Alemmassa oli jotain väittelyä siitä että kaikki olisi kenties jo maalattu. Onko näin?
Mielestäni ei todellakaan.
On ihmisestä paljon kiinni mille asioille hän haluaa elämässä avautua. Ehkä tavisteokset avautuvat parhaiten perustavikselle, joka ei peruselämäänsä suuria tunteita tai heilahduksia halua. Elämän on kenties hyvä olla tasaista ja turvallista, taidetta myöten.
Toisin on taas meillä, joita elämän tuulet ovat ehkä rajummin heitelleet. Joudumme jopa läpi elämän käymään analyysia muodossa tai toisessa siitä miksi ja miten elämä toisilla on erilaista, ja miten eri tavalla joutuu asioita läpi käymään. Osa käy syvällisemmin, osa antaa olla.
Taiteilija voi parhaimmillaan olla pohdiskelija, joka ammentaa itsensä syvyyksistä omia kokemuksiaan tai jotain sanottavaa siitä, mistä muut eivät tiedä. Hän voi olla se, joka näkee rajojen taakse.
Mielestäni ei todellakaan.
On ihmisestä paljon kiinni mille asioille hän haluaa elämässä avautua. Ehkä tavisteokset avautuvat parhaiten perustavikselle, joka ei peruselämäänsä suuria tunteita tai heilahduksia halua. Elämän on kenties hyvä olla tasaista ja turvallista, taidetta myöten.
Toisin on taas meillä, joita elämän tuulet ovat ehkä rajummin heitelleet. Joudumme jopa läpi elämän käymään analyysia muodossa tai toisessa siitä miksi ja miten elämä toisilla on erilaista, ja miten eri tavalla joutuu asioita läpi käymään. Osa käy syvällisemmin, osa antaa olla.
Taiteilija voi parhaimmillaan olla pohdiskelija, joka ammentaa itsensä syvyyksistä omia kokemuksiaan tai jotain sanottavaa siitä, mistä muut eivät tiedä. Hän voi olla se, joka näkee rajojen taakse.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Taiteilija voi parhaimmillaan olla pohdiskelija, joka ammentaa itsensä syvyyksistä omia kokemuksiaan tai jotain sanottavaa siitä, mistä muut eivät tiedä."
Mielestäni tässä on juuri taiteen idea. Taide ei saisi olla oman egon kohottamista tai nättien kuvien maalaamista, vaan juuri ihmisyyden ja elämän tulkki. Sellainen taide, joka sisältää tämän ulottuvuuden, on moninverroin mielenkiintoisempi katsoa kuin pelkkä, teknisesti ehkä taitavakin maalaus.
Samasta syystä taiteen hyvyyttä ei voi mitata sen suosiolla. Usein sellainen taide, joka ottaa syvällisesti kantaa, ei päästä katsojaa helpolla ja saattaa olla jopa niin raju, ettei sellaisia ainakaan omille seinille haluta.
mutta elääkseen taiteilijan on myös "huorattava", eli tehtävä myös kauniita teoksia myytäväksi. Monet taiteilijathan tekevät sitä tosi taidettaan jota on vaikea myydä, rinnakkain kauniiden myytävien teosten kanssa. Myös monet taidehistoriaankin jääneet taiteilijat ovat tehneet samoin.
Eräs olennainen asia taiteilijankin täytyy kuitenkin muistaa, aiheen valinta ei sulje pois taiteellisuutta teoksesta. Tämä myös muistetaan mainita usein kun teoksen aihe ei ole kaupallinen. Kaupallisista aiheista tehdyistä teoksista unohdetaan usein taiteelliset ansiot teoksen aiheen takia.
”Mielestäni melkein kaikki on jo maalattu. Jos pysytään esittävän taiteen kentässä niin tuskin on paljoa aiheita joita ei ole vielä kuvattu siveltimellä. Mielestäni kuvataiteen kehittyminen perustuu vanhojen tekijöiden jonkinlaiseen kopioimiseen ja sen jälkeen oman "vivahteen" tuomiseen omaan tekemiseensä.” Viittasin keskusteluun Akianesta, jonka maalaamat ”tutut aiheet” laskivat jonkun kirjoittajan mielestä hänen teostensa taiteellisuutta. Maailma on täynnä taiteilijoita enkä usko, että aiheita joita ei ole jo maalattu tuskin paljoa löytyy. Kopioimisen ja mallia ottamisen raja kun on niin häilyvä. Aihevalinnasta voisin antaa tätä lukeville tehtävän: näyttäkää minulle teos auringonkukasta, josta ei yksi kymmenestä sen näkevistä sano, että ”se on niin goghmainen”. Silti joku voi maalata auringonkukkia ”taiteellisesti kelvollisesti”. Kuvataidehan on edelleen mielestäni ”klisheestä toiseen”, koska melkein kaikki on jo maalattu.
Olen melko juntti taidemaailmassa ja olen joissakin piireissä saanut kuulla siitä useinkin. Kouluaikoina kävimme usein läpi töitä mitä olimme saaneet aikaiseksi. Jokainen kertoi omia näkemyksiään ja ajatuksiaan tovereidensa teoksista. Hämmennyin usein mitä kaikkea jokin ”musta täplä” teoksessa jollekin merkitsi. Sain kauniita selityksiä omista maalauksistani, syvällisiä pohdintoja joita sisällytin töihini. Erään kerran galleriaani tuli juntin oloinen viisikymppinen kovanaama joka hetken teostani katsoessaan alkoi itkemään. Hän kertoi ettei mikään teos ole ikinä puhutellut häntä, mutta nyt hän ei pysty pidättelemään purkaustaan. Hämmentäviä asioita, joita en osaa selittää. En ole pyrkinyt sisällyttämään teoksiini teorioita, pohdintoja enkä ole yrittänyt saada ihmisiä kokemaan mitään syvällistä. Haluan vain maalata, tehdä niin kauniita teoksia, että kehtaan näyttää niitä muille. Olen siis juntti, levitän väriä kankaalle siihen kohtaan mihin se mielestäni sopii. En koe, että minun tarvitsee kauheasti selitellä teoksiani se jääkööt niille jotka niitä näkevät.
En myöskään tarvitse taidetta terapiana. Minulla on henkisesti kaikki hyvin. Jos haluaisin jakaa joitakin hienoja filosofisia mietintöjä kirjoittaisin ne, koska kuva laittaa ihmisten mielikuvituksen liikkeelle eikä maalatut teoriat tule totuudenmukaisesti esille. Kuvilla voidaan enintään tukea jotain teoriaa ei kertoa sitä. Jos joku on eri mieltä voi linkittää minulle kuvan, joka taustatietoja tutkimatta selittää jonkin filosofisen ajatuksen. Jos taas haluaisin auttaa terapeuttisesti ihmisiä lukisin varmasti psykologiaa ja pyrkisin sille alalle. Ehkä taipumusteni takia miettisin taideterapiaa, vaikka sillä ei olekaan mitään tekemistä taiteen kanssa, vaan se on potilaan pään selvittämistä varten.
Mitä taiteessani siis tapahtuu? Joku kovia kokenut saa ehkä lohtua pimeältä näyttävään elämäänsä, rakkautensa kadottanut alkaa uudelleen uskomaan elämän hyvyyteen, joku kävelee ohi eikä edes huomaa, että töitäni on esillä.
Olenko minä siis hyvä taiteilija vai tekevätkö jotkut taiteestani pitävät ihmiset minut hyväksi? Vai olenko pelkkä huora, koska teen niin kauniita teoksia kuin mahdollista jotta saisin niitä kaupaksi? Pakko myydä, koska perheelle pitää saada rahaa. Laskeeko se töideni taiteellista tasoa, jos niissä on hinta perässä? Pitäisikö minun mennä muualle töihin, että voisin maalata vapautuneesti miettimättä meneekö taiteeni kaupaksi? Sehän tarkoittaisi 40 tuntia vähemmän aikaa viikossa maalaamista. Apurahaakin varten pitäisi ”huorata” jonkun päättäjän kanssa ja ne rahat jaettakoot niiden kesken ketkä eivät osaa maalata, vaan keksivävät hienoja selityksiä sotkuilleen. Perintöä ei ole eikä ole tulossakaan. Miten minun siis pitäisi järjestää elämäni? Mitä ammattinimike ”kuvataiteilija” oikeasti tarkoittaa?
..kuin minäkin ja yhdyn sinun sanomiseen tässä täysin.
Minun mielestäni on turhauttavaa lukea vähän joka forumissa noista samoista asioista. Kun pyrin ammattitaiteilijana tekemään oman "sisäisen palon" innoittamana taidetta silmällä pitäen omaa ja perheeni toimeentuloa niin se on muka vähemmän taidetta. Sitä pidetään jopa paheksuttavana tietyissä piireissä ja meitä tituleerataan "markkinataiteilijoiksi". Mitä paremmin me myymme niin sitä suuremmaksi syntisäkkimme kasvaa.
Sitten olemme suorastaan luopioita jos joskus saamme ehkä kohdeapurahaa vaikkapa näyttelytoimintaa varten. Sekin olisi pitänyt antaa jollekin "terapiamaalarille" jotta saisi päivittäisen punkkuannoksensa inspiraatioksi omille töilleen.
Kuvataiteen tekijän sijoittumisesta aikakauteensa ja sen taloudellisuus ovat varmasti tekijälle eräs ongelma kun pitäisi elääkin kohtuullisesti ja pystyä silti tekemään jotain mistä jäisi jälki että' on ollut olemassa. Toiset kokevat sen tekemisen luomisen pakkona, joka on langennut syntymässä. Näissä asioissa kannattaa kuitenkin katsoa historiaan sieltä näitä kohtalotovereita löytyy ja miten he ovat ratkaisseet tämän ongelman. Itse olen todennut ettei taiteen tekemisessä ole mahdollista palata takaperin eli maalaamaan jotain kukkatauluja miellyttääkseen kansaa ja sen taidekäsityksiä eli niin sanotusti huoraamaan. Minullekin ovat joskus sukulaiset sanoneet, että mikset maalaa niin kuin esim. joku vanha venäläinen mestari, että taulut menisi kaupaksi. Olen heille vastannut, etten voi palata opeissani satoja vuosia taaksepäin vai myydäkseni jotain. Takaperin on vaikea kävellä eikä se ole tavoittelemisen arvoistakaan. Olen kuitenkin jaksanut pitää lippuni korkealla ja myynytkin ihan sopivasti sekä pystynyt säilyttämään myymieni teosten arvotaustan niitä ostaneille. Kehittämällä itseämme olemme sen velkaa meitä tukeneille se on ikään kuin kunniavelka joka tulee lunastaa kunniakkaasti.
vain omalla kohdallasi. On olemassa nykyäänkin taiteilijoita jotja arvostavat kauniita kukkatauluja tai vanhojen Venäläisten mestareiden maalaustekniikkaa. Onhan näitä molempia jäänyt taidehistoriaankin.
Se että sinä et niitä halua tehdä tai arvostaa on oma asiasi, aivan samoin varmaan hekään tuskin arvostavat sinun tekeleitäsi ja tuskin haluavat pyrkiä siihen mihin sinä. Heillehän se olisi juuri "huoraamista".
Kun sinulle on muodostunut kunniavelka asiakaskuntaasi kohtaan, niin eikö myös kukkataulujen tekijällä ole samanlainen kunniavelka omille asiakkailleen.
Taiteilijalle saattaa tällainen kunniavelka olla myös rasite oman taiteensa kehittämiselle.
Vain sitä ettei 200 vuoden takaista kannata enään toistaa se on jo kerran tehty miksi tehdä uudelleen. Se olisi niin kuin vetäisi aina saman kanin hatusta.
Jokainen taiteilija on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan. Ehkä vähän kliseisesti voisi ajatella rakastumista. Nuori ihminen kokee tämän tunteen jossain vaiheessa elämäänsä ja tavallaan löytää sen. Vasta myöhemmin tajuaa että myös muut ihmiset ovat kokeneet saman kautta historian, että ei itse ole keksinyt mitään mullistavan uutta, vaikka kaiken tämän kokeminen onkin hyvin merkityksellinen asia itselle.
Taide on mielestäni vähän sama juttu. Vaikka aiheet ja tekotavat toistavat toisiaan jopa vuosisadoista toiseen, ei se tarkoita etteikö jokainen taiteilija löytäisi niitä aina uudelleen ja hyvin merkityksellisesti. Usein myös jos jokin aihe tai teos on tekijäänsä syvällisesti koskettanut niin se kokemus myös jollain tapaa välittyy katsojalle.
taiteen tarkoitus pelkästään kehittyä ja muuttua?
Eikö taidetta aina ole luotu katseltavaksi? Tulee mieleen muotokuvamaalarit, joiden työ voidaan nähdä saman toistona, mutta onko se? Voidaanko heidät määritellä taiteilijaksi, jos he eivät näennäisesti keksi uutta aihetta joka taululleen? Jokainen malli on erilainen, jokainen taiteilija on erilainen.
Niin kauan, kun taiteilija pyrkii tuoda esille omia havaintojaan taiteen kautta, ei minun mielestäni voida puhua pelkästään saman toistosta, vaikka näin jatkettaisiin vielä tuhansia vuosia.
Jos itse tuntee toistavansa samaa, niin silloin se on varmasti totta. Kyse on omasta mielestäni myös vivahteista, jotka paitsi lisätään opittujen taitojen ja tietojen päälle niin joilla myös rikotaan sääntöjä.
Monet taiteilijat ovat elantonsa edestä joutuneet tekemään myös kaupallisia töitä ja mitä vikaa siinä on? Jos näin rahoitat sen "oikean" taiteen tekemisen, niin, miksi nähdään niin pahana asiana se, että joku käyttää kehittyneitä kuvataiteilijan lahjojaan rahoittaakseen muun taiteellisen tuotannon. Onko se "huoraamista", että pyrkii elättämään itsensä ja mahdollistamaan taiteen jatkuvuuden? Itse näen sen selviytymiskykynä.
Minusta tuntuu niin kuin haluaisitte pysäyttää ajan ja mennä takaperin aina tarpeen vaatiessa.
Aika menee kulkuaan ja me sekä tekemisemme taiteemme. Taaksepäin voi katsoa muttei palata mikä on tehty se on tehty. Historiasta löytyy tyylisuunnat joita taiteellinen ilmaisumme on sinne synnyttänyt esim. kubismi 1912 - 1914 eikä siihen luultavasti ole syytä palata ainakaan sellaisenaan ehkä jotkut ovat koittaneet siitä jotain lainailla. Taide on sidottu aikaan ei se ole mitään muusta elämästä irrotettua. Aikoinaan laskeskeltiin miten kauan kestäisi mennä kuuhun pikajunalla mutta nyt tiedetään, että raketilla sinne pääsee parissa vuorokaudessa ei siis enää tarvitse suunnitella junamatkaa sinne. Aika ja tavoitteet muuttuvat ajan mukana niin myös taide.
Tarkoitukseni ei ollut sanoa, etteikö edistys ole hyvä asia taiteessa. On tottakai tyylisuuntia, jotka ovat niin rajattuja, että niihin palaaminen ei tuo samanlaista lisäarvoa, kuin johonkin toiseen tyylilajiin palaaminen. Mutta mielestäni ei voida sanoa, että se olisi täysin turhaa, sillä joku taiteilija saattaa vielä tehdä omia oivalluksiaan matkustamalla ajassa taaksepäin.
Taidetta on tehty tuhansia vuosia, ei vain 100 vuotta. Moderni taide on nopeatempoista ja sen kesto on joissain paikoin lyhyttä. Mutta on mahdoton ennustaa sitä, millaisia aiheita löydetään 100 vuoden päästä tästä päivästä. Taide on muutakin kuin uuden keksimistä. Sen pitäisi olla taiteilijalle muuta kuin kopioimista tai yksinomaan erilaisuuden etsimistä.
...osa on kyvyttömyys esimerkiksi niin piirustus- kuin maalaustaidoissakin. Kouluissa toimivat opettajatkaan eivät hallitse asioita, siksi taiteella on kiire koko ajan tehdä uusia aluevaltauksia.
Uudet aluevaltaukset toimivat yleisesti sumuverhona tai harhauttajana. Ne kohdistavat maksavan yleisön tarkkailun pois kyvyttömyydestä. Toiseksi kun taiteen virallinen toimivalta ja kyvyttömyys laajenee, kyvyttömyydestä tulee paitsi uusi standardi, myös ainoa vertailukohta. Mikäli jossain kuitenkin vieläkin esiintyisi kykyä, se voidaan ohittaa kuriositeettina tai kieltää vaikkapa taikuutena.
..että ihan naurattaa. Tuota kaunaasi opettajiin ei voi olla huomaamatta. Yritä jo vihdoin unohtaa ne lemput. Kun ei ole edellytyksiä ja kykyjä jatkaa niin parempihan se on itsellesi.
perusteettomia ja poskettomia vätteitä heittelevillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä taiteessa on tehty ja tapahtunut viime vuosisadan alusta alkaen. Ei se, että kaytetään mitään merkitsemättömiä käsitteitä "uudet aluevaltaukset", "taiteen virallinen toimivalta", "uusi standardi" yms, todista mitään muuta kuin kirjoittajan kyvyttömyyttä järkevään ja asialliseen argumentontiin.
Mitä maksavaan yleisöön tulee niin se maksaa siitä, minkä katsoo maksamisen arvoiseksi. Siksi kaikenlainen taide saakin ostajansa, koska makuja on yhtä paljon kuin on maksajiakin.
ja mistä, sekä kenelle?
...sinun il pittore...
-Ei se, että kaytetään mitään merkitsemättömiä käsitteitä "uudet aluevaltaukset", "taiteen virallinen toimivalta", "uusi standardi" yms, todista mitään muuta kuin kirjoittajan kyvyttömyyttä järkevään ja asialliseen argumentontiin.-
...kuvitellut pystyvän hiukan parempaan.
mahtanet tarkoittaakaan paremmalla mutta periaatteeni on, että niin kuin metsään huutaa niin se vastaa. Sananlaskut ovat siitä mukavis, että ne ovat niin monikäyttöisiä kuten: ei helmiä sioille.
ovat todella monikäyttöisiä ja niitä voi muokata tarkoituksiin sopiviksi kuten: ei sioilla helmiä.
kielen taipuisuuden voima: vain yhden kirjaimen muutos ja merkitys muuttuu olennaisesti. Mutta jos kirveen heitit niin oivallus oli erinomainen, osuipa tahi ei.
Vanhat mestarit kuuluvat ohittamattomasti myös nykytaiteen kontekstiin. Taiteessa taiteilijat ottavat vaikutteita oman aikansa taiteesta, sekä omaa aikaansa edeltäneestä taiteesta, ja sen eri muodoista. Renesanssin maalaustaiteen kehittyessä Caravaggion kaltaiset mestarit nostivat käsityksen taiteen olemuksesta ja mahdollisuuksista aivan uudelle tasolle, kuitenkin omaan aikaansa nivoutuen.
Näiden "vanhojen mestareiden" innovaatiot näyttävät suuntaa myös aivan tämän hetken maalareille mainiten vaikkapa J. Currinin, joka on aikamme menestyneimpiä taiteilijoita. Hän nimenomaisesti tulkitsee uudelleen neorealistien ja maneriestien tapaa esittää taidetta. Ja juuri maalaustekninen (vanhojen mestareiden kaltainen)virtuoositeetti tukee hänen sisälöllisesti merkittäviä pyrkimyksiään.