Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Laiholle olisi

Nyt kanattaisi Laihon ehdottomasti pyytää KRP:tä tutkimaan Madoff-skandaaliin sekaantuneiden pankkien ja heidän johtajien toimia.

Hehän ovat ilmeisesti osallisia laittomaan rahankeräysrikokseen ja törkeään petokseen. Pankkien tilit tulisi tutkia ja selvittää paljonko he ovat ehtineet nostaa voittojaan.

Lisäksi pankkien varat tulisi jäädyttää ja mahdollisesti saatu rikoshyöty tulisi palauttaa sijoittaneille asiakkaille jolloin riski jäisi pankille itselleen.

Kyllä sisäministerin ja etenkin Laihon pitäisi nyt ehdottomasti olla kiinnostunut asiasta, on tämä mittaluokassa niin ainutlaatuisen suuri ponzi ettei sanotuksi saa.

On kuitenkin selvää ettei Laiho tai muukaan instanssi tule käsittelemään asiaa tältä kantilta vaikka oikeusvaltioperiaatteen ja tasavertaisuuden mukaan näin tulisikin toimia. Tämä osaltaan vahvistaa kansalaisille käsitystä siitä ettemme me todellisuudessa elä missäään oikeusvaltiossa jota Laiho niin kovasti on esittänyt puolustavansa.    
0557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taas töitä kirjoitti:

Nyt kanattaisi Laihon ehdottomasti pyytää KRP:tä tutkimaan Madoff-skandaaliin sekaantuneiden pankkien ja heidän johtajien toimia.

Hehän ovat ilmeisesti osallisia laittomaan rahankeräysrikokseen ja törkeään petokseen. Pankkien tilit tulisi tutkia ja selvittää paljonko he ovat ehtineet nostaa voittojaan.

Lisäksi pankkien varat tulisi jäädyttää ja mahdollisesti saatu rikoshyöty tulisi palauttaa sijoittaneille asiakkaille jolloin riski jäisi pankille itselleen.

Kyllä sisäministerin ja etenkin Laihon pitäisi nyt ehdottomasti olla kiinnostunut asiasta, on tämä mittaluokassa niin ainutlaatuisen suuri ponzi ettei sanotuksi saa.

On kuitenkin selvää ettei Laiho tai muukaan instanssi tule käsittelemään asiaa tältä kantilta vaikka oikeusvaltioperiaatteen ja tasavertaisuuden mukaan näin tulisikin toimia. Tämä osaltaan vahvistaa kansalaisille käsitystä siitä ettemme me todellisuudessa elä missäään oikeusvaltiossa jota Laiho niin kovasti on esittänyt puolustavansa.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu