Viinan kiroista ei turhaan puhuta seuroissa. Monia perheitä on rikkoutunut liiallisen alkoholin käytön takia. Monet surmat olisi jäänyt tekemättä, jos ihmiset eivät olisi olleet humalassa.
Tosi monet ihmiset ovat menettäneet myös mielenterveytensä liian juomisen seurauksena. Alkoholin haitoista pitäisi puhuakkin laajasti.
Alkoholin kulutukseen voidaan vaikuttaa nostamalla hintaa, ja rajoittamalla myyntiä. Mielestäni kaikki alkoholituote pitäisi siirtää alkoon. Tavallisissa marketeissa ja huoltamoilla ei tarvisi myydä lainkaan alkoholia, ellei niiden yhteydessä ole erillistä alkoa.
Baarien aukioloaikoja on myös muutettava. Ne ei saisi olla nykymallin mukaan neljään asti auki. Väsymys yhdessä humalan kans saa aikaan kaikkea ikävää. Väsymys usein voimistaa alkoholin vaikutusta. Toisinaan myös joitain ihmisiä sammuu hankeen ja jotku menettävät tämän takia henkensä.
Alkoholi ei todellakaan sovi kaikille.
Yksi ikävä piirre vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on ollut se, että alkoholimyönteisiä nuoria on yhä enemmän. Tosin kyllähän sitä joskus voi vähän kohtuudella nauttia, mutta monilla juominen vain voi riistäytyä käsistä. Suosittelenkin, että jos näkee, ettei alkoholin käyttö pysy hanskassa, niin ei käytä sitä lainkaan. Itse saatan silloin tällöin ottaa kunnon wiskiä. Olen harrastanut wiskin juontia parisenkymmentä vuotta, eikä se ole uskoani vienyt. Olen oppinut käyttää alkoholia oikealla tavalla. Ja olen edelleen säilynyt vanhoillislestadiolaisena.

Vastaukset 10
Vanhimmat
.......
Kyllä mun mielestä kohtuunauttiminen on ihan okei. Jos juominen ei pysy hanskassa, ni sit pidättäytyy kokonaan.
Oikeanlaisessa seurassa alkoholin käyttökin pysyy paremmin hanskassa. Sellaisissa piireissä, joissa käytetään liikaa alkoholia, kannattaa pysyä erossa.
Itse muiden kavereitteni kans, jotka myöskin ovat vl:iä, juomme kohtuudella alkoholia ja pelaillaan erilaisia lautapelejä. Etenkin monopolia ja trivial pursuitia pelaamme usein hyvällä porukalla. Ja kaksi kertaa viikossa käymme samalla porukalla pelaamassa sählyä.
Vain vanhoja hyviä viskejä, ei koskista koskaan, se bannaan on julistettu...
Valmistusprosessissa siihen nimittäin lisätään hiukkasen metyylialkoholia, jotta saadaan aikaan ne keljut kohmelot.
Sopii kokeilla, ota iloinen ilta puhtaasta spriistä sekoitetulla juomalla. Aamulla herätessä on karmea jano, mutta ei kipeä pää. Katsos kun sprii on pelkkää etyylialkoholia, ilman epäpuhtauksia.
Tee sama kossulla, aamusella sinulla on hirveä jysäri ja paha olo.
Tämä tehdään meille suomalaisille Alkon toimesta ja kansanedustajiemme tahdosta. MOT.
Kunnon vanhaa viskiä niin aamulla kun otat lasillisen vettä niin leijut pilven päällä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000040083572
Onkin niitä muutamia puolia vl-liikkeessä, että alkoholia ei hyväksytä. Se ei aiheuttaa niin paljon pahaa, että useimmille on hyvä pysyä siitä kokonaan erossa.
Käypä jonain sopivana loskapäivänä rauhanyhdistyksen parkkipaikalla, kun porukka käynnistelee kennelvaunujaan. Ilmassa on vahvana niin metyyli- kuin isopropyylialkoholin haju. Puheet alkoholin hyvksymisestä ja käytäntö ovat aivan eri asioita.
Jokaisen alkoholia käyttävän henkilön tulisi tutkia itseään miksi minä tarvitsen rauhoittavaa lääkettä.
Ihmistä ei johda tuhoon alkoholi, vaan se syy miksi ihmisen pitää juoda kurkustaan alas alkoholia.
Kukaan ihminen ei tarvitse koskaan alkoholia.
Alkoholin juomista ei kukaan voi perustella millään tarpeella.
Tarpeetonta HYVÄÄ nam nam, en minäkään ota mitenkään tarpeeseen vaan aivan tarpeettomana sen nautin hyvällä mielellä ja omallatunnolla...
Koska seurakuntamme tiivis käsitys aklkohoolista on valhetta jota he pitävät totuutena, ja valhe tulee itseltään Larssilta, hänhän vihasi viinaan ihan vihaamalla, isänsä kun oli alkkis joka antoi perheelleen myös tuntuman karvaskeppiin...
Sieltä juurensa on alkohooliasenteeseen saanut seurakuntamme joka niin rakas on meitä hakatessaan, kai sekin on Larssin perintöä...