jaksaa

jännittävää odottaa vuotta 2012 kun sanotaan että silloin on ennustettu tapahtuvaksi suuria jopa iso osa ihmiskunnasta voi tuhoutua.ehkä olemme onnekkaita ja tämä suomenmaakin tuhoutuu ja niin olemme mennyttä eikä muistoakaan jää meistä.ja vaan 4vuotta ei olisi paha aika odottaa.
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen jo odottanut tuota vuotta vuodesta -96, eli 12 vuotta nyt. Näin tuolloin unen, jossa sanottiin että kuolen 28 vuotiaana, ja se on 2012. Myöhemmin sain kuulla siitä että sama vuosi löytyy maya- ja hopi-intiaanien ennustuksista maailmanloppuna. Tuli hieman outo olo, ja aloin itsekin uskoa tuohon uneen. Edelleen odotan tuota vuotta, vaikken enää uskokaan että mitään tapahtuisi.

Äänestä

Jumalan Sanan valossa ei ihminen voi ennustella vuosilukuja tulevista pahoista ajoista. Tätä puuhaa on aina yritelty. Uhkavuodet tulevat ja menevät. Älä odottele ja usko moisiin ennusteluihin. Ei niitä anneta kenenkään ihmisen ennalta tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4vuotta kirjoitti:

jännittävää odottaa vuotta 2012 kun sanotaan että silloin on ennustettu tapahtuvaksi suuria jopa iso osa ihmiskunnasta voi tuhoutua.ehkä olemme onnekkaita ja tämä suomenmaakin tuhoutuu ja niin olemme mennyttä eikä muistoakaan jää meistä.ja vaan 4vuotta ei olisi paha aika odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu