Lopun alkusoittoa

10 vuotta on todella pitkä aika. Jos koko tuon ajan olet voinut pahoin, ilman valoisampia aikoja, ilman toivoa paremmasta, eikä mikään annettu apu ole sinua tavoittanut kaikkien noiden vuosien aikana, niin ainakaan minä en sinua tuomitse jos todella päätitkin ettet enää jaksa.
Minusta on todella kylmää niiltä ihmisiltä, jotka tuomitsevat mahdollisen ratkaisusi päättää omasta elämästään, jos noin pitkä aika on kulunut kärsien, eikä parempaa tunnu löytyvän.
Kaikista eniten toivoisin kyllä, että sinunkin kohdallasi ihme vielä tapahtuisi ja suunta menisi parempaan.
Jos olisin vieressäsi, halaisin sinua.

itsestäsi kiinni asiat. Voisit aloittaa opiskelun tai jonkun harrastuksen. Töitäkin on tarjolla, ehkä hanttihommia, mutta kyllä sekin sängyssä makaamisen päivästä toiseen voittaa.
Entäs perheesi? Pidätkö yhteyttä heihin?

Aloita heti ensi vuonna muutos elämässäsi.

Teet itse itsestäsi sen mitä olet.
Muuta itsesi kokonaan toiseksi.

Muuta ajattelusi, poista itseviha ja itsesääli.
Muuta ulkonäkösi, sellaiseksi että voit olla tyytyväinen itseesi.
Silloin voit olla tyytyväinen itseesi kun
olet tehnyt parhaasi sillä mitä sinulla on.
Kun muutat itsesi niin poistat samalla syyn tuntea pahaa oloa.

Älä tavoittele elämässä pätemistä,
sillä ei ole mitään virkaa eikä merkitystä.

Tärkeää on vain se että elää.





Minullakaan ei ole "mitään" mutta se ei haittaa.
Minä hengitän ja olen tietoinen siitä. Se on kaikki mitä tarvitaan.

>Viimeiset kymmenen vuotta olen toivonut kuolemaa. Se on pitkä aika.>

Todella pitkä...



>Terapia ei ole tuottanut tulosta, lääkkeet olivat katastrofi.>

Ei ne kaikille toimikaan, kumpikaan niistä. Mutta tiedätkö, silti voi löytyä jotain ihan muuta, mikä auttaakin. Ja sitä jotain muuta kannattaa etsiä.

Oletko muuten kokeillut vain yhdenlaisia lääkkeitä? Joskus kestää aikansa, ennen kuin sopiva lääke löytyy. Sama pätee myös terapeutteihin, kaikkien kanssa ei vain tule toimeen...



>Olen kuollut vaikka hengitänkin.>

Kuulostaa niin tutulta, olen itsekin ollut vielä muutama vuosi sitten... En tosin enää. Uskothan, että tuosta tunteesta on mahdollista päästä eroon?



>Minulla ei ole ketään, ei ainuttakaan ystävää tai edes tuttua, jolle soittaa tai tekstata tai jonka luona käydä>

Mutta sehän on todella raskasta. Ystävistä voisi olla jopa enemmän apua kuin terapeutista.



>Minulla ei ole elämää: ei harrastuksia, työtä eikä opiskelupaikkaa. Minulla ei ole haaveita eikä suunnitelmia.>

Ehkä kannattaisi sittenkin yrittää haaveilla jostain. Vaikka siitä opiskelupaikasta. Jos vain löytyisi joku ala, joka kiinnostaisi edes vähän. En tosin missään tapauksessa sano, että pitäisi, mutta se voisi ehkä tuoda jotain uutta sisältöä elämään. Ja sieltä opiskelupaikasta voisi löytää jonkun mukavan ihmisen, jonka kanssa voisi viettää aikaa. Harrastus voisi myös olla ihan virkistävä vaihtoehto.



>Maailmassa ei ole sanoja, joilla voisin kuvata jokapäiväistä itsevihaani,>

Sä olet arvokas ihminen. Ehkä sua on vain kohdeltu niin huonosti, ettet kykene sitä enää uskomaan, mutta se miten sua on kohdeltu ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että sä olet arvokas ihminen. Et vastenmielinen, et hirveä, vaan hieno ihminen, jolla olisi oikeus saada elämäänsä jotain parempaa. Jotain muutakin kuin jatkuvaa kipua.



>Minulla on jo oikeus kieltäytyä tästä.
Oikeus sanoa vihdoinkin: EI ENÄÄ.>

Sulla on ehdottomasti oikeus sanoa "ei enää" paskalle elämälle, mutta ratkaisu voisi olla sittenkin jotain muuta kuin kuolema. Ratkaisu voisi olla vaikka muutos. Mä tiedän ihan tasan tarkkaan miten vaikea siihen muutokseen on uskoa, jos olo on ihan hirveä. Tiedän, että on melkein mahdoton jaksaa aloittaa mitään uutta, jos voi niin huonosti, että sängystä nouseminenkin tuntuu työltä. Mutta jos sä jaksaisit vielä sittenkin yrittää.



Jos sä haluat kirjoittaa mulle, jutella jonkun kanssa, joka oikein mielellään haluaisi olla sun ystäväsi, niin tässä on mun mailiosoite:

[email protected]