiintoisia vastauksia olet saanut. Minusta aika asiattomiakin, välillä.
Kasvatuksessa ei ole yhtä ainoata oikeata tapaa. On hyvä, ettet hyväksy selkäsaunaa, mutta korvasta nappaaminen kiinni kyllä kuulostaa aika hurjalta. Mutta, en ole ollut näkemässä tilanteita, joten en voi sanoa juuta enkä jaata asiaan. Minusta pääpointti on siinä, kuinka herkästi rangaistaan ja millä "asteikolla".
Minusta teidän pitäisi saada kasvatusperiaatteet yhteneväisiksi. Minusta se tulee aiheuttamaan paljon enemmän ongelmia kuin, että rankaisee joskus fyysisestikin. Eikä ongelmat ratkeudu puhumattomuudella. Tiedän kyllä kuinka hankala on saada jotakuta keskustelemaan, joka ei halua keskustella. Olisiko mahdoton ajatus aluksi vain kirjoittaa pääpointit paperille ylös, koittaa miettiä kuinka saisit sanottua asian mahdollisimman selkeästi ilman mitään ylimääräistä tunnekuohua puolin jos toisin? Tai kirjoittaa hänelle tietynlainen kirje. Ainahan tietenkin kyllä on vaarana, ettei hän ymmärrä silloinkaan.
Luulen, että tyttöystävälläsi on jotain käsittelemättömiä asioita takanaan joka liittyy hänen lapsuuteen, joka nyt nousee pinnalle raskauden aikana. Toinen mitä veikkaisin on se, että nyt kun hän on raskaana, niin kaikki lapset ja vauvat ovat niiiiin ihania, että vähäinenkin rangaistus lasta kohtaan tuntuu todella kuvottavalta. Mutta, vaikka sitä olisi kuinka raskaana tahansa, se ei minusta oikeuta siihen. Miten on muuten sinun laitasi, tuleeko sinulle jotain mieleen, mikä saattaisia sinua kaihertaa raskaana olevassa naisessa?
Yhden neuvon vielä annan: koittakaa olla mahdollisimman rehellisiä itsellenne. Sen jälkeen olette kyllä toisillennekin rehellisiä automaattisesti. Helppoa se ei ole, mutta kyllä sen arvoista aikanaan.
tsemppivä :)
ole kovinkaan ihmeellistä jos ottaa lasta korvasta kiinni. Toiset repii hiuksista ja toiset antaa remmistä jne... Kai jokainen meistä jotenkin fyysisesti rankaisee lastaan joskus, olen aika varma. Eikä se ole pahoinpitelyä kuten jotkut ajattelevat. Se että antaa selkäsaunan niin ei kai sekään ole lainvastaista vaikka saisikin olla.
Kertokaahan vanhemmat mitä "rankaisukeinoja" itse käytätte. Olis erittäin mielenkiintoista kuulla miten muut tekevät.
mitä mieltä ootte väitteestä/uskomuksesta, että miten kohdeltiin lapsena-siten kohtelee omia lapsiaan.
ja sitten vastaus epätietoiselle:
joskus tulee tilanne jolloin antaa tukkapöllyä, mutta pyydän sitä anteeksi lapsiltani aina jos olen heitä kohtaan tehnyt väärin.ja sitten on sitä uhkailua, kiristystä ja lahjontaa :-))
Kyllähän se saattaa heijastua jonkin verran. Minä en ole koskaan saanut selkäsaunaa eikä oikeastaa mitenkään fyysisesti rangaistu ja jos on niin olin sen ansainnut.
Minun mielestä taas jos rankaisee lapsiaan niin ei tulisi pyytää anteeksi koska ne ovat tehneet väärin. Ei oikeuslaitoskaan tule pyytämään anteeksi että pistimme sinut vankilaan. Suurin piirtein sama asia, eri mittasuhteet.
on laki, joka kieltää lapsen ruumiillisen rankaisemisen. Kenen tahansa sydänkin kieltää kaksivuotiaan rankaisemisen, jos on sydän, jota kuunnella. Olen samaa mieltä kuin joku edellä, tämän ikäistä ohjataan lempeästi.
EI ole Suomessa kiellettyä. Ei todellakaan ole. Pahoinpiteleminen on ihan eri asia.
Olen varma että te nyt ajattelette että poika on aina iho punaisena kun häntä vähän "rankaistaan", mutta ei se tietenkään niin ole.
Se on saletti että jokainen käyttää rankaisu keinona muutakin kuin "lempeää" ohjausta. Voin myöskin kuvitella että jos antaa "lempeää" ohjausta niin se kostautuu vanhempana kun lapsi oppii hyväksikäyttämään "lempeyttä". Uskokaa tai älkää....
korvasta kiinni ottaminen? Mä en ainakaan käsitä sitä 2-vuotiaan kohdalla pahoinpitelyksi, eli että korvat revitään irti tai välttämättä edes satutetaan. Teen sitä tarvittaessa oman lapseni kohdalla.
Kumpi on parempi, että lapsi vaikka juoksee autotielle ja jää auton alle ja kuolee, vai että se on kerran saanut kunnolla pöllytystä (ei tietenkään pahoinpitelyä, vaan asiallista fyysistä rankaisua) ja sen johdosta on oppinut, että tielle ei tosiaankaan saa mennä, eikä kuole auton alle? Joskus fyysinen rankaisu on parempi kuin selittely, jos selittely ei auta. (Esimerkki ei koske kaksi vuotiasta, vaan sen ikäistä, joka jo yksin pihalla leikkii)
Naiset on hankalia ja varsinkin raskaana ollessa, mutta silti naiset odottaa, että miehet tekee päätöksiä perheensä etuja ajatellen. Sulla on oikeus ja velvollisuus kasvattaa omaa lastasi parhaaksi katsomallasi tavalla, joka selvästikin on melko järkevä. Suosittelen silti välttämään naisesi lapsen liian kovaa kasvatusta toistaiseksi. Se jostain syystä kärjistää välejä. Mä uskon, että omaasi saat kasvattaa vapaammin.
kuten viimeks kirjoitin, että pyydän lapsiltani anteeksi sitä että olen satuttanut heitä sillä tukkapöllyllä, niin mun mielestä se on oikein pyytää anteeks vaikka toisenlaisia mielipiteitä olikin...kerran perheenpää antoi kuopukselle korvatillikan ja tuntu pahalta, mutta tarvi ensin lohduttaa lasta ja silti "esittää" että on isin kans samaa mieltä, kun vanhempien on oltava yhtä mieltä...vanhempana olo vaikeaa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
Onko tämä nykynuoriso nyt sitten sitä ikäluokkaa kun mamin sydän on kiletynyt rankaisemasta kun kultamussu on tehnyt pahojaan. Varmasti pienestä pitäen lapselle ollaan vaan lässytetty ja hempeilty ja lapsen ollessa vanhempi ei olla vieläkään hennottu pitää kuria. Ainakin kadut ovat viikonloppu-iltaisin tupaten täynnä 10 -16 vuotiaita lapsia, joilla ei tunnu olevan mitään rajoja tai kunnioitusta vanhempiaan kohtaan.
Jos ei lapselle tehdä jo pienestä pitäen selväksi mikä on oikein ja väärin, vaan annetaan aina vaan periksi niin luuletko että se kurinpito sitten vanhempanakaan onnistuu? Minä en ainakaan koe olevani sydämmetön jos omaa kahdenvanhaa lastani joskus varovasti otan tukasta kiinni. En ravistele, en kisko, en satuta. Vaan otan napakasti hiuksista kiinni, otan tuiman ilmeen ja motkottaen selitän mitä hän on tehnyt väärin ja mitä ei tule tehdä. Tällaisia tilanteita on ollut esimerkiksi kun tyttäreni on vaikkapa puistossa töninyt toista, särkenyt tahallaan jotain, livahtanut vaikkapa salaa yksinään rivitaloalueemme pihoille tai jatkuvasti yrittää nostella 5 kuukautta vanhaa pikkuveljeään KAULASTA/PÄÄN ALUEELTA kun minun silmä välttää. Vaikka olen tuonkin asian 1000 kertaa selittänyt, että noin ei hoideta vauvoja vaikka joskus nukkea kannatkin tuolla tavalla ja yrittänyt häntä opastaa tässä asiassa niissä nukkeleikeissäänkin, että ei nukkeakaan kanniskella noin. Mutta joskus on vaan oltava tiukka.
T: Itsekin lapsena tukkapöllyä ja luunappeja saanut, silti vanhempiaan rakastava ja kunnioittava, psyykkisesti terve ihminen.
Ja anteeksi en ala pyytelemään jos olen tukasta ottanut kiinni. Koska haluan näyttää ja opettaa, että minä olin oikeassa, hän teki väärin ja rangaistus oli ansaittu. Niin paljon en todellakaan satuta, että lapsi kivusta itkisi, mutta tukasta voi ottaa napakasti kiinni, niin että se hieman tuntuu. Tärkein se, että näyttää lapselle että äiti on nyt vihainen. Jos menisin liian pitkälle rangaistuksessani että lasta sattuisi (mitä ei tule tapahtumaan) pyytäisin kyllä anteeksi ja kertoisin tehneeni väärin. Mutta jos lapsi kiukustuu saadustaan pikkuisesta tukistuksesta/äidin motkotuksesta ja alkaa itkemään kiukkuitkua niin en todellakaan pyydä anteeksi. Saatan siihen sitten tokaista vaan, että nyt on tyttö vähän väsy, olisikos se nukkumaanmeno aika =)
Väittävät tuolla parisuhdepalstalla paraikaa, että siinä kohdassa unohtuu kaiken maailman vittumaisuudet ja elämä on pelkää onnea ja autuutta!
Sitten kun se lapsi oppii laulamaan, niin sitten vasta hyvin menee.
mä en tohon sun ongelmaas puutu kun en siitä mitään tiedä! sanon vaan et se on hieno homma että sulla on läheiset välit sun pikkusiskoon!!! mä oon itse 14 ja mun isoveli on 21 ja se todellakin välittää musta!!! mun vanhemmat on aivan paskoja mut mun veli puolustaa mua koko ajan. se ei oo ees muuttanu kotoa mun takia koska pelkää et mua lyödään kun se ei oo pitämässä mun puolia ja niinhän ne tekikin kun se asui sen sillosen tyttäystävän kanssa. se sano mulle et se oottaa et oon 18 ja ottaa mut mukaan toiselle puolelle suomea niin en tapaa enää vanhempiani ja olen siitä hänelle aivan helvetin kiitollinen!!! en mä muuta tällä tarkota ko että ole sun siskos kanssa se tekee sille hyvää!!!!!! muista et se on sun ainoo siskos ja jos sille käy jotenki nii et saa sitä millään korvattuu ja tuut tunteen siitä syyllisyyttä lopun ikääs!!!!
Ymmärrän kyllä ideasi pienestä korvasta kiinni ottamisesta, mutta en pidä sitä hyvänä tapana. Et näköjään usko, että rauhallisella ohjauksella saa saman lopputuloksen, mutta jolla vanhemman ja lapsen välit pysyvät läheisempinä. Väkisin ei saa oikeaa kunnioitusta, ainoastaan aluksi pelkoa ja myöhemmin halveksuntaa.
Jos lapsi tekee väärin, hän harvoin tekee sitä ilkeyksissään, enemmänkin tietämättömyyttään ja ajattelemattomuuttaan. Jos lapsi vaikkapa rikkoo lautasen, niin oletko sitä ennen selittänyt lapselle, että mikäli hän pudottaa lautasen lattialle, se saattaa mennä rikki, eikä sitä voi korjata? Tämä voi kuulostaa naurettavalta, mutta oikeasti lapsia syyllistetään paljon asioista, joita he eivät voi tietää, ennen kuin se on kokeiltu. Vai luuletteko, että fysiikan laaja oppimäärä on tullut napanuoraa pitkin tutuksi?
Meillä on kolme poikaa, joiden kanssa olen oppinut pinnaa ja ymmärtämystä venyttämään pikku hiljaa. Pitää itse ajatella paljon, että voiko lapsi oikeasti ymmärtää, mitä tekee. Joskus toki lapset tekevät jotain kiellettyä ihan ilkeyksissään, silloin sylissäpito kasvot vastakkain eli rajoittamaton huomio yleensä auttaa, ainakin meillä. Eikä lapsi lähde minnekään ennenkuin asia on selvä.
Oma lukunsa on selvästi häiriintyneet lapset, joita varten on omat hoitotoimenpiteet, valitettavasti vain resurssit ovat jatkuvasti huonontuneet.
mies, joka ymmärtää lasta. Ilahdutit mieltäni, joka kävi jo apeaksi taas näitä kommentteja lukiessani.
En minäkään ole kauhean iloinen silloin kun korvasta ottaa. Tää meidän tilanne on hieman hankala ja niin vaikea selittää... Luulenpa että osittain lapsella taitaa olla jo uhma mutta en ole varma. Tämä on "meidän" ensimmäinen joten ei kai kasvatus voi olla ihan täysin määrätietoista mutta kuten sanottu kokemus luo varmuutta.
Harrin ehdottamaan kasvotusten oloa käytetään meillä paljon mutta tehokkuus ei ole niin hyvä.
Niin, kyllä minä ainakin pystyn näkemään pojasta milloin se tekee asiat ilkeyksissään. Lautas ja lasirikot; ei niille tietenkään voi mitään, rikkoohan aikuisetkin.
Mutta yksi asia pitää muistaa että jokainen on ihan varmasti tehnyt virheitä ensimmäisen tai jopa ensimmäisten lastensa kanssa. Ne joilla on enemmän lapsia ja tulevat tänne kertomaan miten heillä tehdään asiat niin ne on tullut kokemuksen kautta... Ei varmaan ollut ensimmäisen kanssa ihan sellaista...
Lapsen ruumiillinen rankaiseminen on Suomen laissa kielletty, jo tukkapöllyn antaminenkin. Yhden ainoan kerran olen antanut tukkapöllyä tyttärelleni ja hän muistaa sen vieläkin, 13 vuoden jälkeen. Kyllä tuollaisesta arvet jää. Ja itselle syyllisyys.
Lapsen ruumiillinen koskemattomuus pitäisi olla aivan itsestäänselvyys, mutta eipä näköjään ole. En voi mitään, mutta kyllä tuli itsellenikin huono olo lukiessani noita ihmisten kommentteja. Onko pelkäämään oppiminen Kunnioittamista, entä missä menee raja käsiksi käymiseen? Minkä verran kipua pitäisi tuottaa esimerkiksi lievästä tottelemattomuudesta, entäpä tahallisesta kurittomuudesta, silloin pitäisi varmaan jo vetää tukasta tuppu hiuksia tai vääntää korvasta niin, että pientä itkettää kauan aikaa.
Hyi--h..vetti, jos näkisin tollasta, tekisin aivan varmasti ilmoituksen viranomaisille. Puistattavaa. Oksettavaa. Lisäksi lapsi oppii, että toiseen ruumiillisesti kajoaminen on hyväksyttävää, antaa nyrkkien puhua.
Sitäpaitsi. Lapsikin on ihminen. Jos on tehnyt väärin (omatunto sen kyllä kertoo, vai kertooko?), lapselta PITÄÄ pyytää anteeksi. Haloo?????
Mielipiteitä onkin joka lähtöön. Meillä päin "tukapölly" ei ole semmoista kun sain vaikutelman sinun kirjoitelmasta että tyttäreltäsi on tukka lähtenyt!?!
Sitten tuo "lievä tottelemattomuus".... Mikä on lievää mikä ei. Sinähän et ole oikea ihminen tuomitsemaan mikä on lievää mikä ei.
Sitten lausahduksesi "antaa nyrkkien puhua", ei välttämättä johdu vanhemmista vaan ympäristön vaikuttimista... Tv, tietokone, kaverit jne...
Menehän hiukan itseesi ennenkuin tulet tänne muita arvostelemaan. Muiden viestit olen sulattanut koska jokaisella on mielipiteensä mutta sinun tyylisi kertoa mielipiteesi suorastaa suututti minut. Et voi tietää mitä tarkoittaa kun meillä otetaan korvasta. On monia mahdollisuuksia:
1. Korvasta vedetään niin että se venyy ja sattuu
2. Otetaan korvasta vaan kiinni niin ettei satuteta vaan lapsi huomaa ja tavallaan säikähtää että nyt on tehty jotain väärin
Ja meillä käytetään jälkimmäistä.
Tosiaankin sinä olet huonoin mahdollinen henkilö arvostelemaan pahoinpitelystä kun itse teet/teit samoin.
Tarkennus: tukkapölly oli silloin aikoinan pieni mutta napakahko tukistus. Ja se kerta riitti herättämään,-ei kiitos, en halua lähteä tälle tielle. Pyysin anteeksi, myös.
Itse olen lapsuudessani saanut vyön solkipäällä paljaalle pyllylle, eikä läimäisyt ja tukkapöllyt olleet harvinaisia. Kyllä tuollaiset aina mieleen jää, kumma kun jäävätkin niin lähtemättömästi.Selkäänantamisen seurauksena lakkasin puhumasta isälleni moneen vuoteen. Meni luottamus. Vaikka tavallaan nyt, tänäpäivänä tajuan, ettei isälläni ollut yksinkertaisesti "eväitä" muuhun, ja ennenvanhaan oli normaalia kurittaa ja nöyryyttää lapsia, jollakin tasolla en ole vieläkään antanut anteeksi. En voi yhtyä siihen kuoroon, joka toitottaa, että vitsaa olen saanut, ja parempi ihminen tuli.
Omalle lapselle en väkivaltaa halua, ja ilmeisesti tarvittiin ko kerta, että se asia tuli konkreettisesti havaittua eikä jäänyt johonkin juhlapuheiden tasolle.
Minusta on todella hyvä, että kyseenalaistan ruumiillisen kurituksen, ja otin opikseni. Kyllä omantunnon pitäisi sanoa, mikä on väärin.
Tietääkseni tulit tänne keskustelupalstalle kyselemään ihmisten mielipiteitä. Millanen "tyyli kertoa mielipide " olisi sitten oikeanlainen, jotta en olisi "huonoin mahdollinen ihminen" kertomaan (vääränlaisia) mielipiteitäni. Tuohtumisesi ilmaisee vain sen, että osui ja upposi.
.."Et ole ehkä oikea ihminen tuomitsemaan mikä on lievää tottelemattomuutta mikä ei".HUOM! -Esimerkkini tarkoitti lähinnä vain ilmituoda sitä, ettei ole OLEMASSAKAAN sellaista Lievää tai Vakavaa tottelemattomuutta tai jotain vastaavaa absurdia tottelemattomuusluokitusta, joka OIKEUTTAISI käymään käsiksi lapseen. Menikö perille. Epäilen.
Tämä ajatuksenvaihto tuntuu,kuin heittäisi helmiä sialle, joten onnea valitsemallasi tiellä. Etkö ymmärrä, että nuokin esimerkkisi jostakin korvasta vetämisen satuttamisasteesta ovat jostakin syvältä. Lapseen ei saa käydä kiinni. Tarvitsetko sinä oman arvovaltasi pönkittämiseksi lapsen "säikähdyttämistä". Pöpelikköön menee ja pahasti. Onneksi lapsen äiti sentään tuntuu edes vähän kypsemmältä. Piste.
Sinähän olet näköjään selvännäkijä kun pystyt tekstin perusteella niin hyvin kertomaan ihmisten luonteesta. Joten jätän kommenttisi ihan omaa arvoon...
Heips,
Tässä on hyvä linkki, josta löytyy apua pikkulasten kasvatuspulmiin: www.mll.fi. Klikkaa avautuvalta sivulta ensin kasvattajan tietokulma-saraketta ja seuraavaksi avautuvalta sivulta kasvatusvinkkejä-otsaketta/neuvoja pienten lasten kasvatuspulmiin.
Tuonne on koottu tavallisimpia huolia alle kouluikäisten kanssa ja arkisia kotikonsteja pulmien selvittämiseksi:esim lapsi: -on tottelematon/-kiukuttelee ja saa raivonpuuskia/-on jatkuvasti ärtyinen ja pahantuulinen/-syö huonosti jne jne. Kannattaa lukea!