teinillä aina lahjatoiveena

raha raha raha

Minua harmittaa, kun kummilapsellani, joka nyt viisitoista on aina toiveena raha (siis kun kysyn äidiltänsä). Ollut jo monta vuotta. Olisi ihan kiva, jos vaikka vanhemmat kehoittaivat lapsiaan miettimään vähän mielikuvituksellisempia lahjoja kuin raha jonka antamisen koen ikävänä. Kai teinillä nyt voisi olla toiveena vaikka leffalippuja, meikkejä, musiikkia tms. ja varmaan hän keksisikin sellaisia, jos vanhemmat kannustaisivat sellaiseen. Mutta tämä kyseinen äiti on ymmrätääkseni kannustanut pyytämäänkin juuri rahaa.

Voisin tietysti ostaa sitten vain jonkun lahjan, mutta sekin tuntuu ihan sokkona aika hankalalta kun en yhtään tiedä mikä olisi mieluisa. No, ainakin omien lasteni kohdalla tiedän, että jos joku kysyy lahjatoivetta niin osaavat sitten keksiä jo etukäteen jotain pyydettävää niin ainakin antajalla on jotain vaihtoehtoja.

37

1774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ++++++

      Kysy kummilapseltasi itseltään, mitä hän haluaa, ja esitä kysymys siinä muodossa, että olisiko hänellä jotain muuta toivomusta kuin raha. Jos ei osaa suoralta kädeltä sanoa mitään, niin kysy suoraan, olisiko leffalippu kiva tai meikit, tai mikä on mieluista musiikkia. Vai olisiko lahjakortti johonkin tiettyyn vaatekauppaan mieluinen tai...

    • teinin äiti

      Mitä varten luulet sen teinin sitä rahaa haluavan?
      Ehkä hän tahtoo ihan itse sitten rahan saatuaan ostaa sillä mieluisan lahjan itselleen! Esimerkiksi juuri ne leffaliput juuri siihen leffaan, minkä itse haluaa nähdä! Tai sellaista vaatetavaraa, jota tykkää pitää päällään. Mikä ongelma rahan antamisessa on? Tiedän, ettei entinen miehenikään ikinä suostuisi antamaan lapsilleen rahaa esim. jouluna - syytä en tiedä! Ehkä hän luulee sen olevan jotenkin kasvattavampaa kuin sen, että antaa lapsille vastuuta rahan järkevästä käyttämisestä. Tai kenties hän pelkääkin, että rahat päätyvät minun taskuuni! Sinänsä tämä on aivan surkuhupaisaa, sillä tiedän exän oman äidinkin lähettävän lapsilleni rahaa jouluksi, koska hän ei jaksa kaupoissa juosta, eikä enää vuosiin ole ollut kärryillä siitä, mitä muksuni haluavat lahjaksi.
      Onko parempi väkisin ostaa lahja, joka joutuu heti komeron perälle ja josta saaja ei ollenkaan välitä? Minusta ei. Eikä rahan antaminen ketään pahenna - vai onko omatunto niin herkkä, ettei se sitä salli?

      • äiti taidat olla

        onhan se vähän epäkohteliasta ja tylyä minustakin, jos teini vuodesta toiseen pyytää vain rahaa lahjaksi. Kertoo kyllä perheen (jos vielä äiti on kehoittanut näin tekemään) tai teinin arvoista. Kun läheisten ihmisten ei pitäisi olla raha-automaatteja. Jos joku kysyy lahjatoivetta niin ehkä sitten voisi edes jotain lahjatoiveita olla eikä vain sanoa että rahaa. Tai vastaisi kyseinen äiti sitten vaikaa, että ei ole erityisiä toiveita.

        On aivan eri asia jos entinen miehesi antaisi omille lapsilleen rahaa kuin jos esim. kummille ilmoitetaan vuodesta toiseen, että rahaa kiitos.

      • Teini kerran itsekin

        No, aika moni kaveri teiniaikoina toivoi aina rahaa lahjaksi, ja monesti isohkonkin osan lahjarahoista lohkaisi alkomahooli ja tupakka.

        Ainahan sitä mielellään ajattelee, ettei ne meidän lapset ainakaan, tai se ja se on niin kunnollinen ettei se ainakaan. Yksi nuorisotyöntekijä kerran kysäisikin, kenenkähän lapset ne tuolla sitten notkuvat, kun koskaan ei ole kenenkään lapsia. Tulivat vissiin toisesta kaupungista???

      • täällä..
        Teini kerran itsekin kirjoitti:

        niin menivät ne minunkin rahat teininä paljolti tupakkaan ja viinaan. Onhan se ikävä ajatus, että itse antaisi rahaa teinille lahjaksi ja sitten tämä ostaisi sillä viinaa tai tupakkaa. Mielummin siis annan jotain kivaa tavaraa.

      • ei ole tarvetta
        äiti taidat olla kirjoitti:

        onhan se vähän epäkohteliasta ja tylyä minustakin, jos teini vuodesta toiseen pyytää vain rahaa lahjaksi. Kertoo kyllä perheen (jos vielä äiti on kehoittanut näin tekemään) tai teinin arvoista. Kun läheisten ihmisten ei pitäisi olla raha-automaatteja. Jos joku kysyy lahjatoivetta niin ehkä sitten voisi edes jotain lahjatoiveita olla eikä vain sanoa että rahaa. Tai vastaisi kyseinen äiti sitten vaikaa, että ei ole erityisiä toiveita.

        On aivan eri asia jos entinen miehesi antaisi omille lapsilleen rahaa kuin jos esim. kummille ilmoitetaan vuodesta toiseen, että rahaa kiitos.

        kupata lasteni lahjarahoja! Jos sinun ja muidenkin mielestä on epäkohteliasta pyytää rahaa lahjaksi, niin ÄLKÄÄ SITTEN ANTAKO SITÄ lahjaksi. Niin yksinkertaista se on. Vai eikö kestä kantti olla antamatta, ettei saa pihin mainetta? Ihmisiä on monenlaisia ja varmaan jotkut äidit jopa kehottavatkin lapsiaan pyytämään rahaa, mutta ei kenenkään ole pakko sitä lahjoittaa. Ostakaa sitä 'kivaa tavaraa', jos luulette tietävänne, mitä kukin teini haluaa. KAIKKI teinit eivät kuitenkaan tuhlaa rahojaan viinaan ja tupakkaan, äidit ja isät sen sijaan tekevät silläkin saralla parhaansa, valitettavasti.

    • hyvä, sitten..

      Raha on teinille hyvä lahja, myös lahjakortit tai leffaliput on hyvä idea. Vaatteet, meikit ja musa ei välttämättä miellytä jos et ole ihan tarkalleen kyselly minkälainen pitää olla. Voisithan järjestää lahjaksi vaikka alennusmyynteihin yhdessä menemisen. Sovitte että teini saa ostaa mieluista tavaraa esim. 20€ ja sitten käytte vaikka hesessä syömässä. Varmasti kiva reissu tulisi!

      • teinin äiti

        Jaa, mielestäsikö 20 euroa riittää? Sillä tuskin saa edes alennusmyynnistä teinin päälle kelpaavia releitä. Muutaman levyn ehkä ja meikkejä, jos teini sattuu olemaan tyttö! No, kaikki eivät onneksi ole niin trenditietoisia, omilleni kelpaavat vielä kierrätyksestäkin ostetut kuteet.

      • myös teinin äiti
        teinin äiti kirjoitti:

        Jaa, mielestäsikö 20 euroa riittää? Sillä tuskin saa edes alennusmyynnistä teinin päälle kelpaavia releitä. Muutaman levyn ehkä ja meikkejä, jos teini sattuu olemaan tyttö! No, kaikki eivät onneksi ole niin trenditietoisia, omilleni kelpaavat vielä kierrätyksestäkin ostetut kuteet.

        kyllä 20 riittää ja jos ei teinin mielestä riitä, se on voi voi! Sit ei saa mitään.
        Jos vanhemmat on opettanut lapsensa haluamaan kalleinta kaupasta, maksakoot itse.

      • - vuotiaiden juttu
        myös teinin äiti kirjoitti:

        kyllä 20 riittää ja jos ei teinin mielestä riitä, se on voi voi! Sit ei saa mitään.
        Jos vanhemmat on opettanut lapsensa haluamaan kalleinta kaupasta, maksakoot itse.

        Eräiden teinien mielestä kaikki alle 100 € lahjat ovat P:stä. Etäisä kysyi tilinumeroa, olisi laittanut 50 synttärikisi. - v, ei tarvi, kliks. Kummitättinä lähetin ihan kuoressa pojalle 50€ ei vaivautunut tekstarilla kiittämään, tytölle laitoin rättikaupan lahjakortin, oli oikein mieluinen.

      • lapselleen rahan arvon
        - vuotiaiden juttu kirjoitti:

        Eräiden teinien mielestä kaikki alle 100 € lahjat ovat P:stä. Etäisä kysyi tilinumeroa, olisi laittanut 50 synttärikisi. - v, ei tarvi, kliks. Kummitättinä lähetin ihan kuoressa pojalle 50€ ei vaivautunut tekstarilla kiittämään, tytölle laitoin rättikaupan lahjakortin, oli oikein mieluinen.

        tai sitten opettavat ettei rahaa kannata arvostaa ellei sitä saa kerralla paljon...

      • hallelujaaa
        myös teinin äiti kirjoitti:

        kyllä 20 riittää ja jos ei teinin mielestä riitä, se on voi voi! Sit ei saa mitään.
        Jos vanhemmat on opettanut lapsensa haluamaan kalleinta kaupasta, maksakoot itse.

        Minä yleensä annan kummitytölleni 65€ lahjakortin työpaikalleni (eräs kaikkien tuntema tavaratalo...) ja sanon sitten että voi mennä joko kaveriensa kanssa, tai sitten minun kanssani shoppailemaan, ja usein saankin viettää sitten sen yhden päivän kummityttöni kanssa kun minun kauttani hän kuitenkin saa henkilökunta-alennukset ja on syntynyt sellaiseen aikaan ettei alennusmyyntejä noin muuten ole, eli saa samalla rahalla enemmän. Tuolla rahalla sitten yleensä ostaa vaatteita, ja käytännössähän sillä saa pari paitaa ja jonkun korun tai meikkejä. 20 euroa kylmää käteistä on ihan jees, voihan sen käyttää vaikka tupakkaan ja alkoholiin, mutta minä suosin lahjakortteja sen takia, että sitten ainakin tiedän että minun lahjani ei päädy jollekin parikymppiselle viinanhakijalle, vaan nuorelle itselleen.

      • kyllä jos tuollaisen lahjak...
        hallelujaaa kirjoitti:

        itse en halua edes opettaa lasta siihen, että raha kasvaa puussa. Oli se sitten kummilta tai vanehmmilta saatu raha. 50euron lahjan saatan kyllä ostaa joskus (harvemmin), mutta missään tapauksessa en käteistä tai lahjakorttia antaisi noin suurta (kuin ehkä riparille tai ylppäreihin.

      • olen kanssasi

        20 euroa on nykykaupoissa niin pieni raha, että helposti sen sitten käyttääkin johonkin tarpeettomaan, karkkiin tai muihin nautintoaineisiin. Ja minusta on loukkaavaa, että tuntemattomat ihmiset arvostelevat minutkin ahneeksi ja sellaiseksi, että opetan lapsetkin ahneiksi - siitä kun ei ole kysymys.

      • tietysti
        kyllä jos tuollaisen lahjak... kirjoitti:

        itse en halua edes opettaa lasta siihen, että raha kasvaa puussa. Oli se sitten kummilta tai vanehmmilta saatu raha. 50euron lahjan saatan kyllä ostaa joskus (harvemmin), mutta missään tapauksessa en käteistä tai lahjakorttia antaisi noin suurta (kuin ehkä riparille tai ylppäreihin.

        Jos antaa lapselle rahaa lahjaksi, niin mikä siinä opettaa lapselle, että raha kasvaa puussa? Tyhmiähän sellaiset vesat on, jotka eivät tiedä mistä rahaa tulee eli että sen eteen on antajankin tehtävä työtä! Ainakin minun lapset sen tietävät. Ja kukin antakoon tai olkoon antamatta kykynsä mukaan.

      • hallelujaaa
        kyllä jos tuollaisen lahjak... kirjoitti:

        itse en halua edes opettaa lasta siihen, että raha kasvaa puussa. Oli se sitten kummilta tai vanehmmilta saatu raha. 50euron lahjan saatan kyllä ostaa joskus (harvemmin), mutta missään tapauksessa en käteistä tai lahjakorttia antaisi noin suurta (kuin ehkä riparille tai ylppäreihin.

        Mistä se nuori muuten saa rahaa ellei sitten lahjaksi? Meinaatko että minunkin pitäisi osoittaa kummilapselleni ettei raha kasva puussa ja teettää hänellä työtä synttärilahjansa eteen? Ja mikset antaisi noin suurta summaa lahjakorttina normaalisynttäreinä? Itse taas pyrin rippi- tai ylppärilahjaksi ostamaan jotain hyödyllistä (esim. hackmannin aterimia) jotka ovat sen hintaisia ettei nuori niitä itse ostaisi, mutta tulee kuitenkin tarpeeseen ja kuitenkin kun saa sellaisina juhlapäivinä muiltakin vierailta lahjaksi rahaa. No, tapansa kullakin...

      • mukaan

        vanhemmat yleensä antavat lapsilleen viikorahaa tai kuukausirahaa.

        Minusta turhan kalliit lahjat tai varsinkin jos antaa suuren lahjakortin tai paljon rahaa kummina on lähinnä nuoren ostamista, ei muuta.

        Minä en yksinkertaisesti halua muutenkaan kannustaa lasta materialisimiin. Toisaalta ehkä voisin jotain osakkeita ostaa ja kannustaa nuorta sijoittamaan rahojaan.

        Jokainen tietysti antaa oman arvostuksensa mukaan, itse enemmänkin pidän kummin tehtävänä olla lapsen tukena ja kannustaa häntä eteenpäin kuin lahjoa häntä rahalla. Eikä kyse todellakaan ole siitä etteikö olisi varaa vaan ihan periaatteesta.

      • ei kannusta
        mukaan kirjoitti:

        lasta materialismiin (oikeammin kapitalismiin), että hänelle ostellaan osakesalkkuja tai hänen nimissään sijoitetaan rahaa?! Sori, mutta olen ihan toista mieltä! Sata kertaa mieluummin haluaisin, että lapseni saisivat vähän rahaa lahjaksi ja voisivat ostaa mieleistänsä kuin sijoittaisin heidän vähät varansa. Eikä tässä ketjussa kai ole ollutkaan aiheena "turhan kalliit lahjat", on vaan kiistelty periaatteesta, että onko rahan pyytäminen, antaminen ja saaminen lahjaksi kivaa vai ei. Mutta kuten sanot, periaatteensa kullakin.
        Tullaan niillä sitten toimeen tai ei.

      • vasemmistolainen :-))
        ei kannusta kirjoitti:

        osakkeisiin sijoitus on säästämistä ja rahojen järkevää sijoittamista, se ei todellakaan ole mitään materialisimia. Kannattaa ehkä tarkistaa mitä materialismi tarkoittaa. Kai nyt järkevä ihminen rahojaan sijoittaa eikä tuhlaa kaikkea tai säilytä pankkitlillä tuottamattomana. Ja toki kysyisin teiniltä ja hänen vanhemmiltaan ensin, haluaako lahjaksi myös osakkeita (toki jonkin muunkin jutun hänelle lahjaksi antaisin, osakkeet olivat harjoitteluun, jotta hän voisi vaikkapa minun opastuksellani vähän opetella säästämistä ja sijoittamista).

        Aika erikoista ajatella tervettä, järkevän ihmisen säästämistä ja sijoittamista jonakin kapitalistmiin kannustamisena. Taitaa olla aika hatara käsitys kapitalismista :-) Kannattaa hankkia pikkaisen lisää yleissivistystä, vaikka arvopaperia selaamalla ;-) Kyllä minusta sellainen ihminen on järkevämpi, joka säästää ja sijoittaa kuin tuhlaa kaikki rahansa meikkeihin ja koruihin.. tai vaatteisiin tai makuuttaa rahojaan tilillä pienellä korolla.

      • voi tärpätäkkin
        vasemmistolainen :-)) kirjoitti:

        Sattuipa muuan kummi muistamaan pikkuveljeäni joka syntymäpäivä noin 500-1000 markan arvosta Nokian osakkeita, niistä kertyi ihan kiva pesämuna. Ja nurkat ei täyttynut legoista ja pleikkareista.

      • äitinä minäkin
        voi tärpätäkkin kirjoitti:

        Sattuipa muuan kummi muistamaan pikkuveljeäni joka syntymäpäivä noin 500-1000 markan arvosta Nokian osakkeita, niistä kertyi ihan kiva pesämuna. Ja nurkat ei täyttynut legoista ja pleikkareista.

        toivoisin lapselleni mielummin vaikka niitä osakkeita kuin esim. suuria lahjakortteja. Meidän lapsilla tosin on yleensä lahjatoiveet kummeille ja sukulaisille mietittynä valmiiksi (kun yleensä kysyvät toiveita). Harmittaa vain jopa lapsiakin, kun joskus tulee yli 30euron lahjakortteja johonkin paikkaan ja sitten on tavallaan pakko ostaa sillä rahalla jotain. Mieluiten ehkä ihan tavaraa toiveissa, sitten vasta rahaa tai pieni lahjakortti. Jos haluaa enemmän antaa niin sitten olis prempi vaikka osa lahjakorttina ja osa rahana. Meidän teinit ainakin mielellään sitten säästävät osan eivätkä heti hanki vaattteita ja krääsää kaikella.

      • kapitalisti!
        vasemmistolainen :-)) kirjoitti:

        osakkeisiin sijoitus on säästämistä ja rahojen järkevää sijoittamista, se ei todellakaan ole mitään materialisimia. Kannattaa ehkä tarkistaa mitä materialismi tarkoittaa. Kai nyt järkevä ihminen rahojaan sijoittaa eikä tuhlaa kaikkea tai säilytä pankkitlillä tuottamattomana. Ja toki kysyisin teiniltä ja hänen vanhemmiltaan ensin, haluaako lahjaksi myös osakkeita (toki jonkin muunkin jutun hänelle lahjaksi antaisin, osakkeet olivat harjoitteluun, jotta hän voisi vaikkapa minun opastuksellani vähän opetella säästämistä ja sijoittamista).

        Aika erikoista ajatella tervettä, järkevän ihmisen säästämistä ja sijoittamista jonakin kapitalistmiin kannustamisena. Taitaa olla aika hatara käsitys kapitalismista :-) Kannattaa hankkia pikkaisen lisää yleissivistystä, vaikka arvopaperia selaamalla ;-) Kyllä minusta sellainen ihminen on järkevämpi, joka säästää ja sijoittaa kuin tuhlaa kaikki rahansa meikkeihin ja koruihin.. tai vaatteisiin tai makuuttaa rahojaan tilillä pienellä korolla.

        Sinä et sitten satu tietämään, että nyky-Suomessa on kohta enemmistönä sellainen väestönosa, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia sijoittaa rahojaan saatika säästää niistä pahan päivän varalle? Niin, niinpä juuri ajattelinkin, ettet tiedä. Ja materiaahan niillä säästetyillä rahoillakin sitten joskus hankitaan, eikö vaan, autoja ja taloja ja kaikenlaista rompetta mitä ihminen elämässään tarvitsee, mm. vaatteita ja ruokaa. Tiedän myös henkilöitä, jotka sijoittavat nimenomaan rahansa koruihin - korut voi sitten aina myydä, kun tiukkaa tekee. Minustakin on järkevämpää käyttää rahansa elämiseen nyt, eikä sitten joskus myöhemmin. Tämä mielipide ei tarkoita holtitonta taloudenpitoa ja hillitöntä tuhlausta. Itselläni ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa, että olisi pitänyt niitä huonokorkoisella tilillä makuuttaa. Siltikin minulla on kaikkea, mitä tarvitsen, myös sympatiaa niitä kohtaan, joilla ei ole.

      • voi sinua raukkaa
        kapitalisti! kirjoitti:

        kysehän oli siitä ataako kummilapselle lahjaksi osakkeita. Mitä pahaa siinä on, jos antajalla kerta on siihen varaa, silloinhan hän jakaa hyväänsä myös kummilapselleen eikä pidä kaikkea itsellään.

        Minkäs sille voi, jos toiset eivät kouluta itseään tai hanki ammattia josta saa työtä ja kunnon palkkaa. Toki esim. sairaista pitää huolehtia jne. Mutta jos ihminen on terve ja vain jättää hankkimatta kunnon ammatin/ammatit niin ihan voi itseään katsoa peiliin, jos ei ole rahaa säästöön laittaa. Turha rutista, Suomessa kaikilla on mahdollisuus kouluttautua ja yrittää. Monissa muissa maissa sellaista mahdollisuutta ei ole. Suomalaiset ovat vain kovia valittamaan.

        Ja muuten, lahjoitan joka vuosi vaatteitani ja rahojani hyväntekeväisyyteen. Enkä muuten tuhlaa rahojani turhuuteen, omaisuuteni siirtyy aikanaan lapsilleni (kuten minäkin tulen saamaan ison perinnön), tosin siitäkin suuri osa menee veroina yhteiseen hyvään. Joten tuhra siellä marista... Minä sentään omalla panoksellani osallistun paljon tämän yhteiskunnan pyörittämiseen, maksan isoa veroa tuloistani, maksan pääomatuloista veroa, lapseni tulevat maksamaan perinnöstään veroa (jos silloin edellen perintövero on).

        Jos haluat ajatella minua kapitalistina niin ihan rauhassa. Jos kapitalisti on sellainen ihminen, joka yrittää ja osallituu isolla panoksella yhteiskunnan ylläpitämiseen niin okei, olen kapitalisti :-)))

        Joo, tiedän, että esim. Saudi-Arabiassa korut ovat naisen henkivakuutus :-) Toki kulta on yksi sijoituskohde siinä missä mikä tahansa muukin, mutta silloin puhutaan jo isommista karaateista kuin niistä mitä tavallinen teini tai korukaupan asiakas ostaa. Itsekin olen joskus ostanut mm. Dubaista kultaa.

      • Minulla on kunnon työ!
        voi sinua raukkaa kirjoitti:

        Mikä hitto sinut saa luulemaan, etteikö minulla olisi koulutusta ja kunnon työtä?! Sekö, että satun tunnustamaan poliittista väriä ja puolustamaan heikompiani? Kannattaisikohan tarkistaa asenteitasi.
        Äläkä ala minulle saarnaamaan, vaan kieriskele tyytyväisenä siinä mitä sinulla jo on ja odottele tyynesti perintöjäsi - evvk. Taidat kuulua niihin ihmisiin, joiden mielestä "köyhä" ei saa olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Mutta minäpä olen! Et arvaakaan miten kevyt olo on, kun ei ole suurta omaisuutta, eikä velkaa, ei osakkeita, joiden arvo voi yhdessäkin yössä haihtua taivaan tuuliin. Tai suuret säästöt huveta pankkitililtä taloustaantuman myötä. Paskapuhetta on tuo, että pitää katsoa itseänsä peilistä, jos ei ole rahaa laittaa säästöön! Se ei todellakaan ole aina henkilön oma vika, mutta sinun kaltaisesi yksisilmäiset "minulla menee hyvin-viis-muista" ihmiset eivät sitä tajua vaikka rautalangasta väännettäisiin.

      • velkaa
        Minulla on kunnon työ! kirjoitti:

        eikä minun omaisuuteni arvo romahda yhdessä yössä :-) Ja oikein voin rauhassa nukkua yöni, kun ei ole minkäänlaisia rahahuolia ja voin jopa auttaa muita ihmisiä, joilla ei niin hyvin mene :-)

      • piiiitkä joululoma alkaa
        velkaa kirjoitti:

        eikä minun omaisuuteni arvo romahda yhdessä yössä :-) Ja oikein voin rauhassa nukkua yöni, kun ei ole minkäänlaisia rahahuolia ja voin jopa auttaa muita ihmisiä, joilla ei niin hyvin mene :-)

        Mulla alkaa nyt pitkä joululoma, jonka aikana en aio palata mihinkään keskusteluun. Tuskin palaan loman jälkeenkään, joten soromnoo vaan ja hauskaa joulua kaikille! Välttäkää kaikinpuolista ähkyä!

    • harmittaaa

      Kun en tiedä menikö raha synttärikortin välissä perille, tai pistikö poika sen kaljotteluun. No olipa viimeinen seteli siihen osoitteeseen. Tosin rippijuhlat on tulossa ja äitinsä ilmoittanee topakasti: sitten Pasin moporahastoon. Menee jotenkin pakkopullaksi. Harmittaa teinit, kummilapset ja puolison lapset, jotka vaivoin tuntevat 50 €. Joululahjoiksi laitan 40 € lahjakortit urheiluliikeeseen/partioaittaan/tmv.

      • kummipoikana

        herra, joka tarvitsi aina rahaa milloin mihinkin. Kiitoksen sanaa ei koskaan kuulunut..
        No, viime kesänä juhlittiin ripille pääsyä ja lahjarahahana tyrehtyi.

      • tosissas...
        kummipoikana kirjoitti:

        Että joulu on peruutettu kummin osalta? Mua harmittaa enempi äidin päälle päsmäröinti.

      • pistää silmään

        että oikein toivotaan sitä rahaa. Miksi ei vain ilmoiteta ettei ole erityisiä tavaratoiveita ja että ihan joku pieni lahja on kiva. Aika tylyä on esittää toiveena rahaa tai vaikka lahjakorttiakin. Tuollaisen toiveen jälkeen on oikestaan vähän hankala sitten ostaakaan enää mitään itse keksimää lahjaa, jos ei halua lahjakorttia tai rahaa antaa.

      • vielä sellaisen
        pistää silmään kirjoitti:

        että oikein toivotaan sitä rahaa. Miksi ei vain ilmoiteta ettei ole erityisiä tavaratoiveita ja että ihan joku pieni lahja on kiva. Aika tylyä on esittää toiveena rahaa tai vaikka lahjakorttiakin. Tuollaisen toiveen jälkeen on oikestaan vähän hankala sitten ostaakaan enää mitään itse keksimää lahjaa, jos ei halua lahjakorttia tai rahaa antaa.

        että minusta vika ei ole siinä lapsessa vaan niissä vanhemmissa, kasvatuksessa ja ohjeistuksissa mitä lapselleen antavat. Tietty voihan joskus olla, että vanhemmat ohjaavat keksimään lahjatoiveita, mutta lapsi päättääkin pyytää rahaa.

      • että perinteisesti
        tosissas... kirjoitti:

        Että joulu on peruutettu kummin osalta? Mua harmittaa enempi äidin päälle päsmäröinti.

        kummit lopettavat lahjojen antamisen usein juuri rippikouluun. Sen jälkeen lahjoja annetaan vain suuremmissa tilaisuuksissa (vaikka jokainen tietysti tekee kuten haluaa ja itse en ole lopettanut rippikouluun).

      • on päättänyt
        vielä sellaisen kirjoitti:

        että minusta vika ei ole siinä lapsessa vaan niissä vanhemmissa, kasvatuksessa ja ohjeistuksissa mitä lapselleen antavat. Tietty voihan joskus olla, että vanhemmat ohjaavat keksimään lahjatoiveita, mutta lapsi päättääkin pyytää rahaa.

        pyytää rahaa, koska hän säästää selkeään päämäärään eli haluaa itse ostaa itselleen tavaran, josta tykkää. En näe tässä mitään pahaa! Muksu on muutenkin niin visu ja fiksu, että hänestä voisivat useammat aikuisetkin ottaa oppia.

      • tosissani.
        tosissas... kirjoitti:

        Että joulu on peruutettu kummin osalta? Mua harmittaa enempi äidin päälle päsmäröinti.

        Miten niin joulu peruutettu?
        Kummin velvollisuudet loppuvat ripillepääsyyn.
        Sen jälkeen tietysti voi halutessaan jatkaa yhteyttä jos haluaa. Toisten kummilasten kanssa olemmekin hyvissä väleissä ja heille laitan jolupaketit, vaikka aikuisia ovatkin.
        Tämä kummilapsi, josta kerroin, ei edes koskaan käy meillä kylässä, ei soita eikä lähetä korttia tai tekstaria. Kylään on kyllä kutsuttu(ei asu kaukana) ja soiteltu muutaman kerran vuodessa. Aivan samanlailla olemme kohdelleet kaikkia kummilapsia, joten syy tuskin on meissä.
        Ei kai kummi kuitenkaan mikään (lahja)raha-automaatti ole?

      • edelliseen;
        tosissani. kirjoitti:

        ME olemme siis kutsuneet kummipoikaa kylään, joko vanhempiensa kanssa tai ilman. Kuten myös olemme soitelleet kuulumisia ja kyselleet niitä lahjatoiveita...

      • kutusta
        edelliseen; kirjoitti:

        ME olemme siis kutsuneet kummipoikaa kylään, joko vanhempiensa kanssa tai ilman. Kuten myös olemme soitelleet kuulumisia ja kyselleet niitä lahjatoiveita...

        jep,jep, sitä saa mitä tilaa. Ei jutut yksipuolisesti toimi.

    • tarvistee aina.

      Omat kummini aloittivat ostamaan minulle rippilahjasta lähtien saman sarjan astioita. Sain aina muutaman lautasen tai muun kipon jouluna ja synttäreinä. En niitä kauhesti 15-kesäisenä arvostanut mutta kun muutin pois vanhempien luota nousi lahjan arvo silmissä kummasti kun oli ensimmäiseen omaan kotiin kohtuu kattava ja laadukas Teema-astiasto. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hengenvaaralliset kiihdytysajot päättyivät karmealla tavalla, kilpailija kuoli

      Onnettomuudesta on aloitettu selvitys. Tapahtuma keskeytettiin onnettomuuteen. Tapahtumaa tutkitaan paikan päällä yhtei
      Kauhava
      197
      6861
    2. Ootko rakastunut?

      Kerro pois nyt
      Ikävä
      159
      2026
    3. Onhan sulla nainen parempi mieli

      Nyt? Ainakin toivon niin.
      Ikävä
      113
      1678
    4. Ujosteletko tosissaan vai mitä oikeen

      Himmailet???? Mitä pelkäät?????
      Ikävä
      51
      1380
    5. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      55
      1228
    6. Möykkähulluus vaati kuolonuhrin

      Nuori elämä menettiin täysin turhaan tällä järjettömyydellä! Toivottavasti näitä ei enää koskaan nähdä Kauhavalla! 😢
      Kauhava
      50
      1098
    7. Älä mies pidä mua pettäjänä

      En petä ketään. Älä mies ajattele niin. Anteeksi että ihastuin suhun varattuna. Pettänyt en ole koskaan ketään vaikka hu
      Ikävä
      100
      1064
    8. Reeniähororeeniä

      Helvetillisen vaikeaa työskennellä hoitajana,kun ei kestä silmissään yhtään läskiä. Saati hoitaa sellaista. Mitä tehdä?
      Kouvola
      6
      977
    9. Tarvitsemme lisää maahanmuuttoa.

      Väestö eläköityy, eli tarvitsemme lisää tekeviä käsiä ja veronmaksajia. Ainut ratkaisu löytyy maahanmuutosta. Nimenomaan
      Maailman menoa
      251
      944
    10. Kävit nainen näemmä mun

      Facessa katsomassa....
      Ikävä
      41
      919
    Aihe