Thors ajamassa

on kyllä jo aikakin pidempään hallituksessa ei ole ollut kuin Pohjois-Korean kommunistinen puolue.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallituksen sopimaa linjaa koko laki? Saattaapa ollakin, kun on niin hiljaista.

1. Thorsin jutustelujen mukaan uusi laki ei millään muotoa muuta nykyistä käytäntöä. Hmmmhhh, miksi sellainen laki sitten tarvitaan, jos se ei kerran edes vaikuta mihinkään mitään? Annetaan homman sitten olla ihan sellaisenaan, ja unohdetaan koko juttu.

2. Toisaalta Thors jutustelee myös sellaista, että nyt laki viedään vastaamaan käytäntöä. Hetkinen, onko tilanne siis se, että tällä hetkellä toimitaan laittomasti eli käytäntö ei perustu lakiin? Tämän on pakko olla vastoin lakia! Miksei poliisi, valtakunnansyyttäjä ja hallitus reagoi jo? Kumpi eroaa ensin, Thors vai Vanhanen?

3. Thors jutustelee myös sellaista, että ulkomaalaislakia viedään kohti EU:n yleistä käytäntöä. Samaan aikaan monet muut EU-maat kiristävät käytäntöjään maahanmuuttoasioissa. Ainoa looginen johtopäätös tästä on, että muut EU-maat toimivat laittomasti. Miksei hallitus reagoi jo? Noottia liikkeelle ja äkkiä (tai adressi, ne toimivat näemmä selvästi paremmin…)?

Äänestä
  • "mitään", sinä vain "vahvistettiin nykyinen käytäntö", kuten mm. Helsingin Sanomat valehteli silloin vielä maksaville tilaajilleen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RKP:n oppositioon, kirjoitti:

on kyllä jo aikakin pidempään hallituksessa ei ole ollut kuin Pohjois-Korean kommunistinen puolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu