Nyt apua! Järkyttävä pelko iskenyt vatsakipujen vuoksi. Olisiko kellään antaa nettidiagnoosia ;) kun odottelen oikealle lääkärille pääsyä (perjantaina).
Tilanne seuraava: vuosi sitten 12/07 alkoivat ylärefluksin oireet. Kurkkukipua, röyhtäilyä. Samoihin aikoihin alkoi tulla vatsakramppeja. Krampit alkavat oikealta puolelta vatsaa, noin keskivatsan korkeudelta siirtyen äkkiä koko ylävatsan alueelle puristavana, erittäin kovana kipuna. Pian kipu leviää koko vatsaan, kuitenkin enin kipu edelleen siinä ylävatsalla, ehkä enemmän oikealla puolen. Kipu on niin kovaa, että täyty mennä maate, ja aina vatsalleen ja samalla ikäänkuin venytää selkää kaarelle, jotta kipu helpottaa. Kipukohtaus on ohi muutamassa minuutissa.
Kohtauksia tuli pitkin kevättä ja kesää muutamia kertoja viikossa/kuukaudessa. Silloin en älynnyt pelätä niitä, koska minulla epäillään endometrioosia ja ne oli helppo laittaa k.o sairauden piikkiin, kun kohtaukset näyttivät tulevan sykleissä kuukautiskierron mukaan. Silloin ei kyllä ihmetyttänyt "kuukautiskivun" sijainti, kun harvemminhan niitä ylävatsalla esiintyy..
Lääkäriltä sain puolikkaan diagnoosin refluksista syyskuussa ja Nexium-reseptin kouraan. En silloin osannut mainita näistä vatsakivuista mitään. Suolisto-oireita ei ole, minkäänlaisia, vatsa toimii hyvin. Tai no, ilmavaivoja on, paljon. Se on myös endometrioosin oire.
Lääkäri sanoi, että ei vielä tähystystä, seuraillaan.
Nyt noita kipukohtauksia on alkanut tulemaan lähes joka päivä yksi. Eivät koskaan kestä viittä minuuttia kauempaa. Säteilee joskus alaselkään tuo kipu. Kohtauksen aikana oksettaa, tulee kylmä hiki, ei voi liikkua. kamalaa on, jos ei ole kotona eikä pääse makuulleen.
Kohtaukset eivät ole yhteydessä syömisiin, niitä tulee tyhjään vatsaankin. Ruokavalio on ollut aika lailla rasvaton refluksin toteamisesta alkaen.
Sappivaivaa se ei voine olla, koska kipu ei säteile selkään, ulosteet ovat normaaleja ja kohtaukset eivät koskaan kestä tunteja, vaan minuutteja. En ole myöskään ylipainoinen enkä syö rasvaista ruokaa.
Kaiken huipuksi olen raskaana, enkä voi syödä tuota Nexiumia enää. Suurin pelkoni tässä nyt on joku maksasyöpä tms. vaikka yleisvointi onkin hyvä, en ole laihtunut ja veriarvot olivat ainakin lokakuussa erinomaiset (pvk, maksa-arvot, keliakia, kilppari, sokerit, jne..).
Tuleeko kenelläkään mieleen, että oireeni voisivat johtua helikobakteerista? Mulla ei ennen tuota viime vuoden joulukuuta ole ollut koskaan vatsavaivoja. Ei närästystä, ei mitään. Ja sitten yhtäkkiä alkaakin närästämään ja kamalia vatsakipuja.
En tiedä, ihan kamala stressi, ei taida tehdä kovin hyvää vauvallekaan, raskaus vasta alussa.
Vatsakivut vievät melkein tajun
6
3390
Vastaukset
- MYY////
paitsi paljon harvemmin, tuskin on syöpää, minulla refluksia. Se voi tehdä kaikenlaista, tai sappikivet, heliko jne. Syöpää tuskin.
- mh-bakteerikato on
kvht-altistuksen seurausta-testaa tilanne ja pyri kvht-altisteettomaan tilaan ja aloita mh-bakteereiden syönti välittömästi vauvankin vuoksi!
Toivottavasti sinulle osuu lääkäri joka tuntee nämä bakteerikuviot.
.
Oiretesti:
KVHT-altistusta (=Kosteus-Vaurio-Home-Toksiini altistus, Toksiini=Myrkky) ei voida todeta yksilö-tasolla veren IgG-vasta-aineista, eikä ihon prick-testeillä. KVHT-altistus voidaan todeta alla olevalla oire-testillä, tai keuhkojen BAL-huuhtelulla. Kun epäillään kosteus-vaurio-hometta, voi sen olemassa olon varmistaa koti-konstillakin ja poistaa ensi-apuna välitön terveys-haitta. Koska kosteus-vaurio-hometta ei välttämättä ole näkyvissä, eikä se välttämättä haise, niin on vielä yksi varma koti-konsti todeta sen olemassa olo. */ Kosteus-vaurio-homeen hajusta-kanta-pään kautta koettua ja käytännössä testattua: Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteus-vaurio-hometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kosteus-vaurio-homeelle. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä, haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on. Mitä tästä opimme? No miksei haise? Homeita tunnetaan yli sata-tuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveys-haitan, tai vakavan terveys-haitan. Edellä mainituista homeista koostuu rakenteissa muhiva home-cocktail.
1. Välittömästi haiseva home-cocktail.
- Tämä ryhmä on vain muutama prosentti kaikista kosteus-vaurio-home kohteista.
2. Haisematon home-cocktail */.
- Tällaisen home-cocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa (vuosia) kosteus-vaurio-home-toksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu home-koira. Tämä ryhmä on valta-osa kaikista kosteus-vaurio-home kohteista!
Tuon sala-kavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oire-testin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi koti-konstiksi todeta kosteus-vaurio-homeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kosteus-vaurio-homeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi: Huomaa testin *-kohdat, koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen.
a|b|c|d|e|f|g|h|
_|_|_|_|_|_|_|_| 1*Unettomuutta
_|_|_|_|_|_|_|_| 2*Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä
_|_|_|_|_|_|_|_| 3*Unelias-sekava olo levosta huolimatta
_|_|_|_|_|_|_|_| 4*Huimausta
_|_|_|_|_|_|_|_| 5*Pahoinvointia ja oksentelua
_|_|_|_|_|_|_|_| 6*Kiukkuinen, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta
_|_|_|_|_|_|_|_| 7*Vapina
_|_|_|_|_|_|_|_| 8*Viiltää-salamana leikkaavaa pään-särkyä
_|_|_|_|_|_|_|_| 9*Tavallista pään-särkyä
_|_|_|_|_|_|_|_|10*Keskittymis-vaikeuksia
_|_|_|_|_|_|_|_|11*Aloite-kyvyttömyyttä
_|_|_|_|_|_|_|_|12*Lähi-muisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti
_|_|_|_|_|_|_|_|13*Sinun on vaikea muistaa sanoja-tuntemasi naapurin nimeä et muista
_|_|_|_|_|_|_|_|14*Kun alat kertomaan jostakin asiasta.Saman tien unohdat mitä piti sanoa
_|_|_|_|_|_|_|_|15*Nielemisvaikeudet
_|_|_|_|_|_|_|_|16*Kasvojen ja raajojen tunnottomuus
_|_|_|_|_|_|_|_|17.Allergiat ja anafylaksia(vakava allerginen reaktio)
_|_|_|_|_|_|_|_|18.Astma, tai astman tyyppinen tila
_|_|_|_|_|_|_|_|19.Hengitysvaikeudet
_|_|_|_|_|_|_|_|20.Syöpä
_|_|_|_|_|_|_|_|21.Hiusten lähtöä
_|_|_|_|_|_|_|_|22.Veristä yskää
_|_|_|_|_|_|_|_|23.Keuhko-veren-vuotoa
_|_|_|_|_|_|_|_|24.Voimaton, jo yhden kerroksen porras-kävely vie voimat
_|_|_|_|_|_|_|_|25.Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkää, jossa voi olla verta
_|_|_|_|_|_|_|_|26.Sieraimet ovat tukossa
_|_|_|_|_|_|_|_|27.Liman muodostus hengitys-teissä, esim. aamuisin saat yskiä hartaasti
_|_|_|_|_|_|_|_|28.Palan-tunne/kuristava-tunne kurkussa/kurkun -kutina, -käheys ja -kipu
_|_|_|_|_|_|_|_|29.Turvonneet imusolmukkeet
_|_|_|_|_|_|_|_|30.Turvonneet rauhaset
_|_|_|_|_|_|_|_|31.Nenä-veren-vuotoa
_|_|_|_|_|_|_|_|32.Puhe käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua
_|_|_|_|_|_|_|_|33.Pientä kuumeilua, tai ali-lämpöä muutaman asteen kymmenyksen-1C-asteen
_|_|_|_|_|_|_|_|34.Vilun väristykset
_|_|_|_|_|_|_|_|35.Yöhikoilu
_|_|_|_|_|_|_|_|36.Olotila on kuin tulisi flunssa-sairaaksi, mutta ei sitten tulekaan
_|_|_|_|_|_|_|_|37.Silmiä särkee ja ne saattavat verestää ja rähmiä
_|_|_|_|_|_|_|_|38.Katse on epä-tarkka
_|_|_|_|_|_|_|_|39.Näköhäiriöitä
_|_|_|_|_|_|_|_|40.Korvien kutina
_|_|_|_|_|_|_|_|41.Ihon kutina, kihelmöinti ja pistely. Pahenee suihkussa ja löylyssä
_|_|_|_|_|_|_|_|42.Akne
_|_|_|_|_|_|_|_|43.Mustelmia (muuten selittämättömiä)
_|_|_|_|_|_|_|_|44.Nivel(joint)-kipuja
_|_|_|_|_|_|_|_|45.Lihas-kipuja
_|_|_|_|_|_|_|_|46.Lihas-jäykkyyttä, varsinkin aamulla lihas-jäykkyys vaikeuttaa kävelyä
_|_|_|_|_|_|_|_|47.Näppyjä
_|_|_|_|_|_|_|_|48.Veri-suonet nousevat ns pinnalle
_|_|_|_|_|_|_|_|49.Läiskiä iholla
_|_|_|_|_|_|_|_|50.Veren-purkautumia iholla
_|_|_|_|_|_|_|_|51.Herkistyminen lisä-aineille
_|_|_|_|_|_|_|_|52.Herkistyminen erilaisille keino-hajuille
_|_|_|_|_|_|_|_|53.Suussa on outo mantelimainen makea maku
_|_|_|_|_|_|_|_|54.Limakalvot (mucous membrane) kuivaa, syljen eritys on vajaata
_|_|_|_|_|_|_|_|55.Virtsan eritys on runsasta
_|_|_|_|_|_|_|_|56.Haiseva tumma virtsa, virtsatie-infektio. Aina ensin lääkärin tutkimus
_|_|_|_|_|_|_|_|57.Munuaisten, virtsarakon ja virtsateiden kipu
_|_|_|_|_|_|_|_|58.Hedelmättömyys
_|_|_|_|_|_|_|_|59.Endometrioosi ja emättimen hiiva-infektiot(!!!)
_|_|_|_|_|_|_|_|60.Vatsa-kipu, ripuli/ummetus, runsaat ilma-vaivat, jne
_|_|_|_|_|_|_|_|61.Toistuvat poski-ontelo tulehdukset. Aina ensin lääkärin tutkimus
_|_|_|_|_|_|_|_|62.Kipeät jalkapohjat(sole)
Osumia yhteensä:
a=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|b=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|c=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|_|d=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|_|_|e=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|_|_|_|f=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|_|_|_|_|g=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
_|_|_|_|_|_|_|h=____kpl Nimi:_________.____________________pv.___.___.______
Tulkinta-ohjeet: Katso kokonaisuutta. Älä tuijota ainoastaan yhtä oiretta, koska se voi käydä useampaan sairauteen.
- 0....5 oiretta: Et ole altistunut kosteus-vaurio-homeelle.
- Yli 5 oiretta: Kyseessä on todennäköisesti kosteus-vaurio-home-toksiini.
- Yli 10 oiretta: Etsi kosteus-vaurio-homeettomat tilat asumiseen, työn-tekoon, jne.
- Yli 20 oiretta: Poistu välittömästi kosteus-vaurio-homeen saastuttamista tiloista.
- Yli 30 oiretta: Kyseessä on vakava kosteus-vaurio-home-toksiini altistus.
Edellä olevaa testi-listaa voit käyttää kosteus-vaurio-home tilanteen seuraamiseen uusimalla testin, kun havaitset muutoksia terveyden-tilassasi, tai sisä-ilmassa.
Kosteus-vaurio-homeen toteamisessa sinua auttaa myöskin koti-kuntasi terveys-tarkastaja.
Paras ja tehokkain hoito on lopettaa altistuminen kosteus-vaurio-home-toksiinille ja maito-happo-bakteerit.
Seuraavassa on suuntaa antava ohje, oireiden poistumiselle, kun altistuminen kosteus-vaurio-home-toksiinille loppuu:
- Yli 30-oiretta, oireilu loppuu noin 12- ~ kuukaudessa.
- Yli 20-oiretta, oireilu loppuu noin 6 -12 kuukaudessa.
- Yli 10-oiretta, oireilu loppuu noin 4 - 6 kuukaudessa.
Huomaa, että kosteus-vaurio-home-toksiini on saattanut aiheuttaa pysyviä kudos-vaurioita, jolloin oireilet aina heti altistuessasi kosteus-vaurio-home-toksiinille ja luonnon-homeelle.
KVHT-altistus aiheuttaa vaurioita kaikissa kudoksissa ja kaikilla lima-kalvoilla. Aiheuttaen keuhkojen lima-kalvoilla astman tyyppisen tulehdus-tilan. KVHT-altistus tuhoaa tarpeellisia mh-bakteereita, josta seuraa immuuni-puolustuksen alenema, josta taas seuraa hormonaalisen- ja hermostollisen-järjestelmän alenema, kunnes limakalvot ovat niin ohuet, että veri irtoaa ja immuuni-puolustus romahtaa kokonaan, jolloin elimistö ei pysty enää taistelemaan sairauksia vastaan.
---
Lääkärikään ei pysty edellä mainitussa KVHT-altistuksessa tekemään muuta, kuin:
1. Altistuksen pysyvä lopettaminen, joka on tärkein,
2. Maito-happo-bakteerit, joka on ainoa lääkinnällinen lääke KVHT-altistuksessa. Oikea bakteeri-kanta (katso kolme tärkeintä bakteeria alempaa) joka sisältää vähintään 5(suositus on 10)-miljardia bakteeria/vrk, poistaa-lievittää oireilua, mutta kokonaan oireilu poistuu vasta kun sen lisäksi KVHT-altistuminen loppuu pysyvästi. Kun haluat tietää onko sinulle tullut jo pysyviä kudos-vaurioita, niin sen näet jo tuolla ylempänä olevalla testillä. Testin lopussa on suuntaa antava ohje oireilun poistumiselle laskettuna oireilun tämän-hetkisestä tasosta. Mikäli akuuttia tarvetta ei ole, kannattaa siirtää sitä lääkärissä käyntiä, kunnes näet onko se edes tarpeen. Ja vasta sitten jos oire-taso ei laske alle viiden osuman, vaan jämähtää noin 10-osuman tienooseen, niin voidaan päätellä se että kudos-vaurioita on jo tullut ja sen jälkeen tarvitaan lääkäriä etsimään missä ne kudos-vauriot on ja mitä sitten on tehtävissä. Tietenkin jos on akuutti tarve, niin sitten pitää mennä heti lääkäriin!
lähde:
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/ - Nexiumista
Kysy lääkäriltä, voitko syödä NExiumia, vaikka olet raskaana. Jos hän ei osaa sanoa, kysy teratologisesta tietokeskuksesta.
Monet pitkäaikaissairaat syövät vaikka mitä lääkkeitä, kun ovat raskaana. - Rev.McMoon
kofeiini aiheuttaa vatsakramppeja keskushermoston kautta, raskaus hidastaa kofeiinin poistumista kehosta huomattavasti, joten se voi pahentaa tilannetta.
- chiliman
Minulla on jonkinasteista samaa vaivaa. Refluksilla on osansa asiassa, mutta myös pelkkä stressi voi vaikuttaa tuolla tavalla. Stressivaiva ja refluksi on hankala yhdistelmä.
Jos jatkat Nexiumia, niin otatko sitä oikein? Muistaakseni sitä otetaans amalla tavalla kuin Somacia eli aamulla 1 h ennen aamaista. Ainakaan Somac ei tehoa millään lailla, jos tätä ei noudata.
Suosittelen myös kokeilemaan Gastronel luontaistuotetta. Siitä on juttua tällä palstalla.
Kyseisen tuotteen perusidea on hoidella koko ruoansulatuskanavaa. Nexiumit hoita vain yhtä vaivaa.
Vältä kofeiinia. - tutkittu jo
se sappi? Nimittäin, minulakin oli joitakin tuollaisia lyhyitä muutamia minuuteja kestäviä sappikohtauksia (joita en tietenkään silloin niiksi tunnistanut). Lähes tajub vievä kipu ilmeisimmin johtui sappirakosta liikkeelle lähtenestä sappikivestä joka meni läpi sapitiehyen aiheuttan helvetilliset kivut. Lisäksi minulla oli myös perinteisiä pitkäkestoisia sappikohtauksia, kun jokus suurempi kivi tukki sappirakon aukon. Leikattaessa rakko olikin nitä pieniä kiviä täynnä ja silloin tällöin joku niistä kiikasti siis tiehyeissä.
Minunkaan sappikohtaukset eivt ihan aina tulleet tiettyjen ruokien jälkeen, olen ja olin silloinkin myös normaalipainoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006374
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303813törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283190Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42869