Rauhannobelisti: "Suomessa stalinistikommunisteja ...”

Rauhannobelistimme presidentti (1994 - 2000) Martti Ahtisaari sanoo Seura-lehdelle (Seura 50/2008) antamassaan haastattelussa: ”Suomikaan ei ole vapaa stalinistikommunisteista, taistolaisista. He vaikuttavat edelleen hyvissä asemissa.”

Keitähän mahtaisivat olla nämä rauhannobelistimme tarkoittamat ”stalinistikommunistit”, joiden olisi hänen mielestään ”jo aika väistyä”?

Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti SAK:n johto? Nehän lienevät siellä kiihottavat työläisiä ja toimihenkilöitä taistelemaan joukkovoimalla työnantajia vastaan?

Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen? Pyrkii selvästi ylläpitämään hyviä suhteita naapurimaahan, ja varsinkin Venäjään ja sen nykyhallintoonkin. Presidentti Halonen ei ole selvästikään saanut hyväksyntää Martin omilta suojelijoilta varapresidentti Richard Cheneyltä ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtiltä. USA:ssa ja Ruotsissa häntä kartellaan kaikin tavoin.

Tuomioja? Kirjoittaa joskus historiastammekin ihan vääriä asioita, isoäiti oli kommunisti, ja Erkki on kaiken kukkuraksi vielä rauhanpuolustajien jäsen.

Entä Väyrynen? Lyyra? Juhani Suomi – selviä kekkoslaisia, siis suomettuneita, ja siis myös taistolaisia, ja vieläpä stalinistikommunisteja?

Entäpä sitten Heinäluoma, Soini, Arhinmäki, Korhonen ja jotkut muutkin johtavat poliitikot?

- Keksittekö muita?
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hassi...Halonen..ja lukemattomia kansanedustajia...virkamiehiä, heidän nimittäminään..jne..Moni jo siirtynyt manan majoille.

Kun palataan 79 luvulle, ja katsotaan heidän puheitaan ja toimiaan, silloista hallitusta ja kansanedustuslaitosta vastaan.

Siltä löytyy vastaus.

mm "Suomelle olisi eduksi liittyä Neuvostoliittoon" Erään jo nimetyn henkilön puhetta silloin.
On nauhalla takuuvarmasti.

KGB Stasi oli rahoittajinaan.
Siksi DDR ja Neuvostoliitto oli maailman paras "työläisetkin miljonäärejä" maa.

Vielä nämä muutamat jäänteet sieltä valtion johdossa.

Äänestä
  • Ja mitähän vielä hauskaa keksit?

    Olet itse ilmeisesti vasta päässyt vaipoistasi - tai vastikään alkanut käyttää taas vaippoja!

    Äänestä

  • Kirjoitit "taistolaiset ei ole enää eduksi Suomelle".Kysynkin milloinkas taistolaiset sitten ovat olleet eduksi Suomelle.Vastaushan on päivänselvä,EIVÄT MILLOINKAAN.Meillä oli ja on yhä tätä porukkaa jopa eduskunnassa,mikä ei todellakaan ole Suomelle eduksi.Tälläkin palstalla "pyörii" jos jonkinlaista "punapaitaa".Kun joskus tänne poikkeaa,niin samat tyypit tuntuvat olevan aina "äänessä".

    Äänestä

  • Siis Hassi ja Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ovat näitä rauhannobelistimme tarkoittamia "stalinistikommunisteja".

    Oliko ehkä joitakin muita, SAK:ssa, valtionhallinnossa, kunnissa, ministeriöissä, yliopistoissa, ja jopa liike-elämässä kenties?

    Äänestä

"hyvissä asemissa" poissulki stalinistikommunisteista oikeastaan kaikki muut kuin itsensä.

Jos esim. Tennilä, Laakso, Tiusanen, Lapintie eivät ole kirjoittajan mielestä tarpeeksi taistolaisia, niin sitten on käännyttävä jonkun Josif-Lavrenti -yhteensopivan meedion puoleen.
Arhinmäki ei ole ideologisen puolen suorittajia.

Muista mainituista nimista ei ole stallareiksi, ei Suomessa eikä omissa maissaan.

Äänestä
  • Tennilä ja kumppanit ovat varmasti kauheita stalinisteja, vaarallisiakin, mutta ovatko he "hyvissä asemissa", kuten rauhannobelistimme Martti Ahtisaari sanoo?

    Hehän ovat tietääkseni 'vain' kansanedustajia, ja pienenä porukkana tuskin kovin ratkaisevasti vaikuttavat päätöksentekoon. Eivät ainakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


”hyvissä asemissa" kirjoitti:

Rauhannobelistimme presidentti (1994 - 2000) Martti Ahtisaari sanoo Seura-lehdelle (Seura 50/2008) antamassaan haastattelussa: ”Suomikaan ei ole vapaa stalinistikommunisteista, taistolaisista. He vaikuttavat edelleen hyvissä asemissa.”

Keitähän mahtaisivat olla nämä rauhannobelistimme tarkoittamat ”stalinistikommunistit”, joiden olisi hänen mielestään ”jo aika väistyä”?

Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti SAK:n johto? Nehän lienevät siellä kiihottavat työläisiä ja toimihenkilöitä taistelemaan joukkovoimalla työnantajia vastaan?

Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen? Pyrkii selvästi ylläpitämään hyviä suhteita naapurimaahan, ja varsinkin Venäjään ja sen nykyhallintoonkin. Presidentti Halonen ei ole selvästikään saanut hyväksyntää Martin omilta suojelijoilta varapresidentti Richard Cheneyltä ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtiltä. USA:ssa ja Ruotsissa häntä kartellaan kaikin tavoin.

Tuomioja? Kirjoittaa joskus historiastammekin ihan vääriä asioita, isoäiti oli kommunisti, ja Erkki on kaiken kukkuraksi vielä rauhanpuolustajien jäsen.

Entä Väyrynen? Lyyra? Juhani Suomi – selviä kekkoslaisia, siis suomettuneita, ja siis myös taistolaisia, ja vieläpä stalinistikommunisteja?

Entäpä sitten Heinäluoma, Soini, Arhinmäki, Korhonen ja jotkut muutkin johtavat poliitikot?

- Keksittekö muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu