Sinne ollaan matkalla Maaliskuun lopulla ja odotamme että siellä saa olla naturistina rannalla.
Ollaan käyty Coraleijossa ja siellä oli rento meininki!
Olisiko syytä vuokrata auton viikoksi vai onko naturistiranta niin lähellä että voisi kävellä sinne?
Fuenventuura / Jandia
5
2982
Vastaukset
- suoraan muista,
onko joku ranta sellainen, jossa ei saisi olla ilman vaatteita. Fuenten rannoillahan saa olla ihan siten kuin haluaa. Kaikki suvaitsevaisesti sekaisin.
- Fuertenkävijä
Virallisesti kaikkialla espanjalaisilla rannoilla on samat säännöt. Vähän niinkuin Suomessa. Alastomuutta ei erikseen kielletä. Ns. nakurannat ovat perinteisiä nakurantoja, jotka "vain ovat" nakurantoja. Alueet, joissa on vuokrattavia aurinkotuoleja, ovat vuokrausbisnestä hoitavan määrättävissä. (siis se määrätty palsta). Perinteisesti on myös alueita, joissa ollaan vaatetettuna, eli kaupunkien rannat. Fuerteventuran rannoista Corralejon kaupunkiranta ja Caleta del Fustes olivat vaatettujen rantoja silloin, kun itse olen niiden ohi mennyt.
Suosittelen auton vuokraamista koko loman ajaksi, sillä varsinkin saaren pohjoisosan länsirannalta löytyy aivan upeita rantoja.
- Faubus
Riippuu tietysti siitä missä hotellissa majoitutte, mutta kyllä Jandian kylän kohdalla olevilla rannoilla on paljon naturisteja ihan kävelyetäisyydellä esim. niistä hotelleista, joihin Aurinkomatkat järjestää pakettimatkoja.
Auton saa edullisesti paikan päältäkin vaikka päiväksi tai pariksi, jos tuntuu siltä että haluaisi nähdä saarta enemmän.
Jandia on muuten aivan fantastinen naturistikohde, jota suosittelen kaikille!- naturistipari jopa jäsen
Eiköhän me pärjätään kunhan on aurinkoa!
- heihei
naturistipari jopa jäsen kirjoitti:
Eiköhän me pärjätään kunhan on aurinkoa!
Jandian alueen kaikki rannat ovat vapaita, mutta kylän hotellien edustalla on pari selvästi tekstiilien hallitsemaa järjestäytynyttä aluetta, joilla ihmisillä on pääsääntöisesti ranta-asu päällä.
Kylän laidalta pohjoiskoilliseen kääntyvä 20 km rantakaista on yhtälailla tekstiilien kuin nudistien käytössä. Siellä voi tehdä loppumattomilta tuntuvia rantalenkkejä ilman rihman kiertämään ja aiheuttamatta hämmennystä. Rantakaistan parhaimmat beachit ja nudistien erityisesti suosituimmat alueet ovat n.10 km päässä Rico del Pason ympäristössä. Sinne pääsee mukavasti kävellen Jandiasta, mutta kannattaa ottaa jokin vaate mukaan kahvilassa käyntiä varten.
Omalla autolla pääsee suoraan keskelle parhaita paikkoja. Muutenkin autoa kannattaa suosia, sillä vaikka se lisää kahden hengen lomakuluja 5-10%, antaa se valtavasti enemmän lisämahdollisuuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901