Mitä eroa

oikeastaan on Marttakerholla ja SAK:lla? Miksi vitussa SAK pääsee neuvottelupöytiin maan hallituksen kanssa?
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

SAK:n erottaa Marttakerhosta esim. se että SAK:lla on yli miljoona jäsentä. Se on iso osa työikäisistä suomalaisista. Ja työntekijöihin vaikuttavat asiat on melkoisen tärkeitä yhteiskunnassa - että on hyvä että he ovat edustettuina neuvottelupöydissä jossa päätetään yhteiskunnan asioista. Myös työnantajat ja teollisuus (TT) on edustettuina.

Äänestä

YTK:n jäsenmaksu on 50 €uroa/VUOSI

Rakennuskohde on pääkaupunkiseudulla, ison urakoitsijan, vaikkapa VALTION työkohteena. Mies X on kotoisin paikkakunnalta X, pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Hän on töissä rakennusalan alihankkijalla, joka on myöskin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
Töitä tehdään reippaasti kunnes ”päästään” ansiosidonnaiselle, silloin tapahtuu jotakin, työt vähenevät ja mies x irtisanotaan, MUTTA NYT SE TAPAHTUU Mies x jää edelleen töihin, mutta nyt ilman VEROKIRJAA, ANSIOSIDONNAISELLA TYÖTTÖMYYSTURVALLA, eli pimeästi 500 päivän ajaksi, jolloin kas kummaa mies x pääsee jälleen VEROKIRJALLA TÖIHIN.

TOTUUS ON ARMOTON

Tämä tulee halvemmaksi työntekijälle, sekä työnantajalle, myöskin liitoille, sillä eiväthän liitot, eikä kassat maksa kuin murto-osan ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.
Muistaakseni se meni jotenkin näin:
valtiokonttori 50 prosenttia
työnantajat 45 prosenttia
liitot VAIN 5 prosenttia
VALTAVAT RAHAT PYÖRIVÄT AUTOMAATTISESTIkassojen/liittojen tileillä KORKOA KASVAMASSA, NIINKAUAN KUN TYÖTTÖMYYS PYSYY KORKEANA.
SDP ja SAK VIIS VEISAA TYÖTTÖMYYDEN ALENTAMISESTA


ett sillei

Äänestä

Sanavarastosi huomioon ottaen, sinulla lienee paljon sellaisia asioita joita et ymmärrä. Sivistä ensin itsesi keskustelemaan asiallisesti. Palaa sen jälkeen tälle palstalle ja jatketaan SAK:n roolista tässä yhteiskunnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärrä en kirjoitti:

oikeastaan on Marttakerholla ja SAK:lla? Miksi vitussa SAK pääsee neuvottelupöytiin maan hallituksen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu